Chill

Olipa kerrassaan kaunis päivä, aurinkoinen ja ihan lämminkin vielä. Juuri sellainen parahultainen keli olla pihalla koko päivä... jos ei siis olisi ollut oppitunteja. Vaan täytyihän niilläkin käydä, ei sitä muuten mitään oppisi, ja koulu olisi turhaa.
Vaan kun koulun kello soi välitunnin merkiksi, luokista suorastaan rynnättiin pihalle valtavina massoina. Paljon eri-ikäisiä, iloisesti rupattelevia poikia tahi nuoria miehiä jo, ja suurin osa liikkui isoissa "laumoissa".
Eräs vaaleatukkainen nuori mies jättäytyi jo luokan ovella jälkeen muista. Hän tiesi, että pihalla olisi nyt ruuhkaa, eikä hän jaksanut mennä sinne luovimaan tietään massan lävitse. Muutaman minuutin päästä hänkin sitten kuitenkin löysi tiensä pihamaalle. Jori Orcot pysähtyi hetkeksi ulko-oven viereen pihaa silmäillen, ja käveli sitten verkkaisesti keskellä pihaa olevan suihkulähteen luo. Nuorukaisen hiukset olivat -kuten tavallista- auki, ja nuorukainen pyyhkäisi kädellään muutaman suortuvan pois silmiltään sivumpaan. Jorilla oli koulupuku, olihan hän juuri oppitunnilta tullut, mutta hän oli riisunut jakkutakin lämpimän sään takia ja se oli heitetty vasemman puolen olan ylitse, Jorin pidellessä siitä kädellään kiinni, ettei se putoaisi maahan. Samalla puolella oli myös olkalaukku. Jori oli myös jättänyt kauluspaidastaan pari ylintä nappia auki, ja solmio oli löysällä. Mokoma kun kiristi aivan liikaa, jos sen veti ylös asti. Hän vihasi näitä vaatteita, mutta minkäs teet, ei voinut oikein valittaa minnekkään.
Jori pysähtyi suihkulähteen eteen ja katseli sitä jonkin aikaa ylöspäin. Sitten hän istahtikin lähteen reunalle, pudottaen olkalaukkunsa viereen maahan. Hetken aikaa nuorukainen kaiveli takin taskuja, ja kaivoi esille kohta tupakka-askin ja sytyttimen. Tupakka kaivettiin askista, laitettiin suuhun ja sytytettiin, minkä jälkeen aski ja sytkäri päätyivät takaisin takin taskuun, ja takki pudotettiin laukun päälle. Samalla kun veti ekat henkoset syöpäkääryleestään Jori nosti vasemman puoleisen jalkansa ristiin oikean päälle ja nojasi sitten sitä vasten tuijottaen ympäriinsä tylsistyneesti. Hänellä oli ainakin pari hyppytuntia nyt tässä, joten pitäisi jotain tekemistä yrittää kehitellä.
Tupakka otettiin suusta sormien väliin ja ilmat puhallettiin ulos. Hän voisi tietty yrittää leikkiä olevansa ahkera ja käydä jonkin kävelylenkin tekemässä, mutta kun hän ajatteli uudestaan se alkoi kuulostamaan tympeältä. Tai sitten hän olisi voinut soittaa kotipuoleen ja kysellä kuulumisia, kun viime kerrasta oli jo jonkin aikaa vierähtänyt, mutta sitten taas toisaalta hänestä tuntui, ettei jaksaisi kuunnella vanhempiensa höpinöitä kovin kauaa, saati sitten siskon. Joten sekin idea hylättiin mukavasti heti kättelyssä.
Jori veti uudestaan sauhut tupakasta ja puhalsi ne pihalle, minkä jälkeen tupakka jäi vain joksikin aikaa etu- ja keskisormen väliin ja Jori tuijotti lasittunein silmin pitkin pihaa.

//Täältä tullaan~ Sori, piti pohtia yön yli sopivaa lähestymistapaa xD\\

Haine hätkähti hereille koulun kellon pärähtäessä soimaan välitunnin merkiksi. Leveä haukotus karkasi nuorukaisen huulilta ja hän virnisti nolona mulkoilevalle kemianopettajalle. Minkäs hän sille mahtoi, jos ei ymmärtänyt koko aineesta hölkäsen pöläystä?
Opettaja pyöritteli aavistuksen silmiään ja pudisti päätään. Hän ei voinut ymmärtää, kuinka tuo poika-parka oli onnistunut luikertelemaan edellisistä kursseista läpi.

Punapää kokosi kiireen vilkkaan tavaransa ja lähti luokkahuoneesta. Pikainen katsaus ulos ikkunasta sai pehmeät huulet kaartumaan iloiseen hymyyn. Aurinko paistoi ja opiskelijoita oli kerääntynyt viettämään aikaa pihamaalle. Haine hillitsi mielihalunsa koulupuvun takin ja typerän solmion riisumisesta, sillä hän ei halunnut vihaista koulunhenkilökuntaa kimppuunsa.
Nuorukainen kosketti hajamielisenä kaulaansa, joka tuntui oudon paljaalta ilman kaulakorua.
Mihin ihmeeseen hän oli sen hukannut?

Omenanvihreät silmät tarkastelivat pihamaata, kun hän yhtäkkiä paikansi tutun hahmon suihkulähteen luona. Hopeatukkainen nuorukainen istui yksin, kuten tällä oli yleensä tapana ja poltteli rauhassa tupakkaansa. Siniset silmät näyttivät katsovan jonnekin kaukaisuuteen.
Jori Orcot.

Haine oli nähnyt nuorukaisen saman aikaisilla liikuntatunneilla ja kuullut sitten luokkatovereidensa hehkuttavan, kuinka tämä oli kuin "Komea yksinäinen susi".
Punapää muisteli myös olleensa itsekin hieman ihastunut, muttei koskaan ollut lausunut tunteitaan julki. Sitten olikin pian seurannut muutto uuteen kouluun, toiselle puolelle Kanadaa.

Punapää kulki ympäri sisäpihaa kurkistellen penkkien alle, pensaisiin, puiden juurelle, tallusteli nurmikolla, kunnes pysähtyi polttelevan nuorukaisen eteen.
"Hei! Anteeksi, saanko häiritä hetken?"
Saatuaan vanhemman huomion puoleensa Haine hymyili näyttäen aavistuksen nololta: "Oletko sattunut näkemään tässä missään hopeista kaulakorua? Se on suunnilleen tämän kokoinen-" nuorukainen näytti peukalonpäätään, "- ja siinä on keltti-tyylinen puu?"

