Happy Reunion!<3

Pari päivää siinä ehti mukavasti mennä. Jori ei oikeastaan ollut ehtiny paljoa hänen ja Nosan riitaa ajatella, yritti vain sulkea koko asian mielestään. Nosa oli nyt hänet riidan takia jättänyt joksikin aikaa rauhaan. Hän näki toki tuota välillä koulun käytävällä tai ruokalassa, jolloin ärtymys nousi taas pintaan. Onneksi nyt ei oltu oltu samoilla oppitunneilla... Mutta seuraava yhteinen tunti olisi huomenna ja pitäisi taas tehdä parityötä. Huokaus, että oli rasittavaa.
Jori käppäili nytten hyppytunnilla ympäri koulun tiluksia. Hänellä oli nappikuulokkeet korvissa ja mp3-soitin koulupuvun jakkutakin taskussa. Se oli sitä, mitä hän yleensä muutenkin teki aina vapaa-ajalla. Kuunteli musiikkia. Ei hän juuri muutakaan keksinyt, kun ei edes kaveerannut kenenkään kanssa.
Jori käveli hiljakseen jonkin aikaa, kunnes tuli koulun takapihalle. Hän käveli nurmikolle ja pysähtyi sitten erään ison vaahteran alle. Jori nosti katseensa ja tuijotti ylöspäin puun latvustoon. Lehdet olivat muuttaneet väriään, melkein kaikki olivat punaisia, ruskeita ja oransseja. Ainoastaan muutama yhä vihreä lehti oli seassa. Syksy alkoi olla pitkällä. Jori tuijotti puuta ilmeettömänä aikansa ja istuutui sitten sen juurelle, selkä runkoa vasten, toinen jalka suorana ja toinen koukussa, toinen käsi koukistetun polven päällä ja toinen vain rentona kyljen vieressä. Mp3-soittimesta kuului Alice Kooperin kappale "Poison", mutta hän kuunteli sitä vain puoliksi keskittyen.
Musiikin kuuntelun takia Jori ei kuullut juurikaan mitä muualla hänen ympärillään tapahtui. Muutamia oppilaita käveli ohitse, mutta hän ei kiinnittänyt huomiota näihin.
Kappale alkoi olla loppupuolella, ja silloin Jori sitten kuuli sen musiikin läpi. Hän ehti ainoastaan kääntää katseensa äänen suuntaan, ennen kuin Nosa syöksyi taas häntä päin. Jori ulvahti yllättyneesti kaatuessaan kyljelleen maahan. Toinen nappikuulokkeista irtosi hänen korvastaan ja Jori tunsi mp3-soittimen painavan taskussa kylkeään vasten inhottavasti. Hopeatukkainen älähti ja yritti työntää Nosan pois niskastaan, mutta kun toinen vain tuntui tarrautuvan häneen kiinni entistä pahemmin takiaisin lailla, huusi hän lopulta että toinen päästäisi hänet pystyyn. Jos nyt pääsi ylös Jori jäi istumaan maahan, repäisi toisenkin kuulokkeen korvastaan, laittaen mp3-soittimen stopille, ja tuijotti sitten Nosaa tuimasti.
"No, mikä tämän häiriköinnin syy tällä kertaa on?" Jori ärähti. Pitäisiköhän hänen hankkia Nosaa varten lähestymiskielto?

