Joulurauha(ko?)

//Elikkä Tric med Ryu, olkaa hyvät :3 //

Lumi satoi hiljalleen Vancouverin ruuhkaisille kaduille, ihmisten kiiruhtaessa joulun välipäivien alennushumussa kaupasta toiseen.. Jokainen otti kaiken irti alennut päivistä, hankkien vaatteita, astioita ja kaikkea muuta turhaa. Joulu oli mennyt ja uusi vuosi tulossa, ja sen mukana tulisivat uudet kujeet ja ihmiset. Ainakin Anthonin elämässä.

Vuoden aika oli tapahtunut niin paljon. Uusi koulu, uudet ystävät, uusi elämä, kaikki näytti valoisammalta, kuin aikoihin, kunnes BÄNG! hänet oli taas repäisty irti siitä kaikesta. Se oli turhauttavaa ärsyttävää ja suoraan sanottuna perseestä! Tumma poika potkaisi kiukkuisena kadunreunaan kasautunutta lumi pengertä muistilla maihareillaan ja kirosi hiljaa ääneen. Mitä hän edes teki täällä?! Kaikki vanhat ystävät olivat jääneet toiseen kouluun ja perheelleen hän ei mitään ostaisi täältä, ei edes veljelleen Kimille, vaikkei tämä kaikki edes ollut hänen syytään. Itse hän ei mitään tarvinnut, joten miksi hän oli vaivautunut tulemaan tänne asti?
Päästäkseen pois siitä juhlahumusta, joka koululla vallitsi. Kaikki valmistautuivat uuteen vuoteen, juttelivat iloisesti ja heittivät läppää kavereittensa kanssa. Hänestä tuntui, kuin hän olisi tukehtunut siellä. Ilma oli liian paksua ja tuoksui vielä joululle, perheelle ja ilolle. Ja juuri nyt hän ei ollut sillä tuulella, että olisi jaksanut sitä.
Anthon asetteli vihreää kaulahuivia paremmin kaulaansa ja alkoi sitten kaivella nahkatakkinsa taskuja. Hän oli lopettanut tupakoinnin vuosi sitten, mutta oli taas alkanut polttaa, ihan vain ärsyttääkseen vanhempiaan ja opettajakuntaa. Sytkäristä räpsähti pari kipinää hämärtyvässä illassa ja poika vetäisi henkosen savukkeesta, jääden nojailemaan ostoskadun reunaan. Mitä parempaakaan tekemistä hänellä muka oli? Pakkasta oli ehkä parisen astetta, mutta kyllä hän sen kestäisi. Paksu huppari takin alla, farkut ja punaiset kuulokkeet suojaisivat kyllä riittävästi.

//Anteeksi surkea ja lyhyt aloitus, tuli vähän kiire =_=//

Ryumishi

Kilisee, kilisee kulkunen... Rallastusta oli jatkunut kohta kuukauden joten ei ihme että Ryun pää oli helisemässä. Edes joulun kunniaksi hön ei ollut saanut vanhemmiltaan minkäänlaisia lahjakortteja tai tilejä minnekään sillä nämä tiesivät, että poika saisi käännettyä sen niin, että saisi rahat niistäkin. Ryu oli suutuspäissään puhelun jälkeen painunut kaupunkiin onnistunut hankkimaan asiakkaan ja saanut siitä pari kymppiä, joilla oli käynyt pari uutta paitaa. Ryunvaalea tukka roikkui puoliksi oikean silmän päällä hänen tarpoessaan. Hänellä oli jaloissaan vaaleat revityt farkut, jotka jopa takamuksen kohdalta paljastivat sen että hänellä todellakin oli jonkin muunlaiset alushousut kuin pokserti. Nahkatakki oli auki ja hänen päällään oli vaalean vihreä paita, jonka rintamuksessa oli iso tassun jälki. Ryu käveli tiuhaa tahtia eteenpäin kauppakassi kiekkuen kasivarrella. Poika alkoi juuri sytyttämään tuppakkaa ja kiersi kulman ympäri kun hän törmäsi johonkin. Ryu onnistui juuri ja juuri pysymään pystyssä ja hän nosti katseensa tähän seisoskelijaan. "Voi vittu katsoisist eteesi saatanan kissanoksennus! Mä olisin voinut kaatua ja lyödä pääni katuun sun takia idiotti!", Ryu kiljaisi toiselle ja ruskeat silmät naulittiin toiseen. Vaikka Ryu oli oli lyhyt ja laiha hänen egonsa oli kuin härällä tai suurikokoisella koiralla.

