Pelottava köksäntunti

# jatkoa CB'ssä aloitetulle pelille, elikkäs Samirix Aoin kanssa tänne! :3 #

Chan ei ollut edes tajunnut, että Aoi saattaisi jopa säikähtää kun hän rupesi kiroilemaan kuin merimies. No, ei se mitään. Ajan kanssa tuokin luultavasti tottuisi siihen, niinkuin kaikki muutkin. Mutta grr. Se oli sattunut. Oli kovin Chanin tapaista mennä polttelemaan näppejään aina tilaisuuden tullen, ja jostain kumman syystä hän koskaan oppinut edes olemaan varovaisempi näiden juttujen kanssa. Muuten hän kyllä oli tosi varovainen, mutta jotenkin keittiössä.. hän muuttui kömpelöksi sottapytyksi joka lähinnä vain kylvi tuhoa ympärilleen.
"Nääh, ei tämä mitään. Poltin vain sormea ja kämmenselkää uunissa.. näköjään."
Chan sanoi sitten kun Aoi hätääntyneenä kysyi oliko hän kunnossa. Chan tuijotti jääkylmän vesivanan alla viruvaa kättään. Siihen oli jäänyt punainen jälki ja sitä varmasti aristaisi pari päivää tämän jälkeen. Chan huokaisi. Noh, eipä se ollut ensimmäinen kerta kun näin kävi. Hän oli ennekin polttanut itseään hellaan, uuniin, kuumiin kattiloihin ja silpunnut sormiaan veitsillä ja ties mitä muuta kaikkea jännää.

Mutta sitten olikin Chanin vuoro säikähtää oikein kunnolla. Violettitukka sätki hetken paikoillaan ja kääntyi sitten suu auki katsomaan Aoia. Mikä hitto se oli?! Oliko äsköinen huudahdus todellakin ollut Aoin aikaansaannosta? Whaaat?! Pienestä arasta pojastahan oli lähtenyt melkeinpä enemmän ääntä kuin Chanista. Koko luokka oli hiljentynyt. Opettaja katsoi suu auki ja silmäkulma nykien Aoita. Tuo oli tainnut toivoa, että oli kerrankin saanut lahjakkaan, suloisen ja hiljaisen oppilaan joka ei häiriköisi, mutta näköjään opettajasedän unelmat menivät siinä pirstaleiksi. Okei. Opettaja ja Chan eivät suinkaan olleet ainoita, jotka asiasta järkyttyneitä olivat. Viereisessä keittiössä ei näköjään oltu turhan mielissään, lusikan otsaansa saanut oppilas näytti lähinnä kiehuvan raivosta. Kuinka joku julkesikin käydä hänen mahtiaan vastaan.
Kumminkin, kaikkein kauhistunein kaikista tuntui olevan Aoi. Poika sopersi jotain anteeksipyyntö ja hiipparoi sitten Chanin vierelle, joka vieläkin suu auki seurasi sinitukkaista katseellaan. Chan sitten vähän ravistelikin päätään ja palautti naamansa peruslukemille, ja vapaalla kädellään hän ikäänkuin suojasi viereensä tullutta vapisevaa Aoia, samalla kun heitti viereisen keittiön urpoihin katseen, viestittäen sillä, että jos nuo yrittäisivätkin tehdä jotain Aoille, saisivat nuo varmasti Chanin kimppuunsa. Ihan varmasti. Opettajakin sitten palasi maan kamaralle ja rupesi hätistelemään oppilaita takaisin hommiin, ja tuttu puheensorina palasi varovaisesti takaisin. Se välikohtaus oli päättynyt.

Aoi katsoi kuinka Chan laittoi kätensä hänen eteensä suojelevaisesti, mutta ei kumminkaan nähnyt sitä katsetta, jonka pidempi poika lähetti muille. Mutta kaikkein eniten häntä pelotti se, että opettaja oli saanut väärän käsityksen hänestä ja sini hiuksinen ei tiennyt laskiko tuo äskeinen hänen numeroaan vai ei. Kumminkin poika oli huomannut opettajan katseen ja pelkäsi tämän olevan hänelle vihainen hänelle.
' Äiti ei tule pitämään.. Ehkä voisin pyytää anteeksi opettajalta tunnin loputtua...', hän ajatteli. Poika kuuli tutun puheensorinan palaavan, ehkä hieman varovaisesti ja poika katsoi pariaan.
" A-anteeksi.. En ti-tiedä mikä minuun tu-tuli..", Aoi sopersi Chanille ja katsoi lattiaa nöyränä, kuin joku koira, joka näyttäisi isännälleen olevansa pahoillaan ja katuisi tekoaan. Se oli ollut kyllä ilkeää huutaa noin. Tuo äskeinen välikohtaus jäi vaivaamaan pojan mieltä ja varmaankin jää koko loppuiäksi vaivaamaan.

