Story of my life

Alkusanat:

Hahmoni Isha Bey, oli tai on edelleen, Los Angelesläisen SLA-jengin jäsen. Hän vietti jengissä suurimman osan nuoruudestaan ja siltä ajalta on olemassa lukuisia ja taas lukuisia tarinoita. Niinpä, jotta hahmoa ja hänen käyttäytymistään ymmärtäisi, kuinka nuoresta pojasta kasvoi pelottava mies... Nämä tarinat avaavat hahmoni menneisyyttä (ja tulevaisuutta) pikku hiljaa. Ne eivät tule aika järjestyksessä mutta yleensä niistä selviää milloin ne ovat tapahtuneet, ennen vai jälkeen edellisen kappaleen.

Hahmoista:

Isha Bey a.k.a Luutnantti = Oma hahmoni, joka vietti jengissä paljon aikaansa jengi on perhe hänelle.
Korppi = Oikealta nimeltään Draven Hunt. Ishan kasvatti-isä jengissä ja myöhemmin heistä tuli rakastavaiset. Oma sivuhahmo.
Nosa Kurosaki = Miuchin hahmo, jota sain luvan käyttää. Samaan jengiin saapunut Ishaa kolme vuotta nuorempi tulokas. Korppi kohtelee Nosaa kuin pikkuveljeä ja he ovat hyviä ystäviä, mutta Isha ei tätä tiedä.
Jeremias Kettunen = Höpön hahmo myös, Isha käyttää pojasta nimeä kuupoika, hänellä oli Jeremiaksen kanssa kiihkeä suhde kouluaikaan. Hän uskoi jättäneensä Jerryn jo taakseen, mutta kuinka ollakkaan, kaikki ei mene kuten suunitellaan. (luvut joissa Jerry esiintyy sijoittuvat aina koulun jälkeiseen aikaan)
Luciano Fratt = Höpötyksen hahmo, tuttavallisemmin Luca ja on pyörinyt jengissä samoihin aikoihin Nosan ja Ishan kanssa.

Jos hahmosi on asunut Losissa ja haluaisit kuulla minun näkemykseni hänestä niin saa laittaa yksäriä tai ehdottaa ^^

Chapter 1:
Start a new day, but not alone

Los Angeles... Enkelten kaupunki... Nuori mies käveli pitkin katua kohti tuttua hallirakennusta. Viime yönä hän oli lähtenyt parin muun ystävänsä kanssa, hoitamaan keikan, joka oli osoittanut pahaksi kusetukseksi. Isha oli saanut kätensä auki, koska oli iskenyt ikkunan paskaksi saadakseen edes jonkinlaisen aseen hyökkääjiä vasteen. Nyt hän suunnisti tutulle hallille, jossa Korppin pitäisi olla. Aamuyöstä hän oli yrittänyt soittaa ties kuinka monta kertaa Korpille, mutta puhelin oli ollut suljettuna. Isha oli kävellyt ties kuinka monta kilometriä jo ja päätä jomotti, koska hänellä alkoi olla mahdoton krapula, joka vain tuli paremmin esille lenkkeilessä. Isha oli saapunut jo tutulle teollisuus alueelle, missä paikka oli minne hän oli menossa. Pari tuttua näytti olevan pihalla ja muutamia tietäviä katseita luotiin häneen. Isha ihmetteli niitä. Hän veti takkinsa kauluksia paremmin ylös ja veti kätensä hihan sisään. Hän oli halunnut näyttää Korpille, että hän pystyi kyllä hoitamaan myös keikan, siis johtajan asemmassa. Hän oli vetämässä hallin ovea auki kun, joku läväytti ison kouransa pojan kädelle. Isha säpsähti ja nosti katseensa ylös nähden kaljun häntä hiukan vanhemman ja iso kokoisemman kaverin. " Saatanan Niddhog, oli saada sydärin", Isha sihahti ja veti kätensä pois, pudistellen päättään tupakasta, jota tämä poika tarjosi. Oikealta nimeltään poika oli Nick, mutta tämä iso mies oli saanut Niddhog lempinimensä, Niohoggrin mukaan, joka oli skandinaavisen mytologian mukaan valtava lohikäärme, joka kuljetti kuolleet kynsissään Nastrondiin, pettureiden tuonpuoleiseen, ja söi heidän ruumiitaan. Niohoggr voitiin ilmoittaa myös "Ruumiinrepijä".

Kun Isha oli kieltäytynyt tupakasta Nick katseli ympärilleen ja nappasi pojan käden käteensä laskien siihen kaksi pientä pilleriä. Isha nappasi sitten ne naamaansa ja näytti toista kättään Nickille, sitä oikeaa, joka oli verinen ja sen ympärille oli kiedottu vessapaperia, joka oli nyt jo kylläkin ruskea kuivuneesta verestä. "Mitä hittoa kävi?", Niddhog kysyi irvistäen hiukan. "Vittu ne kusetti, ne laatikot oli täynnä appelsiineja. C-vityamiini annokset olisi kerta heitosta tullut jengillä täyteen. Meitä oli viisi ja niitä kaksitoista tai viisitoista. Meitä joutu yksi sairaalaan ja kaksi putkaan, niistä kolme sairaalaan ja kaksi putkaan. Uhkasivat kostaa Korpille.", Isha kertoi sitten ja irvisti hiukan puristaessaan kätensä nyrkkiin. "Mun pitää mennä raportoimaan, nyt ennenkun pilsut alkaa vaikuttaa. Korppi, ei muutenkaa diggaa siitä, että pelleilen näiden kaa. Muistat kai miten mä tulin tähän jengiin", Isha sanoi ja nappasi uudestaan kahvasta kiinni, mutta Nick laski kätensä toisen käden päälle. Ruskeat silmät nostettiin hiukan vihaisena toiseen. "Sinne... ei saa mennä", Nick sanoi ja silmät pysyivät hetken Ishan silmissä, ennenkuin Nickin katse kääntyi pois pelokkaana.

Isha sydän jätti iskun väliin, hän säikähti. "MITEN NIIN EI SAA?!", Isha huusi ja ei välittänyt katseista jotka luotiin häneen. "Korppi... sano, ettei saa.", Niddhog lausui sitten, mutta ei katsonut poikaa silmiin. Isha ei ajatellut yhtään vaan nappasi äkkiä isompaa ryntäistä kiinni ja tökkäsi tämän sitten peltiseinää vasten, joka päästi kovan rysäyksen, pari jengiläistä ryntäsi heti Ishan kimppuun repimään tätä pois. "MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ ON TAPAHTUNUT YÖLLÄ! NYT VITTU KERROT NICK!", Isha huusi ja riuhtoi itseään pois toisten oteista takoen isompaa miestä sienää vasten. "PERÄÄNTYKÄÄ! POIS! POIS POIS!", Nick huusi muille, jotka yrittivät repiä Ishaa pois ja Nick loi vihreän katseensa noihin ruskeisiin ja vilkuili nuoria kasvoja. "Kurosaki... Nosa tuli yöllä pahassa kunnossa. Korppi käski kaikki vahtiin, koska se epäili, että ne lähti Nosan perään. Ne on ylhäällä kaksistaan, ollut koko yön", Nick alistui sitten kertomaan Ishalle, poika vaikutti niin usein niin paljon vanhemmalta kuin oli. Tuossa toisessa oli Korpin ja muiden johtajien tapaista luonteen lujuutta, mutta äkkipikaisuus voisi viedä pojan hautaan liian ajoissa.

