Poikakoulu RPG
 
PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Toreyn & Niallin maja

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Junie

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.12.2009
Ikä : 28

ViestiAihe: Toreyn & Niallin maja   La Tammi 09, 2010 3:24 pm

Aurinko paistoi ikkunasta sisään pieneen ja hieman kolkon oloiseen parihuoneeseen.
Huonekaluja ei ollut runsaasti ja siellä täällä lojui avattuja pahvilaatikoita. Kaiken rojun keskellä istui rennosti pukeutunut nuorukainen jalat ristissä syventyen parhaillaan yhden rusehtavan laatikon sisältöön.
Niall tiesi, että huoneesta tulisi paljon viihtyisämpi, kun asukkaat vuoraisivat vapaat pinnat omilla, henkilökohtaisilla tavaroillaan. Nuorukainen huokaisi ja työnsi laatikon vuoteen alle. Se saisi odottaa. Brunette kääntyi ja katseli hieman pöllämystyneenä ympärilleen, aivan kuin olisi vasta tajunnut huoneen tilan.
....Mikä sekasorto

Kiiltävät ruskeat hiukset valuivat paksuna lettinä pitkin hoikkaa selkää.
Pitkien jalkojen peittona olivat yksinkertaiset farkut ja yläruumiin vaaleanvihreä huppari.
Hetken mielijohteesta nuorukainen käveli ikkunaan ja katseli avautuvaa maisemaa. Hänen oli vieläkin kovin vaikea uskoa, että tosiaan oli Vancouverissa. Uudessa koulussa. Se oli samanaikaisesti sekä jännittävää, että äärimmäisen pelottavaa.

Kuullessaan koputuksen ovella Niall hätkähti ja kääntyi. Sydän takoi aavistuksen verran nopeampaa.
Kuka hänen uusi kämppiksensä olisikaan?

//Ei tullu hirveen pitkä ^^'' Mutta joka tapauksessa: Kizzy tänne Toreyn kanssa n___n\\
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.niardel.net/junie
Kizzy

avatar

Viestien lukumäärä : 7
Join date : 09.01.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Kuopio/Joensuu

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   La Tammi 09, 2010 3:35 pm

Torey kantoi sylissään kahta pahvilaatikkoa ja työnsi jalallaan yhtä laukkua eteenpäin. Helpommalla olisi tietenkin päässyt, jos tavarat olisi hakenut useammassa erässä, mutta laiskana ihmisenä Torey mieluummin raahasi mahdollisimman paljon tavaraa kerralla, mieluiten kaikki.
Punapään suunta oli selvä. Hän oli jo aiemmin käynyt katsomassa huoneensa sijainnin, ja tiesi jo kämppiksensäkin.

Päästyään oikean oven taakse, Torey sai hetken taiteilla asennonsa kanssa, jotta saisi kätensä edes jotenkin vapaaksi voidakseen koputtaa oveen.
Oven avauduttuessa, Torey virnisti itsekseen ja madalsi ääntään huomattavasti normaalia matalammaksi.
"Hei, orja. Ota jotain näistä, et pääsen sisälle."
Tuo totesi ja työnsi jalallaan lattialla olevaa kassia Niallin suuntaan. Kasvonsa hän piti taktisesti laatikoiden takana, joten Niallille näkyi ainoastaan hänen oranssipunaisen hupparinsa hihoista pilkistävät kädet, vihreät housunpuntit ja punaiset tennarit kirkkaanvihreillä nauhoilla. Toinen saattaisi ehkä jostakin niistä tunnistaa Toreyn, mutta toisaalta olisi vain hauskempaa, jos Niall ei osaisikaan yhdistää noita piirteitä ystäväkseen. Paljastavin osa kyllä ehkä oli Toreyn sormukset, koskaan ei kuitenkaan tiennyt, jos toinen menisikin lankaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://k1zzy.deviantart.com
Junie

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.12.2009
Ikä : 28

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   La Tammi 09, 2010 3:54 pm

Nuorukaisen kulmakarvat kohosivat, mutta hän kumartui tottelevaisesti ottamaan huonetoverinsa kassin.
Ei kai sitä kannattanut aloittaa uutta yhteiseloa väittelemällä? Eikä toinen sentään mahdottomuuksia pyydellyt.
...Jokin nuorukaisessa kuitenkin kutitteli hänen muistiaan..
Niall kuitenkin pyyhkäisi moisen mielestään ja laski painavan kassin vapaana olevalle vuoteelle.
"Minä varasin tämän puolen, toivottavasti ei haittaa", brunette ilmoitti reippaasti viitaten oman sänkynsä suuntaan. Se näytti kovin alastomalta ilman tyynyä, peittoa ja lakanoita.