//Tästä se lähtee >3\\

Vielä Jori vain istuskeli polttelemassa ja yritti keksiä jotain tekemistä. Tupakka savusi hitaasti itsekseen sormien välissä. Jorin leuka oli kämmentä vasten, ja tuo oli unohtunut vain tuijottamaan eteensä lasisin silmin. Hetken päästä hän kuitenkin heräsi horroksestaan ja veti uudet henkoset tupakista. Laiskahkosti nuori mies silmäili pihamaalla vaeltelevia oppilaita ja hymähti itsekseen kun lähistöllä ollut viiden pojan ryhmä rupesi nauramaan jollekin. Joku oli kai jotain hyvin hupaisaa sanonut. Jori käänsi katseensa pois päin noista ja huomasi samalla, että pari vähän kauempana olevaa poikaa tuntui tuijottavan hänen suuntaansa. Jori vastasi noiden katseensa silmiään siristämällä ja molemmat pojat painoivat äkkiä päänsä alas. Jori puisteli päätään ja vei tupakan taas huulilleen. Mikä hemmetti hänessä nyt noin paljon kiinnosti? Tuollainen tuijottaminen oli yksi ärsyttävimpiä asioita, mitä hän tiesi.
Jorin katse kävi ohimennen Hainessa tämän kulkiessa ohitse, ja seurasi tuota hetken aikaa ennen kuin käänsi päänsä pois päin. Sen enempää hän ei toiseen huomiota kiinnittänyt. Näytti vähän siltä, kuin toinen olisi etsiskellyt jotakin, mutta eipä asia kuulunut hänelle millään lailla, joten ei tarvinnut siihen puuttuakaan. Jori huokaisi tylsistyneesti ja jatkoi reikien tapittamista ilmaan.
Kohta hän kuitenkin kuuli askelten ääniä, jotka vaikuttivat olevan tulossa kohti. Hän ei pahemmin piitannut, ennen kuin se äskeinen nuori poika pysähtyi hänen eteensä. Melkeinpä liioitellun hitaasti Jori nosti katseensa Haineen ja mulkoili tuota tavalliseen tapaansa otsatukkansa alta, tupakka suunpielessä roikkuen. Häneen ilmeensä ei missään kohtaa vaihtunut tuon esittäessä ongelmansa. Jori vain ajatteli, minkä takia tuo oli häneltä tullut kyselemään, kun ympärillä oli kymmeniä muita nuoria? Täytyi kyllä antaa jonkin lainen tunnustus, että oli niin uskaltanut tehdä, useimmat oppilaat kuin karttelivat häntä jo pelkästään mulkoilun takia - ja sen takia hän varmaan muita ihmisiä mulkoilikin.
Jori ei heti vastannut Hainelle, tuijotti vain tuota hiljaa. Sitten hän otti tupakan huultensa välistä etu- ja keskisormen väliin, puhalsi savut ulos ja käänsi päätään pois päin, karistellen tuhkaa samalla tupakastaan maahan.
"Eipä ole tullut vastaan." hän tokaisi yksinkertaisesti, ja oli sen jälkeen kuin Hainea ei olisi ollutkaan. Tylyä? Ehkäpä, mutta se nyt vain oli hänen tapansa.
Jori vilkaisi Hainea sivusilmällä, tuon yhä seistessä siinä hänen edessään, mutta pian nuorempi sitten lähti siitä, jatkamaan etsintöjään varmaankin. Tämän mentyä Jori nousi pystyyn, venytellen hieman, nosti laukkunsa ja takkinsa maasta heilauttaen ne vasemmalle olkapäälle jälleen ja laittoi tupakan suuhunsa takaisin. Voisi sitä lähteä jonnekin muualle, ei sitä koko päivää jaksaisi vain kökkiä suihkulähteen reunalle.
Jori vilkaisi ympärilleen ottaessaan ensimmäisen askeleen... ja samassa hänen silmäänsä osui jotain mikä kimalteli maassa vähän kauempana, puolivälissä pihaa. Hän käveli lähemmäs kimaltelevaa kohdetta, kumartui ja poimi maasta hopeisen kaulakorun. Hän nosti sen kasvojensa korkeudelle, tutkiskellen sitä savuava tupakka suussaan. Tämä taisi olla nyt sen äskeisen pojan hukkaama koru.

//XD No tämä lähestymistapahan on varsin mielenkiintoinen.//

//Mukavaa, että kelpasi x'3\\

Savukkeen omalaatuinen haju leijui ilmassa hopeatukkaisen nuorukaisen ympärillä. Haine ei koskaan ollut perustanut polttamisesta, mutta häntä ei varsinaisesti haitannut, jos joku niihin halusi kuluttaa rahansa.

Tummansiniset silmät mulkoilivat häntä siihen malliin, kuin punapää olisi keskeyttänyt jotain hyvin yksityistä ja tärkeää. Tai ehkä toisella oli masu pipinä?Haine ei vähästä hätkähtänyt, vaan odotti vastausta. Hetken nuorukainen epäili, ettei nuorukainen ollut kuullut hänen sanomisiaa ja oli jo toistamaisillaan kysymyksensä, kun Jori yllättäen puhuikin.

"Eipä ole tullut vastaan"

Haine huokaisi syvään näyttäen aavistuksen pettyneeltä. Koru ei siis ollut suihkulähteelläkään. Mutta Ei hän vielä aikonut luovuttaa!
Nuorukainen hymyili ja sipaisi punaisen hiuskiehkuran korvansa taakse:
"Naawh~ Ei auta kuin jatkaa etsimistä. Kiitos kuitenkin~"
Punapää kääntyi lähteäkseen ja ehti ottaa yhden askeleenkin ennen kuin huikkasi olkansa yli: "Jos satut kuitenkin löytämään kyseisen korun, niin nimeni on Haine Reinhold~"

Haine käveli pihamaan toiseen päähän katse maata haroen. Häntä alkoi ärsyttää, sillä jokainen pienikin esine, joka vähän kimmalsi, sai toiveet heräämään, mutta kun Haine hiippaili lähemmäksi, se paljastuikin arvottomaksi pullonkorkiksi tai katinkullaksi...

