Veljenpojan paluu.

# Miuchilii! \o/ #

Taksi ajoi erikoisluvalla suoraan koulun pääovien eteen. Pramealla koulun sisäänkäynnillä hengailevan oppilaat tuijottelivat hieman kiinnostuneena, kuka oli tullut taksilla etuovelle asti. Taksikuski nousi ulos ja haki suuren perässäraahattavan mustan matkalaukun takakontista, ja vasta sen jälkeen taksin takaovi aukeni ja oranssitukkainen pitkä miehenalko astui ovesta ulos. Etuovella olevien vähäisten ihmisten keskuudessa alkoi heti pieni supatus.
Oranssitukkainen poika katseli hetken kastanjanruskeilla silmillään ympärilleen ja hymyili sitten ja päästi pienen eroottisen huokauksen. Hmmmmh, maaseutu. Tähän voisi vaikka tottuakin. Oranssipää maksoi taksikuskille, joka kurvasti sitten tiehensä. Poika seisoi hetken toimettomana paikoillaan, kuin ei tietäisi mitä tehdä. Oli kyllä hänen ensimmäinen päivänsä täällä ja hän oli olettanut että joku olisi tullut häntä vastaan, mutta ei sitten ollut tullutkaan.

Kurosaki Yutaka, omasta mielestään maailman täydellisin olento, veti matkalaukkunsa kahvan ylös ja lähti raahaamaan sitä portaiden vieressä olevaa ramppia ylös. Hänellä oli yllään mustat pillifarkut, hieman ylipitkä sähkönsininen villatakki ja sen alla valkoinen kauluspaita. Jaloissa oli myös sähkönsiniset sneakerit. Kaulasta roikkui dogtagia muistuttava pronssinen kaulakoru ja oranssit hiukset oltiin laitettu viimeisen päälle täydellisesti.
Yutaka hymyili kokoajan hyvin pienesti lempeää hymyä, kun hän marssi etuovella hengailevien poikien ohi. Toisen näyttivät hieman äimistyneiltä ja yrittivät mielessään arvuutella, kuka tämä kyseinen kaunis olento oikein oli. Hah, katselkaa vain. Yutaka tiesi olevansa paljon katseita keräävä, siihen nyt oltiinkin totuttu. Eikä se häntä haitannut.

Joka tapauksessa, hän oli innolla odottanut tätä päivää että saapuisi St. Heaven's Bayn kouluun. Hän oli periaatteessa jo päässyt lukiosta Japanissa, mutta oli silti päättänyt jatkaa lukiota täällä. Koskaan ei voisi opiskella liikaa. Oli tosin harmillista joutua eroon okaasamasta, mutta kyllä tuo pärjäisi. Olihan tuolla baarinsa kanta-asiakkaat ja kaikki. Voisi silti kutsua tuon joskus kylään! Olisi kivaa olla koululla ihan koko suvun voimin!
Joka tapauksessa, Yutaka marssi sisälle ja käytti hissiä päästäkseen ison raahattavat laukkunsa toiseen kerrokseen, sen jälkeen kun oli kysynyt vastaantulevalta häkeltyneeltä oppilaalta tietä rehtorin kansliaan. Hississä Yutaka pöyhi hieman hiuksiaan. Olisikohan Nosa jo täällä? Olisi ihanaa nähdä serkkua pitkästä aikaa! Mitenköhän monta vuotta siitä oli kun hän oli Nosan viimeksi nähnyt? Liian monta, aivan liian monta. Ei ollut varmaan nähny sen jälkeen kun tuo muutti Los Angelesiin.
Yutaka astui ulos hissistä ja kurvasti sitten rehtorin kanslian suuntaan. Tora-setääkään ei ollut näkynyt miljoonaan vuoteen. Johtui varmaan siitä että tuo vältteli okaasamaa. Yutaka ei tosin ymmärtänyt miksi, okaasamahan oli ihana ihminen! Kovin hellä ja välittävä.
Yutaka seisahtui rehtorin kanslian oven eteen ja koputti oveen kuuluvasti.
"Ossan?"
Yutaka kutsui sitten setäänsä, mutta avasi oven ja marssi sisään rehtorinkansliaan sen kummempia odottelematta.

Tora oli loikkinut seinillä koko viimeisen viikon aikana. Kaikki johtui... Takasta... ja Yutakasta. Ja varsinkin siitä jälkimmäisestä. Jostain ihan ihme härdellisöityneensä mielensä sopukasta, tuo oli keksinyt haluavansa tänne. Tänne kaikist akouluista, jatkamaan opiskeluitaan! Tora oli jyrkästi kieltäytynyt ottamasta toista vastaan. Kun normaalisti paperissa lukee, valitettavasti sinua ei valittu kouluun opiskelijaksi, tai jotain muuta vastaavaa. Oli Tora henkilökohtaisesti kirjoittanut kirjeen takaisin jossa luki, lyhyesti ja ytimekkäästi:

EI. IKINÄ.

Rehtori
Kurosaki Tora.

Ja sitten tietty vielä koulun hieno leima ja jostain tiimarista hommattu leima missä lukee, punaisella, [BANNED], että varmasti tajuttaisiin, ettei niitä hulluja haluttaisi tänne, missään muodossa! Ei siinä, että Yutakassa niinkään mitään.. pahaa ollut. Se vain.. se sen isä. Hänen isoveikkansa. Jos Yutaka tulisi tänne, keksisi se hullu kuitenkin liittyä johonkin koulun toimintaan mukaan. Ja näin ollen olisi täällä... jossain välissä. AGH.
Mutta, tuon kirjeen jälkeen, oli hänelle soitettu.. Ja ketäs muutakaan kun Taka-niichan.. Joka pisti madonluvut ja uhkaukset heti perään. Mokoma tulisi henkilökohtaisesti itse paikalle, ellei Yun-Yun pääsisi kouluun. ..Äkkiäkös Torallakin oli ääni muuttunut kellossa ja tämä oli toisen hyväksynyt opiskelijaksi puhelimitse. ..mikä oli harvinaista.

Nyt Tora käyskenteli kansliassaan edestakaisin. Tora suki tukkaansa taaksepäin. Apua. Oikeasti. Ensiksi hänen pitäisi luotella kaikenlaiset säännöt Yun-Yunille, ja tälle hän varsinkin painottaisi ei lemmikkejä (eli isää) koulun alueelle. Tai sitä lennettäisiin koulusta ulos kengän jälki takamuksessa! Ja ja ja.. Uh.. sitten, hänen pitäisi kehitellä toiselle kämppis. Joku joka jaksaisi tuota.. Ööh... Nosa sopisi hyvin, tällä ei ollut kämppistä ja koska pojalla oli Melbourne, se käärme voisi vaikka vahingossa syödä Yutakan. Hyvä ajatus. Samalla Nosa saisi pitää sitä hullua serkkupoikaansa silmällä, ettei se olisi raiskaamassa kaikkia tai itse raiskattavana, mokoma pöllö kun koko kakara oli.
Urrgh. Hän sekoaisi. Liikaa ajateltavaa.
Oveen koputettiin. Eriväristen silmien katse kääntyi ovelle ja äkkiäkös sieltä taapersi sisään.. Yutaka. Tora tuijotti toista hetken, kunnes käppäili pojan luokse.
"Yuu-chaan~ pitkästä aikaa! Oletpa kasvanu.."
Tora totesi, halattuaan poikaa. Oikeasti. Poikahan oli venähtänyt hienosti. Taisi olla isäänsä pidempi tai jotain? No eipä sillä ollut väliä enää!
"Miten matka meni?"
Tora sitten kysäisi, kunhan ovi oli taas suljettu ja itse saatu ittensä takaisin pöydän ääreen. Kädellä viitottiin toista istumaan. Tuo saisi itse valita istuisiko sohvalla, vai nojatuolissa.. Samapa tuo. Kunhan ei nostaisi jalkoja sohvalle, kaikki menisi hyvin.

