Lost and Lonely

Tessu asteli pieni hymy huulillaan kaupungin kaduilla. Syksy oli tullut ja ilma haisi sateelta. Suurin osa lehdistä oli jo pudonnut maahan, mutta vielä muutama sinnitteli ruskeana ja kauhtuneena paikallaan. Tessu kääntyi maisemia ihaillen tuntemattomalle kadulle. Tavallaan kaikki kadut olivat tuntemattomia hänelle, eihän hän ollut vielä koskaan ollut kaupungissa. Olisi ehkä pitänyt pyytää joku mukaan. Noh, myöhäistähän se tässä vaiheessa oli. Eikä Tessu juuri tuntenut paljon ketään koulultaan, saatika sitten koko kaupungista. Olihan hän Suomesta. Hän kääntyi taas, etsien kuumeisesti ekokauppaa, josta oli kuullut kahdelta juttelevalta opiskelijalta. Hän etsi heidän mainitsemaansa katua, muttei ollut vielä tunninkaan etsimisen jälkeen sitä löytänyt. Hän ei edes tiennyt kaupan nimeä, vain kadun, jossa se sijaitsi. Hän oli pyytänyt jo muutamaan kertaan ohjeita, mutta oli aina onnistunut jotenkin unohtamaan ne kadut, jotka hänelle solkattiin.

"Tuota.. Nyt ei ole kaikki kohdallaan", Tessu ajatteli ääneen, tietysti ruotsiksi. Hän raapi päätään, tai oikeastaan pipoaan ja katseli ympärilleen. Paikka näytti aivan uppo-oudolta ja jopa hieman uhkaavalta pienen viattoman pojan näkökulmasta. Ei se varmaan sen vaarallisempi ollut kuin keskustakaan, mutta hän ei nähnyt kuin muutaman isokokoisen miehen, eikä mitään muuta. Ja hän kun ei pitänyt isokokoisista miehistä, olivat he kuinka kunnollisen näköisiä tahansa. Tessun mielikuva tavallisesta hiljaisesta kadusta oli muuttunut sumuiseksi rähjäkortteliksi, jossa jokaienn mies katsoi häntä virnuillen ja näyttivät juopuneilta ja valmiilta raiskaamaan Tessun siihen paikkaan missä hän seisoi. Minkäs poika peloilleen mahtoi. Hän ei ajatellutkaan kysyvänsä keneltäkään neuvoa, hän ei uskaltanut mennä muutamaa metriä lähemmäs.

Aikansa arvottuaan Tessu tuli tulokseen, että hänen oli juostava. Hän lähti juoksemaan sinne suuntaan, mistä oli tullut. Hän juoksi ja juoksi ja juoksi, kunnes tajusi olevansa vain enemmän eksyksissä. Pienenoloinen paniikki alkoi saavuttaa poikaa, mutta hän ei uskaltanut antaa sille täyttä valtaa. Lopulta pienikokoinen huohottava Tessu pysähtyi haukkomaan henkeään ja katselemaan ympärilleen. Hienoa, ei mitään tuttua missään. Hän jäi katselemaan ympärilleen ja odotti naispuolista henkilöä, jolta hän uskaltaisi kysyä neuvoa. Samalla hän nyki oliivinvihreää jakkutyylistä takkiaan tiukemmin ympärilleen. Vaikka hän oli juossut ja hionnut, oli silti kylmä. Ihme vilukissa, mutta sillekään Tessu ei mahtanut mitään.

/Tök tök, melkeen osaan alottaa ja silleen. : </

Päivää oltiin viettämässä vaiheeksi kaupungilla. Kirpeä syksyinen ilma, autojen hyrinää, näyteikkunabongailua ja kaveri. ... No okei, kaveri oli huomannut vetävän näköisen typykän ja jättäytynyt seurasta. Robin huokaisi ja pudisteli päätään. Hänellä oli mahdoton kämppäkaveri. Aina kun Dean näki hyvän näköisen hameväen edustajan niin sitten sitä mentiin. Noh, eipä sille voinut mitään. Täytyisi vain keksiä itse tekemistä itselleen.
Punapää tunki kätensä korkeakauluksisen, punamustan liivinsä taskuihin. Sen alla hänellä oli vielä musta, pitkähihainen paita joka suojasi käsivarsia kylmältä. Hän tykkäsi kyllä syksystä ja talvesta, mutta Kaliforniasta kotoisin olevana ei ollut vieläkään tottunut kylmään säähän ja jäätäviin tuulenpuuskiin, jotka poikkesivat hänen kotimaansa säästä täysin. Mutta, ehkä hän juuri sen takia näistä vuodenajoista tykkäsikin. Vähän vaihtelua.
Käytännössä Robin oli pukeutunut tänään pelkästään punaiseen ja mustaan väriin. Musta paita, punamusta liivi ja viininpunaiset farkut, sekä mustat maihinnousukengät. Näytti oikein tyylikkäältä, varsinkin, kun nuorukaisen tukkakin oli aivan räikeänpunainen. Tänään vihreä piilolinssi oli oikeassa silmässä.

Aikansa itsekseen tallusteltuaan, omiin ajatuksiinsa vaipuneena, Robin saapui kadun kulmaukseen. Oikealle käännyttäessä päätyisi syrjäisemmille kaduille, jossa oli vain pikkupuoteja, sen hän tiesi. Ja siitä eteenpäin vähän hämärempiä syrjäseutuja, johon ei kovin mielellään menty. Mutta punapää ei edes huomannut koko seikkaa, hän liikaa mietti omiaan. Ei edes kiinnittänyt huomiota mihin oli menossa. Käveli vain.
Vähän ajan päästä Robin kumminkin havahtui ajatuksistaan sen verran, että katseli ympärilleen. Ja saman tien hän pysähtyi. Nuorukainen mutristi suutaan mietteliäänä ja pyöräytti kielellään huulikoruaan. Sitä käveltiin vähän turhankin pitkälle. Hän hymähti itselleen ja käännähti kannoillaan saman tien. Vaikka hän osasikin itsepuolustusta ja pituutensa takia hänen kimppuunsa kukaan ihan heti tuskin kävi, niin hän ei väkisin aikoisi ongelmiin hakeutua. Noilla kulmilla saattoi sellaisiin törmätä.

Kohta punapäinen nuorukainen pääsi syrjäseuduilta pois. Tuosta seuraavasta risteyksestä kun kääntyisi vasemmalle. Ja siitä kääntyessään hän hoksasi vastakkaisella kadulla jonkun toisenkin. Robinin askel hidastui hetkeksi. Toinen näytti vähän siltä kuin hukassa olisi. Robin tuijotti tätä miettien pitäisi mennä apuaan tarjoamaan. Mutta toisaalta, ehkäpä tuo tulisi itse kyselemään jos apua tarvitsisi, kadulla kuin ei sillä hetkellä ketään muita ollut. ... Lukuunottamatta yhtä vanhemmanpuoleista herraa, joka käveli hieman hoippuvin askelin poikaa kohti. Robin pysähtyi ja jäi seuraamaan tilannetta, kun mies pysähtyi pojan kohdalla ja jäi vähän kuin halailemaan tuota siihen. Eikä poika itse näyttänyt tästä seuralaisesta niinkään ilahtuvan. Sivusta seurattuna tilanne näytti hieman huvittavalta, mutta toisaalta sitä kävi tuota pientä reppanaa väkisinkin sääliksi. Joten, Robin hölkkäsi kevyillä askelilla autotien yli toiselle puolelle, taputtaen olkapäälle humalaista herraa, joka oli häntä viitisen tai seitsemän senttiä lyhyempi.
"Anteeksi, saanko luvan..." Robin sanoi kuin olisi toista tanssimaan pyytänyt, irrotti helposti miehen kädet pojan ympäriltä ja pyöräytti miehen ympäri, tuupaten tätä samalla kevyesti jalallaan selkään, jolloin mies lähti hoippumaan suuntaan josta oli tullutkin, tajuamatta varmaan edes, että oli hetki sitten halaillut jotakuta ja sitten tullut saatelluksi matkoihinsa. Robin katseli huvittuneena, kädet lanteillaan, hetken äijän perään ja vilkaisi sitten poikaa.
"Kaikki ok?" hän kysyi varmuuden vuoksi, vaikka näyttikin kyllä siltä, ettei pojalle mitään ollut käynyt. Saattoi vain vähän traumoja saada.

//Ihan hyvähän toi. ^^ Robin leikkii nyt kunnolla sankaria..//

Tessu alkoi pikkuhiljaa panikoitua urakalla. Hän ei pitänyt maisemasta ja tuli katsoneeksi tätä tulevaa pelastajaansakin ennen kuin huomasi puliukon olevan hänessä kiinni. Tessu ei ehtinyt huomata juopunutta mieshenkilöä, koska kiinnitti huomiota siihen isoon kaveriin vastakkaisella puolella tietä. Noin pitkä mies ei voisi ikinä tietää hyvää, vielä vähän pelottavan näköinenkin niiden kaikkien lävistysten ja moisten vaatteiden takia. Tessu oli jo lähtemässä hyvää vauhtia juoksemaan uudestaan, kunnes tunsi viinankäryn sieraimissaan ja pian näkikin vanhan puliukon lähellään. Mies oli vanha ja parrakas, haisi pahalle, räkä valui nenästä ja kuola suusta. Juuri täydellinen pedarinamusedän näköinen. Tessu ei oikein saanut sanaa suustaan, eikä hän voinut juosta paniikkinsa takia. Hän kun ei Suomessa tapahtuneena epäonnekkaan tempauksen jälkeen enää luottanut tuntemattomiin miehiin. Mutta ketäpä siitä syyttämään, tuskin kukaan haluaisi enää sen jälkeen ketään tuntematonta lähelleen. Tessu tuijotti pakokauhuisena pultsaria, joka sopersi jotain, kuinka on nätti tyttö ja ihan yksin siinä. Taisi tulla puhetta siitäkin, kuinka Tessun pitäisi lähteä puliukon kämpille vähän tutustumaan paremmin. Se lause sai tosin Tessuun iheman eloa ja poika alkoi änkyttämään pakokauhuisena jotain selittämätöntä ja vetäytymään huonoin lopputuloksin tästä pulista kauemmas.