Ruskeat silmät laajentuivat ja Ishan ote lipesi ja tämä ryskäisi oven auki ja lähti juoksemaan hallin poikki. "Korppi!", hän kiljui ja se kuulosti aavemaiselta hallissa, yllä kerran toimistohuoneesta kuului selvästi musiikkia.

"Never opened myself this way, Life is ours, we live it our way, All these words I don't just say and nothing else matters
Trust I seek and I find in you, Every day for us something new, Open mind for a different view and nothing else matters"
Sanat kaikuivat pitkin hallia ja paniiki iski Ishan sydämeen, tuo biisi merkitsi hänelle paljon, Metallican, Nothing Else Matters. Isha musti tarkalleen, mitä silloin oli tapahtunut. "Vitun pikku terroristi saatanan Kasmaki!", Isha ajatteli ja juoksi niin kovaakuin pääsi vaikka rintaan pisti ja pää alkoi pillereiden takia tuntua hiukan tyhjältä. Hän rymysi metalliset rappuset ylös paniikkissa ja tyrkkäsi oven auki ilman mitään varoitusta.

Sydän pysähtyi totaalisesti kun hän näki jonkun makaavan maassa ja Korppi oli nojautunut yli ollen selkä häntä päin. Isha vaan käsitti kaiken väärin, mutta asento näytti hiukan siltä, että Korppi olisi nojautunut suutelemaan Nosaa. "MITÄ VITTUA TE LUULETTE TEKEVÄNNE?!", Isha karjaisi ja käveli huoneen läpi potkien tavaroita pois tieltä, tullen kaksikon luokse. Tuolla välin Korppi oli kerennyt kääntyä ympäri ja tuijotti tuota nuorta mustalaispoikaa hämmillään ja Nosakin oli noussut istumaan hämmillään, moisesta showta, jonka Isha oli laittanut pystyyn tullessaan sissän. Korpin sormien välissä oli itse tehty laastari, talouspaperia ja roudarin teippiä. Isha nappasi Kurosakin hiuksista kiinni ja nykäisi tämän polvilleen. "Saatana nulikka. Mä sut opetan", Isha raivosi sitten.

Mutta tajusi hetkessä , että joku kolahti häntä leukaan ja vasen käsi käännettiin selän taakse ja hänet pakotettiin patjalle pikäkseen. Polvi painettiin selän päälle. "Vitun paskiainen sattuu lopeta, saatana, Vitun pedofiili!", Isha kiljui tajutessaan, että pitäjä oli Korppi. Tämä pitkä, vaalea ihoinen mies katsahti sitten Nosaan. "Ei kai suhun sattunut?", Korppi kysyi ja vilkaisi Ishaa paheksuvasti. Isha rimpuili vanhemman pojan alla, ja nosti vihaisen katseensa Nosaan sitten, vaikka silmissä oli kivusta kyyneleitä, niiden viesti välittyi selvästi, mä tapan sut. "Vitun huora!", Isha sähähti ja lopetti äkkiä pyristelyn. Nosa meinasi tulla päälle mutta Korppi painoi kätensä lempeästi toisen rintakehälle ja vilkasi Nosaa sitten käskevästi. Isha näki äkkiä, että Nosan naamassa oli jotain uutta, mutta mitä. Pian hän tajusi syvän pahan näköisen haavan poskeassa. Korppia odotteli vielä hetken ennenkuin nousi pois ja katseli sitten Ishaa, joka mönki istumaan.

"Tule tänne.", Korppi käski Kurosakia sitten ja käänsi pojan kasvot sivuttain tutkien sitten haavaa. "Arpi sitä jää. ", Korppi totesi ja laittoi laastarinsa haavan päälle ja naurahti. "Tärkeintä, on että olet yhtä kappaleena.", Korppi totesi nauraen. "Mikä pahan tappaisi ja sä tiedät kuinka nopea olen jaloistani", Nosa totesi virnistäen ja haroi hiukasiaan. Korppi naurahti ja vei kätensä tuon aussinuoren hiuksiin ja veti heidän otsansa yhteen.

Isha istui vieressä lamaantuneena ja tuijotti kaksikkoa, sydän tuntui lopettavan lyömisen ja mustasukkaisuus nakersi sisintä armotta, mutta nyt hän myös tajusi, kuinka helvetin paljon samannäköisiä loppujen lopuksi Kurosaki ja Korppi olivat, melkein kuin veljekset. Korppi oli vaan vaalea, pidempi ja Korppilla oli miehekkäämpi rakenne. Äkkiä Korppi näytti äkkiä muistavan sitten Ishan ja kääntyi katsomaan tätä ruskeilla silmillään. "No miten keikka?", Korppi kysyi sitten ja hymyili hiukan ja muttuutti edellen isovelimäisesti Nosan hiuksia. Isha istui ja tuijotti eteensä pitkään havahtuen sitten. "Se oli väijytys.", hän sanoi ja mulkoili Nosaa pahasti. Nosa puolestaan näytti siltä, ettei tajunnut miksi Isha oli noin kokenut kaiken noin voimakkaasti, Korppihan oli aina hoitanut kaikken haavat. Eihän moni sitä kyllä tiennytkään,sitä, että Korpista ja Ishasta oli kasvanut vuosien saatossa rakastavaiset. Korppi oli hänen ei kenenkään muun.
Isha nosti oikean kätensä nähtäville ja Korppi pudisteli päättään hiukan. Nosan kullanruskeat silmät levisivät ja kuului innostunut. "Wau! Oliko isokin kahalla, mitä kävi, kerro heti. Oliko verta?", Nosa näytti innostuvan hiukan. Isha mulkaisi sitten poikaan uudestaan. "Huomaa saatana , että sä olet alokas. Innostut tälläisestä.", hän sanoi ja puristi kätensä sitten nyrkkiin inahtaen. Korppi ryömi sitten Ishan luokse ja avasi paperin. Nosa ryömi perässä ja katseli haltioituneena syvää haavaa. Korppi näytti miettivät hetken. "Pullo?", hän kysyi ja nosti katseensa Ishaan sitten ja hymyili rauhoittavasti. Ishan sydän alkoi rauhoittumaan sitten ja hän vilkuili edelleen Nosaa joka tapitti hänen haavaansa. "Lasin pala, mä puolustauduin sillä.", Isha sanoi sitten ja huokasi kääntäen katseensa pois.