// Hehe... n.n'' Anteeksi tämä lyhyys\\

# ei se miteen o/ #

Viereisen keittiön öykkärit näyttivät ymmärtävän vihjeen, ja jättivät asian nyt ainakin toistaiseksi sikseen. Tuskinpa nuo enää palaisivat heitä kurittamaan. Lähinnä Chania pelotti se, mitä nuo suunnitelivat tunnin jälkeen kun Chan ei enää olisi suojelemassa Aoia.. Nääh. Ei tuolle mitään tehtäisi. Tyypit tietäisivät, että Chan tietäisi kuka Aoille olisi jotain tehnyt jos tuolle jotain sattuisi. Eivät nuo uskaltaisi mitään tehdä, oli sitten hyvin vaikutusvaltaiset isäpapat tai ei. Kyllä Chanillakin oli vaikutusvaltaisia ihmisiä suvussa. Jamie. Niin. Chan kutsuisi Jamien paikalle tarvittaessa itseään puollustamaan... eikun öö. Ei varmasti!
Aoi sitten taas sopersi hätääntyneenä anteeksipyyntöjä Chanille, joka nyt jo hymyili huvittuneesti.
"Olihan tuo aika.. odottamatonta, mutta.. ei se mitään."
Chan ei oikein tiennyt mitä tuohon pitäisi sanoa, joten kuittasi jutun vähän näin epämääräisesti. Chanin mielestä asiassa ei ollut mitään anteeksipyydeltävää, hän itse kun pystyi huutamaan ja karjumaan milloin lystäsi ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Siispä Chan ei edes tajunnut, että ehkä Aoia pitäisi rauhoitella vähän enemmän. Ehkä Chan vain oli tunteeton, eikä ymmärtänyt että Aoille se oli iso asia.

Chan lillutti kättään vielä hetken kylmän veden alla, kunnes sammutti hanan ja kuivasi vähän aristavan käteensä essuunsa. Chan oli tottunut kaikenmaailman sotavammoihin, joten ei tämä mitään. Mutta oli aika palata hommiin, jos Aoi suinkin jo kykenisi. Toivottavasti tuo ei rupeaisi pyörtyilemään tai mitään.
Chan käppäili sitten takaisin kirjan luokse ja tutkaisi lisä.
"Hmmh, seuraavaksi kuorrute. Ja hei mitä laitetaan niiden täytteeksi? Vadelmahilloa ja kermavaahtoa?"
Chan rupesi sitten tiedustelemaan Aoilta, jonka nyt jo päätteli olevan kokeneempikin leipuri. Chan ei enää ajatellut äsköistä Aoin tunteenpurkausta, sehän nyt oli vain normaalia että välillä kiehui yli.

"Olihan tuo aika.. odottamatonta, mutta.. ei se mitään.", Aoi kuuli parinsa sanovan ja nyökkäsi hiljaa päätään. Poika ei ollut itsekään uskonut pystyvänsä huutaa noin kovaa. Kuinkakohan hän tulisi selviytymään täällä. Poika ei kumminkaan halunnut tulla kenenkään silmätikuksi ja mitään muutakaan. Ja muutenkin hän pelkäsi aivan liikaa muita, ettei uskaltanut tehdä mitään ilman, että melkein pyörtyisi pelosta, että hänelle suututtiin. Aoi pudisti päätään huokaisten hiljaa. Hän katsoi kuinka parinsa piti kättään veden alla ja hetken pääsät jo sammutti tämän. Sinisillä silmillään poika katsoi toisen kuivaavan käsiään ja ei oikein tiennyt mitä itse tekisi. Ja sitähän hän jäi miettimään.