Anthon veti kunnon henkoset savukkeesta ja huokaisi raskaasti. Pitäisi kai lähteä takaisin, mitä muutakaan hän...
Samassa jokin syöksähti kulman takaa suoraan päin mustatukkaa, osuen samalla häntä kipeästi kylkeen. Poika ähkäisi ja taittui kaksinkerron seinää vasten, pysyen kuitenkin jaloillaan.
"Ai, saatana...", hän sähähti hapaittensa välistä ja mulkoili itseensä törmännyttä nuorta miestä murhaavasti takaisin. Tämä oli blondi hiukan itämäisen näköinen nuorukainen, joka oli samaa pituus luokkaa hänen kanssaan, ehkä jonkin verran pitempi, Anthonin harmiksi.
Kun toinen sitten alkoi vaahdota hänelle, että törmäys oli muka hänen syytään ei Anthon tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vaiko nauraa. Vai oli törmäys HÄNEN syytään? Ja kissan pissat, hänelle ei turhan takia huudettaisi.
"Turpakii vitun homo ja lakkaa piipittämässä!! Oma vikas kun et osaa kävellä suoraan, saatanan kännikala!", hän ärähti takaisin ja suoristautui koko vaatimattomaan 155 senttimetrin pituuteensa, uhmakkaasti leuka koholla. Hän sylkäisi toisen jalkojen juureen ja katsoi tätä ylenkatsovasti.
Anthonilla ei varsinaisesti ollut mitään ego ongelmaa, mutta jos joku haastoi riitaa, ei hänellä vain ollut pokkaa antaa asian vain olla. Sellainen hän vain oli, eikä muuksi muuttuisi.

Ryumishi

Ryu vilkaisi klippia joka oli tarjottu hänen jalkojensa juureen. Ruskea katse nuosi ylös ja hän niksautti niskojaan. Liian tuttu ele entisestä elämästä. Liian paljon oli hänelle tapahtunut. "Vittu!", hän kivahti ja nikautti toistamiseen niskojaan, jos hän paljonkin vielä liikettä tekisi niskat voisivat mennä nurin hetkessä. "Kuulehan kultaseni sä et tehnyt tuotakaan oikein", Ryu totesi ja poieni vino vittumainen hymy nuosi Ryun suupieleen. Hän oli vittuuntunut ja tarvitsi tupakkaa. Tupakka. Ryi katsahti kädessään olevaa röökiä joka oli napsahtanut nätisti katki. "Voi saatana, nyt molopää olet tupakan velkaa!", hän huusi ja käveli lähemmäs toista nostaen katkenneen röökin toisen tarkasteltavaksi, pitkät ja terävät kynnet olivat vaalean punainaiset ja päisä mustat, samoin kun Ryun toinen kulmakarva jota kohotettiin. Häntä oli pidetty aina outona siistä syystä, että hän ajoi kulmat pois ja piirsi ne värillä joka sopi päivän mielialaan. "Kuulitko?", hän kysyi sitten ja tuijotti toiseen murhaavasti.

Anthon hymyili vinosti toisen niskojen nakkelulle. Hymy oli jollain kummallisella tavalla ystävällinen, mutta silmät huokuivat sellaista kiukkua ja jo pientä halveksuntaakin, ettei ilmettä voinut mitenkään pitää ystävällisenä. Poika nosti kätensä puuskan rinnalleen ja kallisti päätään pienesti.
Niskojen nakkelu oli hänestä jokseenkin, noh, tyttömäinen ele ja jostain syystäse huvitti poikaa kummasti. Vaatetuskin tuntui tukevan sitä käsitystä, että blondi olisi joko homo tai huora, ehkä jopa molempia, ja pinkkejä kynsiä ei voinut olla huomaamatta. Vai oli tämä sellaisia poikia. Lisäksi toisen yllättävän korkea ääni sai Anthonin hymyn leviäämään yhä ilkeämmäksi. Hän ei ollut tapellut kenenkään kanssa viikko kausiin, joten nyt olisi hyvä tilaisuus päästää höyryjä, kun tämän uuden tuttavuudenkin koko olemus tuntui olevan niin ärsyttävä. Se oli ainoa tekosyy riidellä, jonka hän sinä iltana tarvitsisi.