Yutaka purhejti ovesta sisään ja jätti matkalaukkunsa ovensuuhun odottamaan. Setäpä sieltä sitten jo riensikin tervehtimään... jumalauta toinen oli pitkä ja pelottavan näköinen kaikkine tatskoineen ja lävistyksineen. Oliko toinen varmasti yli 40?! Tora-ossan oli selvästikin vähintään yhtä kummallinen tapaus kun okaasama, vaikkei tuo okama ollutkaan. Yutakan naama venähti hieman. Hän ei ollut todellakaan tottunut tapaamaan itseään pitempiä ihmisiä. Oli hän jo isänsäkin pituudessa peitonnut, huimalla yhdellä sentillä. Heidän suvussaan taisi olla joku pituusgeeni, kun kaikki venähtivät näin pitkiksi. Äiti sentään oli kuulemma ollut normaalin japanilaisen naisen mittainen 160 sentin tienoilla. Yutaka ei tosin itse juuri mitään äidistään muistanut, mutta näin hän oli kuullut.
No, mutta tässäpä sitä sitten rutistettiin setää miehekkäästi tervehdykseksi.
"Heeh, on tästä vielä paljon matkaa että vedän ossanille vertoja."
Yutaka sanoi ja hymyili sädehtivästi Toran kommenttiin siitä miten hän oli kasvanut. Nojoo, kai hän nyt oli kasvanut jos viime tapaamisestakin oli varmaan lähemmäs 10 vuotta. Tora sitten viittasikin häntä istumaan ja Yuuyuu valitsikin istumapaikakseen sohvan, jonka keskelle hän istahti leveästi ja rennosti ja levitti käsivartensa sen selkänojalle kuin mikäkin koko rakennuksen kuningas. Nostipa vielä polvensakin toisen polven päälle. Yutaka kallisti hieman päätään ja hymyili salaperäisesti.
"Ihan hyvin, ykkösluokassa on kiva lentää. Tosin, lentokoneruoka on onnettoman kamalaa."
Yutaka kommentoi sitten lentomatkaansa. Tottahan toki okaasama oli poikansa ykkösluokassa lennättänyt, vaikkei tuolla oikeastaan moiseen hirveästi olisi varaa. Mutta Yutaka ei valittanut. Hänestä oli vain oikein että hänen kaltaisensa loistelijas ihminen saisi parasta mahdollista kohtelua. Vaikka olihan se tosin sääli, jos okaasama kaikki rahansa häneen tuhlaisi. Jäikö tuolle enää rahaa edes omaan ruokaan? Yutaka soittaisi okaasamalle heti kun pystyisi.

"Luulenpa muutenkin että en taida ihan heti tottua amerikkalaiseen ruokaan. Saako täältä sushia?"
Yutaka jatkoi sitten höpinöitään ruoasta. Hän tosiaan oli koko elämänsä syönyt vain perinteisiä japanilaisia pöperöitä, ja amerikkalaiset pikaruokalat hän kiersi kaukaa. Moiset eivät sopisi hänen arvolleen. Hän ei haluaisi edes sylkäistä moisten rasvasyöttölöiden suuntaan.
Yutaka sitten käänsi päänsä takaisin Toran suuntaan.
"Mutta miten kummassa sinä päädyit rehtoriksi? Luulin sinun olevan vain vaatesuunnittelija."
Yutaka kummasteli sitten. Okaasama oli saanut hepulin siitä kun oli asiasta kuullut. 'Minu pieni Tora-chaaan, son aikuistumassa ja kokeilee siipiään elämän vastuullisemmilla osa-alueilla! Ei enää mitään pilipalihommia, vaikka sen suunnittelemat vaatteet ihania onkin! En mitään muuta käytäkään kuin Tora-chanin mallistojen vaatteita!' Ja jotain sitä rataa. Sitten se oli loikkinut innoissaan ympäri kämppää. Yutakan mielestä okaasaman puheissa ei ollut mitään järkeä. Se taisi olla vähän kännissäkin silloin. Yutaka huokaisi pienesti. Okaasamasta oli aina kovin vaikea ottaa selvää.

"Äkkiäkös sinä kasvat!"
Tora virnisti. Voi olla että YunYunista tulisi pitkä.. pidempi kuin Nosasta ainakin. Nosa oli vielä ihan karmaistuttava tappi. ...No ei Lucakaan ollut niin hirveän pitkä, mutta siis Nosa oli kuitenkin lyhkäisempi. Huokaus. Cameronkin taisi olla Nosaa pidempi... ja se sentään oli nuorempi kuin Nosa! Kamalaaa! No minkäs teet.. Ehkä Nosa tässä kasvaisi kohta pian.. lisää vähän.
Tora pyöräytti silmiään, kun Yutaka istui kuin maailman herra hänen sohvalleen. Pitäisi pienimuotoisesti lukea toiselle madonluvut, jotta tuo ei kukkoilisi liikaa mitään. Sitten hän kuuntelikin miten nuorempi kertoi matkastaan. Ykkösluokassa. ..Olisi tuolle riittänyt rahtilippu! Sinne matkalaukkujen sekaan vain! ..köhköh. Okei, Yutaka voisi olla kakkosluokassa, ja sitten tämä.. Taka voisi pomppia sielä laukkujen ja muitten seassa. Se olisi kaikken kannalta järkevämpi vaihtoehto. Kyllä todellakin.
"Lentokoneiden ruoka nyt on muutenkin arvelluttavaa, ihan kuten sairaalaruokakin."
Mies totesi, selaten muutamaa paperia läpi. Lähinnä näitä miten sijoittaisi toisen ja minne asustelemaan. ..Kyllä hän taitaisi laittaa Yutakan Nosan kanssa asumaan.. Olisi tuon helpompaa siten, että nämä pystyivät juttelemaan keskenään japaniksi.. Vaaaaikka Yutaka tuskin kärsisi minkäänlaisesta koti-ikävästä ja ongelmista, kun tuo jo nytkin näytti sopeutuneen hänen sohvalleen.
"Saahan sitä. Kaupungissa. Koululla syöt mitä tarjotaan."
Tora totesi ykskantaan. Ja asiasta ei keskusteltaisi eikä mitään muutakaan sumplimisia järkättäisi. Jos Yutaka tahtoi sushia, tämä saisi painella kaupungille syömään. Kouluajan ulkopuolella! Missään tapauksessa ei karattaisi kesken koulupäivän yhtään minnekään! Siitäkin mainittiin, ja paria kohtaa painotettiin. Hän henkilökohtaisesti hakisi toisen takaisin, niskaperse asennossa!

"Satuin näkemään hakemuksen. Sitten hain huvikseni tänne ja yllätyksekseni pääsinkin. En minä tosissani ollut missään vaiheessa, mutta jäinpähän nyt. Edellisen rehtorin jäliltä kaikki oli retuperällä joten oli vähän säätämistä tässä aluksi."
Tora hymähti. Niin. Ei hän alunperin ollu meinannut tänne jäädä rehtoriksi. Ideana oli vain että hän kävisi Nosaa katsomassa, mutta hän sitten tykästyi tähän kaupunkiin, koska se oli kaunis ja erilainen Tokyoon ja muihin tuollaisiin verrattuna. Suurkaupunkimeininki, mutta kuitenkin jotenkin maalaismainen.. kun meni kaupungin reunalle. Ja meri kruunasi kaiken. Toki talvella olisi kylmempi ja kosteampi ja kesällä toosi kosteeta. Mutta hitusen viileämpää kuin sisämaassa.
"Ja olen vaatesuunnittelija. Edelleen, se vaan ei ole täyspäiväistä. Tyttäreni hoitaa kotifirmaa."
Mies sanoi, kirjoittaen muutamaan paperiin nimensä. Yksi niistä sen missä hän päätti että Yun olisi Nosan kämppis. Nosa ei pystyisi asiaan vaikuttamaan, toki tuo saattaisi pitää häntä nälkäkuoleman partaalla, mokoma kun hoiti kokkaukset kotona.
"Jos haluat herkkuruokia, sinun tulee puhua asiasta Nosan kanssa. Ja Nosasta puheenollen, olet hänen kämppiksensä."
Tora sanoi, pienoisen hymyn kanssa. Hyvä vaan. Serkut saisi tutustua toisiinsa paremmin! Heillä oli varmaan ollut kova ikävä muutenkin! Hän päättikin tässä kuttua toisen nyt paikalle, jottei se unohtuisi. Kuulutus kantautuikin koulun halki, ja nuoren aussin korviin, joka tuhahti. Mitä hän nyt oli tehnyt?

"Mitä..... isällesi kuuluu?"
Tora päätti sitten uskaltautua kysymään. Vaikkei Taka pitänyt siitä, niin Tora edelleen kieltäytyi käyttämästä mitään feminiiniä sanallista kutsuma... meininkiä toisen suhteen. Ei mikään vitun.. äiti, tai sisko! Kaikkea muuta kuin sisko! Herranen aika. Hän näki painajaisia kun vain muisti veljensä sen meikin kanssa!