Mennäkseen pois toisen tieltä hän lysähti istumaan vuoteelleen ja katseli nuorukaista pää kallellaan. ylävartalo olkapäistä ylöspäin oli laatikoiden takana piilossa, eikä toinen turhia puhua pukahtanut.
No jopas oli kummallista...

Bruneten pienessä mielessä ei käväissytkään, että kyseessä voisi olla hänen paras ystävänsä Torey!
"Nimeni on Niall", nuorukainen esitteli itsensä katsellen toista nyt avoimen uteliaana: "Mikäs sinun nimesi on?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.niardel.net/junie
Kizzy

avatar

Viestien lukumäärä : 7
Join date : 09.01.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Kuopio/Joensuu

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   La Tammi 09, 2010 4:00 pm

Torey joutui pidättelemään nauruaan, sillä hän aisti selkeästi sen pienen hämmästyksen Niallin olemuksessa. Toinen ei siis tosiaan ollut arvannu mitään. Tämäpäs hupaisaa.
Hiljaisena punapää kanteli laatikot sisälle, kurkkasi nopeasti laatikon takaa kumpaa sänkyä Niall mahtoi tarkoittaa, ja virnisti itsekseen. Aivan kuin toinen pelkäisi häntä, tai jotain muuta samanlaista. Eihän hän nyt niin pelottava ollut.. Tai ehkä olikin. Haha.

Torey laski laatikot ensimmäiseen tyhjään kohtaan lattialle ja suoristautuessaan seisomaan, hän vain tokaisi yhä ääni normaalia matalempana:
"Bob."
Kasvot olivat vakavana viivana, ilme jokseenkin ylimielin ja hän katsoi nenänvarttansa pitkin Niallia kädet lanteillaan. Hänen silmistään kuitenkin näki, ettei nauru ollut kaukana. Miten Niall ei oikeasti yhdistänyt mitään hänestä muistikuviinsa tai muutakaan. No, nyt ainakin tunnisti, jossei muuta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://k1zzy.deviantart.com
Junie

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.12.2009
Ikä : 28

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   La Tammi 09, 2010 4:43 pm

Lopulta nuorukainen laski laatikot käsistään ja kääntyi brunetten suuntaan. Bruneten leuka loksahti, kun hän tunnisti huonetoverinsa.
Monet tunteet risteilivät hänen kasvoillaan, mutta lopulta ilo vei voiton.
"Torey!"
Iloisesti hihkaisten hän kapsahti pidemmän nuorukaisen kaulaan halaten tätä tiukasti. Lopulta Niall päästi irti ja astahti askeleen kauemmaksi uskomatta silmiään. Kuinka tämä oikein oli mahdollista?

Brunette pyyhkäsi hiuskiehkuran silmiltään ja katsoi toista kunnolla. Totta tosiaan. Kuinka hän ei ollut heti tunnistanut toista?
Kuinka monesti hän olikaan ihaillut noita sormuksia?
...Pah, koko muutta sai aivot pahasti sekaisin.

"Uskomatonta, että olemme samassa huoneessa", Niall hämmästeli hymyillen jo paljon luontevammin, vaikka aikaisempi tunnistamattomuus hiukan nolottikin häntä.
Toreyn silmät tosin tuikkivat siihen malliin, että koko kohtaus huvitti häntä suuresti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.niardel.net/junie
Kizzy

avatar

Viestien lukumäärä : 7
Join date : 09.01.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Kuopio/Joensuu

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   To Helmi 11, 2010 6:55 pm

[[Soriiii, vähän kestäny ;_;]]

Toreyn suupielet nykivät väkisinkin ylöspäin. Niallin ilme oli näkemisen arvoinen. Ilme olisi miltei pitänyt ikuistaa kameralla ja sen jälkeen kuvan olisi voinut vaikka liimata vessan seinään.
"Eikun Bob."
Punapää korjasi ystävänsä roikkuessa jo hänen kaulassaan. Kädet kiedottiin toisen ympärille tiukkaan halaukseen. Toisen näkemisestä olikin kulunut jo aikaa, long time no see, kuten sanottiin.
Torey tuikkasi kädet housujensa takataskuihin heidän erotessa halauksesta.
"Vähän sumplin asioita, niin tässä kävi näin.."
Torey virnuili leveästi ja heilui pienesti kantapäiltään päkijöille ja takaisin. Ei hommaan tarvittu edes kovin suurta vaivaa, muutama puhelinsoitto ja se olikin siinä. Ei Toreytä kyllä olisi lainkaan haitannut sekään, että hän olisi saanut uuden kämppiksen, mutta mukavanpaahan se nyt oli, jos pääsi parhaan ystävänsä kämppikseksi. Hassua vain, ettei Niallia ollut informoitu asiasta sen kummemmin. Nojaa, samapa tuo, siinähän he nyt molemmat olivat iloisina, joten mikäs sen parempi.
"Mutta mitä pätkä?"
Kysyttiin samalla kun Torey astahti toisen ohitse omalle puolelleen huonetta työntäen samalla toisella jalallaan laatikkoröykkiötään eteenpäin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://k1zzy.deviantart.com
Junie