Nuorukainen oikaisi hoikan selkänsä ja loi katseensa mietteliäänä siniselle taivaalle. Ehkä hän oli ottanut väärän taktiikan korun etsimisen suhteen?
Haine istahti nurmikolle ja oikaisi pitkin pituuttaan. Aurinko paistoi lämpimästi ja tuuli leyhytti hänen lyhyttä, punaista tukkaansa.
Mielessään nuorukainen kävi läpi edellispäivän tapahtumia yrittäen muistaa, missä vaiheessa koru oikein oli kadonnut.

//Toiveita/ideoita jatkon suhteen? >3\\

Jori riiputti kaulakorua sormiensa välissä ja käänteli sitä pari kertaa nähdäkseen sen joka puolelta. Keltti-tyylinen puu, oli se aikasempi poika sanonut. Jännän näköinen kyllä. Jos tämä nyt oli oikea koru. Jori kietoi ketjun sormiensa ympärille ja tunki vielä käden housun taskuun, ettei olisi hukannut mokomaa korua. Pitäisi kai viedä löydettyjen tavaroiden osastolle se. Se punapäähän oli sanonut nimekseen... minkä? ..... Haine Reinhold? Joo, se se oli ollut.
Jori sattui kuitenkin vielä kertaalleen katsomaan ympärilleen pihamaalla. Katse kiersi ympäri aukeata, kunnes pysähtyi punatukkaisen pojan kohdalle. Tämä siis oli sittenkin jäänyt vielä pihalle. Jori kohotti toista kulmaansa hieman huvittuneena. Toinen oli vissiinkin kyllästynyt etsimään kaulakoruaan. Tai siltä se näytti. Ellei poika sitten tehnyt jonkin sorttista ajatustyötä. Kaipa se onnistui makuuasennossakin.
Toisaalta, ihan hyvä, että toinen ei ollut kadonnut mihinkään kauas. Eipähän hänenkään tarvitsisi lähteä löytötavaratoimistolle viemään korua. Jori siis otti suunnaksi nurmialueen, jolla tuo Haine-niminen makoili.
Päästyään pihan poikki nurmikolle, Jori pysähtyi Hainen viereen. Hän odotti muutamisen sekunnin, kunnes sai nuoremman huomion, ja kaivoi sitten kaulakorun housujensa taskusta. Toisella kädellä hän otti tupakan suustaan pystyäkseen puhumaan. Takin hän oli taas heittänyt olkapäälleen, eiköhän se siinä ainakin hetken aikaa pysyisi putoamatta.
"Mahtaako olla oikea koru, nuori herra Reinhold?" Jori kysäisi Hainelta kallistaen päätään hieman ja ojensi sormiensa välissä roikkuvan kaulakorun nuorempaa kohti.
Minkä takia hän oli kutsunut toista tuolla 'nuori herra Reinhold'-nimityksellä? Ei hän tiennyt itsekään. Muuten vaan, huvin vuoksi?
Nyt Jori taas odotteli, että tunnistaisiko toinen kaulakorun omakseen, että hän saisi luovuttaa sen tuolle, tai jatkaa matkaansa kohti löytötavaratoimistoa, jos ei se olisikaan.

//Eipä ainakaan vielä oo tullu mieleen mitään. >3//

//Okei :'D Kahtoo, miten tää etenee >w>\\

Ruoho tuoksui hyvälle. Se oli sellainen tuoksu, joka toi ehdottomasti kesän mieleen. Tosin, siitä jäi myös usein ikäviä tahroja, jotka eivät lähteneet pois kulumallakaan...
Pieni ryppy ilmestyi sileiden kulmakarvojen väliin nuorukaisen yrittäessä muistaa, missä kaikkialla hänellä oli ollut kaulakoru kaulassaan - ja missä vaiheessa se oli kadonnut.
Edellipäivän aamu oli alkanut sekasortoisesti. Ensiksikin hän oli nukkunut pommiin ja rynnännyt luokkaan tyylikkäästi kaksi tuntia myöhässä, hiukset harottaen ja paita nilkkuun napitettuna. Opettaja oli nuhdellut häntä melkoisesti, mutta päästänyt nuorukaisen kuitenkin luokkaan.
Muuten päivä ei ollut ollut mitenkään erikoinen. Sää oli ollut lämmin ja aurinkoinen, joten hän oli käynyt useampaan otteeseen pihalla..

Haine havahtui äkilliseen viileyteen, kun joku asettui hänen aurinkonsa eteen ja kohotti kysyvänä katseensa hopeatukkaiseen nuorukaiseen. Jori ei sanonut mitään, vaan kaivoi jotain kimmeltävää taskustaan.
"Mahtaako olla oikea koru nuori herra Reinhold?"

Haine siristi aavistuksen silmiään, sillä auringonvalo paistoi suoraan puhujan takaa. Nuorukaisen ilme kirkastui ja hän ponkaisi istumaan.
"Kyllä, Se se on! Voi, luulin jo etten saisi sitä koskaan takaisin", punapää henkäisi ja otti korun vastaan kasvojen säteillessä kilpaa auringon kanssa: "Mutta ei sinun olisi tarvinnut puhutella noin virallisesti, pelkkä Haine riittää.. Ja kiitos"
Nuorukainen virnisti ja kiinnitti hopeisen korun takaisin kapeaan kaulaansa. Haine nousi seisomaan pudistellen roskia vaatteistaan.
"Hmm, yleensä kadonneista esineistä annetaan jonkinlainen löytöpalkkio.. Tosin, minulla ei taida olla taskussani kuin tikkari"
Omenanvihreät silmät tapittivat Joria hyväntuulisina.
"Joten, mitä sinä haluaisit?"