Olipas muuten harvinaisen mukava sohva. Yutaka silitteli tyytyväisenä selkänojan pintaa. Saisikohan hän tämän sohvan huoneeseensa jos oikein kauniisti kysyisi? Yutaka tosin epäili syvästi, Tora-ossan oli aika tiukkapipo, ainakin okaasaman puheiden perusteella. Mutta heillä ei ollut mitään tällaisia ylellisyyksiä kotona, he olivat varsin keskiluokkaista väkeä. Okama baarin pitäminen ei kumminkaan niin tuottoisaa ollut, paikka okaasaman pitämä paikka olikin kaupunkin ehdotonta A-luokkaa.
"Mutta sairaalassa on sentään hoitsuja."
Yutaka tokaisi Toran kommenttiin siitä, että sairaalaruokakin oli arveluttavaa. Yutaka virnisti pervosti. Hän tosin ei koskaan ollut ollut sairaalassa niin kauaa että olisi joutunut syömään sairaalaruokaa, mutta epäilemättä sekin oli aika epämääräistä. Kaikki suurelle ihmisjoukotte tuotetut ruoat olivat. Niinkuin kouluruokakin. Yutakalla tosin oli suuret odotukset tämän koulun ruokaa kohtaan.
Tosin, Tora sanoi että täältä ei saa sushia.
*gasp*
Yutaka veti naamalleen liioitellut koiranpentuilmeen. 'Pweeees, Tora-ossan. Hanki miulle sushia.' Se tosin ei tainnut tehota. Täällä Amerikassa ei tainnutkaan pelata samat asiat mitkä Japanissa. Tai ainakaan Toraan ne eivät tehoaisi. Phyh! Jos kyseessä olisi joku muu, Yutakan eteen luultavasti kiikutettaisiin sushia alta aikayksikön.

Siinä sitä sitten kuunneltiinkin kun Tora luetteli kaikista kaikenmaailman säännöistä ja ties mistä kouluunliittyvästä. Yutaka oli jo vähän ehtinyt luulla että hän saisi jonkinsortin erityiskohtelua koska oli rehtorin veljenpoika, mutta näemmä sellainen ei käynyt päinsä. Phöh! Mutta ei sillä että Yutaka ainakaan lintsaisi, ei ei. Hän oli aina ollut tunnollinen oppilas ja opiskelikin mielellään. Tällä koululla luulisi olevan myös kunnon sali koripallon pelaamiseen.
"Ah, ymmärrän. En sattuisi saamaan alennusta vaatteistasi?"
Yutaka kyseli pehmeällä äänellä silmät sädehtien. Aina kannatti yrittää, hyvät vaatteet kun tuppasivat olemaan niin pirun kalliita.
Sitten Tora mainitsikin herkkuruoat, Nosan ja Nosan kämppiksenä olemisen. Yutakan sydän hyppäsi rinnassa ja koko poika pomppasi sohvallaan.
"Oih, Nocchan, aivan! Hänkin on täällä!"
Yutaka rupesi jo vauhkoontumaan ja taputti innoissaan käsiään.
"Siitä on liian pitkä aika kun olen Nocchanin viimeksi nähnyt, ah tätä ilon tuskaa!"
Yutaka höpisi sitten ilon kyyneeleet kimaltelemassa silmäkulmassa ja hän puristi dramaattisesti kätensä nyrkkiin. Hänen pieni chibi-chaninsa! Nosmucchin!

Yutaka sitten rauhoittui ja levitti käsivartensa takaisin sohvan selkänojalle ja näytti siltä kuin innostuksenpuuska olisi ohi. Sisällä mielessään Yutaka kumminkin piti äänekkäitä bileitä, joissa soi Super Juniorin Bonamana ja hän tanssi riehakkaasti Nosan kanssa kalliin yökerhon valokeilassa.
"Ah, okaasama? Hänelle kuuluu oikein hyvää, bisnes loistaa ja sitä rataa. Okaasama on ihan ikinuori, ei näytä paljoa itseäni vanhemmalta. Kauneus tosiaan periytyy isältä pojalle."
Yutaka sanoi viattomaan äänensävyyn ja hymyili niin että epämääräiset bling blingit kimaltelivat hänen ympärillään. Hän oli sädehtivä ja kaikki tiesivät sen. (Tai ainakin Yutakan mielessä kaikki tiesivät.)

Tora kohotti kulmaansa kun Yutaka silitteli sohvan selkänojan pintaa. Mikä ilme tuo mukamas oli? Toivottavasti tämä nyt ei olettanut saavansa sitä sohvaa omaan käyttöönsä! Sitä tarvittiin täällä, enemmän tai vähemmän, siihen että hän sai lepuutella hermojaan välillä. Nukkumalla. Työajalla. Tai jotain. Kurosaki ravisti päätään. Verrattuna Takaan, hänellä meni sairaan hyvin. Hänellä oli rahaa, millä mällätä, jos olisi sellaista luonnetta.. mutta koska ei ollut, niin se sitten jäi vähemmälle. Paitsi sitten hänen rakkaan autonsa suhteen ♥
Hoitsukommentin hän sivuutti. Hän ei menisi oisiin keskusteluihin 19-vuotiaan kanssa. Ties millaiset hormoonitäytteiset kommentit hän saisi toiselta. Yrgh.
Kun Yuuyuu veti himmeän kohtauksen siitä, ettei Sushia tipu, eikä lirise, hän ignoroi koko pentuilmeleikin. Turha yrittää. Nosa oli ainoa, jolla tuo onnistuisi! Tai okei, Tony. Mutta Nosakin, jos tuo oikein päätti yrittää, ellei hän sitten ollut jotain asiaa jo päättänyt erikseen, niin siitä ei keskusteltaisi mitenkään. Yutakan oli turha edes olettaa saavansa minkäänlaista erikoiskohtelua, vaikka oli hänen veljenpoika. Toki, hän saattaisi painaa asian enempi villasella.. ehkä. Mutta se olisi sitten sen ajan murhe kun päästäisiin niin pitkälle että Yuuyuu olisi tutustunut koulun pahiksiin ja muihin. ..Kuten esimerkiksi Viperiin, ja siihen oppilas-minkälie-kunnan johtajaan. Mikälie nimeltään oli. Nojaa! Eipä sillä väliä! Mokoma pikku pahis seki..

"Et saa yhtään sen kummempaa erityiskohtelua, kun ei Nosakaan."
Tora totesi sitten ääneen. Tehdään asia nyt selväksi juurta jaksain. Voi elämä. Kurosaki, availi pöytänsä laatikkoja. Johonkin tänne hän sen avaimen oli tunkaissut. Vai oliko se vahingossa kulkeutunut Tonylle? Eei kai sentään. No, Yun-Yun saisi avaimen kun se löytyisi, tai hän teetättäisi uuden. Katsoo nyt.
"..."
Okei, mitä tuohon voisi sanoa? Himmeä itkuilokonsertti siitä kun tämä kuuli Nosan olemassa olosta. Toran ohimolla oli iso hikipisara ja kasvoilla wtf-ilme. Yutakalla ei ollut kyllä kaikki nallekarkit kulhossa. Taisiis! Tuolla oli joku ruuvi löysällä, enemmän tai vähemmän! Tora pyöräytti silmiään. Ilon tuskaa joo. Niinpä niin. Onneksi ei Taka sentään ollut täällä.
"Aivan.."
Yutaka sitten selitti mitä hänen veljelleen kuului. Näköjään ihan hyvää. Mitä nyt tuo kauneuden periytyminen isältä pojalle, sai Toran irvistämään. Joo. Niin varmaan. Yutaka oli jopa melkein normaali, verrattuna isäänsä. MELKEIN! Kun yksi typerä epämääräiinen bling blingi eksyi tarpeeksi lähelle, Tora poksautti sen kynällään. Sitten hän asetteli kahdet paperit pöydälle, kääntäen ne sitetn veljenpoikansa puoleen, ja asetti kynän niitten päälle.
"Tulepas sieltä pilvien päältä maan kamaralle, allekirjoittamaan parit paperit."