"Mik..." Isha aloitti ja katsahti hämillään Korppia, joka nousi sitten ja kävi takin päälleen. "Hei mun pitää mennä, yksi tarkee homma, desifiointi aineet ja side tarpeita on ehkä pöydän toisiksi alimmaisessa laatikossa. Kyllä sä osaat sitoo sen, opeta Nosalle kanssa. Mä meen nyt. Moi pojat", Korppi sanoi ja kenkien kopina meni kaemmas ja kauemmas. Konnes lopulta alhaalla tuttu pelti ovi pamahti kiinni. Tuli kauhean hiljaista, vaikka cd-soitin soittikin edellen musiikkia, mutta oli hiljaista, jotkin samalla tavalla kuin ennen myrskyä on tyyntä.

Isha vilkaisi Nosaa nyt pahasti ja hänen sydämensä alkoi taas tako., Hän alkoi taas tuntea mustasukkaisuuden , joka mönki pintaan salakavalasti, kun hän tajusi kuinka nätti Nosa oli noinkin nuoreksi. Nosa nosti kullan ruskean katseensa Ishaan ja hymyili sitten. Isha nappasi äkkiä Nosan ryntäistä kiinni kaaten pojan patjalle. "Kuuntele tarkaan Kusmaki. Korppi, on mun... kasvatti-isä, sä et vittu tule siihen väliin. Hommaa oma suojattisi. Mä sanon tän vaan kerran, jos mä vielä kerrankin kuulen , että sä olet viettänyt aikaa kaksin, varsinikin koko vitun yön Korpin kaa, sun nättiä naamas ei tunnista sen jälkeen kukaan", Isha sanoi tiukasti hampaidensa välistä ja tyrkkäsi pojan patjalle pitkäkseen, mennen toisen yli sitten pyödälle. Nosa käänsi hämmästyneenä katseensa Ishan perään, hän ei näyttänyt tajuavan mistä oli kyse. Isha katsahti tuota kolmea vuotta nuorempaa poikaa ja alkoi etisiä lääkärin pakkausta. Nosa katseli hämmillään Ishaa, mistä oli kysymys... Korppihan oli hänelle kuin iso veli, mitä pahaa siinä oli ja Korppi kyllä kertoi hänelle paljon, mutta edes Korpin puheet eivät selittäneet tämän vanhemman pojan käyttäytymistä. Isha kääntyi ympäri ja vilkuili Nosaa sitten pahasti. Hän huokasi alistuneena. "Okei tule tänne, niin mä näytän tän sitomisen.", hän sanoi ja katsahti ikkunasta ulos. Hän pelkäsi niin kovasti Korpin menettämistä, tälle pojalle. Kurosaki ja Korppi olivat tuleet läheisimmiksi, kuin hän olikaan uskonut.

Chapter: 2
I'll be your father, I'll be your mother, I'll be your lover, I'll be yours...everlastingly

Isha käveli rantaa kohti, miksi hitossa Korppi edes kävi tälläisissä paikoissa, hän oli käsittänyt, että poika viihtyi parhaiten yöelämän vaarallisessa sykkeessä Losin keskustassa. Mutta tämä oli uutta. Hän oli saanut iltapäivästä tekstiviestin kännykkään, jonka nimenomaan Korppi hänelle oli antanut tänä päivänä, kuulema syntämäpäivä lahja, vaikka toinen ei edes tiennyt milloin hän oli syntynyt. Korppi oli selittänyt sitten, että oli kulunut vuosi siitä, kun Korppi oli löytänyt sekavan Ishan, joka pikkuiruinen sydän oli meinannut antaa periksi yliannostuksen takia, ilman Korppia, hän ei kyllä nyt kävelisi tässä. Kaukana keskustan sykkivästi yöstä, kohti rantaa. Hän oli aina vihannut maata. Vaikka eipä tätä maaksi voinut sanoa, kaikki kotieläimet, lehmät ja hevoset puuttuivat mutta hän vihasi tälläisiä hienosto asuinalueita, alueita joissa jokaisella perheellä oli oma piha ja kaikki muu paska. Materialistista tekopyhyyttä.

Polku alkoi pikku hiljaa vaihtua pehmeämmäksi ja Isha kuuli jo aallot jotka iskivät rantaan. Pikku hiljaa alkoi näkyä myös veden pinta. Ishan ajatukset ajautuivat väistämättä vuoden takaisiin. Hän oli maannut siellä talolla, paskaisissa vaatteissa suonet täynnä kemiaaleja. Miten Korppi edes oli sinne eksynyt. Muut olivat jättäneet hänet. Hän oli tipahtanut pahemman kerran ja kama päissään ottanut lisää. Seuraavaksi hän oli herännys sairaalassa ja Korppi oli istunut hänen vieressään, hän ei juurikaan muistanut paljoa, muuta kun sen että kyttien saapuessa sairaalalle, Korppi oli hoitanut hänet ulos ja vienyt sinne teollisuus alueelle, jossa toinen oli valvottanut häntä koko yön, kertoen jengistä juttuja. Vasta sauraavana iltana hän oli saanut nukahtaa ja hän oli herännyt sitten siihen kun Korppi oli tuonnut hänelle ruokaa kiinalaista.
"Isha!", huuto kiiri pimenevän illan läpi ja poika kohotti hämmästyneen katseensa sitten havahtuneena. Siellä Korppi istui, laiturin nokassa olevan moottoriveneen kyydissä. Poika veti nahkatakkiaan tiukemmin ympärilleen ja hymähti hiukan lähtien kävelmään nopeammin pehmeässä hiekassa, se tosin oli vaikeaa raskailla kengillä. Miksi Korppi oli juuri valinnut tämän päivä, kaupungin laitamilla olisi ollut rekryt uusien kokelaiden saamiseksi ja Isha olisi halunnut olla mukana. Kengät kopsahtelivat laiturille ja Isha jäi seisomaan veneen viereen. Korpin musta tukka oli nätisti kiinni ja pojalla näytti olevan aika uuden näköinen fakkutakki, muut vaatteet olivat tuttuja ennestään Ishalle. "Tule lähdetään ajelee", Korppi sanoi ja hyppäsi kuskin paikalle. "Jos sä luulet..." Isha aloitti mutta kulmakarvat kohosivat hämmästyksesta kun vanhempi poika käynnistikin venee aivan virta-avaimesta. "Vittu idoottia porukkaa, jättää avaimet nyt lukkoon", Isha mumusi kiivetessään veneenseen, mutta ei huomannut Korpin epäröivää katsetta.

Kivasti Korppi lähtikin sitten ajelemaan vesille. Pari tuntia suorastaan lensi siivillään kun he sitten ajelivat vesillä. Jotain Korppi oli sentään tuonut Ishalle "syntämäpäivä lahjaksi", pullo viskiä. Korppi pysäytti moottorit ja tuli sitten Ishan seuraksi taakse. "Olet sä koskaan veneillyt?", Korppi kysyi ja otti hiukan pullosta. "En, mun porukoilla on kyllä vene tai siis mun adoptio vanhemmilla. Mutta mun mielestä se on materiaalista paskaa, mä en muutenkaan välitä rikkaista elämän tavoista", Isha sanoi ja kastoi kätensä veteen. "Ai, etsä koskaan haluisi sellaista sitten?", Korppi kysyi ja näytti hiukan vaikealta. Isha katsahti Korppia vakavana ja repisi nauramaan sitten. "Korppi hei haluu, en mä muuten sekoilisi kaman kanssa, tai siis olisi sekoillut", Isha korjasi, kyllä hän edelleen käytti, mutta ei niin paljoa. Korppi oli onnistunut vieroittamaan hänet, mutta Isha oli langennut uudestaan, Korppi tiesi sen mutta vahti sekoilua tarkasti. "Miksi sä edes raahasit mut tänne... Mä olisin halunnut rekryämään mukaan", Isha marisi sitten ja Korppi naurahti. "Niitä tulee mutta synttärit on kerran vuodessa", Korppi totesi hymyilen ja katseli tähti taivaasta. Poika hymähti ja nosti katseensa taivaalle. "Mä en välitä niistä", Isha totesi ja vilkaisi Korppia mietteliäänä.