Blondi ei oikein ehtinyt huutaa, kun näki ison miehen tulevan yhtäkkiä kadun poikki suoraan häntä ja puliukkoa kohden. Tessun mielikuva tästä tulevasta pelastajasta oli laitapolun kulkija, joka oli yhteistuumin tämän juoppolallin kanssa tulossa raiskaamaan, paloittelemaan ja polttamaan hänet. Tosin Tessu ei ollut niin järjissään, että olisi voinut juosta karkuun, saatika että puli oli kovasti hänessä kiinni. Poika suorastaan häkeltyi huomatessaan, että tuo prinssi uljas hätistikin juopon tiehensä ja vielä katsoi häneen noinkin ystävällisen oloisena, saatika puhui ystävällisesti. Poika painoi pienesti katsettaan ja pureskeli kielikoruaan hermostuneena.
"Mm-hm.. on juu." Tessu käänsi katseensa todellakin varoen tuohon katonlakaisijaan ja väänsi kasvoilleen pienen ja kireän hymyn. Nyt ei tullut oikein enempää, mutta ainakin poika yritti. Hän oli juuri päättänyt, ettei lähtisi enää ikinä ulos kampukselta, ainakaan yksin. Traumat oli saatu jo täältäkin, ja vielä näin pienellä ajalla. Tessua suorastaan otti päähän olla niin tyttömäisen näköinen.

"Anteeksi.. mutta taidan olla vähän eksyksissä.." Tessu painoi taas katsettaan ja hymähti pienesti. Hän keräili itseään, koska uskoi, ettei tuo ritarillinen iso kaveri kävisi hänen päälleen. Aikansa keräiltyään hän nosti taas katseensa ja hymyili jo hieman leveämmin. "Minun piti etsiä jotain ekokauppaa ja päädyin tänne. Olen ensimmäistä kertaa keskustassa." Tessu ei halunnut puhua mistään henkilökohtaisesta, mm. siitä miksei Tessu itse hätistänyt niin humalaista miestä pois. Hän oli mielummin heti hyvin sosiaalinen ja mahdollisimman iloinen, ettei hänen tarvitsisi selitellä ja olla säälittävänä. Blondi ei kaivannut säälipisteitä, saatikaan hän ei halunnut avautua asioistaan ja alkaa itkemään heti samalla. Iloisuudella sai paljon enemmän aikaan kuin olemalla angstinen pikkuteini. Ja olihan sosiaalista ihmistä helpompi lähestyä.

Robinin pää kallistui oikealle puolelle hieman ja toinen kulmakarva kohosi aavistuksen. Poika sentään oli kunnossa, mutta tuo pikku raukka taisi nyt pelätä häntäkin jonkin verran. Noh, olihan hän sentään tuota poikaa huomattavasti pitempi ja muutenkin isokokoisempi. Äskeisen jälkeen sitä ei välttämättä luotettukaan niin helposti tuntemattomiin ihmisiin, varsinkin jos sattui olemaan oudon näköinen kuin hän. Tai no, ei kai hänessä niinkään mitään kovin outoa ollut, muuta kuin ehkä lävistykset naamassa ja "cut here"-tatuointi, joka meni kaulan ympäri. Eikä sekään nyt näkynyt liivin korkean kauluksen takaa kunnolla.
Punapää katseli poikaa vielä hetken aikaa ja käänsi sitten katseensa toisaalle. Ei välttämättä tuntuisi toisesta mukavalta, jos puolet isompi ihminen tapitti jatkuvasti. Ja sitä paitsi, hän ajatteli jo lähteä takaisin. Mutta pitäisiköhän tuolta pojan reppanalta kysyä, pärjäisikö tuo tästä eteenpäin, vai haluaisiko tuo henkivartijan saattamaan itsensä jonnekin. Juuri tätä pohtiessaan poika avasikin suunsa ja Robinin katse kääntyi takaisin nuorempaan päin. Pieni huvittuneisuus nosti Robinin suunpieliä ylöspäin, mutta hymy ei ollut kuitenkaan mitenkään ilkeä tai muuta. Eksyminen selittikin paljon, tuskin tuo poika täällä huvikseenkaan kuljeskeli.
Robin kuunteli pää kallistettuna pojan selittävän jotain jostain ekokaupasta mitä oli yrittänyt löytää. Sitten hän puisti hieman päätään hymyillen yhä.
"Ei millään pahalla, mutta keskusta on tuolla suunnalla." hän sanoi ja osoitti peukalollaan olkapäänsä yli taakseen. Poika oli todellakin hieman väärällä suunnalla. Käsi siirtyikin sitten nuoren miehen leualle punapään ollessa mietteliään näköinen, silmät käännettynä taivasta kohti, niin kuin Robin olisi odottanut vastauksen putoavan sieltä heidän eteensä. Katse laskeutui pienen miettimistauon jälkeen takaisin poikaan ja Robin levitti käsiään.
"En kyllä valitettavasti ole ekokauppojen vakiasiakas, mutta jos sinulla on kadunnimi tiedossa niin saattaisin ehkä löytää sinne." hän sanoi. Hänkään ei ollut asunut Vancouverissa vielä vuottakaan, mutta oli pyörinyt kaupungilla kämppäkaverinsa kanssa sen verran paljon, että tutut ja vähän tuntemattomammatkin kadut olivat painautuneet mieleen. Hänellä oli onnekseen vieläpä hyvä nimimuisti. "Voin myös saattamaan lähteä. Sinunlaisiesi söpönnäköisten tyyppien ei kannattaisi näillä kulmilla nimittäin kulkea yksikseen, kuten taisitkin jo huomata." Robin sanoi hymyillen. Tuskin tuon pojun kimppuun enää käytäisiin toista kertaa saman päivän aikana, mutta ikinä ei voinut olla liian varovainen. Hän olisi hyvä henkivartija jo pelkästään kokonsa puolesta, ja osaisi hän sen lisäksi itsepuolustustakin. Häntä sitä paitsi halutti tutustua tähän poikaan vähän paremmin. Sen teki varmaan pojan hymy ja pirteä äänensävy.

Tessu ei oikein tiennyt, mitä mieltä tuosta pelastajasta tulisikaan olla. Miehenpuolikas vaikutti ystävälliseltä, jopa mukavaltakin. Silti pukeutuminen ja lävistykset ynnä muut toivat oman pienen eksotiikan tähän henkilöön. Vielä mainitsematta hänen räikeän punaisia hiuksiaan. Tessu hymähti hieman kuullessaan keskustan olevan ihan toisessa suunnassa. Hän hieraisi vaivaantuneena niskaansa ja laski katseensa shortsipituisiin keltaisiin farkkuhaalareihinsa ja sitä kautta keltaiseen ja keltavihreäraidalliseen sukkaansa, koko matkan keltaiseen ja vihreään tennariinsa. Hän todella oli tyhmä luullessaan, että hän löytäisi yksin jonkun hieman syrjemmässä olevan paikan täysin omin neuvoinensa.
"No.. no kun panikoin hieman", hän mumisi ja vilkaisi rutkasti isompaa herrashenkilöä silmiin. Vilkaisu muuttui kuitenkin pian tuijotukseksi, tuo näytti suorastaan huvittavalta ollessaan niin kovin mietteliään näköinen. Poika korjasi vihreän piponsa asentoa ja hänen huulillensa kareutui väkisin pieni hymy nuoren miehen levittäessä kätensä.
"Kyllä minä sen kadun tiedän.. se oli ehkä.." Tessu mietti hetken ja mainitsi sitten kadun nimen, jolla kauppa oli. Onneksi myös Tessulla oli toimiva nimimuisti, vaikkakin surkea suuntavaisto.
"Siellä myydään kuulemma hyvää teetä ja muita käteviä luomutuotteita. En oikein käytä muita." Oli ehkä hieman tyhmää selitellä jostain luomutuotteista niistä tietämättömälle, mutta olihan sitä pakko yrittää olla mukava. Eikä hän viitsinyt alkaa selittämään omaa elämänkertaansa ventovieraalle ihmiselle, saatika sitten muutakaan kovin henkilökohtaista.

"Voin myös saattamaan lähteä. Sinunlaisiesi söpönnäköisten tyyppien ei kannattaisi näillä kulmilla nimittäin kulkea yksikseen, kuten taisitkin jo huomata." Kommentin jälkeen Tessu tunsi punastuvansa kovin pahasti. Hän painoi katseensa uudestaan ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Ei hän ollut tottunut moisiin kommentteihin, etenkään mukavilta ihmisiltä. Tavallaan poika oli kovinkin suloinen siinä häpeillessään.
"Tuota.. eh. Ehkä olet oikeassa. Jos siitä ei vaan ole vaivaa tai mitään." Poikaparka tuijotti pitkään tennareitaan, kunnes käänsi taas katseensa tähän todella mukavanoloiseen herrasmieheen. Ei hän ollut tottunut moiseen kohteluun kuin isältään ja isoveljeltään, jotka molemmat tietysti tukivat häntä kaikessa, mitä hän ikinä teki tai halusi tehdä. Pojalla meni pitkän aikaa vain olla täysin hiljaa ja vaivaantuneena, kunnes hän avasi suunsa uudelleen, jo hieman toipuneemmin:
"En muutenkaan varmaan osaisi täältä enää bussipysäkille, mistä pitäisi lähteä.. Tämä on kamalan iso käupunki verrattuna Turkuun, josta tulen." Tessu käänsi taas edelleen hieman punaiset kasvonsa mieheen ja jatkoi: "Muuten, hauska tutustua, vaikka tilanne ei ollut paras mahdollinen. Olen Tessu." Tessu ei edelleenkään halunnut mainita omaa nimeään, hän ei halunnut lisää tyhmiä lempinimiä. Nikke ja Niko olivat jo liian tyhmiä hänen korvaansa, parempi vain esittäytyä Tessuna koko ajan, eikä ottaa riskiä tulla nimetyksi ties millä kammotuksella. Poika loi kasvoilleen vielä oikein suloisen pienen hymyn ja sulki aavistuksen silmiään. Hymy näytti pitkälti n_n-tapaiselta.