Nosa tallusti myrtsinä käytävällä, pää hartioitten välissä. Miksi häntä taas kutsuttiin kansliaan? Viimeksi iskällä oli ollut pelkästään ikävä ja oli hänet kahmaissu kuollettavaan halaukseen. Toivottavasti tällä kertaa olisi jotain.. järkevämpää tiedossa. Ehkä hän saisi vapaata koulusta? Sitten hän voisi viettää aikaa Lucan kanssa! Yay! Aussinuori hyppeli käytävällä viimeiset pari metriä, pysähtyen isänsä kanslian oven eteen. Nosa koputti oveen, ja luvan saatuaan, astui sisään. Nähdäkseen isänsä osottelemassa papereissa kohtaa, mihin jonkun pitäisi laittaa nimensä.
"Ah, Nosa! Juuri sopivasti!"
Nosa totesi kulmaansa kohottaen ja sulkien oven takanaan. Olipa etäisesti tuttu tuo.. joku..
"Minkä takia minut nyt piti tänne... kutsua.... yhtäkkiä.."
Ja sitä mukaan kun tämä oranssitukkainen ilmestys kääntyi, sitä mukaan Nosan ilme muuttui mitä eeppisemmäksi irvistykseksi. EIKÄ! Eijeiei! Ei tuo voinut olla--

Lalalla~ Elämä oli niin mukavaa kun oli täydellinen. Random ajatus. Ei sen ihmeempiä. Yutaka jatkoi typerää hymyilyään bling blingien yhä itsepintaisesti leijuessa hänen ympärillään.
Ja oh fuck, hän ei saisi mitään yrityiskohtelua täällä. Yutaka mutristi pienesti huuliaan. No fair! No okei, oli se reilua. Hän voisi hankkia suosinsa opettajien ja oppilaiden keskuudessa alta aikayskikön, niinkuin ennenkin. Hmh. Yutaka heilautti pienesti hiuksiaan.
Tora-ossan näytti syvästi hämmentyneeltä Yutakan dramaattisista reaktioista, mutta Yutaka ei sitä huomannut. Hän taisi yksinkertaisesti olla liian leija ja omissa maailmoissaan huomatakseen. Siinäpä Yutaka sitten istui, hymyillen idioottimaisesti kuin maailmassa ei olisi mitään vialla. Eikä varmasti ollutkaan, niin kauan kun hän saisi olla Nosan kanssa! Yutaka ei ollut tavannut Nosaa sen jälkeen kun tuo oli muuttanut Yhdysvaltoihin kuutisen vuotta sitten. Ja sitäkin ennen lähinnä vain välttämättömissä sukujuhlissa. Pari kertaa oltiin tungettu Australiaan vierailulle... Tora-ossan oli tosin mystisesti ollut aina työmatkoilla. Se oli kovin harmillista, lähteä nyt noin pienellä varoistusajalla työmatkalle juuri kun sukulaisia oli kaukaa tulossa kylään. Okaasama oli ainakin ollut hyvin surullinen. Mutta Yutakalla oli ainakin kivaa ollut! Nosan kanssa Australian valkeilla hiekkarannoilla! Oih, kultaisia muistoja.

Yutaka huokaisi kaipaavasti hymy yhä huulillaan. Hän havahtuikin sitten siihen kun setä häntä kutsui.
"Hyvä on hyvä on.."
Yutaka mumisi ja pakotti itsensä nousemaan siltä pirun mukavalta sohvalta ja istahti sitten vuorostaan Toran työpöytää vastapäätä olevaan tuoliin, joka sekin oli oikein mukava ja korea mutta ei lähelläkään sohvan arvoinen.
Yutaka sitten kumarui katsomaan papereita, joita hänen tulisi allekirjoittaa. Siinä oli kaikkea sääntöihin sitoutumisesta ja sen sellaista. Mainittiin jossain kohdassa kämpän kunnossapito ja se, että huoneen avaimet olisi yksityiset eikä niitä pitäisi luovuttaa kenellekään, ja sekös sai taas Yutakan kasvoille autuaan virneen kun hän muisti kenen kanssa hän huoneensa jakaisi. Whee! Nosmulichin!

Siinä sitten kun oranssipää oli vetämässä nimikirjoitustaan viimeiseen kohtaan, joku koputti ovelle ja astui sisään. Ai, oliko Tora-ossan kutsunut tänne jonkun? Miksi ihmeessä? Yutaka kääntyi hitaasti katsomaan kuka oli tullut.. joku vähän tummaihoisempi, musta pitkä tukka... Kuka kumma--
Totuus iski sitten Yutakaan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vuosien erossaolo oli tosiaan tehnyt tepposet! Mutta se oli Nosa! Hänen pikku chibi-chaninsa! Yutaka kärsi hetken hengitysvaikeuksista, kunnes loikkasi yhdellä valtaisalla loikalla koko huoneen halki.
"NOOOSSSMMUUUUCCCCHHIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN!!"
Yutakan ääni kaikui pitkälle koulun käytävillä, vaikka ovi olikin kiinni. Ja sitten.... GLOMPF! Yutaka nappasi Nosan Takalta perittyyn there-is-no-escape! -halaukseen ja pyöritti Nosaa itsensä ympäri useamman kerran.
"Oih, miten onkaan ollut kamala ikävä! Nosa-chan! Sydämeni on pakahtua ilosta, miten olenkaan unelmoinut tästä hetkestä jo niin pitkään! Koska isäsi pimitti osoitteenne okaasamalta en voinut ottaa yhteyttäkään!"
Yutaka parkui sitten kovaan ääneen ja lopetti vihdoin Nosan pyörittämisen. Hän piti yhä Nosan hartijoista kiinni, mutta päästi irti halauksesta ja tutkaili Nosan kasvoja. Aah, Nosan aina niin virheet-- Eeppisen dramaattinen kauhun irvistys pamahti Yutakan kasvoille ja silmät olivat pullistua ulos päästä. Kylmä aura kohosi Yutakan pään ylle. Arpia.... hänen Nosmucchininsa täydellisissä kasvoissa oli arpia... poskessa, ja sitten huulessa. Kuka... kuinka....
Kauhun kumea karjahdus pääsi Yutakan suusta.
"Mitä sulle on tehty??!! Kuka on kehdannut koskea Nosani ihaniin kasvoihin??!!"
Yutaka panikoi ja ravisteli Nosaa olkapäistä. Pian hän kumminkin lopetti, hänen katseensa synkkeni ja hyytävä aura vain levisi ja syveni entisestään. Yutaka kääntyi hitaasti katsomaan Toraa DOOM -ilmeensä kanssa.
"Kuinka tämä on päässyt käymään?"
Yutaka tivasti hitaalla, selkäpiitä karmivalla äänellä. Sitten, poks, hyytävä aura katosi ja bling blingit ilmaantuivat taas, kun dramaattiset kyyneleet kohosivat Yutakan silmäkulmaan. Hän halasi taas Nosaa tiukasti.
"Mutta ei hätää Nosa-chan, Yunyun-niisama on täällä, ei tarvitse pelätä enää."

Ja sitä mukaan kun tämä oranssitukkainen ilmestys kääntyi, sitä mukaan Nosan ilme muuttui mitä eeppisemmäksi irvistykseksi. EIKÄ! Eijeiei! Ei tuo voinut olla--
"NOOOSSSMMUUUUCCCCHHIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN!!"
Ei.. kyllä se oli. Nosa tuijotti toista järkyttyneenä. Se ihme loikka jonka Yuu teki syöksyessään häntä kohti, oli niin gei, kun olla ja voi. Nosa painautui seinää vasten, muuttuen pari astetta kalpeammaksi ja mutisten itsekseen Voi ei, ennen kuin joutui glomppauksen uhriksi. Ote oli tiukka, mutta ei kuitenkaan silleen samalla tavalla kuin mitä Daiki veti. Kuollettavia otteitaan. Ehei. Tämä oli jopa siedettävä. Ja vaikka Nosa nyt vähän kauhistuneen oloinen olikin, niin oli hän silti iloinen.. kun näki serkkuaan pitkästä aikaa. Mitä nyt toinen voisi ottaa ja rajoittaa näitä erittäin isoja tunnepurkauksia edes jotenkin -paraskin puhumaan.
Sitä mentiin hirveästi ympäri, ja Nosasta tuntui kuin hän pökräisi kohta. Päässä heitti ja tämä hoippui paikoillaan kun vihdoin ja viimein pysähdyttiin, Yuun parkuessa kaikkea ihmeellistä ja turhaa ja.. Yuumaista juttua. Nosa ravisti päätään vähän ja yritti keskittyä nyt siihen oranssiin pehkoon mikä toisella oli. ...Mitä ihmettä tuo oli hiuksilleen tehny?! Näyttipä.. kamalalta. No ainakin hän halauksesta oli päässyt ja tuijotti nyt Yutakaa silmiin. Vitsit serkkupoika oli kasvanu! Wää, hän tunti ittensä pieneksi.. Mutta ennen kuin nosa kerkesi avaamaan sanaisaa arkkuaan, veti Yuu ihme ilmeet naamalleen.
"Errmm... Mitä?"
Nosa kysyi, kun serkulta oli silmät työntymässä pääkopasta pihalle. Pitäisiköhän ne tökätä takaisin? Nosa harkitsi sitä vakavasti.. mutta jätti sen kuitenkin tekemättä! Varsinkin kun yhtäkkisesti kohosi kylmä aura Yutakan pään ylle. Aussinuori tuijotti sitä pitkään.
"Uh, Y-yuu?"
Nosa kokeili kysäistä pienellä äänellä, kun saikin kuulla kumean karjahduksen, ja sen jälkeisen paniikki litannian. Kullanruskeat silmät tuijotti oranssipäätä pyöreinä. Sitten häntä jo ravistettiin. Raivoisasti. Jotenkin sitä kuitenkin sai omasta suustaan rauhoituuuu ilmoille. Yök, häntä pyörrytti vielä lisää. Käsi nostettiin pitelemään päätä, kun ravistus loppui vihdoin ja viimein. Pitää kieltää Yutaka-serkkua tekemästä tuota enää. Pää meni sekaisin. Aivotkin iskeytyi liikaa kalloa vasten, ja päätä alkoi särkemään! Vaikkakaan se tuskin johtui siitä että aivot lillui vedessä ja mitä kaikkea. Mutta! Yutaka käyttäytyi kuin pahainen poikakaveri..