Korppi nousi seisomaan ja seilasi hetken veneessä kääntyen sitten ympäri. "Muistatsä Isha mitä mä sanoin sulle sillon meidän ekan yönä?", Korppi kysyi äkkiä ja ruskeat silmät kohtasivat toiset ruskeat. Isha tuijotti Korppia. "Jooh, että sä olet mun perhe isä, äiti ja veli. Mitä mä ikinä haluan, koska mä olin kutsunut äitiä silloin houreissani ja rauhoittunut kun sä otit mua kädestä kiinni", Isha sanoi muistellen mitä vanhempi oli hänelle kertonut. "Mitä meille on käynyt vuoden aikana?", Korppi jatkoi kuulusteluaan ja Isha tunsi punastuvansa hiukan. "No me ollaan suudeltu kännissä pari kertaa ja mä olen nukkunut sun vieressä ja me ollaan.. No vedetty käteemme toisiltamme.", Isha sanoi sitten ja tajusi, ettei ehkä normaali 15-kesäinen poika tuollaista olisi tehnyt. "Jooh, mutta siis miten meidän suhde on muuttunut?", Korppi kysyi ja tuli lähemmäs povistuen toisen eteen. Isha istui kuin puulla päähän lyötynä. "En mä tiedä, me ollaan kai lähennytty", hän sanoi sitten ja kohautti olkiaan. "Jep. Isha mä pidän susta. Mä pidän susta paljon. Vuoden aikana, mä olen nähnyt sut muunakin kuin lapsena tai veljenä." Korppi sanoi ja Isha n silmät levisivät hiukan. "Ääsh olet sä joku homo vai?", poika kysyi alkaen nauramaan sitten paskaisesti. Korppi katsahti Ishaa silmiin ja nappasi pojan ryntäistä kiinni vetäen tämän lähelleen ja suuteli tätä. Isha ei oikein heti tajunnut mitä tapahtui, mutta lopulta hän kumminkin vastasi siihen.

Korppi irroiti huulensa pojan huulilta ja hymyili sitten tyytyväisenä. "Sä vastasit", Korppi sanoi voitonriemuisesti ja virnisteli ruskeat silmät tuikkien. Isha hämmästyi hiukan lisää, mikäli se oli mahdollista. "Jooh, mutta sä et vastannut mun kysymykseen", Isha sanoi takaisin ja otti puolustuskannan toista vastaan. Hän kyllä piti Korpista, mutta... "Isha mä vastasin sulle. Kyllä mä olen homo, hinttari, yksineuvoinen miksi sä ikinä haluat kutsua mua. Ja mä olen ihastunut suhun. Mä olen nähnyt sun hellemmän puolen.", Korppi sanoi ja hymyili rauhoittavasti. Isha ponkaisi pystyyn. "Vittu vie mut rantaan, mä en jää sun kaa tänne." Isha huusi ja hyppäsi järveen lähtien uimaan rantaa kohti, onneksi he olivat suhtellisen lähellä, joten Isha pääsi sinne uimalla. Märkä poika suuntasi sitten kulkunsa tien varteen vihaisena tai pikemmin sekavana.

Meni tunti ja Isha oli saanut nappattua tien varresta kyydin, joka suostui heittämään hänet keskusttaan lähemmäs. Isha tajusi silloin että nahkatakki ja sen sisältö, oli jäänyt veneelle. Hän ei oikeastaan välittänyt, hän halusi äkkiä jengi paikkaan ja jotain jollai pään sai sekaisin kumminkin hän kosketteli kokoajan huuliaan ja tajusi miettivänsä kokoajan sitä mitä Korppi oli sanonut, mahan pohjasta nipisti aina. Korppi piti hänestä.

Seuraavan aamuna Isha heräsi siihen että joku harjasi hänen hiuksiaan. Ruskeat silmät avattiin ja niitä räpsyteltiin hetki. "Kas kas Good morning faking sunshine." Korppi tuumasi ja tyrkkäsi toisen eteen sitten puoliksi syödyn pizzan. Isha ynähti kun maha meni ympäri ja kääntyi selälleen ja tuijotti Korpin ruskeisiin silmiin. "Mä toin sun takin, sun kännyssä on viesti", Korppi sanoi ja ojensi kännykän pojalle. Isha mumis jotain ja avasi sitten viestin kuhan muisteli ensin miten kännykkä toimi. Viesti Korpilta. Isha katsahti hämmentyeenä poikaa. "Lue se", Korppi käski ja poika huokasi alistuneesti klikaten viestin auki. Hän luki sen.

"I'll be your father, I'll be your mother, I'll be your lover, I'll be yours...everlastingly... Mutta kysymys kuuluu haluatko sitä? Haluatko sinä kaiken... Tällä ketaa minä vedän sinulle rajan , jota sinä rakkaani teet minulle niin usein? Oletko valmis seikkaluun, joka on suurempi kuin yksikään trippi , jota olet kokenut?"

Isha mietti hetken koko viestiä ja nosti katseensa toiseen. "Rakkani?", hän kysyi sitten hymyilen kevyesti. Korppi nyökkäsi ja painautui suutelemaan varovasti toista. Isha työnsi lempeästi toisen pois. "Yksi ehto....", Isha sanoi ja Korppi tuijotti hämmillään nuorempaa poikaa. "Me ei tehdä siitä liian julkista", Isha sanoi ja Korpin ilme harmistui mutta hän nyökkäsi sitten. Isha nyökkäsi takaisin ja siirsi peittoa jonne Korppi mönki myös. Korppi laski päänsä vahvalle rintakehlälle ja silitteli Ishan hiuksia hymyilen. Isha katsahti Korpin mustaa tukkaa ja tunsi pienen oudon tunteen mahan pohjassa... Hän seurusteli... Ensimmäistä kertaa... Ja myös hän oli rakastumassa Korppiin...