Blondi poika vastasi hänen ilkeän hymyynsä samalla mitalla, mutta se tuntui haihtuvan samantien tämän huomatessa tupakan katkeamisen. Anthon tirskahti halventavasti ja siirtyi takaisin senän viereen nojailemaan, ottaen samalla etäisyyttä blondista, joka oli nyt tuppautunut vähän liiankin lähelle tupakkaansa heristellen. Vaikka hän oli toista jätkää hiukan lyhyempi, tunsi hän olevansa henkisesti niskan päällä. Hänellä ei ollut mitään menetettävää ja toiselta puuttui tupakkatauko.
"No voi eiiiiih! Katkesiko pikku barbien tupakka? Paikataanko tämä laastarilla vai soitetaanko samantien ambulanssi? Tai ehkäpä suloiset yksisarviset tulevat kantamaan sua. Sehän vasta oliskin mukavaa", hän härnäsi ja virnisti vahingon ilostaan nauttien. Toinen saisi luvan ryömiä sohjoisessa maassa, ennenkun hän luopuisi omista vähäisistä tupakka varoistaan. Jos edes sillonkaan. Anthon kallisti päätään siristäen silmiään haastavasti. Saas nähdämiten japsi tuohon suhtautuisi.

Ryumishi

"Painu sinä vittuun niiden yksisarvistesi kanssa", Ryu sanoi ja laski kätensä lanteilleen ja tuijotti toiseen murhaavasti ruskeilla silmillään. "Sitä paitsi se on ihan vaan nukkepoika eikä mikään barbie", hän sanoi sitten ja asteli lähemmäs toista taas pari askelta uskaliaasti. "Kuulitko sinä mitä minä sanoin, tupakka", hän kuiskasi sitten ja vilkuili toiseen vihaisesti. Ryumishi viskasi tupakan raadon maahan. Olisi raukalle voinut jonkunlaisen muisto puheen tehdä mutta niin Ryu kohteli muitakin, jätti omaan arvoonsa eikä huomionut. Ryu huomasi sivusilmällään nyt kuinka toinen kallisteli päättään ja siristeli silmiään. Ryu käänsi katseensa takaisin toista kohti ja poka tunsi kuinka viha syöksähti yli. Koreasssa yksikään mies ei olisi uskaltanut kohdella häntä noin. Tai no olisi, häntähän oli lyöty ja piesty, käsikin oli katkennut kerran. Ryu varahti ihan pienesti muistallessaan Sunia, josta ajatukset karkasivat Kamiin. Ryu sulki hetkeksi silmänsä veli oli pakko karkoittaa ajatuksista nyt... Tai hei jos hän kuvittelisi taas suojelevansa veljeään. Ruskea katse kohdistettiin taas toiseen. "Hani hei... se tupakka", Ryu maanitteli sitten pienesti ja vie etusormen suuhunsa hymyilen hiukan. "Voi mä sulla maksaakin jotenkin"

Anthon hymyili kylmästi, kuunnellessaan toisen äkäistä huutoa. Siitä vaan, antaa tulla! Hän oli nyt sillä tuulella, että voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Hän ei ehkä ollut mikään tappelupukari ja karttoikin luonnostaan väkivaltaa, mutta sanasodassa ja vittuilussa hän pärjäsi. Siksi häntä ärsytti, ettei pilkka ollut osunut aivan kipeimpään kohtaan.
Vai oli nukkepoika parempi nimitys. Aasialainen oli sittenkin jonkin sortin gogolo. Rokkari tuhahti. Vaikka hän itsekkin oli lyhyt, ei hän olisi sietänyt vastaavaa nimitystä itsestään. Oli hänellä sentään sen verran miehistä ylpeyttä. Hän vastasi toisen murhan himoiseen katseeseen samallamitalla, mutta ei hymyillyt enään. Häntä kuvotti.