Tora nosti kätensä ilmaan kun DOOM-ilmeistys kääntyi häntä katsomaan. Hän oli viaton! Hän ei ollut tehnyt mitään! Nosa saisi itse kertoa asiasta tarkemmin Yutakalle sitten kun toinen alkaisi siitä tivaamaan selityksiä joka suuntaan. Tällä hetkellä hän pitäisi suunsa kiinni.
"Saat keskustella asiasta serkkusi kanssa."
Tora oli vain asiaan rauhallisesti todennut. Parempi olla hyppäämättä mukaan Yutakapoijkken sekoiluihin. Saisi vielä lisää pökkyä pesään ja sitten oltaisiin pulassa. Nosa toisen hihaaki jo nyki siihen malliin, että ottaisi nyt vain rauhallisesti. Ei ketään ollut kuolemassa. POKS, ja jäätäväinen aura katosi ja kaikki rasittavat bling blingit tuli esiin taas. Tora pyöräytti silmiään. Ja Nosa löysi itsensä taas tiukasta halauksesta.
Sangen harvinaisen, mieltä rauhoittava tieto että toinen nyt oli täällä eikä tarvittisi pelätä! Mutta mitä hän nyt muka pelkäsi!? Paitsi Ishaa... ja pellejä... ja.. no ei siitä sen enempää!
"Äägh! En ole pelännyt tähänkään asti! ...paljoa.. Mutta! Irti! Irti!"
Nosa rimpuili vähän. Nyt, nyt, nytnytnyt! Irti! Omat kätensä aussinuori sai tungettua heidän väliinsä ja sitten vähän työnnettyä toista kauemmas. Uugh. Happea. Miten ihanaa. Nosa mutristi huuliaan, katsoen toista hetken aikaa tuimasti. Sitten hän vuorostaan halasi tätä.. örvelöä takaisin. Vaikka Yutaka nyt ihan hihhuli oli välillä, ja veti ylidramaattisia kohtauksia ties mistä asiasta, niin oli tuo sentääs hänen serkku! Ainoa serkku! Joten olihan hän iloinen kun toisen näki pitkästä aikaa! ...vaikkei sietäisi tuota pitkiä aikoja putkeen.. ehkä. Tai ehkä se on joku järjestely kysymys.
"Kivaa nähdä! ..milloi meet takas?"
Eihän Nosa tiennyt siitä toisen tänne opiskelemaan tulemisista. Häneltä kun julmasti oli pimitetty tietoja. Aussi kallisti päätään vähän ja huomasi tässä sitten Yutakan laukun. Kulmia kutristettiin. ..Hetkinen. Laukku.. ja sitten vielä se miten toinen oli jotain papereita allekirjoittanut hänen tullessa sisään, tai jotain.. ja.. ja...
"..jäätkö tänne?! Mut.. mut... sinähän jo.. pääsit lukiosta?! ...Vai reputitko? Minä kun luulin että olet yleisnero pieni paskiainen-" tässä kohtaa Tora yskäisi. "-tai siis serkku ja nyt sinä olet täällä!?"
Nosa haroi otsatukkaansa taakse. Okei. Eli.. Yuu jäisi tänne. Apua. Sitten olisi kaksi hullua loikkimassa kimppuun. Daiki ja Yutaka. ..toivottavasti ne ei ikinä tapaa.. Tai jotain. Muutoin hän olisi pulassa. Ja entä majoitus? Mihin huoneeseen Yutaka oli laitettu? Että hän sääli jo sitä raukkaa joka joutuisi Yun-Yunin kanssa samaan kämppään.

Lalalallala~
Yutaka halaili Nosaansa tyytyväisenä. Hän kyllä utelisi noista arvista sitten myöhemmin, kun oli sen aika. Yutaka ei päästäisi sitä ihmistä vähällä, joka oli rohjennut kajota Nocchaniin! Tora oli näyttänyt sen verran viattomalta, että tuo tuskin oli tehnyt mitään. Eikä Yutaka kyllä uskonutkaan että olisi, eihän heidän suvussaan lapsenhakkaajia ollut. Mutta hän nylkisi silti tämän tehneen kyseisen häiskän elävältä, grillaisi ja syöttäisi piraijoille! Ihan varmasti hän tekisi niin. Kyllä. Se oli hieno suunnitelma. Yutaka ei itse ymmärtänyt, että hän oli kasvanut itse sen verran pumpulissa ettei hänellä varmasti olisi skillejä kenenkään oikeasti pahan korston kukistamiseen... mutta mielessään Yutaka oli täydellinen, joten tottakai hän osasi kaikkia ninjatemppuja. Mielessään.
Mutta nyt oli aika riemuita! Ei mieltä mikään paina kun oli Nosan kanssa~ Maailma hymyili jälleen. Tosin, Yutakalle se hymyili aina. Nyt vain normaalia enemmän. Nosa sitten häntä jo tomerasti tuuppikin loitommalle, joten Yutaka sitten hieman vasten tahtoaan joutui hellittämään otteensa ja perääntymään askeleen verran. Mutta silti poika loisti kuin naantalin aurinko. Bling blingit sädehtivät siihen malliin että sokeutuminen oli lähellä.
Nosa myös vannoitteli, ettei ollut tähänkään mennessä pelännyt.. paljoa? Mutta jotain silti? Yutakan naamalle vääntäytyi pienimuotoinen 'grr' suunmutristus, mutta hän ei jatkanut asiasta tältä erää enempää. Pääasia oli, ettei Nosan tarvinnut pelätä enää. Yutaka pitäisi siitä huolen. Oranssitukka nyökytteli itsekseen.
Yutakan yllätykseksi Nosa halasikin sitten vielä häntä takaisin? Hö, eikös tuo juuri halunnut lopetta halailun? No, miten vain. Yutakan kasvoille levisi rakastava hymy ja hän halasi taas hellästi serkkuaan ja silitteli tuon kauniita mustia hiuksia. Nosa oli hänen ainut serkkunsa (sen typerän kaksoissiskon lisäksi, jonka Yuu oli vain jättänyt kokonaan epähuomioon). Ainakin Yutaka luuli, ettei hänellä ollut enempää serkkuja. Hän ei tuntenut sukuaan laisinkaan kuolleen äitinsä puolelta, ei edes ollut tainnut tavata isovanhempiaan tuolta puolelta ikinä. Ehkä hänellä sitten ei ollut sukulaisia sieltä puolelta. Harmillista sinänsä, iso suku olisi kiva!
Yutaka sitten perääntyi taas halauksesta ja virnisteli onnellisena.
"Nhihihii~"
Yutaka hykerteli itsekseen, kun Nosa kysyi milloin hän lähtisi pois. Voi, Nosa-chan riemastuisi niin, kun kuulisi että hän oli tullut jäädäkseen! Hän ei tosiaan ollut pystynyt ilmoittamaan tästä etukäteen ja Tora-ossankin oli näemmä halunnut pitää asian yllätyksenä Nosalle, joten serkkurakas ei tiennyt asiasta näköjään mitään. Yutaka seurasi Nosan eleitä, kun tuo pikkuhiljaa rupesi tajuamaan asioiden oikeaa laitaa.
Yutaka naurahtelikin sitten aurinkoisesti, kun Nosa rupesi paniikinomaisesti siitä, jäisikö hän tänne.
"Aivan oikein Nyocchan, tulin tänne opiskelemaan!"
Yutaka julisti sitten juhlallisella äänellä, sädehtien yhtä. Yutaka hykerteli vielä hetken itsekseen, kunnes pienensi säteilynsä tasoa pienemmälle ja otti hieman rauhallisemman ilmeen.
"Kyllä, pääsin lukiosta kouluni kärkiarvosanoilla, mutta koska en vielä tiedä minne oikeastaan haluaisin lähteä opiskelemaan, niin päätin tulla tänne jatkamaan lukio-opintoja. Koskaan ei kumminkaan voi opiskella liikaa."
Yutaka selitti itsevarmana ja puristi toisen kätensä dramaattisesti nyrkkiin. Hän oli valmis kohtamaan tämän koulun haasteet! Olisi myös parasta olla yhtä hyvätasoista opetusta kuin oli lupailtu. Koulu oli muutenkin Yutakalle itse unelma; hän oli samassa huippuluokan porvarikoulussa Nosa-chanin kanssa. Tästä ei voisi enää paljon paremmaksi mennä. Mutta nyt voisi paljastaa Nosalle sen vielä ihanamman yllätyksen....
"Ja arvaas mitä, Nyocchin! Me päästään asumaan samaan huoneeseen!"
Yutaka ilakoi sitten kovaan ääneen, ja otti voitokkaan poseerauksen bling blingien taas vuorostaan puskiessa esiin.