Pojalla meni näemmä hetken aikaa tunnistaa kaulakorunsa. Jori kuitenkin odotti kärsivällisesti, kunnes tuo ponkaisi istumaan todetessaan, että se oli hänen kaulakorunsa. Jori hymähti hiljaisesti, pudottaen korun nuoremman kämmenelle ja tunki sen jälkeen käden takaisin housujen taskuun. Jopas Haine ilahtui kaulakorunsa takaisin saamisesta, sillä taisikin olla tunnearvoa melkoisesti. Jori jäi vielä hetkeksi seisomaan siihen, katsoen kuinka Haine kiinnitti korun takaisin kaulaansa. Sen jälkeen hän olisikin jo ollut valmiina häipymään, mutta hän ehti kääntyä vain puoliksi, kun Haine puhkesikin uudestaan puhumaan. Jori jäi seisomaan sivuttain poikaan nähden ja kallisti päätään vähän vastakkaiseen suuntaan, katsoen toista taas kulmiensa alta.
Jori hymähti sitten uudestaan, toisen löytöpalkkio-puheille, ja puisteli päätään.
"En tarvitse mitään." hän vain tuumasi. Omasta mielestään hänellä oli tällä hetkellä kaikki mitä tarvitsi, eikä hän muutenkaan haluaisi "riistää lapselta". Noh, eihän Haine mikään lapsi ollut, mutta oli tuo silti häntä nuorempi muutamalla vuodella ainakin.
"Hyvä vaan, että olin avuksi." Jori sanoi vielä, tosin ollen yhä aika välinpitämättömän näköinen, laittoi tupakan takaisin suuhunsa ja kääntyi, lähtien kävelemään pihan poikki ja asuntoloille päin. Kai hän nyt sitten lähtisi käymään jossain lenkillä, ellei sitten rupeaisi laiskottamaan sen verran, että jäisi huoneeseensa. Tosin, jos hänen kämppiksensä oli paikalla, silloin hän lähtisi. Hän ei jaksaisi toisen taukoamatonta höpöttämistä.

//Sori, nyt ei keksi... -w-''//

"En tarvitse mitään" kuului aavistuksen huvittunut vastaus.
"Eeh? No, jos olet aivan varma...", punapää vastasi pahoittelevan näköisenä. Hänestä oli sääli jättää moinen kiltteys palkitsematta, mutta.. Minkäs sille mahtoi?
"Hyvä vaan, että olin avuksi"
Sanat olivat kaikkea muuta kuin mitä yksinäisen suden maineen omaavalta nuorukaiselta saattoi odottaa ja pakotti Hainen muodostamaan mielikuvansa hopeatukasta uudestaan. Punapää kohautti pienesti olkiaan ja hymyili:
"Ilmoittele, jos tulee jotain mieleen."

Haine katseli hetken hopeatukkaisen nuorukaisen kulkua pihan poikki ennen kuin kääntyi palatakseen asuntolaan - ja melkein törmäsi kahteen luokkalaiseensa poikaan. Kaksikon kasvoille oli kirjailtu sana u t e l i a s.
"Haine!", Tobby henkäisi ja kurkisti varovasti punapään olan yli varmistaakseen ettei asianomainen ollut kuuloetäisyydellä: "Miten sinä uskalsit puhua hänen kanssaan?"
"Kuinka niin?", punapää kysyi näyttäen kummastuneelta.
"Haloo? Jori Orcot ei kuulu niihin maailman sosiaalisimpiin ihmisiin~", Tobby jatkoi silmiään pyöritellen. Hopeatukan komea ulkomuoto veti ihmisten huomion puoleensa, mutta kylmä silmäys myös piti heidät parin metrin säteellä.
"Mistä te puhuitte?", silmälasipäinen poika uteli (Haine muisteli, että hänen nimensä oli Rick)
"Emme mistään erikoisesta", Haine vastasi olkiaan kohautellen. Häntä kummastutti edelleen hieman kaksikon asenne ylemmän luokan 'yksinäistä sutta'- kohtaan.
Punapää hymyili suloisesti ennen kuin sanoi: "Jos teitä noin hirvittävästi kiinnostaa tietää, niin miksi ette mene kysymään suoraan häneltä itseltään? Ja jos suonette anteeksi, niin minulla on kiire tunnille."
Niine hyvineen Haine marssi pois pihamaalta jättäen hämmästyneet luokkalaisensa tuijottamaan jälkeensä.
Mikäs sille oli tullut?

//Pari päivää myöhemmin, Liikuntatunti (Sovittu skippi)\\

Sinä päivänä heidän liikunnanopettajansa oli niin hyvällä tuulella, että se oli jo lähes pelottavaa. He myös lopettivat tuntinsa viisiminuuttia aikaisemmin, mikä oli myös äärimmäisen harvinaista, sillä kyseinen maikka oli äärimmäisen tarkka aikataulujen suhteen. Tobby arveli, että miehellä oli treffit ja sen vuoksi tällä oli kiire, mutta asia ei koskaan saanut varmuutta.

Päivä oli ollut lämmin ja aurinko paistanut täydeltä terältä, joten heillä oli kevyet varusteet päällään: tummanpunaiset shortsit ja valkoinen t-paita. Haine leyhytteli kättään kasvojensa edessä ja kaipasi kipeästi vesipulloaan. Harvinaista kyllä he olivat pelanneet jalkapalloa vanhempia oppilaita vastaan ja hävinneet täpärästi.
Liikunnanopettaja vilkaisi siistiä rannekelloaan ja katseli kaulaansa kurkotellen ympärilleen.
"Katsotaanpas.. Herrat... Orcot ja... Reinhold! Saatte kunnian tänään kerätä tavarat. Te muut voitte jo lähteä~"
Haine kirosi mielessään huonoa tuuriaan ja katsahti kohtalotoveriaan, joka näytti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä. Punapää huokaisi ja nappasi lähimmän pallon käsiinsä. Heidän pitäisi kerätä kentälle jääneet pallot ja punaiset törpöt, joita oli käytetty peli-alueen rajaamiseen.
"Huono säkä", punapää totesi nostaessaan punaisen törpön maasta mukaansa. Se näytti ihan suurelta tonttulakilta.

//Toivottavasti kelpaa xD\\

Jori oli jo ehtinyt ajatella, että tuskin tulisi Haine Reinholdia enää näkemään tai tapaamaan. Mutta kuinkas ollakkaan, pari päivää myöhemmin liikuntatunnilla yllättäen hän huomasikin tämän olevan paikalla. Jalkapalloa nuorempia oppilaita vastaan, mikäpäs sen mukavempaa. Toisella puolella jotkut ressukat loivat heidän juokkueeseensa päin vähän arkoja silmäyksiä. Hänen puolestaan katsoessa näihin, kaikki käänsivät katseensa muualle. Jori puisteli huvittuneena päätään. Hän tiesi kyllä 'yksinäisen suden' maineestaan koulussa, mutta ei kai hän silti noin pelottavan näköinen ollut?