Nosa tarraantui kiinni, totaalisesti tarrattiin ja Toinen saikin rauhassa rimpuilla siinä. Tosin löysti hän otettaan vähän kun häntä työnnettiin kauemmas. Jori nousi istui sitten ylös ja Nosa virnisti leveästi.
"Tulin oikeastaan pyytämään anteeksi ja hieromaan rauhaa."
Nosa vastasi, hymyillen itsekseen. Jori sai nyt luvan pysyä siinä ja hyväksyä hänen anteeksipyyntönsä, sillä hän ei alkaisi toistelemaan itseään. Se olisi vissi ja varma. Poika sitten otti sen pullapussin esiin. Sieltä kaivettiin esiin pulla ja se ojennettiin Jorille. Samalla pyydettiin anteeksi, toisen nenän puolesta. Se nyt oli ollut vain puhdas tapaturma vahinko, mistä oli tullut turhan iso haloo, mikä oli oikeastaan tosi naurettavaa, nyt kun mietti asiaa tarkemmin. Mutta kuitenkin.
"Miten nenäsi voi? Saat vielä muffineitakin."
Nosa kysyi ja selosti sitten. Hän syöttäisi Jorille muffinseja ja pullaa rauhan merkkinä. Jori tosin ei näyttänyt olevan niin innokkaasti mukana mussuttamassa tätä namiskaa jonka hän oli suurella vaivalla tehnyt, niin murhaavasti Lucaa ajatellessaan. Että joo, oli ne rakkaudella tehty. Ehe. Mutta ei Jorin sitä tarvitte tietää. Nosa hymyili, istuessaan polviensa varassa. Toinen käsistä nostettiin ylös, puristettuna nyrkkiin. Hymy oli ihmeellisen siirappinen ja ilkeähkö.
"Syöt, tai tukehdut niitä syödessä."
Nosa uhkasi. Se oli varmaa. Hän vaikka tunkisi ne Jorin kurkusta alas väkisin, jos sei toinen alkaisi mussuttamaan niitä kiltisti. Hän oli vaivalla tehnyt ne. Suurella vaivalla, pelotellut vielä luokkakavereitaankin tunnilla ja.. Grr. Jos toinen oli ilkeä eikä mussuttaisi kun hän vaivalla oli toiselle niitä tuonut, ja vielä pelastanut Lucan hampaista, niin saisi olla ilman. Nosa antoi vielä muffinitki toiselle. Vahtien vieressä että söisi, mokoma.
"...maistuuko?"
Nosa sitten lopulta kysyi, lopetettuaan uhkailun oloisen olemisen toisen edessä. Hän vain oikeasti ja vilpittömästi pyysi anteeksi, ja halusi hieroa sitä pirun rauhaa, että päästäisiin yhteiselämää viettämään. Nosa myös halusi tietää mitä mieltä Jori oli hänen kokkauksistaan. Monet tykkäsi niistä, Luca melkein palvoi, Daikikin piti.. mutta siis.. Entä Jori? Vanhahko ystäväinen, joten tottakai tämänkin mielipiteet oli tärkeitä..