Kun Tessu oli maininnut kadun nimen, jolla se ekokauppa olisi, Robinille samantien tuli mieleen kirkas kuva siitä, missä tuo kauppa sijaitsi. Olihan hän kävellyt tuosta ohitse aika monestikin, hän vain ei aiemmin ollut kiinnittänyt siihen niinkään paljon huomiota. Logon ja muut hän kuitenkin muisti nytten. Robin nyökkäsi.
"Selvä homma, tuttu paikka. Kas, kun vasta nyt tajuan, että sillä kadulla on ekokauppa!" miehenpuolikas naurahti.
Robinin kestohymy kaartui pienenmoiseksi virnistykseksi toisen punastellessa ja häpeillen varpaidensa suuntaan tuijottaessa. Ehkä vähän ilkeähköä, mutta hänestä vaan oli hauskaa saada ihmiset punastelemaan. Se oli jotenkin söpöä. Robin odotti, että poika käänsi katseensa takaisin häneen ja hän heilutteli kättään rennosti ylösalaisin, vähän samaan tapaan kuin japanilaiset tekivät kutsuessaan jotakuta luokseen.
"Ei siitä mitään vaivaa. Aloin oikeastaan jonkinlaista seuraa jo kaipailemaan, kun kämppikseni hylkäsi minut yksikseni naisen takia." hän totesi, huokaisi ja otti kasvoilleen mukamas kovinkin, hieman ehkä yliampuvan, surullisen ilmeen, suu mutrussa. Mutta piankos se vaihtui taas siihen tuttuun pirteään kestohymyyn.
Robin nyökkäsi ymmärtäväisesti Tessun selittäessä, että tämä kaupunki oli isompi kuin se mistä hän tuli. Turku... Missähän päin maailmaa sekin oli, kun hänelle ei sanonut yhtään mitään? ... No jaa. Hän ei ruvennut kyselemään sen enempää.
"Olen minäkin täällä kerran hieman häviksiin joutunut." Robin totesi, kädet taas lanteillaan, ja käänsi katseensa hetkeksi sivulle, mutta silmät ajautuivat kohta katsomaan takaisin Tessuun päin, vaikka pää edelleen oli sivuttain. Robin virnisti taas vinottain ja käänsi sitten päänsä takaisin eteensä. "Onneksi oli puhelimessa virtaa ja saattoi soittaa kaverille, joka jo ihmetteli mihin olin hänen viereltään yhtäkkiä kadonnut." Robin sulki hetkeksi silmänsä ja hymähti naurahduksenomaisesti. "Ei siitä sen enempää kuitenkaan... Voin kyllä myös vielä saattaa sinut sille bussipykälille. Ja niin, olen Robin." hän esitteli sitten myöskin itsensä pojan esittäytymisen jälkeen. Vaikka hänen nimensä oli suhteellisen lyhyt, jotkut ihmiset halusivat tehdä siitä vieläkin lyhyemmän ja sanoivat Rob. Tai sitten he tykkäsivät kutsua häntä Punapääksi, mitä hän olikin. Robinia ei onneksi lempinimet haitanneet, oikeastaan hän pitikin niistä.
Robin katseli Tessuksi esittäytynyttä poikaa hetken aikaa hymyillen. Söpö hymy, näytti joltain kissalta melkein.
"Noh, mentäisiinkö sitten? Että ehditään, ennenkuin paikka menee kiinni." hän sanoi ja kääntyi jo puolittain suuntaan, johon pitäisi lähteä menemään.

//Vähä sekavaa, ku tuli kiire kirjottaessa... -.-//

Tessu päästi ilmoille pienen tirskahduksen tapaisen äännähdyksen kuullessaan tämän pelastajan kaverin karun feidaamisen.
"Naisen..? Olipa reilua.." Tuon miehen yltiösurullinen ilme sai aikaan enemmän naurahduksenoloisen. Poloinen näytti hieman omituiselta moisesti surkutellessaan, sopivasti yhdistettynä surkuhupaisalta. Miehen selitellessä häviksissä olemisesta ja muuta vastaavasta, Tessu nyökkäili pirteästi hymyillen. Tuo nuori mies vaikutti hetki hetkeltä vain helpommalta tutustua. Tessusta oli mukavaa tavata kilttejä ihmisiä jotka todella taisivat small talkin. Oli tyhmää olla vain hiljaa, yksi syy miksi Tessu oli lähtenyt Kanadaan Suomeen jäämisen sijasta.

"Voisitko todella saattaa myös sinne?" Tessun silmät oikein kiilsivät kuullessaan tämän Robiniksi esittäytyneen miehen avuliaisuudesta.
"Kiitos, olet todella ystävällinen.. Olen menossa bussiin, joka jatkaa St. Heaven's Baylle, tiedätkö mistä se lähtee?" Tessu katsoi ylöspäin tähän punatukkaiseen monsterin näköiseen ylikilttiin mieheen ja hymyili tuttuun pirteään tapaansa. Hän todella piti ajatuksesta, että maailmaan mahtui myös mukavia miehiä. Varsinkin noin isoja, mukavia henkivartijoita. Siinä hymyillessään hän kuitenkin lähti Robinin perään, kun tuo suvaitsi lähteä kävelemään. Tessu kipitti pieniä ja nopeita askeleita, hän ei aina ihan tahtonut pysyä harppojien perässä. Huonompi oli tietenkin, jos vanhempi kuuluisi näihin nimenomaisiin harppojiin. Yleensä Tessu joutui juoksemaan heidän perässään, että pysyi jotenkin tahdissa mukana. Aikansa käveltyään poika tuhahti pienesti ja avasi suunsa:
"Tuota.. utelenko liikaa, jos kysyn, mistä päin olet kotoisin..? Kun olen itse Suomesta, ja olen tullut siihen tulokseen että täällä on melko paljon maahanmuuttajia." Tessu halusi vain keskustella jostain, hän todella inhosi olla vain hiljaa ja kiusaantua totaalisesti toisen seurasta. Mikä sen kamalampaa kuin kiusallinen perussuomalainen hiljaisuus, jota seuraa kaikki joo-o, jepjep ja mmm..-kommentit. Hän halusi puhua vaikka nolostumisen uhalla, olihan se parempi pitää itsestään ääntä kuin jäädä ihan hiljaiseksi. Johan niin pienen ihmisen pian unohtaisi jos suu ei kävisi koko ajan. Ainakin niin Tessu ajatteli, mahtoi olla hankalaa katsella maailmaa niin korkealta. Tessun päässä käväisi ajatus siitä, kuinka paljon sattui pudota niin korkealta, kuin tuo punatukkainen oli. Hän kuitenkin päätti pitää suunsa tiukasti kiinni siitä asiasta, hän ei halunnut vaikuttaa täysin hullulta.

/Hjuvin sai selvää! ...Tökstöks, 12 tunnin työvuoron jälkeen on hyvä kirjotella.. : D/

Robinin suunpieli kohosi aavistuksen Tessun tirskahdukselle.
"Minulla on näitä reiluja kavereita..." hän tuumasi silmiään pyöräyttäen ja olkapäitään samalla hieman kohauttaen. Hän hymähti. Kehtasi poika naureskella hänen surkeudelleen vieläpä... Noh, lähinnä häntä itseäänkin huvitti koko juttu. Eikä hänen sen hetkistä "surkeaa" naamaansa olisikaan voinut ottaa vakavasti sitten ollenkaan.
Mies raaputti hieman takaraivoaan, käsi tosin pysähtyi sitten Tessun kertoessa bussipysäkistä, jolle olisi menossa. Robinin toinen kulmakarva nousi hetkellisesti ja mielessään häntä rupesi hymyilyttämään kuullessaan mihinkä poika olisi tämän jälkeen menossa. Hän tosin ei näyttänyt sitä ulkoisesti. Robin oli miettivinään hetken aikaa hyvin salaperäisen näköisenä, sitten punapään käsi laskeutui takaisin lanteelle ja hän nyökähti reippaasti.
"Satunpa tietämään. Sama pysäkki, jolle muutenkin olen menossa... Kun itsekin käyn kyseistä opinahjoa." hän naurahti sitten. Tämäpä oli jännä yhteensattuma. Ihan heti hän ei olisi odottanut törmäävänsä koulutoveriin, joskin tuntemattomaan sellaiseen, tämän kokoisessa kaupungissa. Ehkä maailma sitten kuitenkin oli pieni, kuten sananlaskussa sanottiin.
Aluksi Robin tosiaan ihan huomaamattaan harppoi, olihan hänellä jonkin verran pitemmät jalat kuin Tessulla, ja hän muutenkin oli tottunut kävelemään varsin ripeään tahtiin. Mutta tajutessaan, että poika joutui ehkä turhankin paljon reippailemaan pysyäkseen hänen tahdissaan, hän hidasti tahtia hieman. Poikaraukkahan muuten läkähtyisi ennenkuin edes ehdittäisiin sinne ekokaupalle. Robin tunki kätensä jälleen liivinsä taskuihin. Häntä ei juurikaan hiljaisuus olisi haitannut, hän nyttenkin sattui hyräilemään päässään yhtä kappaletta josta piti, ja jonka oli kuullut bussin radiossa kaupungille tullessaan. Mutta sitten Tessu rupesikin puhumaan ja kookas punapää laski katseensa toiseen. Puhuminenkin sopi hänelle kyllä aivan mainiosti.
Robin hymyili ja pudisti päätään.
"Et sinä liikaa utele. Noh, ihan syntyjiltään olen kotoisin Kaliforniasta ja siellä tuli asuttua suurin osa elämästä, lapsuus ja ala-aste ja näin. Mutta kolmetoistavuotiaana muutin Torontoon isäni luo, kun en sietänyt äidin uuden miesystävän tytärtä. Se likka oli RA-SIT-TA-VA silloin, on vuoden minua nuorempi. Isän luona siis asuin siihen asti, että kuulin St. Heaven's Bay'stä kaveriltani ja se kiinnosti sen verran, että laitoin hakupaperit menemään. Täällä nyt ollaan sitten oltu vajaa vuosi." Robin kertoi ihan mieluusti. Kun jotain kysyi, hän saattoi kertoa vaikka koko elämäntarinansa äkkiä helposti. "... Hetkinen, Suomi.. Kuulostaa jollain lailla tutulta paikalta..." Robin mutisi itsekseen katse kohoten taas taivaalle miettiessään. Yhtäkkiä käsi ponnahti ulos liivin taskusta ja Robin napsautti sormiaan.
"Jerry, niinpä tietysti!" hän hihkaisi, sattui sitten katsomaan Tessuun. Tuo näytti hieman hämmentyneeltä ja Robin virnisti. Toinen pitäisi häntä varmaan ihan täyskahjona, jossei hän selittäisi käytöstään hieman. Joten niinpä hän sitten selitti äkkiä: "Yksi kaveri, johon koululla olen tutustunut, on jotain pikkujuttuja kertonut siitä maasta."