Peli sitten loppukin parin tunnin jälkeen, vanhempien oppilaiden voittoon. Jori nojaili melko tyytyväisen oloisena kädet rennosti puuskassa maalin tolppaa vasten. Useimmat olivat innoissaan siitä, että tunti loppui viisi minuuttia etuajassa. Hänellä ei vielä ollut mikään kiire mihinkään. Hopeatukkainen katseli maata jalkojensa juuressa, kunnes kuuli nimensä mainittavan ja kohotti päätään. Nuoren miehen naama venähti jonkin verran liikunnanmaikan ilmoittaessa, että hän ja nuorempi poika saisivat kerätä tavarat kentältä. Noh, eipä sille mitään voinut, täytyisi vain totella niin pääsisi sitten poiskin täältä. Kaikki muut kiirehtivät jo suihkutilojen luo.
Jori vilkaisi Haineen päin suoristautuessaan ja tönäistessään itsensä irti maalitolpasta. Tämä pieni punapää taasen. Sen enempää Jori ei kiinnittänytkään toiseen huomiota, hän kävi hakemassa suuren palloverkon kentän laidalta ja lähti keräilemään jalkapalloja, joita oli suorastaan viljelty pitkin poikin ympäri laajaa pelikenttää.
Eihän tämä kovin innostava tehtävä ollut, mutta lopulta sekin oli tehty ja Jori lähti kävelemään urheiluhallin suuntaan, missä välinekaapit olisivat. Raskas palloverkko roikkui ongelmitta hänen toisella olallaan ja toisessa kädessä Jorilla oli pari punaista törppöä. Haine luultavasti toisi loput törpöt.
Välinekaapin ovet oli sentään jätetty heille auki. Jori jätti punaiset törpöt ovensuulle paikalleen ja vei sitten palloverkon ison kaapin takimmaiselle seinälle nurkkaukseen. Kentälle ei ollut tainnut jäädä enää mitään, joten seuraavaksi voisi jo -onneksi- käydä suihkussa ja päivä olisi pulkassa sen myötä.
Ennen kuin Jori ennätti edes kääntyä kuului samassa kova paukahdus. Yllättyneesti vähän hätkähtäen Jori käännähti ympäri ja tajusi välinekaapin ovien paiskahtaneen kiinni, jossain päin rakennusta oli ilmeisesti läpiveto käynyt. Hopeatukkainen räpäytti pari kertaa silmiään ja käveli sitten oville painaen ovenkahvan alas. Mutta kun hän yritti tuupata ovia auki, ne eivät liikkuneetkaan mihinkään. Jorin ilme muuttui hölmistyneeksi ja hän kokeili uudestaan tuupata ovia, mutta mitään ei tapahtunut. Jori perääntyi askeleen päähän tuijottaen ovia.
"No voi nyt piru!" hän älähti tajutessaan ovien olevan lukossa. Hienoa, tosi hienoa. Täältä ei nyt sitten ihan heti päästäisikään ulos ilman avaimia. Se, joka oli avannut ovet, ei ollut muistanut laittaa lukitusta niin, että oven saisi auki vain kahvasta painamalla, eikä hän itsekään sitä ollut hoksannut tarkistaa. Jori vilkaisi Haineen. Tässä sitä sitten oltiin jumissa välinekaapissa pienen punapään kanssa.

Haine keräsi jokaisen tonttulakin kentältä ja seurasi Jorin perässä tolppakekoa kantaen. Pikainen katsaus taakse varmisti kentän olevan varmasti tyhjä.
Pieni huokaisu karkasi nuorukaisen huulilta, kun hän laski pinon käsistään Jorin edellisten tolppien päälle ja oikaisi selkänsä.
Nuorempi hätkähti vihaisen älähdyksen kaikuessa varastorakennuksessa:
"No voi nyt piru!"

Haine katsahti vanhempaa nuorukaista hämmästyneenä ja koetti sitten itsekin ovea. Omenanvihreät silmät laajenivat aavistuksen, kun hänkin tajusi oven olevan lukossa.
"HEI!", punapää huusi ja paukutti ovea: "Olemme täällä lukkojen takana! Kuuleeko kukaan? HOI!"
Haine lopetti kuunnellakseen, mutta ainoa vastaus oli tuulen vihainen ulvahdus.
Oli iltapäivän viimeiset tunnit ja ihmiset suuntasivat kallisarvoisen vapaa-ajan viettoon. Kaikki muut paitsi he.
Punapää värisi. Hämärässä varastossa oli viileääja heillä oli vain vähäiset vaatteet päällään. Entä jos he joutuisivat viettämään koko yön välinevarastossa?
Voi ei.

"Eikö täältä ole mitään muuta tietä ulos?", nuorukainen tuskaili ääneen ja käännähti kannoillaan antaen katseensa kiertää huoneessa. Huoneessa oli pari kapeaa ikkunaa, mutta nekin sijaitsivat katonrajassa. Muita uloskäyntejä pääoven lisäksi ei näyttänyt olevan.
Omenanvihreät silmät tarkastelivat katonrajassa olevia ikkunoita. Hänenkokoisensa poika saattaisi juuri juuri mahtua läpi, mutta hän ei yltäisi ilman avustusta.
"Voisit nostaa minut ikkunalle", Haine ehdotti hieman epävarmana: "Mahtuisin luullakseni läpi ja voisin hakea jonkun, jolla on avaimet.."
Punapää katsahti Joria kysyvänä.
"Mitä mieltä olet?"

