Tutustuminen

William "Will" Kavanaugh

Ulkona ropisi kova sade ja ikkunaa vasten paiskautuvat pisarat saivat Williamin säpsähtämään säikähdyksestä aina, kun ne tekivät sen tavallista äänekkäämmin. Pojan onneksi ulkona ei ukkostanut, mutta riittävän kova sadekin onnistui säikyttämään aran ja kovia ääniä pelkäävän pojan pahanpäiväisesti. Williamin oli todella vaikeaa keskittyä lukemaan runokirjaansakaan tuon metelin keskellä ja lopulta poika oli luovuttanut ja laskenut kirjan vierelleen sohvalle, kuulostellen puolella korvalla kauempana olevasta televisiosta lähteviä videopelien ääniä. Poikaa, joka parhaillaan pelasi, oli Williamille vieras, vaikka hänellä olikin tunne siitä, että hän olisi nähnyt tämän joillakin oppitunneilla. Ihmisiin pelokkaasti suhtautuva poika ei kuitenkaan uskaltanut mennä tekemään tuttavuutta tai kysymään mitä peliä toinen poika pelasi. Sen sijaan William tyytyi vain katselemaan ja käänsi katseensa pois aina, kun kun vieras poika katsoi hänen suuntaansa.

Sateen ropina taukosi hetkeksi ja Williamin mieli rauhoittui. Pojan huulilta kantautui hiljainen, helpotusta kielivä huokaus ja poika kohottautui jaloilleen. Hän asteli hitaasti oleskeluhuoneen suurikokoisen ikkunan eteen ja vilkaisi nopeasti ulos pihalle. Maassa näkyi suuria vesilammikoita, joihin lamppujen valo lankesi. Uusia pisaroita putoili hitaasti jo valmiisiin lammikoihin, Williamin koskettaessa kevyesti ikkunanlasia. Se oli kylmä ja poika veti nopeati kätensä pois, perääntyen samalla myös pois ikkunan luota.

William palasi takaisin sohvalle jääden taas vilkuilemaan syrjäsilmällä televisiota ja sen edessä istuskelevaa poikaa. Tämä näytti todella keskittyvän pelaamaansa peliin ja hetken ajan Williamistakin tuntui siltä, että hän olisi mielellään liittynyt pojan seuraan, vaikka hän pelkäsikin tavattomasti edes ajatella kysyvänsä sellaista.

Huoneessa oli hänen ja videopeliä pelaavan pojan lisäksi kolmen muun pojan porukka, jotka istuivat pöydän ääressä pelaamassa korttia ja juoruilivat äänekkäästi ja kovaäänisesti nauraen jostakin koulun opettajasta, jota William ei tuntenut. Poika kuulosteli poikien puheita, mutta piti katseensa visusti muualla, sillä pojasta tuntui siltä, että tuo kolmikko ottaisi hänet välittömästi silmätikukseen, mikäli huomaisivat hänen katselevan.

"Ja sitten se juoksi itkien pois luokasta! Olisitte hei nähneet sen ilmeen, mä ja pari muuta oltiin kuolla nauruun!" Yksi pojista räkätti äänellä, jota oli mahdotonta olla kuulematta ja lätkäisi uuden kortin pöytään, kahden muun nyökkäillessä ja naureskellessa vieressä. William huokaisi ja käpertyi paremmin sohvalle. Miksi joidenkin ihmisten piti olla noin ilkeitä?

Ruskeat silmät tapittivat tiiviisti suurta kuvaruutua ja hahmoa joka loikki vehreässä puustossa, keskellä ei mitään. Theodore istui pelaamassa konsolipelejä taas, pörrökarvahuppari päällään ja kissankorva panta oranssinpunaisten ja mustien suortuviensa seassa piilossa, muutama pinni piteli etuhiuksia kurissa ja jalassa olivat tutut raidalliset caprit. Theo pyöritteli mansikan makuista tikkaria suussaan ja murahti pelikoneelle vihaisesti kun tuo uhkasi tiltata, poika läimäisi konetta kerran ja eiköhän peli alkanut jälleen kerran pyöriä.
Kaverit olivat loikkineet jonnekin piiloon häneltä! Ilkeää, kun hänellä olisi ollut taas kerran pientä asiaa noille.. Theodoren asia vain oli ihan muuta kuin asiallista asiaa, juoruamista yhdestä komeasta kundista .

Poika ei kerennyt kiinnittää huomiotaan nurkassa pölisevään poikaporukkaan, hänellä oli täysi työ pelissä jo.. tosin yksinpeli alkoi käydä tylsäksi... eikä poikaporukasta näköjään olisi pelikaveriksi.. musta katse kävi jokaisessa huoneessa olijassa kunnes ne äkkäsivät yksinäisen ja pienen pojan.. HA! Hänen uhri, tuo saisi alkaa pelaamaan hänen kanssaan..
" Hei! Tule pelaamaan minun kanssani!" Theo tokaisi iloisesti ja ojensi toista ohjainta blondia kohti.
Hän tahtoi pelata jonkun kanssa, tuo pikkuinen sopisi hänelle pelikaveriksi, ei toisen tarvinnut osata edes pelata, hän osaisi kuitenkin! Sehän tässä tärkeintä olikin että hän sai pitää hauskaa.. ja ehkä rökittääkin kaverin ..pelissä siis..
Tummat silmät kirkastuivat monella asteella ja punapää virnisti pojalle rohkaisevasti~
"Tseh! En minä pure!"

// Anteeksi lyhyt ja pitkittynyt vastaus =A=, ei ole oikein ollut inspistä mutta jospa se palailisi x3 //

( Ei mitään, minullakin vähän kestää, kun on kiireistä autokoulun kanssa ja ajoittaiset lämpimät säät syövät niin isnpiraatiota kuin jaksamistakin ^^' )

William "Will" Kavanaugh

William säpsähti pelokkaasti nähdessään miten vieras, videopeliinsä keskittynyt poika läimäisi pelikonsolia ja se vain vahvisti pojan ajatusta siitä, ettei hän uskaltaisi mennä kysymään mahdollisuudesta liittyä seuraan. Jos toinen ärhenteli elottomalle pelikonsolille, mitä tämä mahtaisikaan tehdä, jos William menisi puhumaan? Poika nielaisi ja käänsi katseensa poispäin, kietoen käsivarsiaan tiukemmin polviensa ympärille. Poikaporukka alkoi tehdä ilmeisesti lähtöä, sillä William kuuli penkkien kolisevan äänekkäästi ja pojat jatkoivat juoruamistaan samasta opettajasta kuin aikaisemminkin, saaden Williamin olon tuntumaan vain entistä kurjemmalta. Hänestä oli aina ikävää ja surullista kuunnella sitä, miten ihmiset puhuivat pahaa ihmisistä heidän selkänsä takana, sillä hän tiesi miten kipeältä se tuntui. Toisaalta oli aika todennäköistä, ettei noiden poikien pilkankohteeksi joutunut opettaja tulisi koskaan tietämään noista äsken puhutuista asioista, mutta siitäkin huolimatta Williamista tuntui ikävältä.

Huoneessa kaikuivat enää ainoastaan videopelin tasaiset äänet. Ulkona oli alkanut taas sataa, mutta William ei enää kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota. Pojan katse harhaili ikkunaan ja hän jäi tuijottamaan alakuloinen ilme kasvoillaan ulos hämärään, haudaten kasvonsa osittain piiloon vaaleankeltaisen, korkean kauluksen omaavan villapaidan alle. Vaaleat, puolipitkät hiukset oli sidottu pienelle poninhännälle niskaan ja jalkoja peittivät polvien alapuolelle jäävät, vaaleanvihreät kevyet oloasun housut. Kenkänsä William oli potkinut pois jaloistaan ja asettanut ne sohvan eteen lattialle.

William hätkähti yllättäen kuullessaan jonkun puhuvan. Ilmeisesti tämä oli ehtinyt puhutella häntä jo pariinkin kertaan ja vaaleahiuksisen pojan kasvoille kohosi nolostunut puna, jota ei kuitenkaan Williamin onneksi voinut nähdä kovin hyvin kauluksen suojista. Poika nielaisi ja painoi katseensa lattiaan, pudistaen päätään nähdessään toisen pojan ojentavan peliohjainta häntä kohti. "M-minä en.. Osaa.. En halua olla vaivaksi.." William sopersi hiljaisella, mutta mahdollisimman kuuluvalla äänellä. William halusi kovasti mennä, mutta jokin esti häntä tekemästä sitä. Nähdessään kuitenkin virnistyksen toisen kasvoilla, poika rohkaisi itsensä ja kohottautui seisomaan, astellen hiukan jäykin askelin toisen pojan vierelle ja asettautui istumaan lattialle, ottaen hiukan arkaillen ojennetun ohjaimen vastaan. "M-mitä minun.. P-pitää tehdä?" William kysyi varovasti ja jäi huolestuneena vilkuilemaan televisioruutua ja siinä pyörivää peliä.