Blondi oli suorastaan häkeltynyt kuullessaan, että hänen pelastajansa kävi samaa koulua. Ei hän ollut tuota varsin huomattavaa ilmestystä nähnyt. Pojan suu vääntyi innostuneeseen hymyyn hänen alkaessaan vaahtoamaan:
"Onpa yhteensattuma! En ole nähnyt sinua siellä, vaikka luulisi että sinut tunnistaisi edes hiuksista. Niin.. mutta en itse ole ollut täällä yhtään kauaa, ihan vain muutaman viikon. En ole oikein tutustunut keneenkään, tuntuu vähän sisäsiittoiselta.." Tessu hymähti keskenään ja muisti Daikin ja hänen appelsiininkuorintansa. Omituinen hiippari, mutta mukavan pirteä. Mutta mikäs siinä. Tessu hymyili vain leveämmin ja jatkoi:
"On kyllä mukava tavata joku näin lähimaastosta, sanoisiko. Ehkä en sitten ole kumminkaan ihan ihan ihan yksin." Tessu painotti ihan-sanoja likimain suloisella mussutusäänellä. Se oli hänen tapansa, saada kaikki kuulostamaan lähinnä hölmöltä. Mutta mikäs siinä ollessa, kun siitä ei ollut kukaan maininnut ärsyttävänä.

Tessu sai todella kipittää rivakasti, että hän pysyi vanhemman perässä. Hän liisi puolijuoksua nuoren miehen perässä, ennen kuin tuo tajusi hiljentää harppomistaan. Tessun suusta purkautui huojentunut huokaisu, kun hänen ei tarvinnutkaan juosta koko matkaa. Olipahan ystävällistä, pakko sanoa. Robinin puhe sai Tessun jopa kiinnostumaan. Hän mietti hetken ennen kuin avasi suunsa, mikä oli lähes harvinaista hänelle.
"Kalifornia, hmm.. Olen aina halunnut käydä siellä. Meillä vaan ei ole kamalasti varaa matkustella mihinkään. Ja tiedän, kuinka ärsyttäviä pikkusiskot joskus osaavat olla, mutta otan osaa. Omani on lähes aina siedettävä ja joskus aivan ihana. Kaikkia jäi vähän ikävä, mutta minkäs sille mahtaa." Tessu päätti olla puhumatta kotioloistaan enempää. Ei hän halunnut kertoa itku kurkussa siskonsa MS-taudista, vanhempien rahavaikeuksista ja isoveljen kehityshäiriöstä. Vaikka hän itse oli asian kanssa täysin sujut, hän ei uskonut sen kuuluvan ulkopuolisille ollenkaan. Ei ainakaan sellaisille, jotka oli tavannut vasta muutama minuutti sitten. Eikä Tessu muutenkaan puhunut omista asioistaan, ellei häneltä tarkasti kysytty.

Robinin mietteet Suomesta saivat Tessun jälleen hymyilemään jopa hieman huvittuneena. Ei ollut uutta, että joku ei tuntisi Suomea. Poika oli avaamassa suutaan kertoakseen jotain, mutta säpsähtikin sitten punatukkaisen yhtäkkistä ahaa-elämystä. Kuka Jerry? Vastaus tuli piakkoin, jolloin Tessu naurahti taas tuttuun pirteään ja heleään tapaansa.
"Hassua, että täällä on enemmänkin suomalaisia. Itse olen kyllä suomenruotsalainen, mutta suomalainen silti. Kun Suomi on kaksikielinen maa. Puhun molempia, koska isäni on ruotsinkielinen ja äitini suomenkielinen." Ei tämä tieto ollut niin tärkeää. Hän oli ylpeä monikielisyydestään, muttei silti halunnut puhua ruotsia tai suomea niille, jotka sitä eivät kuitenkaan ymmärtäneet. Oli ehkä parempi pysyä englannissa, sen osasivat kaikki. Eikä kumpikaan kielistä muutenkaan kuulostanut erityisen kauniilta, ei sen puoleen. Tessu jäi miettimään sanojaan hetkeksi. Oli hassua ajatella, kuinka hän osasi puhua kolmea kieltä niin hyvin, lisäksi muutamia kieliä vähän huonommin, mutta ymmärrettävästi silti. Helppoa, kun pystyi kommunikoimaan niin hyvin monien kansallisuuksien kanssa.

Tessulta tuntui loppuvan puheenaiheet. Hän ei oikein osannut aloittaa keskustelua uuden tuttavuuden kanssa näin yllättäen. Hän toipui vieläkin siitä haisevasta juoposta, joten puheenaiheet olivat kovin harvassa. Hetken todella pinnisteltyään hän kuitenkin päätti keksi puheenaiheen, oli se kuinka typerä tahansa:
"Mitä se Jerry sitten on kertonut sinulle Suomesta? Tiedätkö edes, missä se on? Usein ihmiset varsinkin Latinalaisesta Amerikasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta luulevat, että meillä on jääkarhuja ja asumme igluissa. Ja joskus kuulin, että me käytämme puukenkiä. On hauskaa kuunnella tai lukea, kun ihmiset eivät oikein tiedä mitään Suomesta. Kun eihän sieltä tule oikeastaan mitään suurta Nokian ja saunan lisäksi." Tessu vaahtosi kuin viimeistä päivää. Hän oli ehkä hieman hermostunut, joten puhe vain tulvi hänen suustaan. Mikäs siinä, olihan se hauskaa kysellä Robinilta, mitä tuo tiesikään Suomesta ja suomalaisuudesta. Ihmisiä oli aina hauska suorastaan kiusata ikävillä kysymyksillä moisesta tuppumaasta, mikä Suomi tosiaan oli.

Punapääkin nyökytteli innostuneesti Tessun selityksiä kuunnellessaan. Hän ei täältä päin paljon ihmisiä tuntenut, kämppiksensä Deanin, ja Jerryn, ja... Noh, siihen se melkein oikeastaan jäikin. Hän ei paljon edes luokkatovereidensa kanssa jutellut. Robinia rupesi naurattamaan kun Tessu sanoi, että luulisi hänet huomaavan edes hiustensa puolesta. Mies kohautti olkapäitään. Ehkä noinkin, ja hänen pituutensakin olisi luullut auttavan asiaa. Noh, eihän kaikkea voinut huomata. Olihan St.Heaven's Bay kuitenkin sen verran iso koulu, etteivät he välttämättä olleet koskaan edes toisiaan vastaan kävelleet. Robinia myös huvitti suuresti Tessun puhuminen sisäsiittoisuudesta.
Siskoista puhuttaessa Robin hymähti, mutta hymyili sitten vähäsen taas.
"No jooh... Mutta, nyt me ollaan sentään molemmat rauhotuttu jonkin verran iän myötä, eikä Carol ole enää onneksi niin rasittava kuin mitä se silloin joskus oli. Tullaan nykyään ihan hyvin toimeen, kun lomilla käyn äitiä moikkaamassa yleensä." Robin kertoi. "Ja juu, Kalifornia on ihan kiva, varsinkin jos tykkää lämpimästä. Kieltämättä silloin kun muutin isäni luo oli aluksi hieman vaikeuksia tottua siihen, että Kanada on kylmempi maa, ja että vaatekerroksia piti olla useampia. Muutamat ekat kuukaudet piti kulkea kahden paksun paidan kanssa. Mutta oikeastaan se siinä kiehtoikin, niin erilainen ilmasto."