Chapter: 3
Seeing your humanity

Tuttu valkoinen rapattu kivimuuri. Täydellinen valkoinen kolme kerroksinen talo. Puutarha kuin suoraan puutarhaa käsittelevän aikakausi lehden sivuilta. Isha näki itsensa seisomassa kuistilla ja katselemassa kahta sisarustaan puutarhassa lennättämässä leijaa. Tummanruskeat silmät seurasivat isoveljeä ja pikkusiskoa. Miksi hänen täytyisi sanoa niitä olentoja sukulaisiksiin, molemmilla sisaruksilla oli vaaleatukka ja taivaan siniset silmät, tyhmäkin tajuaisi, etteivät he kolme olleet sisaruksia. Isha näki nostavansa, perheen pään, sen olennon jota hänen pitäisi kutsua isäksi, mutta jota hän kutsui Davidiksi, ainoan paheen, käsiaseen. Hän laukaisi aseen, mutta pamausta ei kuulunut. Vain ärsyttävä tasainen ääni. Piip.....piip....piip...piip....piip. Talo, piha ja muut värit katosivat ja Isha vaipui pimeyteen.

Joka paikaan koski, harvoin Ishan teki mieli huutaa kivusta mutta nyt se suorstaan poltti häntä. Kalvoi lihaa luiden ympäriltä, ahmi saatuneet suonet ja kärsineet elimet. Pimeydessä ei näkynyt minkäänlaista valoa. Äkkiä hän näki jotain...Äitinsä. Isha ojensi kätensä kaukana olevaa äitiään kohti, sitä oikeaa kaunista romaaninaista, joka hänet oli maailmaan saattanut. "Äiti... Äiti", hän hoki melkein paniikinomaisesti kun nainen ei tuntunut huomaavan häntä. Äkkiä äitinsä tarttui poikansa ojennettuu käteen ja hymyili. "Äiti", Isha kuiskasi hymyilen tyytyväisenä.

"Sinä olet hänen veljensä?", punatukkainen sairaanhoitaja kysyi ja katsoi sairaalan sängyssä makaavaa poikaa. Selvä mustalainen ja tämä toinen poika, joka seisoi hänen edessään toimieleen pikemmin ranskalaisen romanttisen miehen alun. Poika oli tuonut toisen ensiapuun, joku vartti sitten. Tämä edessä seisova poika, ei voinut olla mustalainen. Pojalla oli kyllä musta ja paksu tukka sekä kullanruskeat silmät, mutta iho oli paljon vaaleampi kuin sängyssä makaavalla pojalla. Lisäksi toinen vaikutti huomattavasti vanhemmalta. Toiselle oli kasvanut jo hartiat ja jos tarkasti näki että leualla oli ihan pikkuruinen sänki, joka oli kyllä ajettu eli tarkasti sai tiirailla.

Toisin kuin sängyssä oleva nuorukainen, jolla oli edelleen sottaiset vaatteensa päällä, oli toisen tuoneella pojalla päällään hyvin istuvat vaaleat farkut, niiden sisään oli tungettu vyötäisiltä rennosti hyvin istuva t-paita ja t-paidan päällä oli revitty vaalea farkkuliivi. Mustia hiuksia pois silmiltä piti myös tummansininen jenkkihuivi. "Älä valehtele poika, kai sä tajuat, että koska tää on yliannostus, poliisit tulee tänne pian. Tai siis heti kun poika herää ja jos sä olet veli sä joudut vaikeuksiin kanssa.", hoitaja totesi ja laittoi kätensä ristiin. "Äiti... Äiti", kuului kevyt kuiskaus sängystä ja mustalaispoika haroi ilmaa. Vanhempi mustahiuksinen käänsi katseensa toiseen ja käveli sängyn vierelle tarttuen harovasti kädestä kiinni silitellen pojan kämmenselkää varovasti peukalollaan hymyilen. "Äiti", mustalaispoika kuiskasi ja hymyili sitten tyytyväisenä ja rauhoittuneena. Kädestä pitävän vanhemman pojan kasvoilla hymy syveni ja muuttui entistä valittavammaksi.

Pojan katse kääntyi sitten punatukaiseen sairaanhoitajaan ja tämä etsi rinnalta naisen nimikyltin. "Sara... Mä olen tämän pojan adoptioveli. Meidän isä, Draven Hunt maksaa hoitolaskun. Mä täytin lomakkeeseen tiedot.", hän vastasi hiljaisena ja istui sitten sängyn reunalle nyökäten täytettyä lomaketta sängyn päässä. "Jos poistuisit, mä haluisin olla mun veljen kanssa rauhassa", poika totesi luoden kullanruskean katseensa naiseen, joka tuhahti ja nappasi lomakkeen lähtien huoneesta. Draven, joka jengissä tunnettiin paremmin Korppina, katsoi hetken vielä mustalaispoikaa sängyssä ja pudisti hellästi päättään hymyilen pidellen toisen kädestä vielä kiinni hellästi. Luoja kiitos, hän oli täyttänyt menneellä viikolla 18, joten vanhemmat eivät enää availleet hänen postiaan.

"Mutta tuolla sisällä oli parvi yhtä taaja kuin ennenkin, siellä sykkivät sydämet elämän halusta kuumeen tapaisesti. Ja tanssin riehu kävi yhä iloisammaksi, kunnes vihdoin kellon lyönti osotti sydänyön tulleen. Silloin soitto taas herkesi, tanssijain rivit jäivät seisomaan entiseen asentoonsa ja tuo kauhea hiljaisuus sai taas joukon valtaansa. Mutta nyt kello löi kaksitoista iskua, sen vuoksi valtasivat painostavat aatokset ne tanssijoista, jotka kykenivät ajatuksiaan selvittämään. Ja tämä kai oli syynä siihen että ennen kuin kellon lyöntien kaiku oli hälvennyt, moni äkkäsi naamioidun olennon, jota ei kukaan sitä ennen ollut huomannut. Ja sitä mukaa kuin tietoa uuden vieraan läsnäolosta kuiskailtiin edelleen, kasvoi levottomuus, tyytymättömyyden murina ja kummastelu – lopuksi pelko, kauhu ja kammo.

Näin merkillisessä seurassa eivät tietysti mitkään tavalliset naamarit tulleet kysymykseen, prinssihän oli koettanut saada aikaan tässä suhteessa jotakin aivan hämmästyttävää. Tuon uuden naamion täytyi vaativaisintakin tyydyttää, siitä ei voinut olla eri mieltä. Mutta pelottavimmassakin sydämmessä on joitakin jänteitä, joihin ei voi koskea panematta tunteita liikkeelle. Paatuneimmallakin ihmisellä, jolle elämä ja kuolema on saman tekevä, näyttää olevan asioita, joita hän ei salli ivattavan. Ja koko tuo iloinen seura tunsi että tuo kummallinen olento oli kauhea ja pelottava irvikuva. Hän oli pitkä ja solakka, kiireestä kantapäähän puettuna ruumisvaatteisiin. Kasvoja peittävä naamari oli hämmästyttävästi luurangon naaman näköinen, ei tarkimmallakaan tutkimisella olisi voinut erotusta huomata. Mutta tuo kaikki olisi mennyt mukiin, olisipa kenties herättänyt noiden mielettömien naamioitujen henkilöjen mieltymystäkin, ellei luo muukalainen olisi mennyt niin pitkälle, että oli pukeutunut punaisen kuoleman väreihin. Koko hänen pukunsa oli veritäplien tahraamaa, hänen leveä otsansa ja kasvojen muut osat olivat hehkuvien purppuran punaisten pilkkujen peitossa."**