Jori tuijotti Hainea tämän paukuttaessa ovea. Hän arvasi, ettei tuo auttaisi, muttei kuitenkaan sanonut mitään. Kun nuorempi sai tarpeekseen hakkaamisesta ja huutamisesta Jori kääntyi pois päin, katselin hetken aikaa varastorakennusta ja jäi sitten nojaamaan olkapää vasten viereistä seinää, kädet puuskassa. Hopeatukka tuijotti varaston lattiaa silmät puoliummessa, ajatellen. Jos ei joku sattuisi kävelemään varaston ohi, niin tännehän jäätäisiin. Ainoa lohduttava puoli ehkä oli se, että happi ei näin isossa huoneessa loppuisi ainakaan, vaikka he yön täällä joutuisivatkin olemaan. Mutta yön tullen varastossa saattaisi tulla kylmä.
Nuorukainen nosti katsettaan vähän Haineen päin tämän tuskaillessa ääneen. Toista ovea ei ollut, sen Jori tiesi ennestään, ja vain pari pikkuikkunaa katonrajassa. Joku oli suunnitellut varastorakennuksen huonosti, mahdollisuuksia tällaisten tilanteiden varalle ei vissiin oltu paljonkaan ajateltu. Jori kirosi hieman asiaa mielessään, kunnes Haine kääntyi puhumaan hänelle. Jori kohotti leukaansa ja käänsi katseensa sitten ylhäällä oleviin ikkunoihin. Hän tuijotti niitä hetken sanomatta sanaakaan, mutta kuunnellen kuitenkin Hainen ehdotuksen, laskien sitten katseensa takaisin poikaan tämän lopettaessa. Hopeatukka silmäili nuorempaa poikaa arvoiden ja kohotti hieman toista kulmakarvaansa.
Noinkohan vain...
"Luuletko yltyväsi tuonne saakka?" hän kysyi ehkä hieman sarkastisen kuuloisella äänensävyllä. Mutta toisaalta, vaihtoehtoja ei juurikaan ollut, joten kai sitä keinoa pitäisi kokeilla edes. Lopulta Jori kohautti olkiaan ja tönäisi itsensä seinästä irti kävellen toisen ikkunan alapuolelle. Hetken hän tuijotti taas ikkunaa kohden etäisyyttä arvioiden. Sitten hopeatukka asettui selkä seinää vasten, jalat tukevasti hieman levällään ja hän laittoi kämmenensä yhteen tavallaan kupiksi, jolle toinen voisi asettaa jalkansa ja kiivetä sitten siitä hänen olkapäilleen. Onneksi Jori mikään heiveröinen ollut, vaan oikeastaan melko lihaksikas nuori mies. Ja toinen tuntui hänestä aikas kevyeltä.

Jori ei sanonut hetkeen mitään, tuijottipahan nuorempaa arvioiden, punniten selvästi kuulemaansa. Haine hymyili ja odotti toisen vastausta ehdotukseensa.
"Luuletko yltäväsi tuonne saakka?" Hopeatukka kysyi lopulta.
Haine virnisti leveästi ja kallisti aavistuksen päätään:
"Noh, yrittänyttä ei laiteta ja niin edespäin~"

Nuorempi arveli, ettei toinen ilahtuisi kauheasti jos tennarit kaivautuisivat hänen hartioihinsa, joten punapää riisuutui varpaisilleen.
Sitten Haine käveli hopetukan luokse ja laski kätensä tämän hartioille tukea saadakseen. Jori oli kupertanut kätensä, jolla punapää asetti toisen jalkansa. Ohimennen hän pani merkille vanhemman lihaksikkaan ruumiinrakenteen ja miellyttävän, sekä yllättävän miehekkään ominaistuoksun.
Pakotettuaan ajatukset oikeille raiteilleen Haine katsahti Joria silmiin:
"Oletko valmis?"

Haine nielaisi ja ponnisti. Hartioille nouseminen kävi yllättävän helposti, mutta siellä pysyminen olisikin asia erikseen. Hän vilkaisi vielä vanhempaa huolestuneena.
"Kestätkö? Voin kyllä tulla alaskin, jos olen liian painava..."

Punapää tasapainotteli hetken vanhemman nuorukaisen olkapäillä ennen kuin löysi sopivan asennon. Hän työnsi ikkunaa, mutta turhaan, se ei liikahtanutkaan. Omenanvihreät silmät etsivät jonkinlaista kahvaa, mutta siitä näkynyt vilaustakaan. Ikkuna oli auttamattomasti lukossa, elleivät he sitten päättäisi rikkoa sitä, mitä Haine ei kuitenkaan tekisi mielellään. Ikkunat eivät olleet mistään halvimmasta päästä!
"Nngh! Se on lukossa!", nuorukainen totesi turhautuneena ja mulkoili ikkunalasia kuin olisi toivonut sen sulavan.
Punapää huokaisi ja laskeutui alas vanhemman hartioilta.
"Näyttää siltä, että me olemme jumissa täällä", Haine totesi ja aivasti.
Hrrrr... Toivottavasti joku löytäisi heidät ennen iltaa!

//Ja nyt tutimaan =w=\\

Hainen ponnistaessa hän itse avitti vähän nostamalla käsiään. Pian nuorempi keikkuikin hänen hartioillaan ja Jori pysytteli tukevasti paikoillaan toisen hakiessa tasapainoaan. Hetken Jori jo ehti pelätä, että toinen putoaisi saman tien, mutta onneksi poika sitten sai tasapainonsa kondikseen. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin piteli kiinni toisen nilkoista. Jori käänsi hieman päätään ja katsoi ylös päin ikkunan suuntaan. Kas vain, Haine yltyi kuin yltyikin ikkunan tasolle, mitä Jori oli oikeastaan eniten epäillyt.
Hainen epäillessä hänen kestämistään Jori tuhahti.
"Luulet nyt liikoja itsestäsi, tai sitten aliarvioit minua." hän tokaisi kääntäen sitten katseensa pois päin, ettei häneltä itseltään menisi tasapaino, kun tuijotteli ylöspäin. Jori tuijotteli vastakkaista seinää ja kuunteli Hainen tekemisiä. Turhautuneesta älähdyksestä päätellen he olisivat siis todellakin jumissa täällä. Kohta nuorempi poika sanoikin sen valitettavan tosiasian ääneen. Jori hymähti myöskin enemmän tai vähemmän turhautuneena, asettaen sitten kätensä taas kupiksi Hainen kavutessa alas. Hopeatukka mulkaisi ikkunan suuntaan ja puisteli päätään.
Eipä sille sitten voinut mitään. Jouduttaisiin olemaan täällä niin kauan kunnes joku älyäisi tulla käymään varastolla.
Jori käännähti ympäri ja käveli pari askelta sivulle, mutta sitten pysähtyi, nojasi seinään ja valui sitten sitä pitkin alas lattialle, jääden istumaan jalat koukussa ja käsivarret roikkuen polvien päällä. Onneksi ei ollut mitään suunnitelmia, jotka olisivat nyt tämän myötä kariutuneet. Hänellä ei ollut oikeastaan mitään tiedossa, ja hän olikin vähän toivonut jotain tapahtuvaksi. Mitä nyt hän ei ollut toivonut ihan mitään tällaista. Toisenlainenkin illan vietto olisi käynyt.