Kun blondi rupesi sitten vaatimaan tupakkaa uudelleen, tällä kertaa maanittelevaan sävyyn, otti Athon jälleen kerran vaistoimaisesti etäisyyttä toiseen. Tapa jolla pidempi poika puhui inhotti häntä. Luuliko toinen tosiaan, että hän antaisi tälle yhtään mitään aikaisemman käytöksen jälkeen. Ja käyttää nyt omaa kroppaansa rahan vastikkeena, anna mun kaikki kestää! Samalla tuli hänen huomaamattaan katsottua blondia vähän tarkemmin. Toisen katseessa oli jotain hämärästi tuttua, mutta hän ei tuunnistanut mitä. Häntä kylmäsi.
"Sori vaan...", hän murahri ja vilautti tupakka askiaan "...mut nää ei ole myynnissä". Anthon antoi otsatukkansa valataa silmilleen, väistääkseen toisen katsetta. Blondin silmissä oli ollut se sama syvä, koviakokenut, surullinen katse, kuin useimmilla hänen Lontoon tutuillaan. Heitä oli hakattu, kohdeltu kurjasti tai elämä oli kolhinut milloin mitenkin.
Anthonilla oli vähän periaatteita, mutta yksi niistä oli hänelle syvään juurtunut. Lyötyä ei lyödä, sen hän oli oppunit jo kauan sitten Lontoon pimeillä kujilla. Siellä oli vähän sääntöjä, mutta tuo oli yksi niistä harvoista. Anthon huokaisi ja käänsi toiselle selkänsä lähteäkseen. Ei häntä huvittanut enään Lontoon muistelun jälkeen tapella, ei nyt kun vastassa oli tuollainen reppana. Samassa hän kuitenkin pysähtyi ja muutti mieltään. Anth kaivoi pari tupakkaa taskustaan ja vilautti toista niistä blondille.
"Lakkaatko sä virnistelemästä kuin mikäkin huora, jos mä annan tän sulle", hän kysyi happamasti ja sujautti toisen savukkseen suuhunsa. Tilanne oli mennyt sen verran ärsytrtäväksi, että hänkin tarvitsi tupakan.

Ryumishi

Ryun huulille nuori voiton riemuinen hymy kun toinen väisti hänen katseensa, samassa sormi kumminkin vetettiin pois suusta. Hän meinasi sanoa jotain mutta suu jäi auki toisen kysymyksen jälkeen. Mitä ihmettä, äsken toinen oli ollut tulta ja tappuraa ja nyt toinen... sääli häntä. Ryu olisi halunnut huutaa ja potkia maata mutta hän tyytyi nyökkäämään. Saatuaan tupakan Ryumishi sytytti sen ja samassa pojan puhelin soi. Final Fantasy seiskasta tuttu chocobo theme. Ryu kaivoi puhelimen taskustaan ja vilkaisi sitä. Kamiro. Nopeasti ruskea katse kävi toisessa. Hän painoi vihreää luuria sitten ja nosti puhelimen korvalleen. "Mmh, kerro pikku veli?", hän totesi hiljaa ja käveli toisen viereen nojaamaan seinään. Pian Blondin huulille tuli ylpeä ja rakastava hymy. "Hienoa, sä pääset vielä sinne kouluun Kami.", hän sanoi ja nosti tumapan huuliensa väliin pyyhkien silmä kulmaansa johon oli kohottunut kyynel. "Mmh, rakastan sua, älä tee tyhmyyksiä, älä huoli... mä en huoraa enää, ei en. Mmh... Sano äidille että rakastan sitä. Ja isälle että mä pärjään. Mun paino on noussut taas. kilon. Hyvä on hei", hän sanoi ja sulki puhelimen ja heilautti niskojaan vilkaisten toiseen. "Ryumishi... Ryu tai nukkepoika.", hän sanoi sitten ja ojensi kätensä sen jälkeen kun kännykkä oli löytänyt taskuun. Ruskea katse suunnattiin toisen silmiin nyt. Hetken ja vain pienen hetken niissä näkyi kaipuu jonnekin, mutta pian ne olivat taas tyhjät. Ryumishi ei ollut enää mitään muuta kuin pelkkä ihmisraunio.