Korppi luki kirjasta joka hänellä oli kädessään ääneen, täälle mustalaispojalle, joka oli maannut nyt jo melkein tunnin tajuttomana. Korppi piti edelleen toisen kättä kädesään ja siveli kämmenselkää kunnes, äkkiä hänet vetäsitiin lähemmäs. Korppi tajusi, että toinen oli herellä. Edgar Allan Poen kirja tipahti maahan Korpin käsistä ja hän tuijotti poikaa silmiin. "Missä helvittsä mä olen?!", Isha karjaisi ja tuijotti Korppia silmiin pakokauhuisena. "Sairaalassa... ja sä olet mulle elämäs velkaa, jos en olisi sattunut tulemaan sinne sä olisit kuollut. Kaman kaa pelleily on typerää.", Korppi totesi ja vetäisi itsensä irti toisen otteesta nousten sängyltä. "Okei suunnitelma on tämä, sä lähdet mun mukaan, mä vien sut majalle ja pidän hereillä, jos sä nukahdat sun sydän saattaa kuuleama taas pysähtyä.", Korppi kertoi ja meni kaapille jonka avasi. Hienoa, löytötavara laatikko, sitä ei oltu vielä viety. Vanhempi poika alkoi tonkia laatikkoa. "Voi vittu.. Miksi sä toit mut tänne ne kutsuu kytät." , Isha sanoi ja repi irti kädetään anturit ja muut. Samassa sydänkäyrä julisti hänet kuolleeksi ja Korppi käänsi ärtyneen katseensa mustalaispoikaan kuullessaan epämiellyttvän ääne. "Voi vittu kersa", Korppi totesi hymyilen ja tuli äkkiä Ishan luokse poimien kirjan taskuunsa ja nappasi Ishaa kädestä. "Muuten.. Et kertonut nimeäsI?", Korppi totesi ja käveli ovelle avaten sen nopeasti ja lähti retuuttamaan poikaa käytävää pitkin. Isha vilkuili taaksepäin kun kasa hoitajia juoksi huoneeseen, pian yksi hoitajista juoksi takaisin ja huusi soittamaan poliisit. "Isha... Bey", mustalaispoika totesi ja loi ruskean katseensa vanhempaan poikaa joka hymyili tyytyväisenvä.

Kullan ruskea katse luotiin sitten Ishaan. "Tervetuloa perheeseen Isha. Minä olen Korppi... Yksi jengin pomoista ja sinun tuleva suojelijasi ja kasvatti-isäsi", Korppi lausui hymyilen onnellisesti. Isha ei vain tiennyt silloin, vain 14-vuotiaana, että neljä vuotta myöhemmin, hän näkisi saman hymyn 22-vuotiaan Korpin huulilla, kun tämä olisi saanut rintaansa kuolettavan luodin omalta jengiläiseltään. Se oli hymy, jonka vain Isha sai esiin Korpissa.

//**= Pätkä on tarinasta: Punaisen kuoleman naamio, jonka on kirjoittanut Edgar Allan Poe//

Chapter: 4
You should have never gone to Los Angeles

Esitiedot:
(tarina sijoittuu koulun jälkeiseen aikaan 4 vuotta eteenpäin Isha on 25 ja Jeremias 21, Jeremias Kettunen on Höpötyksen hahmo ja minulla on lupa lainata häntä, suuri kiitos höpölle siitä)

Isha seisoi kahvilan ovien edessä ja vilkaisi viereensä. Hän oli tullut Losiin takaisin kolme vuotta sitten. Niinkö kauan siitä todella oli. Vastassa häntä oli ollut todellinen kaaos, jengi repi sisäisesti toisiaan ja kaikki taistelivat Ishan ja Korpin paikasta. Kukaan ei ollut uskonut että hän tulisi takaisin. Poika, joka hänen vieressään pelasi hedelmäpeliä, oli vasta viistoista kesäinen. Isha ruskea katse pyyhki poikaa joka kääntyi katsomaan Ishaa hymyilen. Hän oli ottanut vuosi sitten pojan suojatikseen. Paplo oli ollut silloin kiinnostava ja ihmeellinen, mutta sinä päivänä kun hän oli saanut viestin puhelimeensa. "Kärpän selkä on valkoinen... Aika haudata arnikotkat... Täältä tullaa Losi ja Nallekarhu" Silloin Paplosta oli tullut pikkuveli... Ja Paplo oli hyväksynyt sen.

Äkkiä Isha tunsi pienen nykäisyn ihanasa taskussa. Ishan sydän jätti lyönnin väliin ja hän käänsi katseensa varovasti sivulle. Siinä se oli... Aivan kuin kuu olisi todellakin tippunut taivaalta. Ishan sisällä helähti pienesti jotain, aivan pikkuinen tiuku. "Kuupoika", Isha kuiskasi ja kääntyi kunnolla Jeremiasta kohti pörröttäen pojan hiuksia. Isahan olisi tehnyt mieli itkeä, hetki oli jotenkin niin muistoja herättävä, hän saattoi muistaa heidän ekan kertansa viihdehuoneella. Hän saattoi äkkiä muistaa ajat poikakoulusta kirkkaana. Jeremias ei ollut sanonut sanaa mutta Isha huomasi silmistä, että tapaamisen tunne oli molemmin puolinen ilo. Äkkiä Isha havahtui ja kääntyi Paplo oli lopettanut pelaamisen ja pysyi vaiti ja uskollisesti Ishan takana. "Kuupoika, tässä on mun suojatti ja pikkuveli Paplo.", Isha esitteli ja kääntyi Paplon puoleen. "Jeremias... Olen kertonut hänestä", isha esitteli ja kaksikko kätteli Isha käänsi katseensa Jeremiakseen sitten hymyilen. "Mennään... Paplo tämä päivä... Nick hoitaa. Sano että käskin", Isha totesi ja heitti lempeästi oikean kätensä Jeremiaksen olan yli. "Saat kertoa mulle kaiken", isha tuumasi hymyilen ja lähti Jeremiaksen kanssa.
Isha istui laiturin nokassa ja käänsi katseensa Jeremiakseen joka katseli merelle. Aurinko oli laskenut jonkin verran. He olivat puhuneet mutta jotain oli muuttunut. Isha ei saanut sitä jotain tiettyä yhteyttä. Isha nousi ylös sitten hitaasti. "Kuupoika jos sä olet mulle vihainen jostain niin kerro se. Mä haluan tietää. Mä en tunne sua enää", Isha sanoi ja varovasti yritti ottaa Jeremiaksen käden käteensä kun poika repäisi sen pois. "LUULETKO SÄ TODELLAKIN ISHA ETTÄ MÄ OLEN SE SAMA POIKA JOKA OLIN SILLOIN! EI MÄ EN OLE! KATSO MUA MÄ OLEN MIES!", Jeremias kiljahti ja tönäisi Ishaa rintakehään. Isku tuli sellaisena yllätyksenä että isha otti askeleen taaksepäin. Tyhjää... pelkkää tyhjää. Kuului mahtava lumpsahdus kun Ishan suuri ruho tippui veteen. Hetken ajan veden alla Isha ajatteli että sinne hän kuului märkään hautaa sitten tulisi rauha ja hän näkisi Korpin. Jokin kumminkin sai hänet potkimaan itsensä pintaan.