Nosa olisi varmaan sulanut siihen jos olisi toisen rakastavan hymyn nähnyt. Okei, myönnettäkööt.. Yutaka oli oikea hurmuripoju. Hän tosin ei ikinä vaan mennyt myöntämään sitä ääneen, eikä hänen tarvittekaan, kun tuo japsipoijkke tiesi sen hyvin itsekin. Nosa naurahti pienesti hierottuaan nenäänsä vähän toisen rintamusta vasten. Mh. Yutaka oli sama vanha ääliö, kuin silloin pienenä. No.. Ei se mitään. Hän oli tosin olettanut jo silloin, ettei Yuusta voisi tulla mitenkään.. urpompaa, ikinä. Mutta toinenhan oli totaalisesti pistänyt nyt parastaan, ja oli seonnut.. vain enemmän. Säihkyvämmäksi toinen oli ainakin tullut. Melkein kuin jokin.. strobovalo. Yutaka saisi varmasti helposti töitä jostain liikenne valoina.. tai jonakin muuna huomiota herättävänä.. Nosa kohotti kulmaansa, katsoen Yutakaa hetken. Naaw. Mutristelee huuliaan noin kuin joku kakara. Nosa kiusatakseen toista, nipisti tuota poskesta. Ihan vain koska ei ollut ikinä niinkään välittänyt Yutakan suun mutristuksista ja muista sen sellaisista ihmeellisyyksistä. Omituinen otus. Varsinkin kun hykerteli noin itsekseen. Se ei voinut tietää hyvää. Ja ei tietänytkään kun Serkkupoika iloisena veikkona myönsi tulleensa tänne opiskelemaan. Däämn.
Ja taas hehkutettiin kärkiarvosanoja! Nosa mulkaisi toista. Häntä ei niin tippaakaan kiinnostanut tuon arvosanat. Miksi kaikki muut oli yleisneroja, paitsi hän!? Tämä oli totaalisen nöyryyttävää, ja Nosa ilmaisikin mielipiteensä asiasta, laittamalla kädet puuskaan. Grrmmhh!!
"Jaaa..."
Nosa tuhahti. Hän oli tunnettu surkimus, kun koulusta oli kyse, heidän suvussa. Yutakakin tiesi sen! Varsinkin sen miten hirveästi hän sukkasi matikassa ja kemiassa.. ja fysiikassa.. Liikaa kaavoja! Ei esseet sun muut niin hankalia olleet! Mutta kemia, matikka ja fysiikka, oli jotain aivan kamalaa! Nosa ei ymmärtänyt sanaakaan mitä kirjoissa selitettiin. Pitäisi vissiin hommata joku kirja; opi kemiaa, matikkaa ja fysiikkaa, idiooteille - kirja. Sitten hän ehkä pärjäisikin. Bnyys. Julmaa. Tosi julmaa. Elämä oli niin sairaan julmaa..
"Ja arvaas mitä, Nyocchin!"
No mitä? Toinen oli saanut jonkun hutsun vahingossa raskaaksi, ja tuo tivasi häntä nytten kummiksi? Voi mikä ihana juttu. Hän ei tosin ollut valmis moiseen. Ja tuskin ketään olisi edes ollut niinkään kännissä että olisi suostunut edes harkitsemaan Yutakan kanssa sänkyyn menemistä. Ties sitten millaista sekin olisi.... ....niin millaista... sekin... JA AJATUKSET SEIS! Nytnytnyt! Pysyttäisiin oikeilla raiteilla eikä mietitä mitään ihmeellisyyksiä. Nosa hieroi silmien väliä parilla sormella ja oli jo sen näköinen että kuolisi.. milloin tahansa.
"Me päästään asumaan samaan huoneeseen!"
"No sehän on vallan mukavaa. Virkistävää ellen san--- WOAH! Siis MITÄ!?"
Nosan ääni oli mutinasta muuttunut ihmeelliseksi kimittäväksi ääneksi, ja tämä tuijotti toista silmät pyöreinä. Ei ollut totta! Ei sitten varmasti! Hätäinen katse suunnattiin iskään, joka nyökkäili tyytyväisenä. Nosa kompuroi takaperin ja oli kohta takamuksellaan, osottamassa Yutakaa.
"S-sinun kanssa!? Samassa huoneessa?! ISKÄ! Et voi olla tosissasi! Tuo raiskaa mut!"
Nosa yritti. No olihan tuo ehkä kaukaa haettua, mutta hänellä oli kyllä muistissa se miten toinen oli humputtanu häntä vasten. ...ja se oli tuntunut harvinaisen typerältä ja hyvin, hyvin, ällöltä! Varsinkin jos olit jotain.. 12?! Vähän ennen kuin tuli Losiin muutto ja Yuu oli käymässä ja jotain ihme lehtiä selannu.. Ja.. AARGH!
"Älä ole naurettava, Nosa. Yuu-chan on sinun serkkusi.. eikä perseesi perässä kuolaava poikakaveri.."
Tora hykerteli ja naurahti. Mitä nyt tuon viimeisen poikaystävästä mutisi mulkoillen ilmaa. Grr. Luca mokoma! Hänen vauvansa ei ollut enää viaton!
Nosa, tuijotti silmät sirillä Yutakaa. ..mitä nyt totesi sitten lannistuen, että ehkä se olisi sittenkin parempi niin.. niin muut ei kärsi.. hän hän oli periaatteessa tottunu.. Siihenkin miten serkkupoika ryömi samaan petiin hänen kanssaan, tai sitten liimautui kiinni, vaikka heillä olisi kahden maattava sänky! ... Nosa ojensi kätensä Yun-Yunille.
"Vedä ylös."

Yutaka suorastaan riemuitsi Nosan reaktiosta. Hii, noin kovasti ilahtui serkkupoika että meni aivan sekaisin! Olihan se kieltämättä suunnattoman upea asia päästä hänen kanssaan samaan huoneeseen asumaan, Yutaka vain toivoi, ettei Nosa saisi kateellisia idiootteja peräänsä sen vuoksi. Se nyt oli taas tätä Yutakan liioittelevaa itserakasta ajattelua.
Nosa kompuroi taaksepäin seinää vasten ja pyllähti sinne, osoittaen häntä järkyttyneenä ja höpisi Tora-ossanille jotain sekavaa.
"Boo, älä viitsi Nocchan. Tiedät että en pakottaisi sinua mihinkään~"
Yutaka höpisi viattomasti ja hymyili sädehtivästi. Ei, ei Yutaka harrastanut seksiin pakottamista. Mitä nyt pientä painostamista harrasti... mutta ei hän viattomalle Nosa rakkaalleen mitään tekisi! Ei ei, sehän olisi täysin sopimatonta. Yutakaa kumminkin kiinnosti hyvin paljon, millaisia muita ehdokkaita tämä koulu pitäisi sisällään. Yutaka kun oli koko elämänsä asunut Japanissa alueella, missä ei juurikaan yhtään ulkomaalaisia ollut, niin voisi olla hyvinkin kiinnostavaa harrastella petipuuhia toisista kulttuureista olevien kanssa. Tämä oli Yutakan erikoisalaa ja tutkimusta oli aina hyvä harrastaa. Hehe.
Mutta! Nyt ei ollut aika miettiä sellaisia. Yutakan ilmeet oli moisia asioita miettiessä kääntyneet mystiseksi hymyilyksi pilke silmäkulmassa.
Yutaka kumminkin käänsi hieman kysyvänä katseensa Toraan, kun tuo puhui perseen perässä kuolaavasta poikakaverista. Kenen poikakaveri? Nosanko? Eeeei kai.. Nocchan oli viaton lapsukainen, ei tuo mitään.. säädytöntä... toisten miesten kanssa... Yutakan pää rupesi menemään hieman pyörälle. Näh, hän ajatteli liikaa. Ei Nosa sellaisia likaisia.