Jori tuijotti Nosaa entistäkin tuimemmin, silmät viiruiksi kaventuneina, Nosan virnuillessa leveästi hänelle. Että tuo toisen hymy oli rasittava--- ... Hetkinen, mitä Nosa juuri sanoi?! Jorin tuima ilme vaihtui hölmistyneeksi. Hopeatukkainen istui jalat ristissä, käsivarret suorina ja kädet nyrkeissä, vierekkäin maassa jalkojen välissä, pää kallellaan. Vähän samanlailla tuo oli lapsenakin istunut aina ollessaan hämmentynyt. Jorin toinen kulmakarva kohosi. Pyytämään anteeksi? Tarkoittiko tuo sitä muka oikeasti? Ei Nosa yleensä taipunut, varsinkaan näin nopeasti. Silloin kun oltiin lapsia oltu, vanhemmat olivat aina pakottaneet heidät sopimaan riitansa, muuten heistä kumpikaan ei olisi suostunut siihen. Jääräpäitä molemmat pojat.
Jorilla oli yhä täh?!-ilme kasvoillaan, kun Nosa rupesi kaivelemaan pullapussiaan ja pyysi sitten vielä anteeksi. Juu, kyllä tuo ihan oikeasti vain anteeksi pyyteli. Se tuntui silti oudolta. Jori katsoi hetken pullaa jonka sai kämmenelleen ja jäi sitten sanattomana tuijottamaan taas Nosaa. Ohimennen hän kosketti toisella kädellään nenäänsä Nosan udellessa sen voinnista. Ei se enää ollut kovinkaan kipeänä, ja oli taas melko normaalin näköinenkin. Ei ollut sentään ollut mistään kovin vakavasta asiasta kyse.
"Ihan ok..." Jori mutisi vaitonaisesti.
Jaa vielä muffineitakin... Jori ei ollut ihan varma, uskaltaisiko koskea niihin. Ei hän tiennyt toisen kokkaustaidoista mitään. Ties vaikka olisi jännästi puolivahingossa, tai sitten ei niinkään vahingossa, myrkyttänyt nämä. No okei, ei Jori nyt ihan tosissaan tollasia uskonut, niin vaan oli hauska kuvitella.
Nosa äkkiä näemmä taantui takaisin omaksi eeeeeviliksi itsekseen. Jori peruutti ihmena tuon uhkaillessa, epäluuloisesti toista mulkoillen. No, maistetaan nyt sitten. Ehkä hän selviäisi siitä hengissä, toisin kuin Nosan käsittelystä, jos tuo aikoisi uhkauksensa toteuttaa... Jori tuijotti pullaa ja muffinia hetken, haukaten sitten varovasti pienen palan molemmista. Kulmat kohosivat. Ei paha. Muffinista hän itseasiassa pitikin, ja haukkasikin toisen vähän suuremman palan siitä. Pulla kyllä jäi sivumpaan. Jori kohoti katseensa takaisin Nosaan. Toinen kyllä näytti vähän tyytymättömältä hänen hylättyään pullan.
"Älä nyt pahastu. Ei sillä, että olisit huono leipuri, mutta en ole pullasta koskaan oikein välittänyt." hän selitti nopsasti. Muffinista hän kuitenkin tykkäsi, kai se kelpasi toiselle. Hetken muffinia mussutettuaan Jori huoahti.
"Okei... Taisin minäkin vähän ylireagoida silloin viimeksi.." hän mutisi pahoittelevaan äänensävyyn. Toinenkin oli taipunut ja pyytänyt anteeksi ja myöntänyt virheensä, niin kai hänenkin pitäisi.

Olihan se harvinaista että hän meni pyytämään anteeksi. Yleensä Tora-pappa oli heidän molempien kanssa siinä, ja jos jotain eripuraa anteeksipyytämisien yhteydessä tapahtui, tuli molempien päähän nyrkistä nii että kumahti. Ja sen jälkeen sitä kiltisti pyydettiin toisilta anteeksi, ja ehkä halattiinkin. Mutta sitten ei puhuttu hetkeen, ja sen jälkeen sitä leikittiin ihan kiltisti taas. Olihan se pakko myöntää, Jorin kanssa oli kiva leikkiä.. Vaikka se useimmite oli sitä että molemmat oli mustelmilla enemmän tai vähemmän.
Nosa huomasi miten Jori peruutti uhkauksen kuullessaan. Sietäisikin, sillä hän kyllä tunkisi ne leivonnaiset kurkusta alas, jos se hänestä riippuisi. Kurosaki hymähti kun toinen mutusti niitä, ja näköjään muffinsi oli mukiin menevää, sillä sitä toinen ainaskin mutusteli ihan tyytyväisenä. Nosa kohotti kulmaansa kun pulla jäi ilman huomiota. Mitä toinen nyt? Hän oli huono kokki, huh? No, ennen kuin Jori kerkesi saamaan nyrkistä päähän, tuo nopsasti selitti ettei niinkään koskaan ollut ikuna välittänyt pullasta. Jaaaa. Toinen oli näitä heeboja. No hän voisi syödä sen itse sitten. Nosa ottikin pullan ja mutusti sitä. Nojaa, ei se hänestä erikoiselta maistunut, joten se heitettiin taka vasemmalle, ja päätä kallistettiin kun Jori sitten avasi sanallisen arkkunsa.
"Juu, ei mitään. Ehkä minun olisi kannattanut jättää se nenäsi rauhaan sen jälkeen kun se pallo siihen mäjähti."
Nosa virnisti, raapien niskaansa. Eikä siis väännellä sitä kuin mikäkin ääliö. Aussi nousi ylös, puistellen housuistaan vähän mahdollisia roskia, ennen kuin kääntyi Jorin puoleen.
"Kavereita?"
Nosa kysäisi, kuten silloin lapsena joskus, ojentaen kättään toiselle. Se oli se virallinen sovinto sitten. Eikä asiaa muistella enää mitenkään hirveästi. Ellei se sitten johtaisi uuteen riitaan myöhemmin, jonkin typerän syyn takia. Sitä kun ei koskaan tiennyt, mistä he tappelisivat seuraavan kerran. Nosa hymyili itsekseen, kiikkuen paikoillaan. Ai niin! Ne daifukut!
"Tykkäätkö daifukuista?"