"Luulet nyt liikoja itsestäsi, tai sitten aliarvioit minua."
Haine naurahti sanat kuullessaan. Kuulosti siltä, että Jori pärjäisi vallan mainiosti ja oli ehkä aavistuksen närkästynyt siitä, että punapää oli kehdannut epäillä sitä.

Päästyään alas Hopeatukka ei sanonut mitään, vaan asettui istumaan lattialle seinään nojaten. Haine kävi noutamassa tennarinsa ja puki ne jalkojensa lämmittimiksi. Jori näytti täysin alistuneen kohtaloonsa ja vain odottavan, että joku tulisi mahdollisimman pian päästämään heidät pälkähästä.
Nuorempi nojasi seinää vasten, mutta ei istunut. Ainakaan vielä.
"Eikä siinä ole kylmä istua?", hän ei voinut olla ihmettelemättä hopeatukkaa katsellessaan.
Omenanvihreiden silmien katse kulki hämärässä tilassa:
"Oliko sinulla suunnitelmia tälle illalle?", punapää kysyi, sillä hiljaisuus häiritsi häntä.
"Minulla ei ollut suunnitelmia. Mitä nyt ainoastaan missaan televisiosta lempiohjelmani~"
Puhuessaan Haine vaihteli painoaan jalalta toiselle, yrittäen estää kinttujensa puutumisen.

//Kökköh, sorry ^^'\\

Istuutuessaan alas, Jori näytti siltä, ettei tuo enää välittänyt ympäristöstään. Hopeatukka tuijotti oven suuntaan, mutta silmät olivat ilmeettömät, kasvot yhtä vakavat kuin aina, suu yhtenä suorana viivana. Nuorukainen oli aivan liikahtamatta. Ainoastaan hengityksen tahtiin liikkuvasta rintakehästä ja välillä räpsähtelevistä silmistä huomasi, että hän oli elävä olento. Muuten häntä olisi voinut helposti luullakin joksikin mallinukeksi.
Jori oli jo ehtinyt unohtaa Hainen läsnäolon. Siniset silmät kuitenkin vilkaisivat ohimennen punapäähän tämän puhuessa. Varastotilan hämärässä valaistuksessa silmät näyttivät mustilta ja ehkä vielä uhkaavammilta kuin tavallisesti. Muuten nuorukainen ei vieläkään liikahtanutkaan, ja käänsi myös silmänsä kohta pois päin pojasta.
"Pärjään kyllä." tuli vain todettua nopeasti.
Ei varaston lattia vielä ainakaan tuntunut mitenkään kylmältä. Kun ilta menisi pitemmälle se saattaisikin jäähtyä, mutta Jori murehtisi sitä seikkaa vasta silloin.
Hopeatukka hymähteli pari kertaa hiljaiseen ääneen Hainen höpöttäessä missaavansa lempiohjelmansa.
"Ei ollut." hän sitten lopulta vastasi esitettyyn kysymykseen, olisiko hänellä ollut illaksi suunnitelmia. Minkä jälkeen nuori mies vaikeni taas. Jorin sosiaalittomuuden huomasi nyt varsin selkeästi. Yleensä hän vain vastailikin esitettyihin kysymyksiin, eikä oikeastaan koskaan aloittanut itse keskustelua.

//Sama...//

Hänen vieressään istuva hopeatukka näytti nukelta, jota teki mieli tökkiä silloin tällöin varmistaakseen, oliko tuo elossa.
Haine puraisi pehmeää alahuultaan ja huokaisi äänettömästi. Nuorukainen ei pitänyt tavasta, jolla hänen äänensä kaikui ontossa välinevarastossa.
Kyllähän hän puhui paljon, sen nuorukainen tiesi itsekin, mutta tässä tilassa kyseinen seikka tuntui oikein korostuvan (eikä Jorin vähäpuheisuus auttanut asiaa).
"Hei... Olen tässä miettinyt.. Miksi sinä olet aina yksin?", Haine kysyi kattoa katsellen ja bongasi pari hämähäkin seittiä: "Eikö olisi hauskempaa olla porukassa?"
Punapää kohautti pienesti olkapäitään ja naurahti: "Vaikkei asia tietenkään minulle kuulu.."
Nuorempi tosin sattui olemaan sitä mieltä, että juttelemalla aika saataisiin kulumaan paremmin.
"Hei, mitä jos oltaisiin sellaista kysymys-leikkiä, jossa molemmat esittävät vuorotellen kysymyksen, johon toisen on vastattava?"
Omenanvihreät silmät katsoivat vanhempaa poikaa vetoavasti.
pwetty-pliis?

Haine jos oikeasti olisi ruvennut Joria tökkimään tarkistaakseen, oliko tämä elossa, Jori olisi varmasti tykännyt.. "Tykännyt" siis, eli ei.
Jori sulki hetkeksi silmänsä. Eipä tässä muutakaan tekemistä ollut, joten voisi sitä yrittää rentoutua miten taisi. Tosin, se jäi vain yritykseksi, kun Haine alkoi puhumaan taas. Eihän tässä mitään pystyisi rentoutumaan, jos toinen aikoisi koko illan höpötellä jotain tai kysellä tyhmiä. Jori aukaisi silmänsä uudestaan ja vilkaisi Hainea melko tylysti tämän kysymyksen takia, mutta punapää näytti olevan oikein kiinnostunut katonrajassa olevista hämähäkinseiteistä, eikä tainnut edes huomata hänen tuijotustaan. Hän siis käänsi katseensa pois.
"Ei kuulukaan." Jori tokaisi viileästi, ja sivuutti näin ollen koko kysymyksen vastaamatta siihen. Punapään onneksi Jori ei ollut tänään kovin kärttyisällä tuulella, muuten tuo olisi saattanutk ärähtääkin melko vihaisesti nuoremmalleen tuon udellessa. Hän vain ei tykännyt siitä, kuinka jotkut utelivat hänen yksityisasioitaan. Onneksi toinen sentään tajusi lisätä sen, ettei asia tuolle kuuluisi. Hän olisi muuten tehnyt asian selväksi.
Hainen ehdotellessa kyselyleikkiä Jori katsoi tuohon sivusilmällä. Ilme oli tutkimaton, välinpitämätön, ja samalla ehkä vähän sen kaltainen kuin "Et kai vain ole tosissasi?!". Hopeatukkaista ei kyllä yhtään olisi mokoma seuraleikki huvittanut. Pitikö tässä nyt ruveta keksimään toiselle tekemistä, ettei pitkästyisi? Eikö poika voisi huvittaa itse itseään jotenkin? Ja mikä alakoululaisten leikki tuokin oli....
Jori sulki silmänsä ja hymähti.
"Ensimmäinen kysymys: etkö voisi keksiä itsellesi jotain omaa kivaa?"
Ehkä hieman tylyä, mutta hän ei nyt todellakaan jaksanut tuollaisia seuraleikkejä.