Robinin suu meni hieman mutrulle. Hän oli tainnut antaa vähän väärän kuvan Jerrystä, eihän hän oikeastaan tiennyt, oliko tämä edes suomalainen. Vielä hän ei kuitenkaan tuntenut sitä poikaa niin hyvin. Eivätkä he Suomesta olleet puhuneet, mitä nyt se sauna oli tullut mainittua. Saunassa ollessahan he olivat tutustuneet. Hän oli törkeästi marssinut sisään toisen ollessa siellä rentoutumassa. Robin hymyili itsekseen muistellessaan.
Sitten katse laskeutui Tessuun tämän kysyessä mitä hän tiesi Suomesta. Robin virnisti nolosti ja hieroi niskaansa.
"... No eipä oikeastaan paljon ole tullut siitä puhuttua... Tuon saunan ainoastaan tiedän." hän tunnusti. "Joskus tosin tuon jääkarhu ja iglu-jutun olen kuullut ohimennen. En sitten ole tiennyt, mitä ajatella siitä. Kuitenkin tiedän eläimistä jonkin verran, enkä ole ennen kuullut, että Suomi olisi mainittu jääkarhujen elinalueiden joukossa."
Robin hiljentyi hetkeksi, mutta vain tarkastaessaan kadunnimen vastaantulevasta kyltistä, jonka jälkeen hän kääntyikin oikealle erään kaupan jälkeen. Kun suoralla käveltiin hän kääntyi taas Tessun puoleen.
"Joka tapauksessa, tämä Suomi kuulostaa mielenkiintoiselta paikalta. Minkälainen paikka se sitten on todellisuudessa, jos ei siellä ole jääkarhuja, igluja ja puukenkiä? Ovatko nuo jutut mistään kotoisin?" hän kyseli utelias pilke silmissään. Punapää oli luonnostaan utelias ja kiinnostunut kaikesta uudesta, mitä kuuli. Hän halusi tietää mahdollisimman paljon asioita eri aihealueilta, eläimistä, historiasta, maantiedosta ja ihan noin yleisestikin asioista.

Tessu kuunteli täysin intopiukeana puheita siskoista ja Kaliforniasta. Sisko-asiaan hän vilautti taas saman kissanpentuhymynsä.
"On hyvä, että tulette toimeen. Olisi kamalaa jos ei voisi käydä katsomassa vanhempia jos ei tulisi toimeen siskon kanssa." Tessu nyökytteli Kalifornialle vielä enemmän innostuen. Hetken hän maisteli puheita lämmöstä ja muutosta Kanadaan.
"Niin no täällä on melkolailla samankaltainen ilmasto kuin Suomessa. Siellä osaa olla kyllä pirun kylmäkin ajoittain, koulunkäynti perutaan vasta jos pakkanen on yli 30 asteen, ainakin entisessä koulussani. En tiedä, miten muualla, kun en ole asunut kuin Turussa." Poika tosiaan inhosi kylmää, hän oli vilukissa pahimmasta päästä. Mikään ei ollut kamalampaa kuin yli kymmenen asteen pakkaset, jolloin poika oli automaattisesti umpijäässä vaatteista huolimatta ja pysytteli visusti sisällä vaikka minkä uhalla. Häntä ei oltu tehty moiseen ilmastoon. Jo hetken Tessu mietti muuttamista Kaliforniaan, mutta tuli siihen tulokseen, että hän ei kuitenkaan uskaltaisi asua yksin yhtään missään, oli kuinka lämmin tahansa.

Robinin puheet jääakrhuista saivat Tessun nyökyttelemään. Hän oli itsekin kovin eläinläheinen ja piti tästä puheenaiheesta paljonkin. Hän ei kuitenkaan vastannut puheisiin kuin pienellä mm-äänellä ja tuttuakin tutummalla hymyllä. Se tuntui jämähtäneen pojan naamalle saman tien kun hän kuuli, että Robin ei ole iso paha pedofiili kaukaa Vancouverin slummeista. Hän oli jatkaa eteenpäin, kun Robin kääntyi ja hetken päästä tajusi kipittää kovaa vauhtia punatukkaisen perään, juuri kuullakseen kysymyksen ja saadakseen katseen osakseen.
"Suomi on ihan tavallinen länsimainen valtio Pohjois-Euroopassa. Meillä on demokratia ja kaikkea hyvinkin turhaa politiikkasotkua koko ajan. En jaksa alkaa selittämään edes pääpiirteitä.. Niin ja meillä on tosiaan ne kaksi kieltä.. Ja ja sitten meillä on aika lyhyet kesät ja pitkät pimeät kuukaudet ja siellä on joskus tosiaan todella kylmä. Mutta mutta.." Tessu mietti hetken mitä puhuisi, hänelle Suomi oli niin itsestäänselvyys, ettei juttua oikein irronnut.
"No meillä on aika paljolti samankaltaisia eläimiä siellä kun täälläkin, ja pohjoisemmassa on sitten myös poroja. Ja Joulupukki asuu Lapissa.. Sitten.. hmm.. No se on aika tylsä ja tavallinen maa. Mutta ei mitään igluja tai puukenkiä.. Puukenkiä on Hollannissa, meillä joskus käytettiin koivusta tehtyjä tuohikenkiä. Voin joskus vaikka näyttää sinulle, olen keräillyt joskus suomalaisia postikortteja." Tessu lopetti puheensa hieman mietteliään oloisena. Hän ei oikein tiennyt, mitä muuta pitäisi kertoa. Hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, ettei ole mitään kerrottavaa.

Pian puheensa jälkeen alkoi kuulua hilpeää rinkutusta. Robinille ei siis jäänyt aikaa vastata hänen puheisiinsa millään tavalla. Tessu kaivoi puhelimensa taskusta ja tuhahti aavistuksen pahoillaan.
"Pitääkin isän soittaa juuri nyt.. Anteeksi, tämä vie vain ihan hetken, en vaan voi jättää vastaamatta ettei hän huolestu." Tessu vei puhelimen korvalleen ja alkoi solkottaa ruotsia. Hän inhosi ruotsin puhumista jonkun muun kuullen, tietenkin Suomen ulkopuolella. Lähes kaikki hänen ystävänsä olivat suomenruotsalaisia, joten siellä se ei haitannut. Tessu puhui pienen hetken, kunnes hyvästeli isänsä ja sulki puhelun. Puhelun jälkeen hän puuskahti ja jatkoi englannilla:
"Anteeksi kamalasti.. Äiti hermoili, kun en ole soittanut kotiin vielä tänään ja pisti isän soittamaan. Meillä ollaan vähän huolehtivaisia." Tessu naurahti pienesti ja tunki puhelimen taskuunsa. Hänen poskensa punersivat pienesti, häntä tavallaan nolotti kuulla nuoren miehen mahdollinen reaktio moiseen mussutukseen kuin ruotsi. Hän tiesi sen kuulostavan hyvinkin omituiselta, hän oli kuullut sen monenmonta kertaa ennen.

Hänen siskopuolensa oli taas hetken puheenaiheena. Robin nyökkäsi hajamielisesti.
"Niinpä niin... Pari vuotta sitä kestikin, ettei siedetty toisiamme. Mutta molemmat sentään aikuistuttiin sitten." hän hymähti ja toinen suunpieli nousi kaarelle. Robin puisteli päätään. Pentuina sitä kinasteltiin oikein kaikesta mahdollisesta turhasta. Murrosikäiset luulivat olevansa niiiin fiksuja ja aikuisia. Ei todellakaan ollut!
Robin hymyili Tessun selittäessä Suomen ilmaston olevan melko samanlaista kuin Kanadassa. Hän pienesti irvistikin kun poika sanoi koulujen sulkeutuvan vasta yli kolmenkymmenen asteen pakkasissa, mutta samalla hän naurahtikin hieman. Kuulosti aika pahalta, hänkään ei varmaan kestäisi niin kylmää. Kääriytyisi paksuun peittoon ja tulisi sen kanssa kouluun.

Tessu alkoikin sitten kertoilla Suomesta, ja Robin kuunteli tarkkaavaisesti ja imi kaiken kuulemansa tiedon itseensä kuin mikäkin suuri ihmishahmoinen pesusieni. Hän samalla ajatteli itsekseen, että pitäisi nämä jutut yrittää muistaa. Ja kun Tessu vielä mainitsi, että voisi näyttää hänelle joskus jotain postikortteja Suomesta, Robin hymyili entistäkin leveämmin ja nyökkäsi innostuneesti. Hän mieluusti näkisi ne, kun ei tiennyt yhtään, minkänäköinen maa koko Suomi oli eikä osannut edes kuvitella sitä. Poikkesi varmaan rutkasti Kaliforniasta, ja vissiin Kanadastakin.
Robin nosti katseensa menosuuntaan päin, välillä kuitenkin vilkuillen sivusimällä Tessua. Mukavan oloinen poika, hymyileväinen ja puhelias. Hän piti sellaisista ihmisistä. Kun itsekkin oli varsinainen höpöttelijä, niin hiljaisten tyyppien kanssa sitä olisi vaikea olla. Alkaisi vain itsestäkin tuntumaan vaivaantuneelta, kun toinen vaivaantuisi hänenlaisen papupadan seurassa.

Tessun kännykkä pirahti lurittamaan hilpeästi ja Robin vilkaisi toiseen päin taas, hymyili ja nyökkäsi, ja hieman naurahtikin kun Tessu sanoi, että pitäisi vastata, jottei isä huolestuisi. Vanhemmat osasivat vähän ylihuolehtivia olla välillä, hänkin oli kokenut sen.
Robinin yllätykseksi Tessu alkoi solkottamaan jotain ihan kummallista kieltä. Ei kai tuo nyt Suomea ollut, vai jotain muuta kieltä? Joka tapauksessa sen kuunteleminen sai Robinin kurtistamaan kulmiaan pariin otteeseen. Kun Tessu sitten lopetti puhelun, Robin katsahti tähän ja kohautti kulmakarvojaan. Hän naurahti pojan selitykselle äitinsä hermoilusta. Sitten punapää oli hetken aikaa hiljaa, ennen kuin hengähti:
"Tuo kieli, jota puhuit... Pakko sanoa, että se oli kyllä karseinta mitä olen ikinä kuullut!" Robin totesi, ja häntä rupesi naurattamaan sitten. Jos tuo nyt oli jotain suomenkieltä, niin hän ei välttämättä haluaisi koko maassa käydä! Se oli kuulostanut kieltämättä eksoottiselta hänen korvissaan, mutta samalla myös aivan älyttömän typerältä.