Jori puuskahti irvistäen hieman nyreästi Nosan sanoihin.
"Enpä sano vastaan..." hän hymähti kädet puuskaan tunkien. Se ei nimittäin ollut tuntunut kovin kivalta, kun jo muutenkin kipeää nenää mennään vääntelemään ja vaivaamaan kuin leipätaikinaa. Kohta Jorin yrmeä ilme kuitenkin hälveni ja kasvoille tuli takaisin neutraali ilme. Muffini oli mussutettu ja nuorukainen istui maassa jalat ristissä ja kädet noustessa. Katse kohosi samalla kun Nosa nousi ylös maasta, ja laskeutui sitten toisen ojennettuun käteen. Pari sekuntia sitä tapitettuaan Jori kohautti olkapäitään ja tarttuikin sitten toisen käteen.
"Joo, kuinka vain." tuli tokaistua. Samalla puristettuaan Nosan kättä, Jori kampesi itsensä myöskin pystyyn. Molemmat vain seisoivat siinä hetken aikaa. Muutamat ohikävelevät oppilaat vilkuilivat heidän suuntaansa kulmiaan kohotellen. Jorin ja Nosan näkeminen yhdessä takuulla tuntui muista pojista oudolta, Jorilla kun oli koulussa tietynlainen 'yksinäisen suden' maine ja Nosalla taas tunnettu rämäpäisyydestään. Nuo kaksi olivat täysin toistensa vastakohdat. Ainoat yhteneväisyydet olivat jääräpäisyys ja kimpaantuminen toisinaan pienistäkin asioista.
Jorin kädet olivat nyt takin taskuissa ja tuo tuijotti toisen keikkumista paikallaan. Pää kallistui Nosan tiedustellessa häneltä daifukuista.
"Jaa mistä?" hän kysyi. Kuulosti vahvasti joltain japanilaisten mössöiltä, joihin hän ei epäilevänä Tuomaksena ollut koskaan eläessään suostunut koskemaankaan. Raaka kala ja merilevä eivät kuulostaneet houkuttelevilta, hyh.