Anthon tuhahti toisen otettua tupakan. Vaikka hän ei aikonutkaan enään hakata toista henkisesti, ei hän ollut vielä päässyt kiukustaan voitolle. Se oli vain nyt oli hänen periaateensa vastaista, ei sen enempää. Sytkäri räpsähti uudetssan hämärtyvässä valossa, ja samalla syttyivät myös katu- ja muut jouluvalot, jotka kehystivät kauppojen ikkunoita pyhien jäljiltä. Hän vetäisi syvään henkeä ja puhalsi sitten paksun savukiehkuran suustaan. Anna mun kaikki kestää.
Samassa blondin puhelin pirahti soimaan, saaden nuoremman pojan hätkähtämään pienesti. Vaitonaisena hän kuunteli toisen sananvaihtoa. Kekustelun edetessä pidemmälle, rupesi hän tuntemaan olonsa kiusaantuneeksi. Vaikka Blondi puhuikin julkisella paikalla, tuli hänelle selainen olo, ettei hänellä olisi ollut oikeutta kuunnella. Niinpä hän käänsi puolittain selkänsä vanhemmalle pojalle ja yritti sen sijaan keskittyä kaupingin hälinään. Huonoin tuloksin.

Kun blondi sitten lopetti puhelunsa, Ant kääntyi muinamiehinä ympäri ja tarkkailivarovasti toista silmä kulmastaan. Hitto, pitikö toisen näyttää noin avuttomalta? Tässähän alkaisi kohta huono omatunto vaivata.
Nuoremman pojan yllätykseksi blondi ojensi kätensä ja esittäytyi. Rokkari katsoi hetken ojennettua kättä, kuin arvioidakseen haluaisiko tutustua toiseen olleenkaan, kunnes lopulta antoi periksi jä vastasi kättelyyn. Heidän ihonsa olivat melkein sämanväriset, kalpeat kuin haamun nähneillä.
"Anthon... 'hauska' tutustua", hän murahti sarkastisesti, vastaten katseeseen hiukan uhmakkaasti. Hän ei ollut lainkaan varma, haluaisiko hän päästä perille tästä Ryumishiksi esittäytyneestä vaaleaveriköstä. Toisaalta hän oli vieläkin äreä aijemmasta yhteenotosta, mutta hän oli myös utelias. Ties mitä toinen sisäänsä kätki.
"Outo lempinimi sulla. Miksi ihmeessä joku nukkepoika?", hän kysyi varovasti, vältellen Ryun katsetta.

Ryumishi

Ryu kuuli kyllä sarkastisuuden mutta ei välittänyt. Hän oli joutunut kestämään koreassa edellisessä koulussa vaikka minkälaista paskaa suoraan sanottuna. Kaikki se oli tehnyt hänestä sen mitä hän oli. Ikinä hän ei tulisi päästämään ketään lähelleen, hän ei tarvinnut rakkautta, rakkaus ei ollut matka häntä varten. Niin hän aina uskotteli itselleen vaikka se oli juuri se mitä hän tarvisisi. Ryu osasi kuyllä rakastaa ja rakasti helvetisti ainakin pikkuveljeeään, se kuka tämän pojan luottamuksen saisi olisi onnellinen saadessaan osansa siitä ylitsevuotavasta ja palvovasta rakkaudesta, joka joskus sitten suotaisiin. Ryun huulille nousi hymy toisen kysyessä lempi nimestä. "Katso mua... luuletko sä että mä luonnostaan näytän tältä. Laiha, vaalea ja nukkemainen. Ei... Mä muokkasin itsestäni nuken. Kun maksat tarpeeksi saat leikkiä mulla miten haluat." Ryu totesi hymyileen ja kurkkasi kassinsa varmistaakseen että kaikki oli tallella. Sitten ruskea katse nostettin takaisin toiseen. "Usko pois vanhemmat miehet varsinkin pitää siitä. Se on niiden synkkä salaisuus... Mä olen vähän kuin barbara mutta lihaa ja verta, mutta ei tunteita, joten ei draamaa. Uskomattoman helppoa", Ryumishi kertoi jopa ylpeänä siitä, että hän huorasi. "Toiset on loistavia jalkapallossa tai kuvaamataidossa, Mä olen hyvä ruuanlaitossa, mutta siitä ei saa tarpeeksi nopeasti rahaa, joten kun huomasin, että mua palvotaan, niin päätin hyötyä. Miksi mä en tienaisi rahaa sillä missä olen hyvä?", hän totesi ja suki vaaleita hiuksiaan jotka alkoivat nyt kosteuden takia painua jo hiukan kasaan. "Lisäksi mä harrastan pientä pillerikauppaa, jos tarviit mielialalääkeitä, multa saat rahaa tai muuta kamaa vastaa. Lähinnä rauhottavia ja unitabletteja.", hän jatkoi synkkää listaansa.