Isha veti henkeä syvään päästessään ylös ja suuntasi ruskean katseensa sitten lauturille. Siellä Jerry seisoi ja oli kädet uhmaavasti lanteilla tuijottaen häntä. "Jeremias entä jos mä vittu en olisi osannut uida!", Isha huusi vihaisena ja pyyhki kasvojaan kostella kädellään. Sitten hän lähti uimaan kohti rappusia. Siinä samall mustalaismies kirosi koko tekniikan ja sen että edes oli vastannut koskaan toisen viestiin. Aarikotkat oli todellakin haudattu, ei Ishakaan ollut enää se nallekarhu, ei todellakaan. Isha oli unohtanut jo heidät ja sen mitä heillä oli ollut. Lopulta Isha pääsi synkine mietteineen takaisin laiturille ja tuijotti itseään lyhyempää poikaa uhmakkaasti. Jerry oli loukannut häntä, kolhinut hänen itsetuntoaan.

Maiharit osuivat raskaasti laituriin ja se kuulosti aavemaiselta kun Isha käveli aivan lähelle Jeremiasta. Nuorempi tuijotti häneen edelleen uhmakkaasti. Nopealla käden liikkeellä Isha heilautti kätensä kuupojan hiuksiin ja tukisti, potkaisten tätä vielä sääreen niin, että Jerry tippui laiturille. Isha tuijotti sinisiä silmiä vihaisena. Jerryn katseessa näkyi kuinka toinen edelleen, jollain taholla kunnioitti häntä. Mustalaispojan rinnan alla alkoi tuntua pahalta... Jerry todella oli odottanut häntä kaikki nämä vuodet. Pienen hetken ajan hän tunsi syyllisyyttä siitä kirjeestä minkä oli toiselle jättänyt. Hetken ajan Isha halusi luovuttaa ja näyttää olevansa inhimillinen kuten kaikki muutkin. "Hyvä on Kuupoika.... Tervetuloa SLA:han", Isha kuiskasi ja kumartui Jerryn puoleen suutelemaan tätä pitkään. siinä vaiheessa kun hän tunsi kyyneleet Jerryn poskilla, hän halusi tappaa itsensä. Kuinka kukaan antoi hänen kusettaa itseään niin paljon, luuliko toinen todella, että Isha olisi muuttunut, eipä hän ollut.

"Mä rakastan sua", Jeremias kuiskasi suomeksi ja Isha katsahti toiseen nuoreen joka nyt väkipakolla käänsi itsensä pois hänen otteestaan ja tyrkkäsi vanhemman miehen laiturille pitkäkseen könyten päälle ja halasi itkien. Isha sulki silmänsä ja yritti kuvitella heidän vuoden päästä, ainut mitä Ishan näki oli pimeää ja Korppi. Kun hän avasi silmänsä hän näki toisen kysyvän katseen... Isha ei todellakaan tiennyt mitä Jerry mahdollisesti halusi, ei hän ymmärtänyt suomea, ei hän koskaan ollut vaivautunut selvittämään viestejä ja runoja, joita Jeremiakselta oli suomeksi tullut. Jerry painoi päänsä äkkiä piiloo kuin nolona. Raskaasti Isha huokasi ja laski suuren kouransa toisen hiuksiin silitellen. Jos hän yrittäisi oikein kovasti, hän ehkä voisi palauttaa sen tunteen vielä... Isha vain ei tiennyt, että se tunne oli kuollut jo... rakkaus hänen sisällään oli loppunut samalla hetkellä, kun Korpin sydän oli ottanut viimeisen lyönnin.

Isha on iha homo. o_o
Jukkata nyt Jerrytintä noi. D: Poika pawka.. Nyysk.. <_<

Inanaa jatkoa<3

Samaa kuin Miu D(


Möww.. >w>...
Mutta ihanaa tosiaan kun se teki tällaisen, oli kiva lukea <3 *chomp*

Chapter: 5
When all hope is gone

Sade rummutti tasaisesti maahan ja korkeisiin rakennuksiin. Vesi vei mukanaan kaikki roskat ja paskat, joita päivän aikana oli Losin kaduille kerääntänyt. Isha käveli sateessa eteepäin päättäväisesti. Pieni 12 –vuotiaan ruumis vapisi silminnähtävästi jäätävästä tiuhkusateesta ja hän vilkuili taloja, joiden ohi käveli. Äkkiä ruskeatsilmät huomasivat, että erääseen kerrostaloon oli menossa, joku vanhempi pariskunta. Nopeat juoksu askeleet veivät pojan ovelle ja hän kerkesi saada kahvasta kiinni juuri ennenkuin se painui kiinni. Raskas ovi vedettiin auki ja poika siirtyi sisälle. Vesi tippui paksusta tukasta mustalle t-paidalle, kireät farkut olivat rikki ja paskaiset samoin kun joskus muinnoin olleet valkoiset lenkkarit. Mustalaisnuori odotti, ettöä valot räpsähtivät pois ennenkuin lähti liikkeelle. Pari askelta käytävässä ja hän kuunteli, ei ketään. Hymyilen nuorukainen meni sitten rappusia vasten ja istui siihen huokaisten. Hän kaivoi takataskustaan mustan vihkon ja kynän. Ruskeat silmät katsoivat ulos ja hän huokasi. Kauhea myrsky. Taskun pohjalta etsittiin pari nappia, jotka olivat oudon limaisia ja vettyineitä mutta Ishalla oli vierotusoireita jo. Hetken päästä hän alkoi rauhottua ja kynä laskettiin viimein vihkon sivulle ja niin sanat alkoivat tulla.

”Rakastan kerrostaloja. Niitä kaikkia ääniä joita siellä kuulee. Tuhansia traagisia tarinoita, jotka eivät koskaan pääse päivän valoon. Olen viettänyt useita yöitä tälläisissä paikoissa. Uskon, että kerran kuulin jopa murhan. Ainakin se mies lähti hyvin nopeasti siitä asunnosta ja se pamahdus ei voinut olla kuin pyssy. Olen usein miettinyt, miksi olen hengissä vielä. Olen yrittänyt päästä siitä niin monesti jo... Tarkoittaakohan se, että äitini on vielä hengissä... vai onko tällä maailmalla minulle jokin suurempi tehtävä. Viime yönä olin yksissä bileissä. Siellä oli minua kaksi vuotta vanhempi tyttö. Se väitti kiven kovaan, että se osaa ennustaa kädestä. Mielenkiinnosta annoin hänen kokeilla. Uskomantonta paskaa. Se väitti että mun rakkaus tulee kuolemaan ja että mä elän sen jälkeen elämäni niin etten tiedä mitä haluan. Se väitti, jopa että mä saan lapsen. Mä en usko sellaiseen. Toivon mukaan mä tulen pian kuolemaan. Mä en jaksa tätä elämää, mä en elä milloinkaan muulloin kuin silloin kun olen vauhdissa... Mä rakasta....”