"Hmmh, seuraavaksi kuorrute. Ja hei mitä laitetaan niiden täytteeksi? Vadelmahilloa ja kermavaahtoa?", Aoi heräsi ajatuksistaan kuullen Chanin kysyvän häneltä ja katsoi tätä kirkkaan sinisillä silmillään. Suloisesti hymyillen hän vastasi toiselle:
" Kumpaa sinä haluat? Kumpi vain käy minulle, mutta voi laittaa toisiin kermavaahtoa ja loppuihin sitten vadelmahilloa, ne?". Sen jälkeen sinertävä hiuksinen alkoi etsiä katseellaan missä päin luokkaa oli sitä vadelmahilloa tai kermavaahtoa.

# baa, minäkin ihanasti jumitan. D: #

Onneksi tämäkin välikohtaus nyt siirtyi sivummalle. Chan huokaisi pienesti. Hän ei halunnut että Aoi joutuisi tästä mihinkään vaikeuksiin, sellainen saattaisi olla liikaa Aoin psyykkeelle. Ainakin mitä Chanista tuntui siltä. Hän nyt oli saanut vähän sellaisen kuvan, että Aoi oli niitä ihmisiä jotka halusivat vain olla kilttejä ja pelkäsivät ongelmatilanteita kuollakseen. Mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Ehkä Aoi olikin joku piilogangsteri, että tuon suloisen ujon naamion alla olisikin oikea pikkupiru. Hohoo, se oli aika.. huvittava ajatus.
Aoi sitten kysyikin kumpaa hän halusi, vadelmahilloa vai kermavaahtoa. Chanilla meni hetki aikaa tajuta mistä Aoi puhui, hän oli jo jotenkin onnistunut unohtamaan mitä oli juuri kysynyt. Mutta niin, aivan.
"Hmm, kuulostaa hyvältä. Vaikka vihreisiin kermavaahtoa ja vaaleanpunaisiin vadelmahilloa niin niistä tulee oikein pinkkejä."
Chan sanoi sitten ja alkoi taas innostumaan leipomisesta, luullen taas hetken että hän osaisi tehdä jotain. Täytteiden laittaminen kyllä onnistuisi, eihän hänen tarvinnut kuin leikata kakut pariin kolmeen osaan, heittää täytteet väliin ja sitten pinota ne osat. Kyllähän sitä oltiin ennenkin tehty. Mutta se kuorrutteen tekeminen.. se olikin sitten vähän eri asia. Chan taisi jättää kuorrutteen tekemisen suosiolla Aoille.
"Kuule jos haluaisit tehdä sen kuorrutteen? Minun kuorrutteet kun tuppaavat olemaan kokkareisia, liian löysiä.. ja aivan väärän värisiä."
Chan selosti sitten toiselle ja tökki vähän nolona sormenpäitään yhteen. Täytyi olla tosi avuton kun ei pystynyt kuorrutetta tekemään. Olipa hänkin mies! ..eikäkun. Eihän se mitään haittaisi. Leipominen oli naisten hommaa, ei tosimiehen tarvinnut osata leipoa. Chan nyökkäili tyytyväisenä itsekseen kun oli onnistunut vakuuttamaan ylpeytensä siitä, ettei hänen tarvinnut osata leipoa.
"Minä vaahdotan kerman."
Chan julisti sitten eikä odotellut Aoilta minkäänlaisia vastaväitteitä ja lähtikin sitten metsästämään kuohukermaa jostain. Se taas oli aivan samanlaista sekasortoa kuin aina ennenkin. Mitään ei taaskaan löytynyt mistään, ihmiset tönivät ja nämä tönivät ihmiset saivat taas kuunnella Chanin kiroamista. Lopulta kumminkin löytyi kuohukermapurkki ja Chan suunnisti takaisin omalle keittiölleen. Chan näytti taas hieman kettuuntuneelta ja huokaisi raskaasti päästessään perille.