Ohi ajoi pari autoa ja yksi niistä pysähti vähän matkan päähän. Ryu havahtui ja toisen silmät laajenivat. "Saatana", hän ärähti ja nappasi äkkiä toisen kädestä kiinni repäisten tämän mukaansa lähtiessään juoksemaan. "älä kysele vaan juokse", Ryu huikkasi taakse ja veti toista perässään. Äkkiä hän kääntyi yhdelle sivu kadulle ja meni liiahn läheltä reunaa joten osa paidasta jäi kiinnijohonkin ja kuului rusahdus paidan antaessa periksi. Heidän päästessä aivan umpikujan loppuun Ryu käänsi Anthonyn mpäri ja tyrkkäsi tämän aika pieneen rakoseen rakennusten ja ison muurin välissä. poika painautui sitten aivan toiseen kiinni ja he olivat naamat vastakkain. Korealaisen pojan hengitys särisi selvästi ja tänmä vapisi tuntuvasti, koska oli painautunut aivan toiseen kiinni. Pian alkoi kuulua juoksu askelia läheltä ja Ryun silmät levisivät kauhusta. Tärinä tuntui lisääntyvän sekunnissa. Ja Ryu käänsi kasvonsa kunnolla anthonia päin napaten tämän käsi varresta tiukasti ja painoi huulensa toisen huulia vasten. Ryu tiesi että hän olisi muuten pian huutanut suoraa huutoa koska muistot tulivat mieleen. Ryu yritti tällä tempulla vain rauhoittaa itsensä ja unohtaa sen, että nämä kaksi seuraajaa, olivat saaneet selville sen, että Ryu pelkäsi sitomista. Koska hänet oli sidottu silloin näiden kahden käskystä, hän oli varastanut lähtiessään ison summan rahaa. Valitettavasti se oli paljastunut nopeasti, samoin kuin Ryumishille se, että toinen pojista oli ison liigan nuorimmainen poika, eikä juttu jäisi rahojen palautukseen.

Hän avasi varovasti silmänsä vilkaisten toiseen samalla kun suuteli tätä. Ryu veti huulet hetkeksi iri. "Koske mua ole kiltti", hän kuiskasi varovasti ja painoi uudestaan sitten huulet toisen huulille sulkien silmänsä.