”Moi!”, vieras ääni sanoi aivan pojan takana ja tämä hätkähti pudottaen kynän. Nytkö pilsut vaikuttivat noin vahvasti jo. Isha tajusi vasta nyt että käytävässä paloi valot. Shit hän lentäisi ulos. ”Ooks säkin tulossa bileisiin”, ääni jatkoi ja Isha nojasi päänsä taaksepäin. Hän näki mustatukkaisen pojan, joka hymyili hänelle. Kaksi paria ruskeita silmiä kohtasi ja tuo toinen poika hymyili loikaten Ishan viereen sitten polvistuen. Tuo toinen nuorukainen oli varmaan jotain 16 tai aika lähellä sitä. ”En..” Isha totesi ja painoi päänsä alas vetäytyen hiusten taakse. ”Mitä sä kirjotat? Runoja?”, poika kysyi ja yritti ottaa vihkon. Isha pomppasi pystyyn ja horjahti hiukan. Voi pilsut alkoivat vaikuttaa. ”Sori... olisin vaan halunnut nähdä mä oon kiinnostunut kirjallisuudesta.”, poika sanoi ja naurahti nousten seisomaan. Toinen oli Ishaa pidempi ja miehekkäämpi. Ishaa hävetti hän oli aika kukkakeppi, huumeet ja katuelämä söivät häntä liikaa. Mutta siihen paikkaan hän ei menisi takaisin, jota pitäisi kutsua kodiksi. ”Draven!”, joku huikkasi portailta äkkiä. Isha kääntyi katsomaan kaljua poikaa. ”Hei ne meni jo”, poika tokaisi ja meni sitten ylöspäin. ”Okei, mun pitää mennä, sä voit tulla kanssa.”, Draven totesi hymyilen hiukan ja Iha pudisteli päättään. ”En mä siellä ei varmaan ole kamaa”, mustalaisnuorukainen totesi ja lähti jo ovelle nopeasti. Äkkiä joka tarttui hänen käsivarteensa ja hän säpsähti. Paniikki iski tajuntaan heti ja Isha kääntyi ja näki sen nuorukaisen siinä. Jälleen kasvot kätkettiin hiuksien taakse. Tuo vanhempi nuorukainen tarkkaili häntä hetken. ”Saisinko mä mun käden?”, Isha kysyi ja nielaisi varosti. Toinen olisi tietty joku hullu. Puukottaisi hänet ja adoptiovanhemmille ilmottettaisiin. Ne varmaan järjestäisivät juhlat sen kunniaksi, että hän kuoli. ”Kuule... Vaikka kaikki toivo olisi mennyt on aina yksi joka pitää meidät jaloillaan”, Darvane sanoi ja löysäsi otettaan Isha vilkaisi nyt uteliaana jo toiseen nuorukaiseen. ”Mitä sä tarkoitat?”. hän kysyi ja huomasi olevansa kiinnostunut tosta tiedonjyvästä, hänkö voisi todellakin ehkä pelastautua tältä kurjalta elämältä. Draven hymyili hiukan ja siristi ruskeita silmiään hiukan. ” Scintilla etiam exigua in tenebris micat*.”, Draven kuiskasi ja iski silmäänsä. Poika päästi irti toisen kädestä ja lähti harppomaan portaita pysähtyen sitten ja kääntyi takaisin. ”Muuten... Huumeet ei ole ratkaisu. Ja ulkona on koiran ilma ja musta et näytä koiralta. Viidensadan metrin päässä on varastorakennus. Kolmas ovi oikealta on auki.”, poika totesi ja iski uudelleen silmäänsä harppoen ylös sitten. Isha tuhahti ja työnsi oven auki.

Isha huomasi jo pian laskevansa ovia rankka sateessa. Kolmas ovi oikealta... Toinen, kolmas. Poika pysähtyi ja tuijotti ovea hetken. Keltaisen numero kutosen alle oli sperjattu kaksi kirjaista LA. Kolmatta kirjainta niiden eteen oli hahmoteltu mutta Isha ei todellakaan saanut siitä mitään selvää. Eikä häntä kiinnostanut. Jos hän vain pääsisi sateesta hetkeksi pois. Yskien poika työnsi oven auki. Halli oli pimeä ja sade ropisi kattoon pelottavan aavemaisesti. Poika luikahti oven välistä ja käveli sitten hallissa etsien katkaisijaa. Sitä ei löytynyt, joten hän kaivoi taskustaan sytkärin. Isha tutki valossa rakennusta, ilmeisesti täällä oli pidetty bileet, pulloista päätellen. Isha huomasi toisessa päässä muutamia patjoja. Hän meni istumaan niiden päälle ja huokasi syvään napaten pian taas vihkon sitten.

”Täydellinen syöksykierre ei ole se, että me huomaamme sen, se on se, että joku muu huomaa sen puolestamme. Jos emme halua pelastua, ei kannata kuunnella” Pian Isha jo sammuikin siihen.

Aamulla hän heräsi. Isha nousi ulos ja ja katseli ympärilleen. Hän ei ollut siellä... Hän oli... Putkassa. Isha nousi ylös ja käveli ovelle vilkuillen käytävään. Paskat... Hän joi ja meni istumaan sitten sellissä olevalle sängylle. Hän piteli päättään, sitä särki ja joka paikkaa kolotti. Varmaan flunssaa, olihan hän ollut jo ulkona toista viikkoa. Ruskeat silmät suunnattiin sellin ovelle kun käytävästä kuuluneet askeleet pysähtyivät siihen. David, Helen ja vanhempi konstaapeli Jones. ”Huomenta Isha”, konstaapeli sanoi avatessaan oven. Mustalaisnuorukainen hymyili vittumaisesti ja sylkäisi lattialle. ”Huomenta sika”, hän totesi nauraen sitten. Helen vingahti ja alkoi itkeä, David veti oman vaimonsa kainaloonsa. Isha tiesi, että hän oli paremmassa turvassa täällä puolelle kaltereita. ”David.. Vaivauduit vielä hakee mut”, Isha totesi kun mies astui selliin. Meni vaan pieni hetki kun kuului läiskähdys ja Isha lensi lattialle. Hän räpsytteli hetken silmiään. ”Isha pyydä anteeksi äidiltäsi, hän on ollut huolissaan susta...”, David murisi ja puristi käsiään nyrkkiin. Ilman Heleniä, mies olisi jo hakannut Ishan. Mustalaisnuorukainen nousi istumaan ja sylkäisi verisen klipin lattialle. ”Toi huora ei ole mun mutsi David.... Olisitte vaan jättäneet mut tänne.. sitähän te haluatte, musta eroon!”, Isha huusi ja nousi sitten lähtien kävelemään. Helenin ohi mennessään hän katsoi naisen sinisiin silmiin ja muodosti huulillaan sanat vitun huora. Hän oli jo melkein päässyt karkuun, mutta miten ihmeessä kytät olivat löytäneet hänet sieltä... Ellei joku... ollut yrittänyt pelastaa häntä. Jonkun mielestä hänen kaikki toivonsa ei ollut lopussa.

*="Pimeässä loistaa pienikin kipinä."