//Pitää kyl jossai vaihees heittää Tora-pappa kiusaamaan noita kahta. >8D//

"Yhtä entusiastinen kuten aina ennenkin.."
Nosa hymähti, taputtaen Joria hartialle, saaden näiden ohikulkijoiden ilmeet venähtämään mitä mielenkiintoisimmiksi. Todellakaan, ei uskoisi että herra jääkunkku tha yksinäinen susi, suostuisi olemaan rämäpää-aussin kanssa, jolla oli mitä hulluin ja väkivaltasin pikkuveli ja vielä pelottavampi isä, eli koulun rehtori. Nosa virnuili tyytyväisenä. No, he olivat jo oppinee elämään toistensa kanssa, siis hän ja Jori, ja heillä synkkasi kyllä yllättävän hyvin, räiskyvän ystävyyssuhteensa kanssa. Jorista tuli mieleen Cameron välillä, ja välillä taas.. jotain aivan muuta. Mutta ei se mitään!
"Daifukuista! Ne on yks japanilainen jälkiruoka."
Nosa toisti, katsoen Joria kuin tuo olisi kuusta pudonnut. Eikö tuo tiennyt mistään mitään!? No armahdetaan! Nosa alkoi sitten selittämään miten se tehtiin sellaisesta oikein paksusta riisistä, jonka sisälle laitettiin makeaa paputahnaa, suklaalla kuorrutettua mansikkaa, tai jotain hilloa. Päälle saattoi laittaa koristeeksi vaikka marsipanista jonkin sydämen tai kukan tai muuta kivaa. Tai no, ihan miten oman maun mukaan halusi niitä tehdä.
"Ajattelin tehdä niitä tässä jossain välissä.. Daiki halusi niitä, ja lupasin sitten niitä väsää, ja hän myös kehotti sinulle antamaan yhden jotta leppyisit, etkä olisi niin mörkönä kokoajan!"
Nosa naurahti, taputtaen toverillisesti toista selkään. Miehekkääseen tapaan, kunnon tömstöms.
"Voisit olla kokki kolmosena jos haluat. Ihan kivaa olisi jos joku auttaisi, ettei sen puoleen. Voitaisiin vaikka Lucalle mennä niitä tekemään, sielä on isompi keittiö, eikä tarvitte heti ensimmäisenä alkaa korvaamaan tavara vahinkoja koululta tai mitään!"
Nosa innosa puhkuen ehdotti. Yaay! Jori tulisi käymään! ..jos tulisi. Ja jos ei suostunut oma-aloitteisesti, hän raahaisi mukana! Toki, eka pitäisi käydä kaupassa, hakemassa kaikki moiveet ja tälleen.

//Ehdottomasti! XD//

Kuullessaan mitä daifukut olivat Jori pyöräytti silmiään hymähtäen.
"Arvasin..." hän mutisi itsekseen. Japanilaisten mömmöjä. Hänen silmänsä kääntyivät takaisin Nosaan tämän alkaessa selittämään, mitä kaikkea niihin daifukuihin kuului. Kuulosti niin epämääräiseltä, että Jorin toinen silmä väkisinkin meni sirilleen epäluuloisuudesta ja toinen suunpieli vetäytyi taaksepäin jonkinlaiseen irveeseen. Kuka nyt muka tunki jotain riisiä ja hilloa samaan pakettiin? Kuulosti vahvasti sellaiselta, minkä hän jättäisi väliin...
Jorin ilme palasi kohta jälleen neutraaliksi ja hän kuunteli kun Nosa jatkoi selittelyään, että aikoisi tehdä niitä daifukuita jossain välissä. Mutta sitten toinen hopeatukkaisen kulmakarvoista ponnahti taas ylöspäin. Hänkö muka mörkö?! No ei sitten taatusti ollut! ... Ehkä välillä vähän äkänen ja hiljanen, mutta ei hän nyt niin paha ollut... Sitä paitsi siihen oli ollut aihetta! Jori tuhahti ja käänsi hetkeksi katseensa toisaalle melkein murjottaen taas. Ei tosin tällä kertaa Nosalle, vaan sille Daikille, joka häntä möröksi kehtasi väittää. Ei sillä, että hän olisi tätä edes tuntenut, mutta joka tapauksessa! Silmät kääntyivät takaisin Nosan suuntaan tämän hänen hartiaa taputellessaan, pää kuitenkin pysyi yhä sivuttain. Lopulta sekin sitten kuitenkin muutaman sekunnin mökötyksen jälkeen käännettiin takaisin toiseen päin.
"Enpä usko, että minusta hirveästi apua olisi." Jori tokaisi. Nimittäin keittiössä hän oli ihan peukalo keskellä kämmentä. Hyvä kun vettä osasi keittää polttamatta sitäkin pohjaan. Kotitaloustunneilla ei oikein oltu jaksettu kuunnella, ja lopulta saman pöydän oppilaat olivat jättäneet hänet ulkopuolelle, kun hän oli näppinsä polttanut kiehuvan veden kanssa. Hän oli sitten katsellu vaan vierestä. Parempi niin... Jori ajattelikin jo kieltäytyä kohteliaasti ideasta, kun huomasi Nosan ilmeen. Ei taas tätä. Nosan ilme nimittäin kertoi, että jos hän ei vapaaehtoisesti tulisi, niin tultaisiin sitten ei-niin-vapaaehtoisesti. Mikä Nosan tuntien tarkoitti sitä, että tuo kiskoisi häntä vaikka kravatista koko matkan, välittämättä siitä jos kaveri kuristuisikin. Kunhan vain saisi hänet paikalle. Jori huokaisi, hänellä ei taitaisi olla vaihtoehtoja...
"Fine..." hän sitten lopulta suostui, kääntäen uudestaan katseensa sivuun. Vielä hän katuisi tätä, mutta sitä joutuisi valitettavasti murehtimaan vasta silloin. Hän tosin pysyisi kaukana kaikesta, mikä oli vähääkään kuuma tai terävä...