Anthon hätkähti niin, että oli vähällä pudottaa tupakkansa Ryun selostusta kuunnellessaan. Olihan hän tämän tavallaan aavistanutkin, mutta hän ei ollut osannut odottaa että blondi myöntäisi huoruutensa noin avoimesti. Vai että barbara, mutta elävämpi. Anthonia puistatti. Olihan tuollainen suoruus jollain tasolla ihan ihailtavaakin, mutta rajansa kaikella. Kaiken kukkuraksi hän itse ei olisi edes halunnut kuulla tuota kaikkea.
Vaikkei Anthon sitä julkisesti myöntänytkään, oli hän vielä varsin kokematon seksuaalisella puolella, mitä nyt tyttöjen kanssa harrastetut suukotteluita ja kiehnäyksiä joskus aikaa sitten. Rehellisesti sanottuna hän ei edes tuntenut minkäänlaista viehätystä sellaisia asioita kohtaa, varsinkaan jos naisista oli kyse. Miehiä kohtaan hän tunsi ehkä jonkinlaista viehätystä (vaikkei sitä myöntänytkään), mutta silti hänen mielestään sellaiset asioiden piti aina lähteä tunne pohjalta, ei silkasta nautinnon halusta. Esim. huoraaminen oli aina ollut hänestä kuvottavaa, eikä hän ollut sortunut sellaiseen edes pimeinä Lontoon vuosinaa. Tosin oli hänellä muutava huoraava kaveri ollut, mutta he olivat aina pitäneet asiat itsellään, saatika pahemmin levitelleet sitä.
Tuollainen avautuminen oli hänelle hyvin uutta, varsinkin näin lyhyen tapaamis ajan jälkeen ja se herätti vain lisäää kysymyksiä. Hän irvisti pienesti toisen vihajailulle huume/lääkekaupasta ja kohautti olkiaan.
"Mun olettettavat lääkitykset ei pahemmin kuulu sulle, Nukke. Sitä paitsi näytänkö mä muka sellaiselta tyypiltä, että diilaisin?", kysymys oli lähinnä retorinen. Hän tiesi varsin hyvin näyttävänsä siltä kuin hänet olisi suoraan repäisty jostakin räkälästä kaupittelemassa jotakin irtopillereitä. Mutta minkäs hän tyylitajulleen mahtoi, tummassa nyt vain sattui tuntumaan kodikkaammalta.

Anthon oli juuri vetämässä viimeiset henkoset, kun Ryu kirosi pelästyneen oloisena ja kiskaisi hänet rajusti juoksuun. Anthon horjahti, melkeimpä kaatuikin, mutta onnistui jotenkin pysymään vanhemman pojan vauhdissa. Tupakka tosin jäi jälkeen.
"Noi voi helvetti, mikä sua nyt vaivaa?!" hän älähti osittain pelästyneenä ja osittain vihaisena. Hän ei ollut mikään maailman nopein juoksia ja kevyt rakenteisemman Ryun perässä pysyminen vaati häneltä ankaraa ponnistelua. Onneksi hän oli vaivautunut lenkkeilemään aikaisemmin, joten kyllä kunto kesti. Samassa hän kuuli askeleita heidän takaataan. Seurattiinko heitä? Miksi helvetissä, mitä pahaa hän muka oli...
Ryu... Anthon loi edessä juoksevalle pojalle myrkyllisen katseen. Ensin toinen alkoi huutaa hänelle syyttä suotta ja nyt blondi aikoi vielä sekoittaa hänet ongelmiinsa. Joku saisi kohta kulla kunniansa!
Mutta nyt he olivat samassa liemessä. Anthonilla oli kokemusta alamaailman asiainhoidosta ja jos hän nyt jättäytyisi blondin matkasta, nuo tyypit nappaisivat hänet varmasti kuullusteltavaksi. Hänet oli nähty Ryumishi seurassa ja se luultavimmin riitti syyksi hakata hänet tai ehkä jotain pahempaakin. Anthon kirosi ja kiristi tahtiaan. Voi paska! Mihin sotkuun hän oli taaskin sotkeutunut!
Anthon ei kerennyt ajatella asiaa kovinkaan pitkälle, kun Ryu samassa kiskaisi heidät kapeaan rakoon rakennelmien välissä. Vaikka he molemmat olivat pieni kokoisia, joituivat pojat ahtautumaan todella lähelle toisiaan mahtuakseen sinne. Anthonilta pääsi hiljainen kirous, mutta hän ymmärsi kyllä olla nostamatta asiasta meteliä. Kun tämä olisi ohi joku saisi niin kärsiä täst...
Anthonin ajatus katkesi. Yllättävät tilanteet eivät olleet hänen vahvinpia puoliaan ja hänellä oli äärimmäisen huono tapa jähmettyä järkyttyessään. Hän ei ollut todellakaan osannut odottaa suudelmaa, eikä varsinkaan tuollaista. Pojan aivot löivät lukkoa ja silmissä sumeni hetkeksi. Hän kuuli vain hämärästi loittonevat askeleet ja Ryun hätääntyneen hengityksen. Toinen oli laiha, paljon laihempi mitä vaatteet antoivat ymmärtää. Ryu väteytyi ja kuiskasi jotain joka jäi tumman pojan aivoilta reksiteröitymättä.
Toinen suudelma sai kuitenkin hänet palaamaan itsensä herraksi. Jokin naksahti hänen sisällään.
"SAATANA HUORAN PENIKKA NÄPIT IRTI!!!" hän karjaisi suoraa huutoa välittämättä tippaakaan, kuulisikovat heidän mahdollisiset seuraajat tai eivät. Hän tönäisi blondin kauemmas itsestään, mitä nyt pieneltä tilalta pystyi, ja pyyhkäisi suunsa viereen tulleen kuolavanan hihallaan. Häntä huimasi ja ahdisti ja hän tunsi kasvojensa kuumenevan voimakkaasti. Häntä puistatti ja kihelmöi yhtä aikaa. Hän painui vaistomaisesti kyyryyn kuin hyökkäävä eläin ja tujotti silmät palaen Ryuta. Abrenaliini oli syöksähtänyt hänen suoniinsa ja kaikki tuntui sekavalta.
"Vai että kosketa mua!? Kehtaatkin luokitella mut samaan kastiin asiakkaittesi kanssa! No ikävä tuottaa pettymys 'Nukke', mutta tällä hetkellä sä KUVOTAT MUA!" hän ärisi hiukan matalammalla äänellä, lainkaan miettimätttä mitä teki tai sanoi. Hän paiskasi toisen pojan kujan seinämää vasten ja tarttui tätä kauluksista. Vaikka hän ei ulospäin siltä vaikuttanutkaan, oli rokkarilla yllättävän vahva ote ja kitaran soitosta vahvistuneet sormet olivat kuin pihdit. Hän painautui aivan lähelle Ryuun kasvoja silmät kiukusta ja hämmennyksestä palaen.
"Sä arvioit vihätysvoimasi nyt pahasti väärin, vitun vinosilmä", hän sähähti toisen korvaan ja tuuppasi tämän tieltään päästäkseen pois raosta. Häntä huimasi ja hän tunsi vapisevansa. Miksi häntä oikein itketti? Tai miksi hänellä oli jotenin hyväksi käytetty olo? Se hän oli vain suudelma, ei sen enemäpää. Hän nojautui muuriavasten ja painoi kätensä suulleen, ja toisen kouristelevalle vatsalleen. Ja miksi häntä oli äsken pelottanut niin paljon?