//Kesti taas hieman tämän kanssa......... -.-'//

Tessu päästi pienen ja sievän naurahduksen Robinin puheille riidoista. Olihan se hieman ikävää olla niin huonoissa väleissä, mutta sisarusriidat olivat hänelle tuttuakin tutumpia tapauksia. Tosin mittakaava oli aina ollut huomattavasti pienempi. Vaan minkäs sille mahtoi, Tessu-parka sattui tulemaan keskivertoa onnellisemmasta tavallisesta perheestä. Ainoa ongelma oli hänen sisartensa ongelmat terveyden kanssa, mutta se ei mustannut heidän arkeaan juuri ollenkaan, kun asiaan oli totuteltu.

Robinin sanat puhelun jälkeen saivat Tessun valahtamaan tulipunaiseksi. Hän tiesi, että ruotsi ei ollut kovin kaunista kieltä, mutta pitikö se nyt noin suoraan sanoa. Tessu inhosi omien kieliensä puhumista seurassa, suorastaan vihasi. Kommentti oli aina jotain vastaavaa, muttei vielä koskaan ollut ollut noin kärkäs. Ehkä kalifornialaiset olivat vielä suorasukaisempia kuin suomalaiset.
"Ehh.. Anteeksi. Puhun isäni kanssa eniten ruotsia, äitini kanssa taas enemmän suomea.." Tessu soperteli sanansa hieman pahoillaan, ehkä hän ei puhuisi tätä kieltä enää Robinin kuullen. Toivottavasti hänen isänsä eienää soittelisi hänelle punatukkaisen ollessa läsnä.

Tessu kalisteli kielikorua vasten hampaitaan ja rykäisi hiljaisesti. Hän ei halunnut jäädä ihan tuppisuuksi, se oli tyhmää.
"No joo, se siitä kielikysymyksestä.." Tessu mietti hetken, miten jatkaisi, kunnes lopulta edelleen hiukan punertavana poika avasi suunsa:
"Tuota, saanko kysyä kuinka vanha olet? Olen huomannut, että koulussa on niin suuri ikähaarukka, en oikein itsekään pysy kärryillä. Ei sillä, että tuntisin paljoa ihmisiä, en oikeastaan juuri ketään, mutta silti.." Tessun puhe kuulosti hiukan selittelevältä, mutta minkäs sille mahtoi, poikaraukka ei kehdannut kysyä kovin henkilökohtaisia aivan tuosta noin vaan. Ei se ollut niinkään kivaa, eihän Tessu itsekään halunnut jakaa omia kokemuksiaan tai tietojaan ympäri maita ja mantuja. Hän tykkäsi pitää asiat ominaan, niin kukaan ei joutuisi huolehtimaan hänen hyvinvoinnistaan. Hän ei halunnut olla vaivaksi kenellekään.

Tessu vilautti pienen hymyn sanojensa päälle. Kaikki oli kunnossa, ei hän ollut loukkaantunut. Eikä hän halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta, olihan Robin lähestulkoon ritari valkoisella ratsulla.

Robin ei ollut osannut edes ajatellakaan, että hänen sanansa karmivasta ruotsin kielestä voisivat jotenkin loukata tai muuta. Sen takia nuori mies näytti hieman hölmistyneeltä kun Tessu valahti punertavaksi ja alkoi takellellen pyydellä anteeksi. Tajutessaan, mistä oli kyse, Robin olisi halunnut lyödä itseään. Hän oli ennenkin huomannut sanovansa asiat joskus liian suoraan, se vain valitettavasti oli osa hänen luonnettaan. Aina ollut suorapuheinen, samoin hänen äitinsä oli, joten taisi olla periytyvää, tai opittua.
"Meikäläisenhän tässä anteeksi pitäisi pyydellä. En tarkoittanut mitenkään loukata tuolla äskeisellä. Saahan sitä puhua mitä kieltä itse tahtoo. Minä nyt olen vähän liian suorapuheinen toisinaan. Joskus se on hyvä, joskus huono..." Selityksensä jälkeen Robin puhalsi ulos, niin että ilmavirta hieman heilautti hänen otsahiuksiaan. Punatukkainen raapi niskaansa ja katseli taivasta. Hän puolestaan näytti nololta tällä hetkellä. Yrittäisi nyt olla loukkaamatta uutta tuttavuutta yhtään enempää, ties vaikka kyllästyisi häneen ja häipyisi. Vasta vähän ajan päästä Robin uskalsi sivusilmällä vilkaista uudestaan Tessuun. Vaikka punapää oli yleensä hyvin itsevarma nuori mies, osasi hänkin jäätyä välillä totaalisesti. Tämä oli niitä tilanteita.

Onneksi puheenaihe kuitenkin vaihtui piakkoin. Robinkin uskalsi taas hymyillä, kun se oli Tessu, joka ensin avasi suunsa. Ei toinen kai ollut niin kauheasti ainakaan loukkaantunut, kun vielä viitsi hänelle puhua. Vaikkakin poika edelleen kyllä punersi vähän... No, kai se siitä ohi menisi.
"Olen huomannut saman." Robin totesi, kun poika puhui koulun ikähaarukan olevan suuri. "Itse olen kaksikymmentäyksi, mutta olen tavannut joitakin, jotka ovat vieläkin vanhempia."
Nuorukainen katseli sitten arvioivasti Tessua päästä varpaisiin.
"Minkä ikäinen itse sitten olet?" hän kysyi lopulta. Itse hän arvioi, että poika voisi olla jotain kuudentoista tai seitsemäntoista ikävuoden paikkeilla. Ei tuo hirveän paljon vanhemmalta ainakaan näyttänyt.. Mutta toisaalta taas, ulkonäkö saattoi joskus pettää. Jotkut saattoivat näyttää nuoremmilta kuin mitä olivat, tai päinvastoin. Häntä itseään oli joskus ollessaan 17-vuotias erehdytty luulemaan sen ikäiseksi mitä oli nytten. Hänellä oli pituus tosin saattanut siihen vaikuttaa jossain määrin.

Kohta sitä käännyttiin taas kadunkulmauksesta, ja siinähän se ekokauppa jo sitten saman tien olikin. Vielä se oli auki, ja menisi oikeastaan vasta tunnin päästä kiinni. Robin vilkaisi hymyillen Tessuun.
"Tässäpä tämä." hän totesi, jos nyt paikka oli oikea. Ilmesesti se sitten oli, onneksi. Pojan ollessa astumassa sisään, Robin avasi tuolle oven ja piteli sitä auki kunnes toinen oli ehtinyt sisään, niinkuin joku hovimestari konsanaan. Sitten hän itse tuli pojan jäljessä, eihän uutta tuttavuutta halunnut jättää noin vain. Ekokauppa oli melko pieni putiikki, mutta viihtyisä. Luonnonmukaiset tuotteet, saippuat sun muut tuoksuivat voimakkaasti sisällä.

/Anteeksi tämä viivästys. ;__; Alkaa vähän koulu painaa päälle ku kirjotukset lähestyy taas. s:/

Tessu kiirehti nopeasti vastaamaan tähän suorapuheisuuteen, ennen kuin Robin jättäisi hänet siihen paikkaan.
"Ei, ei se mitään. Kuulen tuota usein, en minä loukkaantunut. En vain pidä kummankaan äidinkieleni puhumisesta sellaisten seurassa, jotka sitä eivät ymmärrä." Tessu ei halunnut saada itsestään helposti suuttuvaa ja negatiivista kuvaa, punatukkainen oli niin mukava ja Tessu todella halusi juuri hänenlaisiaan ystäviä, avoimia ja kilttejä, joiden seurassa ei tarvinnut pelätä. Olisihan se ikävää, jos Robin lakkaisi puhumasta vain pienen väärinkäsityksen takia.

Ikähaarukasta puhuttaessa Tessu vilkaisi Robiniin jopa melkolailla ihaillen.
"Kaksikymmentäyksi? Olet vanhempi kuin luulin.. Tai siis, näytät kyllä vanhalta, mutta en olisi uskonut että olisit niin vanha.." Tessu naurahti hieman. Ei hän loukkaavasti mitään sanonut, lähinnä hämmentyneenä. Ja tavallaan ihailevana, olihan se upeaa olla noin vanha. Tessu kun oli vielä lapsi, mikäs siinä. Robinin kysyessä blondin ikää, poika naurahti aavistuksen vaivaantuneena ja sopersi:
"Tuota.. kuusitoista vielä." Tessu vilkaisi ylöspäin häntä vanhempaan ja hymyili pienen, jotenkin kovin viattoman hymyn. Olihan se vähän noloa, mutta hän ei uskonut ikäeron haittaavan pidempää. Eihän se ikä ollut se pääasia ystävyydessä, jos jutut kolahtivat yhteen. Tai niin Tessu ajatteli.

Tessu vilkaisi ekokauppaa heidän saapuessaan perille. Pojan huulille kareili uusi hymy, se todella oli siinä missä pitikin. Tessu muisti kävelleensä toista katua vieressä, eihän hän ollut tajunnut kääntyä tälle kadulle. Suuntavaisto ei ollut kohdallaan, ikävä kyllä. Poika asteli sisään ja kiitti Robinia sanoin ja pienellä nyökkäyksellä. Hän katseli ympärilleen, täydellistä. Tessu käveli hyllyjen välissä ja löysi pian etsimänsä, shampoot. Hän oli huomannut jo kotona Suomessa, että luomushampoot olivat parhaita hiuksille, varsinkin kun ne olivat jo luonnostaan hieman huonokuntoiset. Tessu valitsi parhaan vaihtoehdon ja etsi Robinin käsiinsä. Hän hymyili pirteästi ja puhui:
"Tätä minä etsin. Olin jo varma, että joutuisin totuttelemaan kaupan tavallisiin shampoisiin. Ne eivät tee kovin hyvää hiuksilleni.. tai niin." Tessu tajusi taas puhuneensa ihan turhasta asiasta, joka tuskin kiinnosti Robinia tuon taivaallista. Hetken hän vain tuijotti pieni huvittavan näköinen hymy naamallaan, kunnes punehtui hieman ja sipsutteli Robinin ohi kohti kassaa. Ehkä hän lopettaisi hiuksistaan jauhamisen, ne olivat kuitenkin vain hiuksia. Tessulla oli selviä paineita tätä punatukkaista ritaria kohtaan, hän pelkäsi Robinin kyllästyvän ja lakkaavan puhumasta. Ehkä parempi keksiä järkevämpi puheenaihe kuin hiukset. Tessu hymähti ja alkoi kaivaa rahapussiaan laukkunsa uumenista. Niin, ehkä jotain järkevämpää.