Nosa sitten vaatikin Yutakaa vetämään hänet ylös. Yutaka tarrasi serkkuaan käsistä kiinni ja vetäisi tuon takaisin seisomaan.
"Mutta! Voisi tästä lähteä tsekkaamaan sen huoneesi.. tai siis, meidän huone~ Vähän väsyttää näin pitkän lentomatkan jälkeen, vaatteetkin pitäisi vaihtaa."
Yutaka höpötti sitten yhä jatkuvasti sädehtivästi hymyillen. Hän piti yhtä Nosaa kädestä kiinni, kun rupesi raahaamaan tuota ovelle päin. Yuu nappasi suuren perässäraahattavan laukkunsa ovenpielestä ja marssi sitten ovesta ulos raahaten perässään sekä Nosaa että laukkuaan.
"Heippa sitten, ossan~"
Yutaka huikkasi sitten vielä sedälleen. Käytävillä ei ollut tähän aikaan ihmisiä, olivathan kaikki sentään tunnilla.
Yuu vain pällisteli ihastellen ympäriinsä.
"On kyllä hienompi mesta kuin se valtion koulu Kobessa."
Yutaka ihmetteli sitten ääneen. Okaasamalla todellakaan ei ollut varaa mihinkään tällaiseen yksityiskouluun, vaan hän oli käynyt normaalin kansan koulua, mitä nyt oli ala-asteen käynyt englanninkielisessä koulussa kun okaasama oli halunnut että hänen vauvansa oppii hyvin englantia. Ja juuri sen takia Yutaka puhuikin lähestulkoon täydellistä englantia.

Nosa ei mennyt takuuseen Yutakan sanoista. Ei sitten ollenkaan. Häntä häiritsi hirveästi.. tilanne, joka nyt tässä oli puhjennut kukkaan iloisesti. Poika nielaisi pienesti ja kun Yun-yun oli auttanut hänet ylös, tämä puisteli housuistaa pölyjä pois. Poika huokaisi. Ei tässä muukaan auttanut. Pakko sitä oli nyt sitten toista sietää ja mitä kaikkea. No.. kaiketi tämä olisi ihan mukavaa. Ja osasi Yuu olla ihan.. kivakin, kunhan ei sparklaisi niin kamalasti ja olisi tuollainen... mini aurinko. Saisi kohta hommata itselleen aurinkolasit ettei sokaistu. Tosin, noita sparkle sparkleja voisi ehkä sulloa purkkiin, ja laittaa jonneki hyllylle. Toimisivat varmaa samalla tavalla kuin normi pöytälamput... Okei, joo missä hänen ajatuksensa nyt oikein kulki? Antaa olla. Nosa mulkaisi isäänsä kun tuo tuohon sävyyn puhui hänen poikakaveristaan. Saisi pitää suunsa kiinni, tai hän heittäisi tuon kadulle nukkumaan! Tai parvekkeelle! Nosa mumisi omiaan ja oli jo taapertamassa ovelle kun nitkahti melkein takaperin kun ei ollut tajunnut, että Yuu roikkui hänen kädessä kiinni. Nosa tömähtikin serkkuaan vasten siinä ja oli aikeessa alkaa tuuppimaan tuota, kun häntä alettiin raahaamaan ovelle.
"Juu... Iha miten vaan, prinsessa tahtoo."
Nosa virnisti itsekseen, heittäen heipat iskälleen, kun Yuu taas heilutteli sedälleen. Jestas. Oikeasti. Mikähän se myhämyhä ilmekin iskän naamalla oli ollut? No ei siitä sen kummemmin. Nosa kiitti luojaa siitä, että porukka oli tunneilla, eikä haahuilemassa käytävillä. Jumankekka hän olisi kuollut jos joku olisi tullut vinoilemaan hänelle. Se tästä vielä puuttuisikin.. hän varmaan tirvaisisi tuota päin näköä siinä vaiheessa. Oli sitten hyvä kaveri tai ei.

"Täh? Niin niin... joo.. on kaiketi.."
Nosa havahtui ajatuksistaan kun Yuu sitten puhui, tai oikeastaan ihmetteli koulua ääneen. Hitsit, ehkä sitä pitäisi kiinnittää serkkupojan olemisiin vähän enemmän huomiota, eikä lillua jossain omissa ajatuksissa. Törmäisi vielä johonkin, jos ei pidä itteään skarppina.
"...mistä edes kekseit tulla tänne?"
Nosa lopulta kysäisi pienesti, katsoen serkkuaan silmäkulmasta. Pää oli hiukan painuksissa ja hän tunsi itsensä niin pieneksi. Olihan Yutaka häntä pidempikin ja kaikkea. Ja olihan hänen pakko myöntää, että kaiken pöllöilynsä ohella -sekä sparklailujen- niin oli Yun-yun komea poika. Saisi varmasti kenet tahansa koululta.. Mutta sitä hän ei menisi sanomaan ääneen, sillä voisi tapahtua hirveitä.
"Minun pitää esitellä sinut Lucalle jossain välissä! Tulette varmasti toimeen! Uskoisin ainakin.."
Nosa sitten sanoi, hymyillen iloisesti. Lucasta puhuessa tuli aina hyvä olo. Lämmin ja kuplivainenkin.

Tralalala, elämä hymyili! Yutaka ei ollut pitkään aikaan ollut näin... sparklaava. Kyllä ne bling blingit siitä sitten aikanaan vähenisivät, kun Yutaka palaisi normaaliin käytökseensä eli alati flirttailevaksi kansikuvapojuksi. Ei hän normaalisti sparklannut näin. Ihan Nosan seurassa vaan. Ja sekös saattaisi tuntua muiden ihmisten mielestä hieman epäilyttävältä.
Yutaka vain jatkoi ympärilleen pällistelyä. Hänellä ei oikeastaan ollut harmainta aavistusta mihin hän oli menossa, ei hän yhtään tiennyt että missä suunnassa se asuntola oikein sijaitsi. Mutta kai se täälläpäin sitten olisi. Kai Nosa olisi sanonut jos hän oli väärään suuntaan taapertamassa.
"Että mitenkö? No, tuotaahh..."
Yutaka sanoi ja syventyi miettimään hetkeksi. Kuinkas tosiaan hän tähän ratkaisuun päätyi.
"Okaasama kertoi muinoin että Tora-ossan on valittu tämän koulun rehtoriksi, ja koska en lukion jälkeen tiennyt mitä haluaisin ryhtyä tekemään, tulin tänne. Ei sen kummempaa."
Yutaka selitti sitten.
"Sitäpaitsi, koskaan ei voi opiskella liikaa!"
Yutaka intoili sitten tunteella silmät innosta roihuten ja sparklasi taas vähän lisää. Sparkalataan ei koskaan voinut liikaa.

Sitten Nosa sanoikin jotain mitä Yutaka ei ollut ihan odottanut.
"Luca? Kuka Luca? Joku ystäväsikö?"
Yutaka kyseli hämillään. Mitä, oliko Nosalla elämässään jokin muukin mies kuin hän?! Tämäpä odottamatonta. Yutaka hieroi leukaansa harkiten. No, kai se oli odotettavissakin. Ei kai Nosa voinut kaikkea aikaansa viettää vain yksin ja isänsä seurassa kun hän ei ollut paikalla.
Mutta joka tapauksessa, Nosa näytti vähän turhan tyytyväiseltä puhuessaan Lucasta. Tämäpä mielenkiintoista ja... lievästi ärsyttävää.

"Ei tuo ole mikään syy tulla tänne!!!??"
Nosa melkein kiljaisi, kun YunYun-serkku sanoi tulleensa vain opiskelemaan. Periaatteessa. Ei nyt ihan noilla sanoilla, mutta tarpeeksi läheltä kuitenkin heitti tuo selitys! Nosa oli vain lievästi järkyttynyt siitä miksi Yunyun oli täällä. Ei hän vain ymmärtänyt. Ei sitten mitenkään. Miten niin ei voinut olla opiskelematta liikaa?! Hänestä täällä opiskeltiin aivan liian paljon. Ja hänelle tuli päänsärky pelkästä ajatuksesta. Nosa inahti pienesti hieroen ohimoitaan. Kemiakin pitäisi saada läpi tässä... No hän voisi käyttää serkkupoikaansa julmasti hyväksi! Tuo saisi luvan auttaa häntä, kemian ja fysiikan mystisessä maailmassa.
Länttäsi hän käden toisen naamalle, tuon silmien roihutessa ja sparklaavien juttujen lisääntyessä aivan liian paljon uusiin svääreihin. Nosa huokaisi. Yutaka ei onneksi ollut samanlainen pöhkö kuin Luca. Hän tulisi muuten hulluksi.. Ja hei, oli siinä sekin hyvä puoli, kun Yuuyuu oli täällä, hän ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi! Sitten kun vetää muutamat sadface - ilmeen, nii eiköhän Yunyunin sydän sula.