Punapää ei vähästä hätkähtänyt, kun Jori katsoi häntä kasvoillaan ei-voisi-vähempää-kiinnostaa-ilme.
"Hei, en minä pahalla tarkoittanut~", nuorempi naurahti, koska vanhempi näytti siltä kuin olisi halunnut tunkea hänet lähimpään kaappiin - suukapulan kanssa jos tarvis. //En hämmästyis, vaikka Jori jossain välissä toteuttaisi tämän kyllästyttyään kuuntelemaan Hainea xD\\ Jos nuorukainen olisi tuollainen mörökölli koko illan, yöstä tulisi mahdottoman pitkä.

"En.", Haine vastasi suloisesti hymyillen välittämättä kysymyksen töykeästä ja vihjailevasta sävystä. Sitäpaitsi 'oma kiva' toi pari härskimpää ajatusta muuten hänen ah niin viattomaan mieleensä, mitkä hän kuitenkin pikaisesti hätisteli tiehensä. Punapää hieroi kämmeniään yhteen ja mietti omaa kysymystään.
"Aloitan helpolla: Lempikarkkisi?"

Jorille oli ihan se ja sama, oliko Haine pahalla tarkoittanut kysymystään. Hän olisi kenelle tahansa vastannut samalla lailla, oli kyseessä sitten tuollainen Hainen kaltainen nuori poju tai kaapin kokoinen jäppinen.
Jori yritti mahdollisuuksien mukaan olla huomioimatta punapäätä ollenkaan, toivoen että tuo kyllästyisi kun hän ei kiinnittäisi huomiota. ... Ellei se sitten saanut punapäätä yrittämään entistä sitkeämmin. Pojan vastauksesta päätellen, niin taisi käydäkin. Jori muljautti silmiään ja painoi otsansa kämmentään vasten. Jos tuo poika höpöttäisi ja kyselisi tuohon malliin koko illan, yöstä tulisi mahdottoman pitkä.
Miksi hänen juuri piti juuttua välinevarastoon puheliaan punapään kanssa? Mitä hän oli tehnyt tämän kohtalon ansaitakseen?
Jori tuli loppujen lopuksi siihen tulokseen, että luultavasti Taivaassa tai Helvetissä tai edes jossain Manalassa hänestä ei kukaan tykännyt, ja siksi häntä kiusattiin tällä lailla.
Hopeatukka nurisi itsekseen ajatuksissaan, tuijottaen ovea kuin toivoen kiihkeästi, että joku kultainen ihminen nyt avaisi ovet, ja hän häipyisi samantien. Mutta tietysti ovet olivat ja pysyivät kiinni. Ulkopuolellakaan ei kuulunut mitään ääntä, ainoastaan tuulen ulvonta nurkissa. Jori kuuli kyllä varsin hyvin Hainen kysymyksen, mutta hän ei vastannut siihen. Ei edes katsonut koko poikaan. Hänellä ei ollut mitään halua kertoilla itsestään tuntemattomalle, eikä tietää tästäkään mitään.
Hainella olisi rutkasti työsarkaa, jos meinaisi saada Jorin jutustelemaan kanssa.

//Ja näin vetäisen uber-tyylikkäästi hahmoni pois pelistä ^^' (Ajattelin poistaa hahmosen kokonaan, siksi poistun~)
Kiitokset kuitenkin ja pelaillaan joskus toistekin! :'D \\


Juuri kun Haine oli vaipumassa epätoivoon hiljaisen kohtalontoverinsa kanssa, lähestyvien askelien kopina kantautui hänen korviinsa. Punapää pomppasi pystyyn valppaana kuin vahtikoira, mutta ennen kuin hän ehti liikahtaakaan, avain kääntyi lukossa.
Liikunnanmaikan hämmästys oli melkoinen, kun hän bongasi kaksi oppilaistaan liikuntavälinevarastossa - liikuntavaatteissaan.
"Mitä ihmettä te täällä teette?", mies kummasteli ääneen ja hänen ilmeensä muuttui huvittuneeksi Hainen selitettyä tälle tilanteen.
"Jaahas, vai niin. No, teillä oli onni, että minä satuin tulemaan paikalle. Alkakaahan kalppia"
"Jes söör!", punapää lausahti ja asteli kevein askelin oville. Nuorempi kääntyi vielä ympäri ja virnisti vanhemmalle oppilaalle: "Nähdään taas Jori!"
Ja niine hyvineen Haine lähti vipeltämään pihan poikki kohti asuntoloita.

//Selvä. Thänks ittelles!//

Jori oli tyytyväinen, että Haine lakkasi kyselemästä. Hän oli juuri sulkemassa silmänsä uudestaan, kun vaimeaa kopinaa kuului jostain. Oven ulkopuolelta. Jori avasi silmänsä ja terästi kuuloaan päätään kohottaen. Helpotukseksi ne kuuluivat tulevan lähemmäs, ja pian avain rapisikin varastorakennuksen lukossa. Jori katsoi tyynesti, normaali-ilmeellään liikunnanopettajaan, joka avasi oven, pysähtyen samassa ovelle heidät hoksatessaan. Opettaja näytti selvästi yllättyneeltä.
Punapää selittikin miehelle, mitä oli tapahtunut, ja Jori nousi pystyyn, tuhahtaen hieman opettajan huvittuneelle ilmeelle. Hän ei sanonut mitään, käveli vain ovelle. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut viettää täällä koko yötä.
Jorin katse nousi Haineen pojan huikatessa hänelle "Nähdään taas". Hopeatukka vain hymähti ja lähti kävelemään myöskin asuntolalle, mutta omaan tahtiinsa lainkaan hosumatta.