//Elä selitä! ... No ei vaan, ymmärrän kyl hyvin. ^^ Sitä se on, vastailet sitä mukaa kun pystyt ja jaksat.//

Kun Tessu ilmoittikin, ettei ollut loukkaantunut Robinin sanoista, punapää muuttui sillä sekunnilla takaisin normaaliksi, pirteäksi itsekseen.
"Phiuh! Ehdin jo pelästyä!" punapää oli huokaisevinaan ja naurahti. Sen jälkeen välähti kasvoilla hurmaava hymy jälleen.
Kun tämä asia oli puittu ja saatu pois sydämeltä jutustelu jatkuikin sitten ihan tavalliseen malliinsa. Robin ei voinut olla tyrskähtämättä Tessun selittäessä kuinka hän näytti vanhalta, eikä poika ollut edes uskonut hänen olevan niin vanha. Miehen piti rykiä hetken, häntä meinasi ruveta suorastaan naurattamaan pojan sanat.
"Saat sen kuulostamaan siltä kuin olisin jokin ikäloppu." hän naurahti. Ei Tessu sitä tietenkään varmasti tarkoittanut sillä tavalla, mutta poika vain sai sen kuulostamaan siltä. Robin katseli Tessua sivusilmällä ja virnuili samalla. Tuolla oli jännä ihailevan tapainen ilme kasvoillaan... vai kuvitteliko hän vain? Noh, jännä se ilme oli kuitenkin, ja sai Robinin hymyilemään vain entistä leveämmin, niin että silmätkin menivät hieman kiinni. Punapään käsi nousi pojan pään päälle ja päätä pörrötettiin jonkin verran.
"Kiitä onneas, kun olet vielä noinkin nuori. Odotapa vain, kuin olet tällainen ikäloppu." hän sanoi ja naurahti taas.

Sillä aikaa kun Tessu etsiskeli shampoota Robin kierteli ympäri kauppaa hyllyjen vieressä ja katseli ympärilleen kiinnostuneena. Kuten sanottu, hän ei käynyt näissä paikoissa usein ja oli utelias näin ollen. Saippuat sun muut tuoksuivat ihan hyvältä itseasiassa, kun hajuun tottui. Myyjä tarkkaili sekä häntä että Tessua välillä tiskin takaa.
Robin käännähti ympäri päkiöidensä varassa Tessun tullessa hänen luokseen shampooputelin kanssa. Robin kallisti päätään ja katse siirtyi pulloon, silmät lukaisivat kyljessä olevan tekstin nopeasti, "Luonnonshampoo". Mikä uutinen, he olivat Luontaistuotekaupassa ja tuo oli shampoopullo. Robin hymyili ja käänsi katseensa takaisin Tessuun tuon selittäessä jotain hiuksistaan. Robin piti siitä, että poika oli niin pirteä ja puhelias, sellaisiin ei kovin helposti törmännyt, vaikka niin olisi voinut luulla. Eivätkä Tessun puheet edes kyllästyttäneet häntä.
Punapää katseli Tessun jälkeen tämän mennessä tiskille maksamaan ja jäi itse paikalleen miettimään hetkeksi jotain. Katse kiersi jälleen nopeasti hyllyillä, ja kohta Robin äkkäsi hakemansa. Mies kävi nappamassa pullon hyllystä ja tuli Tessun perässä kassalle. Samanlainen shampoopullo kuin minkä Tessukin oli ostanut. Voisihan sitä kerran elämässään huviksi kokeilla, millaista tämä olisi. Hänen muutenkin piti ostaa shampoota, vanha oli melko lopussa jo.
Kummankin maksettua ostoksensa -ja saatua myös pienen paperipussin niille- he lähtivät kaupasta.
"Oliko sinulla jotain muuta paikkaa, jossa pitäisi poiketa?" Robin kysäisi ennen kuin lähdettiin taas kävelemään. Hänellä itsellään ei ainakaan ollut mitään tärkeätä, ellei sitä haluaisi muuten vain pyöriä kaupungilla.

Tessu päästi pienen hih-äänen Robinin puhuessa ikäasioita. Pienen sulattelun jälkeen poika sai vastattua melko huvittuneena:
"Et sinä ole ikäloppu.. Se on ihan mukava ikä. Ja minulla on kyllä aikaa vanheta, olen tyytyväinen siihen mitä minulla nyt on." Tessu todella oli tyytyväinen elämäänsä, vaikka siinä olikin ollut mutkia matkassa. Hän osasi nauttia pienistä asioista, joskus täysin mitättömistäkin. Oli vaan niin hienoa, että noinkin vanha ihminen halusi liikkua moisen kakaran kanssa. Sekin sai Tessun hyvälle tuulelle. Punapää vaikutti olevan kaikkea sitä, mitä Tessu piti arvokkaana ihmisessä; puhelias, ystävällinen ja rento. Voisiko parempaa enään olla?

Ekokaupan ulkopuolella Tessu tuli vilkaisseeksi Robinia seuraavan kerran sitten turhien hölötystensä. Hän oli kovin mielissään, että Robinkin oli ostanut luomushampoota. Tessu kuitenkin oli itse sellainen viherpiipertäjä, että tuollaiset teot saivat respektin vain nousemaan pojan silmissä. Lisäksi Tessu tiesi, kuinka hyvä tuote todella olikaan. Hän ei vaan halunnut luennoida siitä yhtään enempää. Hän kuunteli vanhemman kysymyksen ja kohautti olkiaan.
"Ei minulla mitään enää, tulin itseasiassa vain hakemaan tätä. Mutta ei minua haittaa, vaikka olisimmekin täällä hieman pidempään. En tunne tätä kaupunkia ollenkaan, enkä kovin mielelläni haluaisi eksyä enää uudestaan.. en pidä sellaisiin.. juoppoihin törmäämisestä." Puhuessaan Tessun katse laski pikkuhiljaa maata kohti. Ei hän tahallaan halunnut angstata, se vain jotenkin tuli. Hetken Tessu pysytteli hiljaa ja puri hampaitaan tiukasti yhteen, kunnes sitten väänsi taas saman pirteän hymyn naamalleen. Hän käänsi katseensa takaisin pidempään ja jatkoi:
"Onko sinulla kiire..? Kiitoksena tästä voisin tarjota sinulle kahvia tai teetä.. tai jotain." Tessu sulki silmiään hymyillessään, kuitenkin vain pieneksi ajaksi. Olisi lähinnä tyhmää alkaa murehtimaan menneitä nyt, kun kaikki oli hyvin. Ja hän tuskin enää eksyisi, ainakaan tänään. Ja vaikka eksyisikin, hänellä olisi punatukkainen ritari pelastamassa. Ei siis ollut syytä valittaa.

Vielä hetken päästä kahvittelukysymyksestä ja mahdollisesta vastauksesta Tessu halusi vaihtaa puheenaihetta. Hetken hoiperreltuaan eteenpäin hän käänsi tuttuun tapaansa katseen vinosti ylöspäin ja puhui jo normaaliin pirteään tapaansa:
"On hassua, miten paljon olen nauttinut olostani täällä. En edes tunne potevani kovin suurta koti-ikävää.. eikö olekin hassua? Ajattelin että opiskelu täällä olisi yhtä tuskaa, kun olen aina ollut lähellä perhettäni, mutta ei se sitten ollutkaan niin. Tuntuu, että olisin aina ollut täällä.. lukuunottamatta kuitenkin tätä epämukavaa eksymistä ja tosiasiaa, etten todella osaa liikkua täällä." Tessu taas puhui liikaa, se oli erittäin ominaista hänelle. Vaan mikäs siinä, ehkä Robin ei hirttäisi häntä siitä, että hän puhuisi täysin turhanpäiväisiä asioita ja olisi tyytyväinen tilanteeseen. Ehkä hän kestäisi sen kuin mies.