//Hui kun tuli pitkä o_o'//

Ryumishi

Havahtui tuntiessaan että hänet iskettiin seinää vasten. Äkillinen huuto ja syytö ryöppy sai hänet hetkeksi pois tolaltaan mutta kun lopulta Anthony päästi irti ja lähti raosta Ryu hymähti. "Niinpä niin, huono pano tuota olisit ollutkin", hän tuhahti uudestaan ja kokeili huuliaan varovasti. Ryumishi luikahti kujalle ja katsahti juoksioiden perään joita ei onneksi enää näkynyt. "Tajuatko sä että jos ne olisi kuullut olisi toi ollut sun viimeinen suudelma ikinä, no ainakin olisit saanut sen parhaalta", hän totesi niksauttaen niskojaan ja yritti rauhoittua. Ryu tiesi, että toinen arvasi, että hän oli pelännyt, hetkeksi ja vain ihan hetkeksi poika parka oli tiputtanut naamionsa, virhe täytyisi korjata ja äkkiä. "Ja jos sä luulet ewttä mä pelkäsin niin ei tein sen tahallani oli hyvä syy päästä kokeilee sua.", Ryu totesi ja kaivoi taskusttaan mustan lompakon ja veti kaksikymppiä esiin ja nakkasi sen sitten toisen jalkojen juureen. "Pidä loput", hän totesi hymyilen vittumaisesti kääntyen hiukan. Ryu katseli kujalle, tuota kautta hän ei voisi mennä. Poika alkoi vilkuilla ympärilleen ja huomasi, että yksi ovista vei yhden tutun ravintolan keittiön kautta. "Haluatko sä mennä takaisin tonne ja joutua niiden kynsiin vai tuutko tota kautta?", hän kysyi siotten Anthonyltä ja siristeli hiukan ruskeita silmiään.