" Hmm, kuulostaa hyvältä. Vaikka vihreisiin kermavaahtoa ja vaaleanpunaisiin vadelmahilloa niin niistä tulee oikein pinkkejä.", Aoi kuuli parinsa vastaavan ja katsoi tätä sinisillä silmillään nyökäten samalla. Poika alkoi taas etsiä katseellaan hilloa ja kermavaahtoa, mutta hän ei löytänyt. Nuorukainen säpsähti hieman, kun ei osannut odottaa toisen sanovan ja kääntyi katsomaan toista:
"Kuule jos haluaisit tehdä sen kuorrutteen? Minun kuorrutteet kun tuppaavat olemaan kokkareisia, liian löysiä.. ja aivan väärän värisiä.". Aoille on opetettu sen olevan kohteliasta ja se on jäänyt tavaksi hänelle. Aoi hymyili huvittuneena ja laittoi toisen kätensä suunsa eteen. Kyllä hän mielellään auttaisi toista vaahdottamaan kermavaahdon. Kun kotona oli ollut teekutsuja ja sinne oli tullut hänen äitinsä ystävättäret saapuivat lapsiensa kanssa ja 14- vuotiaana poika oli yhtenä kertana uskaltanut ehdottaa, jos he voisivat leipoa jotain pientä ja kaikki olivat katsoneet häntä kuin jotain hullua. Sen jälkeen hän oli kuullut kuinka tytöt olivat selittäneet kuinka alempi arvoiset hoitivat sen homman. Silloin vieläkin hän oli pukeutunut tytöksi. Aoi huokaisi syvään. Hän ei todellakaan tahtonut kenenkään tietää tuota. Mitä kaikki siitäkin ajattelisivat?
"Minä vaahdotan kerman.", nuorukainen heräsi ajatuksistaan ja katsoi Chania, joka näytti lähtevän jonnekin. Aoi kallisti päätään hieman toiselle puolelle ja katsoi toisen menoa. Kesti jonkin aikaa ennen kuin hän tajusi mitä toinen tarkoitti, mutta seurasi edelleen toisen kermavaahdon metsästystä. Touhu näytti aika... Pelottavalta. Oppilaat tönivät toisiaan ja Aoi osasi kuvitella kuinka hänet murskattaisiin tuolla. Olihan hän pieni kokoinen ja hänet saisi tönäistyä kumoon liian helposti. Onneksi Channing suostui hakemaan kermavaahdon. Sinisilmäinen tajusi kumminkin, että hän voisi laittaa kulhon ja vatkaimen valmiiksi, ettei siihen menisi aikaa, kun pitäisi jo vatkata. Pikaisesti hän tiskasi lähimpänä olevan kulhon ja laittoi sen valmiiksi pöydälle.

Eipä kauaa kestänyt, kun Aoi huomasi parinsa tulevan takaisin kuohukermapurkin kanssa, mutta häntä huolestutti toisen kettuuntunutta ilmettä ja kuuli toisen huokaisevan.
" O-oletko kunnossa?", hän kysyi hieman arasti ja katsoi toista silmät loistaen huolestuneisuutta. Poikaa alkoi mietitty se, että oliko täällä tällainen meno. Se oli kyllä pelottavaa. Voi kuinka kiitollinen hän oli Chanille, joka oli hänen parinsa. Joku muu olisi varmaan kiusannut häntä koko ajan ja aivan varmasti hän olisi pyörtynyt kauhusta aikoja sitten. Vaikka tuo violetti hiuksinen osasi olla pelottava, mutta Aoi varmasti oppisi olla pelkäämättä toista ajan kanssa. Siis, jos toinen tahtoi olla hänen ystävänsä, josta hänelle tuli mieleen: Mikä on ystävä? Se oli aivan uusi asia hänelle. Eihän pojalla koskaan ole ollut mitään ystäviä. Ehkä hän voisi kysyä pariltaan jossain vaiheessa, mutta sitten hän saisi toisen ajattelevan hänen olevan joku tyhmä. Poika katsoi luokan toiseen päähän ja näki ihmismassan olevan siellä.
" Ööm.. He-herra Scarlett, onko täällä aina tu-tuommoinen hälinä?", Aoi kysyi katsoen pariaan ja sitten osoitti siihen suuntaan missä iso oppilas ryöppy oli ja siellä näytti olevan aikamoinen mekkala menossa. Poika muisti kuinka hänen vanhempansa olivat aina sanoneet, kuinka oli kohteliasta toisia. Olihan opettajakin kutsunut toista siksi.

// Hehe... Sori pieni kesto n.n''\\

# joo hei sori, mutta meitin inspiraatio ei kyllä millään riitä Chanilla pelaamiseen. 8< Anteeksi ihan kauheasti. T__T #

// Ei se mitään ^^ Itsekään en ole nyt ehtinyt koneelle kun on koulu ja työ -.-''\\