//Agh..! Ei voi muuta sanoa kuin anteeksi kauheasti, että on peli näin takkuillut! On ollu inspis ja aika katkolla(muistista puhumattakaan)... >.
Robin nyökytteli Tessun puhuessa. Hänkin oli oikeastaan kaverinsa kanssa tullut kaupungille pyörimään ihan muuten vain, mutta sitten kaveri olikin tylysti hylännyt hänet. Noh, ei yksinäisyys häntä niin ollut painanut, ja sen ansiosta sentään hän oli tähän poikaan törmännyt. Ei niin pahaa ettei hyvääkin. Mitä nyt tapaus ei ollut ehkä ollut niin miellyttävä Tessulle, se taisikin tulla jälleen pojalle mieleen, kun noin hiljaiseksi meni. Robin oli vain hiljaa ja antoi toisen koota itsensä kaikessa rauhassa. Ei hän osannut oikein kuvitella, kuinka pelottava tilanne oli toiselle ollut, mutta toivottavasti ei liian traumaattinen kuitenkaan. Hän taisi olla hieman suojelunhaluinen poikaa kohtaan.
Kohta poika kuitenkin hymyilikin jo taas ja Robin hymyili takaisin helpottaakseen toisen oloa edes vähän.
Punapää kohotti kulmiaan Tessun kahvitteluehdotukselle.
"Ei paha idea oikeastaan. Kahvit on tullut juotua viimeksi aamulla ja kieltämättä kahvihammasta alkaa kolottaa pikkuhiljaa." hän tuumi. Mikäs sitä oli aikaa tappaessa täällä, hyvässä seurassa varsinkin. "Tiedänkin oikeastaan yhden aika hyvän paikan. Se onkin itseasiassa tässä aika lähellä." hän vielä lisäsi vilkaistuaan ensin kerran ympärilleen. Tuskin Tessun kuitenkaan mitään tarvitsisi hänelle tarjota, pojan seurakin riittäisi hänelle varsin mainiosti.
Kahviota kohti käveltäessä Tessu sitten otti puheeksi opiskelun ja välimatkat läheisiin ihmisiin. Robin nyökkäsi jälleen, tällä kertaa hän tiesi vallan hyvin, mitä poika tarkoitti. Vaikkei hänelle itselleen koti-ikävä niin helposti iskenyt ja hän pärjäsi hyvin yksin, niin matka Kanadan ja Kalifornian välillä oli silti melkoinen. Sitä ei kotipuoleen tullut hirveän usein soiteltuakaan, ehkä enemmän läheteltyä sähköposteja missä kyseltiin kuulumisia ja kerrottiin omista kommelluksista. Nyt kun Robin sitä ajatteli, hän voisikin ehkä tänään illemmalla kirjoitella äidilleen taas. Voisi kertoa kohtaamisestaan Tessun kanssa, olihan poika sentään hauska ja mukavaa seuraakin. Robinia tosin rupesi naurattaa ajatellessaan, että hänen äitinsä saattaisi häntä joksikin ritariksi kutsua, jos hän kertoisi kuinka hän oli poikaan tutustunut.
Kymmenisen minuutin kuluttua he tulivat kahvilalle, josta Robin oli maininnut. Melko pieni paikka, mutta varsin viihtyisä Robinin mielestä. Seinät olivat oikeastaan vain isot ikkunat, joista pystyi näkemään sisälle. Tällä hetkellä ei kahvilassa ollut ruuhkaa edes, useimmat pöydät olivat tyhjinä. Robin päätti taas leikkiä herranmiestä ja avasi oven, antaen Tessun mennä sisälle ensin. Juuri ennen kun hän itse astui Tessun perässä, hänen nenänvarrelleen tipahti pieni pisara ja punapää vilkaisi taivaalle. Taitaisi alkaa sataa kohta. Noh, se vain virkistäisi luontoa.
Heidän astuessaan sisälle tiskillä oleva nuori naismyyjä tervehti pirteästi ja kohteliaasti. Kahvilassa oli itsepalvelu-meininki, vitriineistä sai ottaa voileivän tai leivonnaisen jos siltä tuntui, ja termostaateista oman maun mukaan kahvia, teetä tai kaakaota, joko pieneen tai isompaan kuppiin. Kahvin lisäksi Robin nappasi itselleen täytepatongin, viime ateriasta oli kuitenkin jo jonkin aikaa. Sitten etsittiin sopiva pöytä, johon asettua. Istuutuessaan alas Robin sattui vilkaisemaan ikkunoista ulos. Ulkona oli parissa minuutissa alkanut sataa jo reippaammin.
"Ehdittiin tänne kreivin aikaan." Robin totesi Tessulle virnistäen ja vinkkasi peukalollaan ulos.

Tessu nyökytteli Robinin puheille normaali suloinen hymy kasvoillaan paistaen. Kuitenkin hiljaisuuden vallitessa poika käänsi katseensa punatukkaisesta ja vilkuili katunäkymää. Erilaisia ihmisiä ja eläimiä näkyi joka puolella, jokaisella oma tarinansa ja persoonansa. Tessusta oli mielettömän hauskaa arvella millaisia ihmisiä nämä kaikki olivat vain ulkonäön puolesta. Hän ei viitsinyt aloittaa enää uutta keskustelua Robinin kanssa, joten päätyi vain miettimään, millainen heitä vastaan kävellyt nainen villakoiransa kanssa oli, ja mitä hän oli elämänsä ajan tehnyt.

Kahvio oli kerrassaan suloinen Tessun mieleen, hän piti kaikesta valoisasta ja pienestä. Robinin avatessa oven poika vilautti taas suloisen pienen hymynsä ja kiitti pirteällä äänellä. Ritarillinen herrasmies seurassa, ei ollut ainakaan kohtelusta valittamista. Kahvila tuntui notkuvan kaikkea hyvää, eikä Tessu oikein tiennyt mitä hän edes haluaisi. Aikansa pähkäiltyään hän kuitenkin päätyi vihreään teehen ja omenapiirakkasiivuun. Tessulla oli harvoin nälkä, yleisesti hän oli enemmänkin makeanhimoinen. Eikä se näkynyt koskaan hänen ulkomuodossaan. Makeaa syötiin enemmän kuin oikeaa ruokaa ja silti mokoma oli sellainen luikero ja pienikokoinen. Se kulki suvussa, Tessun onneksi. Poika käveli Robinin valitsemaan pöytään ja istuutui vastapäätä tätä punatukkaista miehenalkua. Robinin sanojen jälkeen Tessu vilkaisi ulos ja nyökkäsi.
"Totta.. vaikka sateessa käveleminen onkin mukavaa.." Tessu käänsi katseen takaisin vanhempaan ja hymähti kovin tyttömäisellä äänellä. Tessu rakasti kesäsateita ja niissä kävelyä. Mitä kovemmin vettä satoi, sitä enemmän hän halusi olla ulkona. Ikävä kyllä tämä vuodenaika oli hieman liian kylmää sateessa kävelylle, ei Tessu halunnut kuitenkaan vilustua.

Pojan ruokailu ei vienyt kovin pitkää aikaa. Eihän moisen pienen piirakkasiivun ja teekupin tuhoamiseen pitäisikään mennä suurensuurta aikaa. Lopulta Tessu päätti aikansa ratoksi aloitella taas keskustelua:
"Muuten, mistä aineista pidät? Olen itse niin käsityöihminen etten oikein jaksaisi aina keskittyä vain istumaan aloillani. Tai.. niin. Puhun taas liikaa, anteeksi." Puheryöppyä seurasi aavistuksen hämmentynyt hihitys ja hölmistynyt katse. Poika ei oikein ymmärtänyt jatkuvaa puhumisen tarvettaan, eikä varmasti ymmärtänyt punatukkainenkaan. Jostain syystä Tessua hermostutti toisen seura. Se saattoi johtua joko vanhemman isosta koosta tai siitä, että hän oli suorastaan äärikohtelias. Nuorempi ei ollut tottunut tällaisiin ihmisiin, ei Suomessa tuollaisia herrasmiehiä ollut. Ehkä sen vuoksi blondi halusi todella yrittää ystävystyä moisen ihmeellisen olennon kanssa.

/Vähän ois tönkkökönkkö, sorii. ;__;/

Robin nyökäytti pienesti Tessun sanoille sateessa kävelemisestä.
"Onhan se. Paitsi kun kampaus lässähtää." hän totesi toinen suunpieli nousten hieman ylemmäs. Niinkuin häntä nyt paljon haittaisi se. ... No okei, hän näytti kyllä hieman typerältä hiukset lässähtäneinä, ne olisivat silloin kuin polkkatukka, mutta onneksi hänen hiuksensa pysyivät aika hyvin pystyssä ilman sen kummempia laittelemisia. Taisivat olla aika jäykät luonnostaan. Ja todellakin, tähän vuodenaikaan oli ehkä turhan kylmä harrastaa sateessa kävelemistä. Flunssan vielä saisi, ja se oli yksi inhottavimpia asioita maailmassa..
Punapää sekoitteli höyryävää kahvia pienellä lusikalla ja puhalteli sitä, ennenkuin uskaltautui hörppäsemään siitä. Kerrankin sai ihan kunnon kuumaa juotavaa, koulun asuntolan kahvinkeitin kun ei ollut mikään maailman tehokkain. Robin otti ensin pari kulausta kahvista, ennenkuin rupesi tuhoamaan valitsemaansa patonkia. Täytteenä oli levitteen lisäksi pieni makkarasiivu, pari juustoviipaletta, salaatinlehti sekä tomaattia ja kurkkua. Aika perus, mutta maittava kuitenkin. Ja Tessu näköjään mutusti hyvällä halulla piirakanpalaansa. Syönnin aikana kumpikaan nuorista miehistä ei puhunut juurikaan.

Robinilla oli kuitenkin vielä jonkin verran leipää jäljellä, kun Tessu aloitti keskustelun uudelleen. Ja punapäällä oli suu täynnä juuri silloin. Hän nosti pari sormea pystyyn pyytäen Tessua odottamaan hetken aikaa. Äiti oli hänelle pienestä pitäen tolkuttanut, että olisi epäkohteliasta puhua ruoka suussa, ja tämä tapa oli iskoistunut syvälle punapään selkärankaan.
Saatuaan palasen pureskeltua ja nieltyä, Robin laski kätensä alas ja vastasi toisen kysymykseen:
"Noh, pääaineenani on biolgia. Pidän luonnosta ja eläimistä sen verran paljon, varsinkin merenelävistä. Haluaisin itseasiassa joskus meribiologiksi, tai sitten luontokuvaajaksi, kun satun harrastamaan valokuvaustakin."
Hän vielä hymyili, kun Tessu jälleen kerran pahoitteli puheliaisuuttaan, ja puisteli päätään naurahtaen.
"Älä nyt suotta anteeksi pyytele. Minusta se on vain mukavaa, kun tapaan puheliaita ihmisiä. On sekin parempi kuin istua tuppisuuna koko ajan."