Jori ja tämän epäluulot! Oikeasti! Tuo ei ollut edes maistanut mistään mitään, ja sitten sitä oltiin jo kritisoimassa japanilaisia herkkuja. Nosa pyöritteli silmiään ja katteli sitten muualle hetken. Nosa katseli vähän mitä muut hihhulit sääti pihalla, ennen kuin käänti katseensa takaisin Joriin, joka mökötti siitä tosiasta että oli oikea iso mörkö. ehkä nyt pitäisi sanoa "iso vauva", mutta oh well. Miehet on muutennin iha ihmeen isoja vauvoja. Nosa virnuili, nostaen toista suupieltään. Sen siitä saa, kun ollaan jääkunkkuja.
"On sinusta kuitenkin~ ele heti epäile kokkailu taitojasi."
Nosa hykerteli. No okei, Jorilla oli surullisen kuuluisa kokkaustaito. Se oli jo taitolaji saada vesi palamaa pohjaan, joten.. Jori oli pro. Feilaajien mestari ihan. Varmaan hänet vielä kruunattaisiinki siihen jos se sitä olisi. Poika ravisti päätään. Jori sitten suostui! Iloisena ja innostuneena nuorena miehenä! Nosa säteili kuin naantalin aurinko ja tämä glomppasi toisen. YAY! Ja märkä pusu poskelle.
"Tästä tulee kivaa!"
Nosa lähti sitten raahaamaan toista mukaansa. Hän tuskin saisi lainaa ihan heti iskän autoa, mutta noo, bussilla pääsee aika hyvin kaupunkiin, ja jos hän muisti oikein, kohta lähtisi tuosta ohitte taas linkka! Nosa vilkaisi puhelimesta kelloa, ja laittoi juoksuksi, Jori tietenkin mukanaan. Se joku yksinäinen pulla joka oli jätetty sivuun, jäi sinne jonnekin, harakoitten ja muitten otusten nokittavaksi.

Sitä päästiin sitten Nosan, Lucan ja Toran asunnolle. Tai kerrostalon ulko-ovellen. Poika selitti vähän sitä ja tätä ja kaikkea turhaa, samalla kun käppäili kerrostalon portaikkoon. Hissillä? Vai Rappusia myöte? No Luca nirhisi hänet jos saisi tietää hänen seikkailleen rappusissa, joten.. ehkä hän menisi hissillä, se kun tuossa oli sopivasti alhaalla. Kyytiin, ja ylös. Ylin kerros. Poika sitten näperteli avainten kanssa hetken. Oven takaa kuului pientä ininää ja rapinaa. Koira oli vastassa, kun kuuli avainten kilinää -Nosa kun tapansa mukaan kilisteli avaimia hetken ennen kuin otti oikean avaimen käteensä- ja oli iloisena koirana omistajaansa vastassa! Aussi avasi oven ja heti oli lässyttämässä ja paijaamassa Riolle. Nosa hymyili itsekseen. Koiru voi hyvin! Se pitäis vain käyttää ulkona pika pikaa.. no Jori voisi sitten.. Kun Rio näytti pitävän niin hirveästi toisesta! Tervehti miehekäästi muristen niskavillat pystyssä.
"Aaws. Se pitää susta!<3 Käyttäydy kiltisti Rio."
Nosa sanoi, taputtaen koiraa, joka katsoi häntä kuin herran enkeli glooria pään päällä kiiltävänä, kunnes katsoi joria, ja näytti virnistävän.. ilkeästi.