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.12.2009
Ikä : 28

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   Su Helmi 28, 2010 12:42 pm

//Pahoitteluni kestosta myöskin ó.ò\\

Niallin kulmakarvat kohosivat kysyvinä, vaikka huulilla lepäävä iloinen hymy säilyi.
"Sumplit vähän asioita?", brunette toisti huvittuneena ja naurahti päätään pudistellen: "Äh, hälläväliä.. Mutta tämä on ihan mahtavaa! Pelkäsin jo, että saan kämppiksekseni jonkun sietämättömän haisulin kanssa.."
Nilam hölpötti ja puraisi kieltään tajutessaan puhuvansa aivan liikaa. Toreyn ilme ainakin muuttui huvittuneeksi ja näytti siltä kuin nuoremman puhe olisi mennyt toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta korvasta ulos.

"Sain pääosin purettua tavarani", brunette vastasi väistäen kauemmaksi, jotte Torey pääsisi paremmin ohi laatikoineen.
Hänestä tuntui kuitenkin typerältä vain seisoskella keskellä huonette tekemättä varsinaisesti mitään, joten nuorukainen istahti vuoteelleen nojaten leukaansa polviaan vasten.
"Tarvitsetko apua noiden kanssa?", Nilam tiedusteli viitaten Toreyn tavararöykkiöön (joita kuitenkin näennäisesti oli vähemmän kuin hänen tavaroitaan).
Eriväriset silmät katselivat punapäätä. Siitä oli aikaa, kun hän oli parhaan ystävänsä viimeksi nähnyt, eikä tämä juurikaan ollut muuttunut. Mitä nyt hiukset olivat ehkä puoli senttiä kasvaneet, mutta siihen se sitten jäikin.
"Mitä mieltä olet uudesta koulusta?", hän kysyi yhtäkkiä, "En ole vielä käynyt tutustumassa tarkemmin, mutta.. ihan mukavalta paikalta tämä minusta vaikuttaa."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.niardel.net/junie
Kizzy

avatar

Viestien lukumäärä : 7
Join date : 09.01.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Kuopio/Joensuu

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   Ti Maalis 09, 2010 12:34 pm

"Enkö mä sitten oo tarpeeks sietämätön haisuli?"
Torey esitti vastakysymyksen mutristaen pettyneenä alahuultaan. Laatikot pukattiin sängyn vierelle ja sen jälkeen punapää istahti sängylleen katsellen huonetta.
Torey ohitti kokonaan Niallin kysymyksen avun tarpeesta, hän ei nimittäin aikonut ihan heti edes purkaa laatikoitaan. Etenkin kun hän tiesi, että lisää laatikoita oli vielä tulossa jälkeenpäin. Torey kun oli ajatellut taktisesti ettei raahaa kaikkia tavaroitaan kerralla, vaan pistää jonkun lähettämään, tai tuomaan, loput tarpeelliset asiat. Tiedä sitten milloin ne saapuisivat, mutta sen näkisi sitten.
Katse lipui hitaasti seinistä Nialliin ja Torey päästi pienen 'hmm?'-äänteen ja kohotti toista kulmaansa. Hän oli jälleen melkein kuunnellutkin.. Hups.
"Ai koulu? En mä tiedä, justhan mä tulin."
Torey totesi virnistäen leveästi. Eiköhän tuokin paikka olisi mukava siinä missä muutkin koulut.
Yhtäkkiä Toreyn ilme muuttui, sillä hän muisti jotakin.
"Ainiin.."
Punapää nousi ylös sängyltään, alkoi availemaan hampaillaan toisessa ranteessaan olevaa kapeaa nahkanauhaa kävellen samalla Niallin vierelle. Hän seisahtui siihen toisen vierelle, nyhtäen vuoroin hampaillaan ja lyhyillä kynsillään rannekoruaan auki.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://k1zzy.deviantart.com
Junie