"Luca? Kuka Luca? Joku ystäväsikö?"
Nosa tuijotti Yutakaa hetken aikaa, kuin tuo olisi puusta pudonnut. Kurosaki kikatti sitten pienesti, ojentaen vasemman käden Yutakan nähtäväksi. Poskia koristi jo pieni punakin ja tämä siinä sitten, ääni lämpöä, rakkautta ja ihailua täynnä:
"Kihlattuni~"
Sormessa oli nätti sormus, jossa kelttiläiseen tapaan tehdyt, kaksi lohikäärmettä. Nuoden kohtaus pisteessä oli sydän. Lucalla oli samanlainen omassa sormessaan. Nosa oli iloinen pieni pallero ja taisi hänkin sparklata vähän, vaikka se tahattomasti tapahtuikin. Tosin se mitä tapahtui seuraavaksi yllätti Nosan totaalisesti. Yuu kalpeni, ja yks kaks kupsahti nurin. Nosa säikähti. Hyppäsi ihan itsekin takaperin ja tuijotti serkkuaan siinä koulun käytävällä. Mitä, juuri tapahtui?
"Agh! Yunyun, oletko kunnossa!?"
Nosa kysyi, ravistellen serkkuaan hetken. Hätäisenä tämä katseli ympärilleen, juosten sitten iskän kansliaan. Tora tuijotti Nosaa joka juoksi takaisin kuin tuli hännän alla, ja sitten juoksi takaisin ulos paperimuki kädessä, jossa oli.... vettä? Kaikkea nuo nuoret säätääkin... Nosa ryntäsi takaisin Yutakan luokse, heittäen vettä tuon naamalle kunhan pääsi niin pitkälle. Kullanruskeat silmät tapitti serkkua huolestuneena. Oliko tuo saanu sydänkohtauksen!?

Yuuyuu nauroi aurinkoisesti kun Nosa melkein jo kiljui, ettei hänen selityksensä muka kelvannut. Oivoi pikkuista Nosaa. Ehkä Nocchuli oli odottanut, että Yutaka olisi kertonut tulleensa tähän kouluun vain hänen takiaan, pelastamaan hänet kaikkien koulun likaisten perverssien kynsistä. Viaton pikku Nocchan, niin herttainen~ Nosa sitten länttäsi käden hänen kasvoilleen, taisivat bling blingit häikäistä vähän. Yutaka siirsi hellästi toisen käden pois.
"Älä huoli Nocchan, kyllä sinunkin näkemisesi oli osasyynä~"
Yuuyuu höpisi sitten hunajaisella äänellä. Niin, todellakin. Olisi Yutaka voinut oikeastaan mihin tahansa muuallekin mennä opiskelemaan, mutta halusi tulla tänne koska Nosa oli täällä. Ja sitten tietysti se, että hänen ei tarvinnut maksaa niin paljon tämän koulun käymisestä kuin muiden oppilaiden, sillä okaasama oli vähän... suostutellut Tora-ossania.

Mutta sitten tosiaan takaisin siihen Lucaan. Nosa näytti kovin pöllämystyneeltä hetken. No höh, kuinka Yutaka muka voisi tietää kuka Luca oli. Eihän hän ollut saanut pidettyä yhteyttä rakkaaseen serkkuunsa vuosiin! Yuuyuu mutristi hieman huuliaan. Mutta sitten olikin Yutakan vuoro näyttää pöllämystyneeltä, kun Nosa noin onnellisesti säteili ojentaessaan Yutakan nähtäväksi vasemman kätensä.
'Kihlattuni~'
Kyseinen sana kaikui Yutakan mielessä pitkän aikaa, tuon samalla tuijottaessa Nosan vasenta nimetöntä. Sormus, kappas. Yutaka ei tiennytkään että Nosa tykkäsi pitää sormuksia-- Sormus?! Kihlattu?!
Maailma pyöri silmissä. Ei, tämä ei ollut todellista.
Siinä eteenpäin samalla kävellessään Yutaka sitten kuukahtikin sivulle, kolautti päänsä ihanaisesti seinään ja mätkähti lattialle selälleen. Siinä vaiheessa kun Nosa tuli poikaa ravistelemaan, oli tuo jo onnellisesti taju kankaalla. Itseasiassa taju oli lähtenyt jo ennenkuin Yutaka oli edes osunut seinään.

Yutaka havahtui sitten siihen kun hän havaitsi hiustensa olevan märkänä. Eih, hänen kampauksensa! Yutaka raotti hitaasti silmiään ja näki Nosan kasvot edessään. Oih, hänen ihanainen, puhtoinen Nosansa. Yutaka hymyili jotkseenkin autuaana.
"Nosa~"
hän sanoi sitten ehkä jokseenkin karmivan onnellisella äänellä.
"Näin sellaista kamalaa unta, että sinä olit kihloissa jonkun miehen kanssa~"
Yutaka sopersi sitten rauhallisella äänellä. Niin. Untahan se vain oli. Pahaa, pahaa unta.

Nosa seisoi siinä, Yutakan yläpuolella, tuijottamassa serkkuaan. Vesimuki oli kädessä ja siitä tippui muuama tippa vettä toisen naamalle. Viimesiä tippoja ainakin. Poika huokaisi helpotuksesta kun toinen avasi silmänsä. Ja puhui! Yaay! Yutaka oli hengissä! Tuo ei ollu kuollu tai mitään! Mutta tuon aivot näytti nyrjähtäneen... toisaalta.. mitkä aivot? Yutaka leijui jossain ihan omituisissa svääreissä, mitkä ei aina ollee järkeen käypiä. Huokaus. Nosa haroi otsatukkaansa vähäisen. Elämä..
Tuo... äänensävy sai Nosan niskavillat nousemaan. Mikä vattu oli tuo.. karmivaisen onnellinen äänensävy!? Kurosaki kohotti kulmaansa ja tuijotti serkkuaan pitkään.
"Näin sellaista kamalaa unta, että sinä olit kihloissa jonkun miehen kanssa~"
...Täh? Unta? Nosan naama venähti vähäisen ja tämä nauroi sitten. Unta?
"...Yun-yun, ei se unta ollut.."
Nosa sai sitten sanottua. Kyllä hän siinä selitti -taas- miten oli Lucan kanssa kihloissa. Mutta... Se taisi olla virhe. Aika paha sellainen kun Yuuyuu veti hienot kohtaukset taas ja näytti pyörtyvän. Nosa tuijotti serkkuaan. Ja ajattelematta sen kummemmin, hän läimäisi tuota poskelle.
"Älä pelleile!"
Nosa tiuskaisi, ravistaen serkkuaan sitten. Samperi soikoon! Jos toinen leikki yliampuvaa kanaemoa, draamalla höystettynä, niin nyt tuo saisi luvan lopettaa tuo! Eikä leikkiä pyörtyilevää urpoa! Nosa mulkoili serkkuaan. Mmrh. No olkoot! Maatkoon siinä! Häntä kiinnostanut! ....mutta vaikka hän meinasi lähteä kävelemään eteenpäin, jättäen serkkunsa ruohon makaamaan, niin... sitten.. omatunto alkoi nykimään takaisin ja Nosa palasi tökkimään serkkuaan otsaan. ...ja myöhemmin kylkeen.

"Heräsithän sinä.."
Nosa mumisi. Kyrpiintyneenä. Kun Yutaka sit avasi silmänsä. Poika raahasi serkkunsa sitten mukanaan huoneelle, ennen kuin tuo alkaisi jotai ihmeellisyyksiä alkaisi vetämään. Lisää ihme mömmöjä. Nosa huokaisi syvään. Miksi hänellä oli ylidramaattinen serkku?
Miksi!? Tämä oli tuskaa!
"Kaikenmaailman.. olet liian dramaattinen.. Luulin että kasvaisit siitä eroon tai jotain, mutta et näköjään.."
Nosa huokaisi, haroen tukkaansa.