Jori hymähti. Hän mitään epäillyt, kun tiesi jo olevansa surkeuden huippu keittiössä. Ei sitä nyt voinu olla huomaamatta. Suutaan mutristaen Jori hymähti. Katsoen sitten Nosaan. Tuon silmiin näytti tulevan jokin hullu kiilto, kun hän oli suostunut tulemaan noille. Hopeatukan pää vetäytyi hieman taaksepäin, toinen silmä oli levottomasti sirillään ja toinen kulmakarva puolestaan kohosi ylemmäs. Kun Nosa tällä kertaa glomppasi hänet, hän ihme kyllä pysyi pystyssä. Sitten aussinuori jakeli taas niitä muiskujaan. Jori parahti, ja sivummalla olevat jätkät rupesivat räkättämään.
"Sanoinhan jo: EI ENÄÄ TUOTA!" Jori rääkäisi. Nojaa, Nosa ennenkään ollut hänen sanomisistaan piitannut. Varsinkaan niistä kielloista~
Sittenpä Nosa lähtikin jo juoksujalkaa kiikuttamaan häntä kohti bussipysäkkiä, johon kyseinen ajoneuvo olisi kohta puoliin tulossa. Pari kertaa kompuroitiin matkan aikana, mutta eipä Nosa sitäkään huomioinut, kunhan Jori tuli perässä miten taisi, vaikka sitten mahallaan raahautuen.

Bussimatkan pitkä puolituntinen meni sillä, kun Nosa hehkutti sitä miten kivaa oli, että hän tuli kylään ja että hän saisi maistaa (pakotettuna) daifukuja, ja sitten kaikkea muuta enemmän tai vähemmän -yleensä vähemmän- turhaa. Jori tuijotti pihalle bussin ikkunasta ja hymähteli välillä jotain vastaukseksi. Saavuttiinpa sitten lopulta Nosan ja niitten muitten, joista Jorilla ei ollut hajuakaan, asunnolle. Näemmä mentiin hissillä, ja Jori toivoi, ettei se nyt vain jäisi jumiin. Se olisikin tyypillistä hänen tuuriaan... Tällä kertaa niin ei onneksi käynyt.
Jori kohautti kulmiaan kuullessaan yninää oven takaa. Näillä oli koira? Hetkeksi tuli aivan pikkiriikkinen hymy Jorin kasvoille, koiraihminen kun tuo oli. Hän pysytteli vielä Nosan takana tuon avatessa oven ja mennessä sisälle, lopulta tuli sitten itsekin. Dobermanni. Niiiiice. ... Tosin, koira ei tainnut ihan niin paljoa tykätä hänestä. Jori sulki oven hieman epävarmana, hitaasti, tekemättä äkkinäisiä liikkeitä, eikä katsonut koiraa enää silmiin, kun ne ei siitä tunnetusti tykänneet. Pitivät uhkaavana. Katse ponnahti Nosaan, ja Jori tuijotti aussia silmät pyöreinä. .... Siis, oliko tämä ihan oikeasti tosissaan!? Tiesikö Nosa koirien elekielestä yhtään mitään?! .... Juuust, hyvin menee... Jori vilkaisi koiraa syrjäsilmällä, riisui kengät jaloista ja käppäili peremmälle ollen vähän varuillaan Rion suhteen. Näinköhän hän selviäisi ehjänä täältä ollenkaan..