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.12.2009
Ikä : 28

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   Ti Maalis 09, 2010 9:48 pm

"Enkö mä sitten oo tarpeeks sietämätön haisuli?"
Sanat lausuttiin pettyneenä huulet murheellisesti mutrussa, mikä oli ainaisesti virnuilevalle Toreylle hyvin epäominaista.
"Et", Niall vastasi järkähtämättömästi ja lisäsi ilkikurinen hymy huulilla: "Mutta hyvin lähellä sitä~"

Punapää näytti muistavan äkisti jotain, minkä jälkeen nuorukainen nousi ylös vuoteeltaan astellen nuoremman luokse.
Brunette seurasi aikansa Toreyn ähellystä rannenauhan kanssa, kunnes huokaisi pienesti ja nousi myös seisomaan.
"Näytä sitä", Niall pyysi ja nappasi kiinni ranteesta tuoden sen eteensä.
Näppärin sormin hän aukaisi solmun ja pysähtyi hetkeksi ihailemaan korua ennen kuin palautti sen takaisin omistajalleen.
"Kas tässä.. Se on hieno, mistä sinä sen olet hankkinut?", nuorukainen kysyi uteliaana ja sipaisi kurittoman hiuskiehkuran korvansa taakse.

//Lyhyttä ^^'\\
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.niardel.net/junie
Kizzy

avatar

Viestien lukumäärä : 7
Join date : 09.01.2010
Ikä : 29
Paikkakunta : Kuopio/Joensuu

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   Pe Maalis 19, 2010 10:57 am

Niallin tarjoessa kätensä, Torey vain älähti, mumisi ja tuhisi vastaukseksi. Hänen oli itse tarkoitus saada se auki, eikä Niallin pitänyt auttaa.. mutta kiltisti hän kuitenkin antoi kämppiksensä irrottaa korun.
Saadessaan korun takaisin, Torey vain virnisti.
"Kotoa. Siellä on aina välillä sellanen vanha inkkari, joka myy tekemiään koruja, unisieppareita ja muita."
Torey selitti tarttuen sitten Niallin ranteesta kiinni.
"Ja yks päivä näin tän siellä."
Punapää lisäsi kietaisten nauhan Niallin ranteen ympärille, laittoi sen solmuun ja pyöräytti vielä solmun ranteen toiselle puolelle. Vielä kevyt taputus toisen kämmenen päälle ja leveä hymy kohosi kasvoille.
"Sitten ostin sen kun siitä tuli ihan sä mieleen, ja parhain säilytyspaikka sille oli mun oma ranne."
Kädet tuikattiin housujen takataskuihin ja Torey vain hymyili iloista hymyään. Pieni, sievä tuliainen parhaalle ystävälleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://k1zzy.deviantart.com
Junie

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.12.2009
Ikä : 28

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   Su Huhti 04, 2010 5:09 pm

Kotoa?
Tosiaan, Torey oli joskus maininnut kotimaansa olevan Iso-Britannia tai tarkemminkin Skotlanti. Irlantilaissyntyisenä hän oli itsekin joskus aikoinaan vieraillut naapurivaltiossa.
Ruskeatukkaisen nuorukaisen hämmästykseksi Torey nappasi vuorostaan hänen ranteestaan kiinni. Eriväriset silmät suurenivat aavistuksen, kun nätti rannekoru sidottiin kapoiseen ranteeseen kiinni.
"siis.. minä.. tuota...", Niall oli sanaton ja nielaisi ennen kuin halasi ystäväänsä tiukasti.
"Kiitos!"

Brunette katseli rannekorua ihaillen ja varmisti vielä, että solmu varmasti piti.
Eihän hän halunnut lahjan putoavan!
Niall hymyili iloisesti ja toivoi, että olisi voinut antaa punapäälle jotain vastalahjaksi.
"Tehtäisiinkö jotain kivaa? Noiden laatikoiden purkaminen voi odottaa myöhempäänkin..?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.niardel.net/junie
Junie

avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 25.12.2009
Ikä : 28

ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   Su Heinä 25, 2010 1:00 pm

//Tupla-postaus, muttei voi mitään ^^' Eli vetäisen hahmoni pois tästä pelistä, koska päätin lopettaa hänellä pelaamisen ):
Kiitokset tästä pelistä ja toivon mukaan pelaillaan toistekin! n___n\\
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://www.niardel.net/junie
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Toreyn & Niallin maja   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Toreyn & Niallin maja
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
St. Heaven's Bay :: Koulu :: Asuntolat :: Oppilaiden asuntola :: Huoneet-
Siirry: