Happy Reunion!<3

Nosa istuskeli kaikessa rauhassa pihalla, kuuntelemassa musiikkia ja meittiessä mitä valokuvaisi seuraavaksi. Välillä räpsäistiin randomisti kuva, ja sitten säädettiin kameran asetuksia, taas kuva ja taas säädettiin. Kunnes sai sellaisen kuvan aikaiseksi mikä näytti hyvältä. Varmaan hän oli lainannut tätä jollekulle kun kerta oli säädöt pielessä, mutta ei muuten mitään hätää. Nosa otti pari kuvaa kokeeksi ja totesi niitten näyttävän hyvältä. Nosa lähti käppäilemään kaikessa rauhassa ympäri koulua, ottaen pari kuvaa patsaasta ja muutamasta ihmisestä ja sitten itse rakennuksesta. Aussi poika otti taas yhden kuvan ja katsoessaan sitä display näytöltä, sielä pörrähti tutun näköinen pää yhtäkkiä. Poika jäi tuijottamaan näyttöä hetkeksi aikaa nostaen sitten katseensa. Nääh. Ei se tuittupää voisi täällä olla. Hillui sielä jossain, eikä koskaan nähtäisi enää. Ah, mitä traamaa. No ei se mitään!
No, myöhemmin tämä draamamaisuus sai uuden käänteen, hänen sytyttäessä mini cigarilloa, näkyi tuttu pää jälleen porukan keskeltä. Silmiä oikein siristettiin ja ihmeteltiin josko tuo muka oikeasti piti paikkaansa. Nosa sitten päätti ottaa asiasta paremmin selkoa, kävellen vähän syrjempään ja näin ollen saattoi nähdä paremmin tuon ihmismassan ylitse ja näki sielä tosiaan Jorin. Nosa virnisti leveästi. Kappas. Tuokin oli eksynyt tänne! YAY! Kavereita! Nosa laittoi kameran paremmin kaulansa ympärille ja lähti iloisesti loikkien Jorin luokse.
"Joriiiii!~♥"
Nosa huudahti ja glomppasi tuon kyseisen albiino jätkän. Poskittelua tapahtui ja hengiltä rutistamista. Kaulan kohdalta. Olihan sitä iloisesti kaaduttu nurinkin. Muutama kääntyi katsomaan mitä ihmettä tapahtui ja missä järjestyksessä. Nosa vain ihkutti sitä miten mahtavaa ja ihanaa ja siistiä oli että Jori oli koululla. Nyt hänellä olisi kaveri jonka kanssa leikkiä jälleen! Ja Jorikin oli aina tykännyt leikkiä hänen kanssaan. Niin paljon kaikkea kivaa kun tuli toisen kanssa tehtyä!


//Lyhyttä mutta tästä se lähtee. xD//

Jori haukotteli ja raaputti kädellään takaraivoaan. Oppituntien jälkeiset ajat oli kyllä tylsiä, varsinkin kun niitä yksin vietti. Siis, se oli hyvä puoli, että sai olla yksin ja ajatella asioita, mutta sitten jos ei mitään ajateltavaa ollut, niin aika kävi pitkäksi. Hopeatukkainen nuorukainen tepasteli pitkin koulun pihamaata. Muita nuoria miehiä parveili pitkin pihaa, samanikäisiä, nuorempia tai vanhempia. Jori hymähti itsekseen ja poistui sitten sisäpihalta, lähtien kiertelemään koulurakennusta ympäri. Eipä tässä mitään muutakaan ihan heti tähän hätään keksitty. Ehkä sitä voisi myöhemmin lähteä kaupungille, tai sitten rannalle, jos ei mitään muuta jännää tapahtuisi.
Jori oli ehtinyt kiertää koulun kohta kokonaan. Nuorukainen puuskahti uudestaan tylsistyneenä, kaivaen sitten T-paitansa rintataskusta tupakka-askin. Askista napattiin yksi syöpäkääryle, joka törkättiin huulien väliin, sitten aski laitettiin takaisin ja tilalle kaivettiin sytkäri. Jori käveli samaan aikaan kun sytytti tupakkansa, ja lähti toisen kerran kiertämään koulua ympäri. Oli tämäkin tylsää, nikotiinintäyteistä elämää.
Jori kiersi koulun toiseen kertaan, ja pysähtyi sitten koulun pääoven edustalle. Ihmisiä pyöri yhä ympärillä. Minkä hemmetin takia kaikki roikkuivat koulun alueella? ... Ai niin joo, näillä taisikin olla koulua, hänellä taas oli vapaapäivä. Ihanaa~
Jorin tupakka oli melkein loppuun kulunut jo, pieni pätkä oli enää jäljellä, mikä roikkui suunpielessä. Jori tuijotti hetken aikaa jonnekin kaukaisuuten lasittunein silmin. Tapitteli ilmaan reikiä. Hopeatukkainen oli juuri kääntymässä ympäri ja häipymässä, kun jostain kuului kiljahdus. Jori hädin tuskin ehti tajuta oman nimensä kiljunnasta. Muutoin hän ei sitten ehtinyt reagoimaan, ainoastaan ehkä silmiään räpäyttämään, kun jotakin syöksyi takaapäin niskaan. Jori hätkähti yhtäkkiä ja horjahti eteenpäin, hyvä kun ei nielaissut sitä suussa ollutta tupakantynkää, vaan onneksi sentään se putosi suusta maahan, ja kohta meni Jori itse perässä, mahalleen mätkähtäen. Ympärillä olevien muiden oppilaiden tavoin hän itsekin yritti tajuta, mitä oikein oli tapahtunut hetki sitten. Niskassa roikkuvasta otuksesta huolimatta hän könysi ylös polvilleen ja kääntyi ympäri.
"Mitä pirua---?!" Jori älähti ja tuijotti silmät suurina häntä halivaa ja kuristavaa jätkää. Tässähän oltiin kuristumisvaarassa jo melkein! Ja Jori ei oikein edes tajunnut, mitä toinen oikein hölisi koko ajan. Hopeatukkainen tarrasi Nosaa olkapäistä kiinni ja työnsi tuon kauemmas itsestään, istuen maassa toinen kuitenkin yhä reisiensä päällä.
"Mitä hittoa tuo oli?! Tappaako yritit!? Ja kuka hemmetti edes olet?!" Jori ärähti katsoen Nosaa silmät sirillään. Ehei, eihän hän muistanut tuota toista nuorta, jonka oli joskus aikoja sitten tuntenut. "Ja nouse ylös päältäni!"

Nosa oli ihan fiiliksissä!
Hän halasi ja kihenäsi ja halasi ja rutisti ja rakasti toista melkein hengiltä! Pojan ote oli kuin itse kuoleman. Tarraantuneena toiseen kiinni kuin mikäkin takiainen, eikä puristusotetta hellitetty vaikka maahan kaaduttiin. Nosa piti melkein kahta tiukemmin kiinni. Ja kun Jori oli vatsallaan ja Nosa toisen seljässä, tämä kiehnäsi Jorin takaraivoa vasten. Selittäen miten kivaa oli nähdä taas, kun siitä oli förevör, kun viimeksi oli nähty ja mitä kaikkea ihmeellistä. Tosin, Jori ei näyttänyt yhtä iloiselta, vaikka oli aina iloisena veikkona juossut vastaan (eli pakoon) ja halannut takaisin (eli rimpuillut) ja ollut aina satasella mukana (eli vastustanut) kaikessa!
"Hö? Etkö sinä.. muista minua?"
Nosa kysyi pettyneenä kun Jori oli rimpuillut itsensä istumaan, niin että hän nyt istuskeli tuon reisien päällä. Nosa oli tarraantunut Jorin paitaan ja tuijotti toista, suurilla kullanruskeilla silmillä. Jotka kimmelsi jo krokotiilinkyyneleistä. Mikä loukkaus ihmiskuntaa vastaan kun ei edes BFFää muisteta enää!
"Mikä loukkaus! Kyllä sinun nyt minut pitäisi muistaa -ja en nouse- kun tehtiin aina niin paljon kaikkea kivaa!"
Nosa tuhahti, laittaen kätensä puuskaan, mutta istui silti toisen sylissä vielä, ja jos Jori yrittäisi työntää häntä pois, hän tarraantuisi kiinni. Nosa alkoikin sitten selittämään, miten he olivat yhdessä olleet uimassa, harrastaneet vesihiihtoa, ja suunnistaneet ja luistelleet, pelanneet jalkapalloa ja jääkiekkoa ja sählyä ja pesistä ja--
Ties mitä he olivat tehneet, ja aina Jori mystiesti oli lapuissa ja mustelmissa.
"Pitäisi sinun nyt sen verran muistaa! Olen Nosa!"
Nosa sitten sanoi, ravistaessaan Joria suhteellisen voimakkaasti. 'Etkö sä muista, muaaa?!' -huutaen samalla. Huusipa vielä sitä miten toisen tulisi hävetä silmät päästään sen kunniaksi. Mokoma. Hippi. Hmph. Nosa repikin toista sitten ylös, noustuaan itse ensin. Paikallaolijat tuijottivat kaksikkoa pitkään. Miksi heistä tuntui että tämä ei ollut ihan se tavanomainen happy reunion mitä yleensä kavereiden kesken näkee? Tai siis Nosan puolesta se näytti siltä, mutta näköjään tämän toisen ei. Mikähän sen nimi oli ollut? Jori? Vissiin. No ei se mitään. Nosa ainakin näytti taas rutistavansa Jorilta kylkiluita kasaan, vaikka tuo miten rimpuilisi.
"Kiva nähdä taaas! Voidaan taas tehdä kaikkea kivaa yhdessä!"

Jori yhä pöhkönä tuijotti toista. Hopeatukkainen istui maassa selkä lysyssä ja tuijotti Nosaa toista kulmaansa kohottaen. Pitäisikö hänen sitten tuollainen hullu muka muistaa jostakin? Jori nojasi vähän taaksepäin Nosan roikkuessa hänen paidassaan kiinni, krokotiilin kyyneleet silmissään.
"...." Jori ei sanonut mitään, tuijotti vain. Hän yritti työntää tuon pois jalkojensa päältä, mutta vaikutus ei ollut toivotunlainen, vaan tämä tarrasi häneen vielä pahemmin kiinni. Hän yritti aikansa, mutta luovutti sitten, kun toinen ei liikkunut niin mihinkään. Joten hänen ei auttanut muuta kuin kuunnella mitä tuo höpötti uimisista ja vesihiihtelyistä ja jalkapallosta ja jääkiekosta ja pesiksestä ja sählystä jaaaaah... lähes kaikesta maan ja taivaan välillä. Ei leikannut hopeatukkaisella nuorella vieläkään.
"Nyt olet kyllä sekoittanut minut johonkuhun toiseen..." Jori tuumasi, mutta hän jähmettyikin samassa toisen paljastaessa nimensä. Jorin silmät pyöristyivät, mutta samalla pupillit tuntuivat pienentyvän. Hän tuijotti taas Nosaa, mutta tällä kertaa vähemmän tai oikeastaan enemmän järkyttyneen oloisena.
"... Voi ei..." Jori ehti pihahtaa hiljaa, ennen kuin Nosa alkoikin ravistella häntä. Muut läsnäolijat oppilaat katsoivat Joria myötätuntoisina, osa näistä irvistelikin vähän Nosan ravistellessa hopeatukkaista. "Loooooopeeeeetaaaaah~~!" Jori huudahti sitten toiselle saadakseen tämän lopettamaan ravistelunsa. Päässä alkoi jo pahemman kerran heittämään.
Nosa lopettikin viimein. Jori istui hetken aikaa maassa päätään pidellen, kunnes Nosa repi hänet pystyyn väkisin. Ensin kaadettiin maahan ja sitten revittiin pystyyn. Jori alkoi pikku hiljaa muistamaan kaiken Nosasta. Että tuo oli vähän melodramaattinen toisinaan, yksi hullu AD/HD-tapaus, ja lähinnä sen, että tuo oli aina ollut häntä kiusaamassa. Ehkä Nosa itse oli pitänyt sitä kivana ja muuta, mutta hänestä se ei ollut ihan niin... ... Ja hän muisti myös, että tuo tykkäsi kovastikin rutistella häntä, varsinkin julkisilla paikoilla, niin kuin nyttenkin, niin että kylkiluut rutisivat. Nosan seurassa hän muutenkin oli saanut mustelmia ja kolhuja ja murtumia yleensä.
Jotenkin ihmeen kautta Jori sai kätensä revittyä vapaiksi, tarttui Nosaa taasen olkapäistä kiinni ja työnsi tuon kauemmas itsestään, hypähdellen pari askelta taaksepäin saatuaan tuon irroittamaan otteensa hänestä. "Rajoita nyt vähän." Jori puuskahti, huoahtaen ja nojaten polviinsa. Henkihän tässä lähti. Kumarassa, polviinsa nojaten, Jori tuijotti sieltä alhaalta käsin Nosaa. Tuo oli kaiketi aikalailla saman pituinen kuin hän. Yhä pitkä, paksu musta tukka, ja tuo ainainen leveä hymy kasvoilla. Jori puisteli päätään. Luulisi, että tuokin sekopää olisi rauhoittunut vuosien mittaan, mutta nähtävästi niin ei ollut käynyt. ... Ja nytkö hän joutuisi kestämään tätä vielä täälläkin?! Hän kun oli luullut pääseensä tuosta jo eroon!

Jorin rimpuillessa käsiä irti, Nosa yritti epätoivoisesti pitää toista kuolettavassa halissa pidemmän aikaa. Mitä nyt toinen sitten vihdoin ja viimein sai kätensä vapaaksi ja näin ollen loikki kauemmas. Nosa möksähti, mutristaen huuliaan. Tylsimys! Jori aina ollut jotenkin tätä sosiaalista kanssakäymistä vastaan. Varsinkin haleja. Mikähän siinä muka oli niin kamalaa? Rakkautta saattoi osoittaa halein. ♥ Aussi laittoi kätensä puuskaan ja katsoi toista kulmat kutrussa ja huulet mutrussa. Mokoma tylsä antisosiaalinen pallo. Siihen tehtäisiin muutos! Pakkohan se oli! Muuten toinen ei ikinä saisi poikakaveria itselleen! Sehän olisi traagista! Hirveää traamaa! Nosa kallisti päätään kun Jori käski rajoittamaan vähän. Virne nousi kasvoille kun toinen häntä noin katseli. Hihii! Tuo taisi olla niin iloinen hänet nähdessään ettei tiennyt mitä olisi sanonut ja missä järestyksessä! Hihiihiii!
"Miten sinä tänne eksyit?! Sun pitää kertoa kaaaaikki! Onko sulla poikakaveria? Eikö? Ootko sä sit vielä neitsyt!? Tämähän on suorastaan kamalaa!"
Nosa kyseli uteliaana, ja kun hän pääsi tuohon neitsyt pisteeseen, kuului paikallaolijoiden kohdalta pientä tirskuntaa. Nosa tosin mulkaisi noitten suuntaan. Antaa toisen olla neitsyt jos teki mieli. Mitä nyt se oli kamalaa! Jori parka, oli jäänyt paitsi lihan parhaimmistosta! Siis hänestä. Hohhohohoo! Hänhän oli jo varattu, joten hän ei voisi toista auttaa siinä suhteessa. Pitäisi etsiä toiselle oma kullanmurunen jostain.
"Voin auttaa sua löytämään jonkun! Ehkä joku paikallaolijoista olis ihan fiiliksissä mukana!"
Nosa ajatteli ja katseli ympärilleen. Monet kääntyivät jo lähtiäkseen, mitä nyt pari uteliasta oli vielä paikalla. ...Joo okei, ei se näyttänyt olevan hyvä idea. Nosa heilautti kättään ja loikki sitten lähemmäs Joria. Tanssahdellen muutamalla askeleella toisen ympärillä.
"Missä huoneessa asut? Minulla on huoneessa tyhjää! Voit tulla sinne~ Jos kämppiksesi on kamala. Aina mahtuu!"
Nosa ehdotti ja tökkäisi Jorin vasenta kylkeä, ja sitten kiersi toiselle puolelle ja tökkäisi oikeaa kylkeä. Ja Nosasta on sanottu että hänellä on kovat sormet, joten tökkäisyt eivät olleet niitä miellyttävimpiä tai kevyitä ainaskaan. Vähän kovempaa ja varmasti olisi mustelma jossain. Mustat hiukset olivat yksinkertaisella ponnarilla ja ne heilahtelivat sitä mukaan kun Nosa loikki kauan-kadoksissa-olleen-ystävänsä ympärillä. Pian hän kuitenkin jäi selin seisomaan Jorin eteen, selittäen miten he voisivat viettää yhdessä aikaa! Joka päivä! Monta tuntia! Ja tänään he voisivat vaikka-
"Pelata tennistä!"
Nosa hihkaisi ja kääntyi katsomaan Joria, joka oli hilpassut näköjään pakoon. Nosa tuijotti tyhjää kohtaa hetken, kunnes lähti etsimään Joria jostain.
"Joriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!! Tule tännneeeee!!! Pidetään hauskaa!"

Ei Jorilla mitään silloin-tällöin-halaamista vastaan ollut. Nosalla se vaan tarkoitti sitä, että halataan joka kerta kun nähdään, vaikka viime kerrasta olisi vain pari minuuttia, ja se halaaminen tarkoitti tämän kohdalla todellisuudessa rutistetaan hengiltä! Hengiteltyään hetken aikaa ihan vapaasti, niin että henki lopulta kulki taas, Jori suoristautui ja katsoi Nosaa tunkien kädet housujen taskuihin. Sekopään puheripuli alkoikin saman tien. Ja mitä hän muisteli aikaisemmilta ajoilta, hetkeen se ei lakkaisikaan. Jori tuijotti Nosaa puoliavoimin silmin. Nosa puhui ihan liikaa. Jori ei edes yrittänyt vastailla tämän kysymyksiin, kun tiesi ettei kuitenkaan ehtisi. Sula mahdottomuus.
Mitä nyt Nosan päästessä siihen neitsyt-kohtaan Jori hätkähti ja tunsi punastuvansa. Ja liian suorapuheinenkin vielä! Julkisilla paikoilla! Jorin olisi tehnyt mieli häipyä saman tien, mutta hän ei pääsisi pitkälle. Jos yrittäisikin lähteä, Nosa varmaan glomppaisi hänet uudestaan maahan. Jori mulkaisi ympärillään olevia tirskahtelevia oppilaita, ja nämä hiljenivätkin sitten. Jori huokaisi raskaasti ja sulki silmänsä otsa rypyillä. Hän yritti olla kuuntelematta Nosan pulputusta, muttei voinut välttyä tuon jutuilta.
"Kiitos vain, mutta ei!" Jori puuskahti avaten silmänsä uudestaan Nosan ehdotellessa, että voisi auttaa löytämään jonkun poikaystävän hänelle. Nyt meni jo vähän yli, kun ehdoteltiin tuollaisia, ja vieläpä tämän ihanan 'yleisön' joukosta. Jori pudisteli kauhuissaan päätään, vaikkei Nosa sitä varmasti noteerannut. Hopeatukkainen vilkaisi irvistäen kerran ympärilleen ja löi käden kasvoilleen. Miksi hän?
Jori kurkisti sormiensa välistä, ja Nosa olikin yhtäkkiä kahdonnut hänen edestään. Samassa kuitenkin Jori tunsi kovan tökkäisyn kyljessään ja hän hypähti lähes, kääntäen katseensa Nosaan tyrmistyneenä. Vieläkin tämä teki tuota! Saisi lopettaa, se oli inhottavaa! Hyvin paha tapa! Eikä kyselisi koko ajan kaikkea. Itseasiassa, saisi Nosa jättää hänet rauhaan kokonaan, ikuisiksi ajoiksi. ... Se kyllä oli vain toiveajattelua. Jorin katse kääntyili Nosan perässä tämän hyppiessä hänen ympärillään ja yritti väistellä tämän valitettavan kuuluisia tökkimisiä. Ne eivät todellakaan olleet kivan tuntuisia. Mahtoi olla ympärilläolijoista huvittavan näköistä, kun Jori väänteli kroppaansa yrittäessään suojella kylkiään tuon sekoboltsin teräviltä sormilta.
Vihdoin toinen lopetti ympärillä hyppimisen ja tökkimisen. Hei, tämähän jäi selin häneen. Mikä mahtava tilaisuus! Jori ei kauaksi aikaa jäänyt tuijottamaan Nosan takaraivoa, vaan kääntyi ja lähti hipsimään tiehensä. Kuin murtovaras yössä. Ympärilläolijat tirskahtelivat vähäsen tai näyttivät muuten vain huvittuneilta. Olkansa yli vilkaistessaan Jori kuuli Nosan huudahtavan "Pelataan tennistä!", ja siinä vaiheessa nuori mies päätti ottaa hatkat, pinkaisten juoksuun asuntoloita kohti. Eih, ei enää Nosaa, eikä varsinkaan tennistä! Siinä lajissa hänellä oli ennenkin hampaat rikkoutuneet, kun oli Nosan kanssa joutunut väkisin pelaamaan, kun armaat vanhemmat olivat pakottaneet!
Tämän ihanan pikaspurttinsa jälkeen Jori pysähtyi hengästyneenä erään puun juurelle, piilouduttuaan sen taakse. Hän vilkaisi rungon takaa, ihan heti toista ei ainakaan näkynyt. Nuorukainen vetäisi päänsä takaisin piiloon ja valui istumaan maahan nojaten puun runkoa vasten.

Nosa hyppeli ympäri, etsien Joria. Sitä tyypiskää saikin sitten tuskassa etsiä. Ei näkynyt ainakaan asuntoloilla. Eikä ihan heti pihassakaan. Nosa möksähti. Sitten hän suuttui. Kunhan hän saisi Jorin käsiinsä, hän mottaisi tuota! Poika mumisi itsekseen ärräpäitä ja suunnitteli jo iloisesti jotain hirttäjäisiä tai muuta vastaavaa, kun hän sitten pysähtyi hetkeksi (sattumoisin muutaman metrin päähän siitä puusta, jonka takana Jori oli piilossa).
"Turjake. Minne se meni?"
Nosa ärähti itsekseen, katsellen ympärilleen. Okei, hän olisi voinut vannoa nähneensä jonkin vilahtavan äsken piiloon, mutta ei hän varma ollut, joten antoi olla. Sitä paitsi, se saattoi olla jonkinlainen lintu, yhtä hyvin. Vaikkapa kuukkeli. Joten, se siitä. Nosa laittoi kätensä puuskaan ja taputti jalallaan maata. Mrr. Mitä hän nyt tekisi? Hän oli jo pienessä pääkopassaan kehitellyt sata ja yksi ideaa siitä mitä he voisivat tehdä, ja sitten se kehtasi vielä karata! Nosa puri alahuultaan ja huokaisi turhautuneena. Mennään sitten yksin pelaamaan tennistä! Ei sielä seuraa kaivattu kuiteskaa. Tömisten, Nosa lähti paikalta, hakemaan mailaa ja pallon. Kun ei kerta seuraa saada, nii pelataan yksin.
Nosa sitten pelasikin. Hetken aikaa..
Yksikseen, kunnes kyllästyi. Hän oli jo hyvän aikaa lyönyt palloa, joka kimposi seinästä takaisin, ja sitten kipittänyt sen perässä. Tuli siinä aggressioita purettua samalla. Lopulta hän kyllästyi, ja jäi istumaan kentälle, polvet rintaa vasten vedettyinä, pallo mailan alla, jota hän hissukseen heilutteli edes takaisin, pallon pyöriessä verkkoa vasten. Plääh. Oli tylsää. Olisi täällä edes joku mielenkiintoinen jonka kanssa pelata. Nosa tuhahti. Kaikkea sitääägh! Oikeasti. Elämä oli julmaa, varsinkin kun eräs Jori mamoili liikaa! Mitä pahaa tenniksen peluussa muka oli!? Heillähän oli aina ollut hauskaa! Paitsi Jorilla ehkä, kun tuo ei ikinä tajannut maastoutua pallon tieltä ja sen takia oli muutamaan otteeseen paikattavana, tai jotain... No ei se hänen vikansa ainakaan ollut. Nosa nuolaisi alahuultaa. Äh, nekin kuivasi. Taskusta kaivettiin rasva esiin ja huulia rasvattiin. Nyyh. Somebody! Tulisi nyt pelaamaan!
Nosa kellahti selälleen silmät kiinni. Siinä maattiin ketarat oikosena, auringossa. Näytti melkein siltä kuin hän olisi saanut auringon pistoksen, tai jotain muuta yhtä ihastuttavan muigeaa, mutta eihän sentään. Makoili vain, kuuntelemassa luontoa, valtaamassa yksinpeluu kenttää, ja tylsistymässä.

Jori hengähti ja jännittyi puunrunkoa vasten kuullessaan Nosan äänen vain parin metrin päästä. Hän vilkaisi nopeasti rungon takaa, mutta sai kiskaista päänsä äkkiä takaisin piiloon Nosan vilkaistessa sinne suuntaan. Henkeään pidätellen Jori rukoili jo jotain Jumalaa ja Allahia ja Budhaa ja ties mitä kaikkia niitä nyt onkaan, ettei Nosa olisi huomannut häntä. Yllättävää kyllä, rukoukseen vastattiin, ja Nosa jatkoi matkaansa. Vasta kun tämä oli kadonnut kokonaan näköpiiristä Jori uskalsi hengähtää. Nuorukainen istui maassa jalat koukussa, selkä puunrunkoa vasten, käsivarret polvien päällä roikkuen ja katse luotuna taivasta kohti. Hopeatukka kaivoi taas taskustaan sytkärin ja tupakat ja laittoi yhden suuhunsa palamaan. Hermosauhujahan tässä tarvittiin... Mitenkä oli mahdollista, että ties kuinka monen pitkän vuoden jälkeen hän ja Nosa tapasivat uudestaan samassa koulussa? Eikö Nosan pitänyt asua jossain maapallon toisella puolella? Jos olisi tiennyt tästä yllätyksestä, hän ei olisi luvannut vanhemmilleen tulla tähän kouluun. Sille tosin ei voinut enää mitään, mutta kuitenkin.
Jori veti viimeiset henkoset vähän ajan päästä ja nousi sitten pystyyn. Hän oli istunut tässä varmaan jonkin vartin tai kaksikymmentä minuuttia. Jätkä lähti taas kävelemään ympäri koulun tiluksia. Kunnes saapui tenniskenttien lähistölle. Hän katsahti kentille päin ja huomasi kenet muunkaan kuin Nosan yhdellä kentällä. Jorin toinen kulmakarva nousi hienoisesti, ottiko toinen aurinkoa tai jotain keskellä tenniskenttää vai oliko tämä sammahtanut? Nosa vaikutti vähän tylsistyneeltä, no ihmekös tuo, kun muita ihmisiä ei ollut mailla eikä halmeilla kiusattavaksi tälle AD/HD-tapaukselle.
Jori oli jo aikeissa jatkaa matkaansa, mutta jotenkin hän vaan jäi vielä tuijottamaan Nosaa. Jotenkin häntä rupesi säälittämään toinen. Hän oli äsken ehkä ollut vähän turhan tyly. Jollain tavalla Nosa myös muistutti hänen veljeään. Jorin olemus muuttui vähän synkäksi hänen ajatellessaan veljeään. Tämä ei kyllä ollut ollut mikään sekopää AD/HD-tapaus, mutta Nosa herätti hänessä samalla lailla jonkin huolenpitovietin tai sellaisen. Jännällä tavalla. Jori huokaisi ja raapi takaraivoaan ja hieroi niskaansa. Tapeltuaan omatuntonsa kanssa jonkin aikaa hän kääntyi ympäri ja käveli tenniskentän luo, nojaten otsansa verkkoaitaan ja tuijotti kentällä olevaa Nosaa sen läpi. Hän saisi kyllä rutkasti katua tätä myöhemmin, mutta sitä ajateltaisiin sitten.
"Hei." Jori mutisi vaimeasti Nosalle, silmät kääntyen omista kengänkärjistä tummatukkaiseen nuorukaiseen. Kädet olivat housujen taskuissa ja hopeatukka oli vähän lannistuneen oloinen hävittyään omatunnolleen. Jori kirosi tälläkin hetkellä mielessään sitä, että oli niin pirun hellämielinen välillä.

Nosa raotti silmäänsä kun muutama askel kuului hänen suuntaan, ja sitten sitä seurasi "Hei". Nosa käänsi laiskasti päätään ja katsoi Joria, aivan kuin tuo olisi ollut kuusta pudonnut kuu-ukko. ..No ei se olisi ollut niin kaukaa haettua, ottaen huomioon että toinen oli niin vaalea, siinä missä kuu itsekin. Jori sai nyt kaikessa rauhassa leikkiä kuu-ukkoa ja olla ihmeellisellä ilmeellä siinä katsomassa häntä. Nosa nousi istumaan, ja katsoi Joria, kun tuo tuijotti tuota takas. Nosa pärskähti pienesti toiselle ja alkoi tuon nilkassa roikkumaan. Toinen ei saisi karata taas. Nosa kuitenkin päästi irti lopulta jossian välissä, ja nousi ylös. Katseli muualle siinä sitten.
"Mitä sä täällä teet?"
Nosa kysyi, katsoen sitten Joria silmäkulmastaan. Periaatteessa hän kysyi, mitä Jori teki täällä hänen kanssaan, ja mitä toinen teiki täällä koululla. Olihan se ollut vaikka millainen shokkitilanne että Jori oli täällä. Tai sellainen iloinen shokkitilanne. Nosa oli innostunut hitusen. Sen takia hän toista rutisti förevör and evör. Ei siinä etteikö hän siis muutenkin rutistaisi Joria kasaan. Jori oli hyvä rutistettava. Sellainen joka kesti sen kuiteski, niin miksikäs ei. Nosa keikkui paikoillaan hetken ja muiskautti sitten piruuttaan pusun Jorin poskelle. Hahaa! Näin se saatiin toinen sekasi ja kaikkea. Tai no jos saatiin. Saatto olla ettei Jori enää mennyt hämmennyksii poskipusuista, mutta sitä ei voinut tietää kun ei moneen vuoteen oltu edes nähtykää.. Nyt kun hän ei rutistanut toista kuoliaaksi, niin kuin aikaisemmin, hän huomasi miten toinen olikaan oikeastaan muuttunut. Muuttunut miehekäämmäksi, ja no aikuismaisemmaksi. Nosa hymähti pienesti ja katseli ympärilleen.
"Pelattaisiinko? Vähän edes..? ..jos otan rauhallisesti..?"
Nosa kysyi, ojentaen mailaa toiselle. Kullanruskeat silmät kattoivat poikaa kulmien alta. Melkeinpä pyytävästi.
Olikohan se nyt ihan hirveesti vaadittu, että Jori pelaisi hänen kanssaan pienen pelin.


//Lyhkääne. 'D//

Jori vaan pitkään aikaan tuijotti Nosaa sanomatta mitään. Hän oli oikeastaan odottanut, että toinen olisi uudestaan hyökännyt hänen kaulaansa kiinni ja rutistanut taas melkein hengiltä. Yllättävää kyllä, mutta onneksi tämä ei tehnyt niin. Hopeatukka ei saanut sanottua mitään, nyt hän odotti sitä, että Nosa olisi sanonut jotakin. Kun mustatukkainen ei sitten sanonut mitään, istui vain ja möllötti siinä maassa tuijottaen kuin hän olisi jokin näyttelyesine ollut, Jori käänsi katseensa muualle, johonkin kaukaisuuteen. Tuijotteli kaikkea mahdollista mikä suoraan näkökenttään osui, ja samalla ei kuitenkaan katsonut mitään, ainakaan niin tarkkaan. Lopulta yönsiniset silmät kääntyivät takaisin Nosaan tuon roikkuessa hänen nilkassaan. Jori kohautti toista kulmaansa, jääden tuijottamaan tuota taas siksi aikaa, kunnes toinen nousi.
Varsin ilmeettömänä sitä tuijotettiin Nosaa hetki, kunnes toinen puhui. Jori käänsi päätään kysyvästi, silmät kuitenkin yhä Nosassa päin.
"Mitenkä niin?" hän kysyi, tietämättä oikein mitä toinen kysymyksellään tarkalleen tarkoitti. Eikö toinen sitten ollut toivonut, että hän olisi tämän seurana? Mutta, eihän tuosta pöhköstä ottanut selvää vanha Erkkikään. Jori muljautti silmiään, kääntäen päätään sivulle ja jäi taas katselemaan jonnekin ihan muualle. Mitä ei ehkä olisi pitänyt tehdä, kun otti huomioon, että Nosa saattoi jaella näitä aivan ihania hellyydenosoituksiaan -mistä voitiin olla montaa mieltä- ihan yhtäkkiseltään tuosta noin vaan. Kun oli saanut tuon oikein mojovan muiskauksen poskelleen, Jori käännähti järkyttyneenä Nosaan päin. Silmät pyöristyivät, pupillit pienenivät, ja Jori tuijotti Nosaa muutaman sekunnin ajan silmiään räpäyttämättä, kunnes lopulta irvisti ihmeellisesti ja alkoi vimmatusti pyyhkiä poskeaan käsivarrellaan, niin kuin olisi yrittänyt puhdistaa sitä. Niin kuin tuo muka siihen auttaisi mitenkään.
"Älä enää ikinä tee tuota!" Jori älähti. Hänellä meni lähestulkoon kylmät väreet selkää pitkin. Toinen siis teki tuotakin edelleen. Hänen suureksi järkytyksekseen, vaikkei sen tietty yllättävää pitäisi olla. Saisi Nosa pusutella kaikkia muita kaikessa rauhassa, kunhan hänet säästäisi siltä! Saipahan Nosa Jorin onnellisesti sekaisin, niin kuin oli suunnitellutkin~
Lopulta hopeatukka rauhoittui siitä shokistaan jonkin verran, mitä nyt hänessä tuntui ne kylmät väreet yhä. Jori nipisti silmänsä hetkeksi kiinni, jos se auttaisi asiaan. E-hei, hän koki vain saman tilanteen mielessään yhä uudestaan. Silmät räväytettiin uudestaan auki.
Nosa vei hänen ajatuksensa onneksi kuitenkin pois äskeisestä ehdottaessaan tenniksen peluuta. Jori tuijotti toista ja tämän tyrkyttämää mailaa kulmat epäilevästi hieman kurtussa.
"Sinä nyt et ota mitään rauhallisesti." Jori puuskahti, mutta otti sitten mailan Nosalta. Ei kai hän kuolisi, kun ei ollut kuollut penskanakaan. Pitäisi vain tällä kertaa tajuta heittäytyä ajoissa maahan, kun pallo tulisi kohti naamaa.

Jori ärhentelikin kuin mikäkin koiranpentu, kun hän suikkasi suukon toisen poskelle. Viattoman pienen pusun. Nosa virnuili, kieli hampaitten välistä pilkottaen. Jori oli mitä suloisin tapaus evör! Kuin pieni koiranpentu! Vihaisena ärhenteleväinen, leluaan puolustavainen. Nosa hymisi itsekseen tyytyväisenä ja katsoi sitten Joria, vetoovasti, kunnes tuo suostui mailan ottamaan. Nosa hihkaisi iloisena, heitti kätensä ilmaan ja loikkasi toisen syliin! Siinä ei niinkään välitetty josko Jori parka pysyi pystyssä, vaiko ei, vaan sitä kiedottiin käpälät tiukasti toisen ympärille. Poika painoi Jorin päätä omaa rintaansa / kaulaansa vasten ja selitti miten ihana, mahtava ja parhain karvakamuinen ystäväinen toinen ikinä olikaan ollut!
Nurinha sitä mentiin. Eikä se mitään haitannut. Muutama ohikulkija katsoi heitä kummeksuen. Sitten tirkuivat vähän, pienen punan noustessa heidän poskilleen. Kaiketi he olettivat Nosan ja Jorin jotain hempeätä rakkaushetkeä viettävän. Nosa tosin oli niin keskittynyt ihkuttamaan ihastuttavaa pikku ystäväistään, muutaman sytämmen leijailessa pään päällä, ja posken hinkkautuessa Joria vasten, että olisi ehtinyt välittämään ohikulkijoiden katseista tai supinoista. Tosin, Jorin mulkaisu riitti ajamaan muut pois. Nosa kipusi ylös, ja lähti raahaamaan Joria mukanaan viereiseen kenttään, vaikkei albino olisi kerennyt edes jaloilleen vielä. Nosa puhkui intoa enemmän kuin pieni kylä ikinä voisi! Nosassa oleili vissiin parin kolmen kylän innokkuus. Aussi nuori heitti Jorille pallon. Toinen saisi tehdä aloituksen.

Nosa hipsi omalle paikalleen ja venaili että Jori saisi tehtyä aloituksen. Sitten sitä pelattiinkin.
Nosa onnistui aluksi pitämään itsensä kurissa, eikä riehunut ympäriinsä, lyöden palloa menemään kuin tykinkuulaa Joria päin, vaan pelasi jopa inhimillisesti. Mitä nyt mitä pidempään he pelasivat, sitä enemmn aussi innostui, ja näitä kuolettavia iskuja tapahtui, joidenka takia Jori taisi useimmiten maastoutua, tai tehdä taktisia väistöliikkeitä.
Nosa kikatteli itsekseen. Hänellä oli kivaa! Okei hikikin tuli, sehän oli selvä. Oli lämmin ilma ja sitten kun vielä urheili, niin tulihan tässä kuuma. Ja se sai hien virtaamaan.
"Duck 'n' Cover!"
Nosa huudahti Jorille, pallon lentäessä toista päin naamaa. Oli toinen asia kerkeisikö Jori väistämään.

Jori tuhahti ja mulkoili Nosaa. Tuon yllättävät hellyydenosoitukset olivat rasittavia, mutta tuo virnuilu oli vieläkin ärsyttävämpää! Toinen taisi tietää, että hän inhosi sitä. Kädet puuskassa ja silmät sirillään hopeatukka tuijotti mustatukkaa, kun tämä samassa hihkaisi iloisesti, milloinka Jorin silmät laajenivat jälleen järkyttyneinä ja hän tajusi hätkähtäneenä, että Nosa loikkasi taas häntä päin. Kun ei oltu sitten pidetty varaansakaan, niin Jori raukka käveli muutamia askeleita takaperin yrittäen hakea tasapainoaan takaisin, mutta kupsahti sitten lopulta maahan kuitenkin. Pää melkein tuli maahan lyötyä, ja Nosa vain onnessaan kiehnäsi hänen päällään. Jori yritti tönäistä tuon päältään pois, mutta tuli todenneeksi, että mitä kovemmin hän yritti saada tuota irti, sitä tiukemmin tuo ripustautui häneen kiinni.
Jori huokaisi raskaasti ja tyytyi sitten vain makoilemaan siinä maassa mustatukkaisen alla, odotellen että tämä itse päättäisi nousta siitä. Samalla Jori jakeli varoittavia mulkaisuja joillekin oppilaille, jotka tirskahtelivat näylle. Jori sulki kärsimättömänsä silmänsä. Tässähän alkoi olla oma mainekin jo vaarassa...
Lopulta Nosa päätti nousta, mutta kun Jori itse oli nousemassa, tuo jo tarrasi häneen kiinni ja lähti raahaamaan kenttää kohden. Välittämättä siitä, että Jori ei ollut vielä edes päässyt pystyyn, vaan riippui tuon perässä polvet maata laahaten. Housuihin kuluisi kohta reiät polvien kohdalle, ja seuraavaksi kuluisivat Jorin polvet kivasti. Epätoivoisesti hopeatukka yritti saada jalat alleensa, että pääsisi ylös. Se oli melko hankalaa, mutta lopulta tuo siinä sitten onnistuikin. Viimeisten kahden metrin kohdalla...
Jori puisteli päätään, äristen itsekseen jotain mennessään toiselle puolelle verkkoa. Miksi hän oli suostunut tähän, miksi?!

Pallo tuli hänelle, se ponnahti maan kautta ja Jori nappasi sen sitten seuraavan pompun kohdalla käteensä. Hän pompautti pallon pari kertaa maan kautta odotellessaan, että Nosa ehti omalle paikalleen. Sitten tuo heitti pallon ilmaan ja löi sen helposti Nosaa kohti. Ei ollut tenniksen peluu nuorukaiselta unohtunut. Ja ihme kyllä, Nosakaan ei riehunut ihan niin paljoa. Aluksi. Vaan kohta, puolisen tunnin pelailun jälkeen, Jori tajusi, että tämän palautukset tulivat aina edellistä hurjempina. Alkoi homma karata Nosalta käsistä. Jori saikin heittäytyä mahalleen kenttään pari kertaa, tai sitten väistellä taktisesti palloa vääntelemällä vartaloaan kuin jokin napatanssija. Ja Nosalla näytti olevan hauskaa.
Pitkän aikaa Jorin onnistuikin väistellä onnekseen. Tämä todella kävi ruumiillisesta työskentelystä. Vähän vastapainona koulun penkille.
Jori huokaisi, nojaten polviinsa ja katse maassa. Hän oli arvannut, että tässä kävisi näin.
"Duck 'n' Cover!"
'Että siis mitä?!' Jori nosti katseensa tajutessaan Nosan huutaneen. Himputti, tämä sitten oli syöttänyt eikä hän ollut valmiina! Ja kuinkas sitten kävikään? .... Kyllä vain, Jori oli suoraan tulilinjalla eikä ehtinyt väistää, vaan pallo mäjähti keskelle hopeatukan naamaa. Jori kaatui selälleen maahan, pallon taas kimmotessa korkealle taivasta kohti, ja putosi sitten monen metrin päässä itse herrasta. Jori näki ainoastaan tähtiä jonkin aikaa. Nenään sattui, ja aika pirusti. Käsi nousi automaattisesti naamalle tunnustelemaan, eikä oikein tuntunut mukavalta kun sormet koskettivat nenänvartta. Jori irvisti ja kompuroi istuma-asentoon, silmät edelleen kiinni. Verta valui kivasti nenästä, suun ylitse ja leualle, tippuillen paidanrinnuksille jättäen kivoja punaisia täpliä. Jori nuolaisi huuliaan ja maistoi veren niissä. Kiva, oikein kiva.. Hopeatukka avasi lopulta silmänsä puoliksi ja yritti painaa nenäänsä sormillaan verenvuodon hillitsemiseksi, mutta se sattoi sen verran ettei hän pystynyt.

Nosa oli varoittanut. Jori ei voisi sanoa etteikö hän yrittänyt varoittaa, sillä hän oli selvästi huutanut, väistöliikkeitä! Mutta toinen ei ollut kuunnellut. Oma oli vikansa.
Kurosaki katsoi miten pallo mäjähti vauhdilla Joria naamaan. Aika näytti pysähtyneen ja pallokin näytti viipyvän pitkän aikaa toisen naamaa vasten, ennen kuin Jori sitten lähti kaatumaan takaperin ja pallo ponkaisi taivaisiin, vain laskeutuakseen metrien päähän Jorista. Nosa irvisti. 'Auts..' Poika ravautti päätään ja meni laukulleen hakemaan paperia, pyyhkeen ja vesipullon. Sitten hän kipittikin Jorin luokse. Toisella taisi nenään ottaa kipeää. Ainakin tuo verta vuoti, joten saattoi olla että nenä oli murtunut. No ei se uutta ollut. Nosa oli tottunut hoitamaan Jorin nenämurtumia ennestäänkin. Hellästi se ei mennyt, mutta osasi tämän jo melkein unissaan. Ensin hän kaatoi vettä Jorin naamaan, sitten hieroi toisen nenää puhtaammaksi pyyhkeellä, ja sitten hän vasta tunki paperituppoja toisen nenään.
"Sun pitäisi keskittyä! Tällästa tapahtuu ku lillut pilvissä!"
Nosa marmatti. Hän katsoi toista pitkään nyrkäten paperista tehdyn pallon toisen sieraimeen. Kas noin! Ja sitten toiselle puolelle. Mitä nyt Jori käänteli päätään pois tieltä, niin se oli hankalaa.
"Pysy paikallasi!"
Nosa ärähti. Jori rimpuili turhaan! Hänhän hoiti toista! Rakkaudella ja hellyydellä ja ties millä muulla samanlaisella! Mitä Jori oli niin itsepäinen pikku mukula tällä hetkellä oikein? Toinen otti ja käänteli päätään, tarttui häntä ranteesta ja esti hänen hienot verenvuoto tukkimiset. Ei mitenkään näyttäny onnistuvan tämä, vaikka hän kuinka yritti. Lopulta hän luovutti ja antoi paperi mytyn Jorille tuon käteen ja tuhahti, laittaen kätensä puuskaan. Ei sitten kun ei apu kelpaa.
"Sun pitää vielä puristaa tästä!"
Nosa totesi, nappaten kunnon pinsettiotteella Joria tuon nenänvarresta kiinni. Toinen kyllä siinä parahti. Taisi kipeää tehdä. Nosa tuijotti toista kullanruskeat silmät pyöreinä. Sattuiko siihen noin paljon? Olikohan se nenä murtunu, vai mikäs homman nimi oli? Ei Jori normaalisti huutanut näin pienistä. ...Jännää. Kullanruskeita silmiä räpyteltiin pikkaisen ja päätä kallistettiin sivulle, ennen kuin ote pääsettiin irti toisen nenästä. Taisi olla kiduttavat pari minuuttia toisella, kun hän toisen nenästä piti kiinni kuin olisi jotain ötökkää tappanut.. tai jotain muuta vastaavaa.
"Pitäisikö nenääsi mennä näyttämään terkkarille tai lekurille?"
Nosa kysyi sitten, aidosti huolestuneena. Nojautui vielä eteenpäinkin, katsomaan toisen nenää lähempää. Näyttipä hauskalta kun paperia pilkisti sieraimista noin.

Olihan Nosa varoittanut, juu, mutta vasta vähän liian myöhään. Olisi voinut katsoa, oliko hän edes tilanteen tasalla.
Jori piteli päätään etukumarassa, ettei olisi verta niellyt. Se ei ollut mitään kovin hyvän makuista. Hopeatukka kuuli Nosan tallustelut, jotka myös voimistuivat, ja kohta oli toinen hänen vieressään. Jori nosti hieman päätään toiseen katsoen. Nosa hyökkäsikin hänen nenänsä kimppuun ennen kuin hän ehti edes sanoa mitään. Se ei todellakaan ollut mitään hellää hoivaa, sanosi Nosa sitten mitä tahansa ikinä. Ensin Jori meinasi tukehtua veteen, jota Nosa kaatoi hänen naamalleen, yskähtäen pari kertaa, sitten alkoikin kidutushoito.
"Ai että minunko vikani tämä nyt sitten onkin!?" Jori ärähti melkein vihaisesti, parahtaen samassa kun Nosa työnteli paperitolloja hänen sieraimiinsa. Se sattui vain vielä enemmän. Ei kai nyt mikään ihme, että Jori panisi vastaan ja kääntelisi päätään pois päin ja estelisi Nosaa kaikin tavoin pääsemästä kimppuunsa. Tuo jopa perääntyi jonkin verran Nosasta taaksepäin.
"Lopeta tuo!" Jori rääkyi äkäisesti tuolle, yrittäen nappailla tuon ranteesta kiinni, ettei olisi työntänyt pahuksen kovaotteisia sormiaan lähelle. Pitäisi kaukana ne, niin hän voisi rauhoittuakin. Mutta eihän tuo pölvästi sitä tajunnut sitten millään, vaan yhä itsepäisemmin yritti hoivata häntä. Samperin hullu!
Jori parahti taas, ja varsin kovaäänisesti, Nosan napatessa hänen nenästään kiinni kovalla pinsettiotteella. Melkein kihosivat vedet silmän nurkkiin, ja Jori puristi silmänsä kiinni. Naama oli irveessä, mutta hän ei voinut hengittää nenänkään kautta, joten suu oli vähäsen auki. Ja jos hän repisi nyt nenänsä väkipakolla irti Nosan otteesta, sattuisi vain vielä enemmän. Aiemmin ei pallopeleissä Jorilla ollut nenä murtunut - ihme kyllä! -, mutta nyt se oikeasti jo vähän vaikutti siltä.
Jori nieleskeli ja piteli silmiään yhä kiinni, kunnes Nosa lopulta hänen helpotuksekseen päästi irti. Sitten Jori avasi silmänsä uudestaan ja nosti kätensä kokeillen nenäänsä, muttei siihen auttanut itsenkään enää edes koskea saatuaan äsken niin kivan käsittelyn. Pienet kyynelpisarat olivat yhä Jorin silmänurkissa. Oli kyllä tuntunut ilkeältä...
"Sinä hullu tapat minut vielä!" Jori ärähti, ponkaisten pystyyn yhtäkkiä. Hänelle alkoi piisata. Vaikka Nosa hyvää saattoi tarkoittaakin, tämä teki silti hänen elämästään vain kivuliaampaa ja painajaismaisempaa. Miksi hänen pitäisi tuon kanssa roikkua ylipäätään? Jori käännähti ympäri saman tien ja harppoi ulos pelikentältä, jättäen mailat ja muut Nosan hoidettavaksi, sekä tuon AD/HD'n itse sinne. Ellei tuo sitten tulisi julkeasti perässä.
Sinne terkkarille olisi ehkä hyvä ollut mennä, mutta Jori ei tykännyt terkkareista eikä lääkäreistä. Ei tiennyt itsekään, minkä takia, mutta hän ei vain tykännyt. Näiden hoito olisi saattanut tietty olla parempaa kuin Nosan, mutta joka tapauksessa.
Ei Jori oikeastaan pitkälle mennyt, vaan tuo jäi istumaan taas jonkin puun juurelle, yrittäen rauhoitella itseään. Nenä oli yhä kipeä, mutta äskeinen adrenaliinipurkaus vissiin auttoi kestämään kipua jonkin verran. Jori istui jalat koukussa, kädet polviensa päällä ja pää painettuna alas.

"No kyllä on! Et katto eteesi!"
Nosa ärähti toiselle takaisin. Ei se hänen vikansa ollut. Ei nojailisi epämääräisesti polviaan vasten, perse pystyssä, niin tälläista ei tapahtuisi! Kai Jorilla nyt joku itsesuojeluvaisto pitäisi olla, tai järkeä ainakin! Toisaalta, tämän päätteellä, toisella ei ollut kumpaakaan! Nosa tuijotti toista silmät viiruina. Kirottu albino. Hän yritti vain auttaa! Ja kun häntä kiellettiin jatkamasta hänen hellääkin hellempää -mitä se ei ainakaan ollut- hoitoa, Nosa tuhahti ja laittoi kätensä puuskaan. Turjake! Siis oikeasti! No se pinsettiote toisen nenästä oli turha, mutta sillä nyt ei niinkään väliä ollut. Poika mulkkasi Joria, tuon mulkatessa häntä. Eikä siinä kaikki. Kehtasi vielä sanoa että hän tapattaisi toisen! Nosa tuijotti toista suu auki ja silmät pyöreinä.
"Mikä vittu sinu perseesee on tänää ryöminy?!"
Nosa ärähti toisen perään. Samperi soikoon. Ärhennellä nyt hänelle. Hän oli tässä viaton osapuoli. Ainakin 40%sesti. Nosa jäi sinne istumaan, kädet puuskassa, katse toisaalle kun Jori lähti harppomaan pelikentältä pois, sotahaavojaan nuolemaan. Kurosaki jupisi itsekseen ärräpäitä vaikka kuinka pitkään. Eikä edes jupissut, vaan melkein huusi. Tämä nousi ylös, meni hakemaan pallon joka oli Jorin naamaan uppoutunut hetki sitten. Hän katseli sitä hetken, kunnes raivokkaasti heitti sen maahan, katsoen miten se pomppasi ensin taivaaseen ja sitten pomppi pienemmillä pomppauksilla pidemmälle ja kauemmas hänestä. Poika kihisi. Saisi kätensä Jorin ympärille, hän ei päästäisi irti ennen kuin toinen olisi sininen! Nosa meni uudestaan hakemaan sen pallon ja keräsi sitten mailatkin mukaansa, tunki kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman laukkuunsa ja lähti sitten häkkiseinän ovea paiskoen pois paikalta. Odottakoon vain. Hän ei puhuisi Jorille. Mitään. Ikinä. ENÄÄ!
Se päivä olikin sitten siinä. Seuraavana päivänä kun Nosa näki Jorin, tuo näytti naurettavalta nenänsä kanssa joka oli turvonnut ja punainen. Mutta mieluummin kuin, että olisi mennyt naljailemaan asiasta, Nosa nakkeli niskojaan ja häipyi. Ensinäkin häntäkin oli syvästi loukattu! Ja Jori oli täys aasi! Uusi kurssi alkoi terveystiedosta, se oli valinnainen ja Nosa istui tunnilla, ja näköjään se oli Jorillakin lukkarissa, sillä tuo tuli samalle kurssille. Vaikka Nosa olisi muuten ollut eritäin iloinen siitä että hänen vieressään oli tyhjä paikka ja Jori voisi istua hänen vieressään koko tunnin, Nosa nousi istumaan heti kun kuuratukka istahti alas, ja vaihtoi paikkaa toisen oppilaan kanssa. Kyllä. Se oli mykkäkoulua. Nosa vielä mulkoili tikareita Jorin takaraivoon.
Opettaja tuijotti Nosaa ja Joria, hikipisara takaraivolla. Tuotanoinee...ftw?
"Kurssi alkaa parityöskentelyllä, kansansairauksista. Valitkaahan parit."
Nosa ei liikauttanut eväänsäkään.
Opettaja tuijotti Joria ja Nosaa taasen. Minkä jälkeen teki ehkä virheellisen päätöksen siitä että Nuori Orcot ja Kurosaki, olisivat loistava pari. Hyvä ettei Nosa sähähtänyt iloiselle opettaja herraselle. Katsoi vain tuota kylmästi ja siirtyi sitten kirjoineen Jorin viereen. Pudottikin ne kovaäänisesti pöydälle, minkä jälkeen istui alas, ja iski jalkansa pöydälle. Kätensäkin hän laittoi puuskaan. Hänen tuuriaan. Nyt kun mykkäkoulua piti niin piti olla herra sinä tapatat minut jää kunkun kanssa pari.

Jori tuli siinä puun alla istuessaan tuumineeksi, että oli tainnut onnellisesti suututtaa Nosan tuossa äsken. Hah! Hyvä vain! Ei tarvitsisi kestää sitä, että toinen roikkuisi kaulassa tai jalassa kiinni ja yrittäisi tappaa hänet milloin glomppailulla, milloin pusuttelulla, milloin tennispallolla. Ja ties millä muulla vielä. Jorin kasvoille levisi hymy, ja mitä enemmän Jori sitä asiaa ajatteli, sitä leveämmäksi se hymy kävi. Silmissäkin oli jokin ihan ihmeellinen hullunkiilto. Jori taisi sillä hetkellä näyttää varsin pimahtaneelta, vaalea tukka sekavana, kasvot verisinä, virne naamalla ja hullunkiinto silmissä. Joku voisi olla jo sitä mieltä, että olisi parasta tilata valkotakkiset kiikuttamaan tuon pois täältä. Hyvä, kun ei Jori vielä naureskellutkin siinä itsekseen. Nyt hänet varsinkin kierrettiin kaukaa. Luultiin varmaan joksikin huumehörhelöksi.
Kohottaessaan päätään vähän Jori huomasi Nosan tarpovan kauempana. Jos olisi yhtään lapsellisempi ollut, Jori olisi varmaan näyttänyt kieltä tuon perään. Joo, ehkä se kuitenkin jätettiin tekemättä. Kumpikin tässä oli kuitenkin 20 v. Jori murahteli jotain itsekseen tuijottaessaan Nosan perään. Vai että vielä hänen oma vika!? Ja p*skat oli!! Nosa oli vaan vaaraksi hänen terveydelleen! Ai kun kiva, että heidän vanhemmat oli heidät toisiinsa tutustuttaneet... Saisivat vanhemmat kyllä vielä varmasti kuulla tästä. Kuinka mahtava idea se olikaan näistä ollut!
Hetken siinä istuskeltuaan ja manailtuaan sekä Nosaa että jonkin verran vanhempiaan, Jori nousi ja käppäili asuntolalle. Kämpällä hoidettiin nenä kuntoon jollakin kotikonsteilla. Onneksi kämppis ei ollut paikalla, olisi varmasti katsonut hyvin kummasti.

Seuraavana päivänä Jori taisi olla vieläkin vittuuntuneempi kuin edellispäivänä. Se alkoi heti siitä, että aamulla vilkaisi vessan peiliin. Nenä oli ihanasti turvonnut ja punainen, ja rutkasti kipeämpi kuin eilen. Perhanan Nosa... Saisi Jori tosin syyttää myös itseään, siitä ettei ollut sinne terkkarille heti alussa mennyt. Asiaa ei auttanut, että luokkakaverit naureskeli kuullessaan, mitä hänelle oli käynyt.
Ärtyneenä Jori marssi terveystiedon tunnille. Ärtymys vaihtui kiukuksi hänen huomatessaan Nosan luokassa. Piruako tuo täällä teki?! Olisi mennyt toiselle kurssille. Mutta siinä tuo oli, ei kai auttanut muuta kuin kestää. Jori istahti penkkiin, eikä häntä yhtään haitannut se, että Nosa siirtyi. Pidettiin sitten sitä mykkäkoulua, kerta toinen halusi. Olisipahan vaihtelua tuon muuten äänekkääseen persoonaan.
Ilmapiiri Jorin ja Nosan välillä taisi olla painostava kuin ukonilman alla, ainakin siitä päätellen miten muut oppilaat - ja opettaja - noita tuijottivat.
Opettaja ilmoitti parityöskentelystä, Jori vilkaisi ympärilleen ja huomasi, että kaikki muut löysivät parin nopeasti. Kaikki paitsi hän ja Nosa... Hopeatukka mulkoili toisen suuntaan ja katsoi sitten pois päin. Mutta sitten opettaja pudotti pommin. Jori ei katsonut tuohon, kirosipahan vaan mielessään nyt sitten kaikkea mahdollista ja vähän mahdotontakin! Hän ei katsonutkaan Nosaan tämän tullessa hänen viereensä, vaan aivan päinvastaiseen suuntaan, puoliksi maaten pöydän päällä kädet puuskassa ittelläkin.
Opettaja katsoi heitä.
"Ö-höm! Tämän piti olla parityöskentelyä."
Jori tuhahti. Yritäpä tuon murhanhimoisen hullun nenänmurtajan kanssa työskennellä. Ja kun tämä oli vielä itsepäinen kuin mikä! Tosin, Jori itsekin oli. Hän ei ikimaailmassa myöntäisi väärässä olleensa. Ehkä silloin, jos Nosa itse myöntäisi ensiksi. Mitä sitäkään ei varmaan tulisi tapahtumaan ihan heti...

Nosa katsoi opettajaa tuon katsoessa heitä ja sanoessa tämän olevan parityöskentelyä. No eikö tuo nähnyt? Hehän työskentelivät parina. Heillä oli tällä hetkenä parityön teemana mykkäkoulu. Nosa puhalsi otsatukkaa silmiltään ja vilkaisi Joria tuon tuhahtaessa ja jotenkin tuijottaessa murhaavasti minne ikinä. Jos hän olisi kullut Jorin ajatukset murhanhimoisesta jääräpäästä, olisi hän sanonut pari valittua sanaa, mutta tällä hetkellä hän piti suunsa kiinni. Opettaja raapi päätään ja katsoi kaksikkoa ja muuta luokkaa jotka olivat siirtyneet parin metrin päähän näistä. Olihan se pakko myöntää että jokin musta aura näytti kahmaisseen aussin ja tuon.. kuuratukkaisen nuorukaisen itseensä, ja se olisi varmasti myrkyllistä hengitettävää, joten parempi oli pysyä kaukana.
"Hyvä on. Ihan miten vain!"
Opettaja totesi. Olkoot sitten. Ei hän nyt jaksanut. Hän jakoi aiheet kaikille ryhmille, jopa Nosalle ja Jorillekin. Nivelten kulumista ja mistä lie raumasta. Nosa katsoi papereita jotka he saivat. Tästäkö nytten pitäisi tehdä joku esitelmä. Vai niin. No kyllä se hänelle sopii. Jorin nenä oli sopivasti kulunut ja reumatisoituneen näköinen, niin sehän sopisi paremmin kuin hyvin. Se ei vain ollut nivel. Muut ryhmät aloittivat työnsä tekemistä, tai suunnittelua. Ja tämä kaksikko istui vain hiljaa paikoillaan. Tunnin aikana ei tullut tehtyä mitään, vain mulkoiltua toisiaan.
Opettajan silmäkulma nyki. Nosa leikki kynällään.
Tuli ruokatunti.
Nosa istui syömässä kalakeittoa. Perhana kun Luca oli töissä, niin tuo ei ollut täällä. RJ ja Das kuhersi jossain, joten ei niittenkään seuraa ollut. Aussi huokaisi. Ja Cammyllä oli Raven. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Daiki, mutta ei hän viittinyt Daikin kanssa alkaa seukkaamaan ruokalassa, toinen tukehtuisi pullaansa, jos hän edes ehdottaisi sellaista. Lusikalla pyöriteltiin muutamaa kalanpalaa ja perunaa ympäriinsä.
"No, mitäs sinä yksin istut?"
Nosa nosti katseensa ja näki isänsä siinä. No, seura kuin seura. Kaikki kelpasi tällaisena hetkenä. Nosa juttelikin pienen hetken isänsä kanssa, ennen kuin toiselle tuli kiire takaisin paperitöiden pariin. Kurosaki hymähti, ja mutusti keittonsa loppuun. Nosa käveli Jorin ohi viedessään tarjotinta pois. Kyllä siinä tuli vilkastua toista. Mutta mieluummin kuin että olisi toista mulkaissut, katse oli enempi pahoitteleva. Okei, kaiketi hän voisi myöntää olleensa pääsyyllinen.. tai ainakin sanoa, että se oli osaksi hänen vikansa, mutta Jori oli yhä syyllinen. Tuo kun oli iloisasti ollut väistämättä palloa. No, ei sille voinut mitään. Nosa laittoi astiat pois, ja lähti ruokalasta. Kävellessään Nosa kuuli muutaman hyypän puhuvan "punanenästä". Joristahan he puhuivat. Nosalla napsahti. Nuo saivat kuulla kunniansa. Ja saivat vielä nenilleenkin, jonka jälkeen Nosa tömisteli paikalta pois. Häntä vitutti! ...mutta paiskottuaan ovia auki, ja taaperrettuaan ulos, se vitutus laantui, ja häntä alkoi ahdistaa.
Siinä hän sitten seisoi, keskellä pihaa, yrittämässä tajuta mitä pitäisi tehdä. Yhdellä tavalla, hän tietysti ymmärsi miksi Jori oli sitä mieltä kuin oli hänestä. Että hän ei ollut muuta kuin harmia. Mutta sitten taas... hän ei ymmärtänyt. Lopulta, hän ei edes nähnyt mitään. Tuijotti vain ilmaan reikiä, uppoutuessaan ajatuksiinsa.

Daikilla oli ollut koko päivä kädet täynnä töitä, hän ei ehtinyt edes ruokatunnille menemään kun piti vääntää ihan raivolla maantiedon esitelmää kiviaineksen kierrosta. Tai jostain. Ihan helppoa se oli, mutta työtä kyllä riitti kun piti selittää kaikkia epämääräisiä käsitteitä ja ties mitä! Piti jossain vaiheessa läksyjäkin vääntää, koska illalla hän ei ehtisi kun olisi tanssiesityksen kenraaliharjoitukset. Huoh tätä kiirettä! Mutta ei se Daikia haitannut. Hän oli luonnostaan niin täynnä energiaa, että jopa tykkäsi kiireisestä elämänrytmistä.
Jossain vaiheessa oli tosin pakko lähteä ulos haukkaamaan happea, päätä oli ruvennut särkemään kivasti kun oli tihrustanut pientä pränttiä paperilla. Missäköhän pikkuserkkupoika oli? Daiki pyöri hetken takapihan urheilukentillä, jonne Cammylla oli tapana mennä pelaamaan jotain ruoan jälkeen jos aikaa oli. Mutta eipä löytynyt Cammya. Tuo oli luultavasti jossain hanimussukkansa kanssa, tai sitten silläkin oli kiire. Daikin oli tosin hyvin vaikeaa kuvitella pikkuserkkua tekemässä vapaaehtoisesti koulutöitä. Mutta eihän sitä koskaan tiennyt, jospa se vaikka olisi pikkuhiljaa ruvennut ryhdistäytymään.

Daiki kiersikin sitten etupihan puolelle. Voisi vetää pienen hölkkälenkin. Tänään ei niin kuuma päivä ollutkaat. Tosin, limenvihreät Daikin lempisaappaat eivät hirveästi hölkkäämiseen soveltuisi, joten jos sitä vain kävelisi... tai jotain. Daiki puisteli hieman vihreää tunikaansa ja korjaili vyönsä asentoa ja katseli samalla ympärilleen. Oppilaita köllimässä nurmella ja nauttimassa kesäpäivästä. Jotkut heittelivät frisbeetä, ja tuolla joku vain seistä kökötti keskellä pihaa-- hetko, Nosa-chan! Se oli Nosa-chan, wheeee!
"Noosaa-chwaaaaan!"
Daiki kailotti sitten niin kovaa että koko piha raikui, ihmiset kääntyivät katsomaan ja huomattuaan äänen aiheuttajan joituivat toteamaan vain että "aah, se on vain Daiki" ja jatkoivat sitten sitä mitä olivatkin tekemässä. Daiki loikki onnellisesti pitkillä loikilla Nosan luokse ja GLOMPS vain, Nosa oli Daikin death gripissä! Mwaaa! <3
"Miksi sinä täällä yksin seisoskelet, mon ami? Missä se pelottava mafioso on?"
Daiki kyseli sitten ja vilkuili ympärilleen, mafiosolla Daiki tarkoitti tietysti Lucaa, jonka Daiki oli pelkän italialaisuutensa vuoksi ristinyt mafiosoksi. Mokoma sekin! Vienyt Nosa-chanin hänen nenänsä edestä! Eih! Siitä sydänsurusta oli kestänyt tovi parantua, mutta nykyään sitä saattoi olla jo onnellinen Nosa-chanin puolesta.

Nosa ei edes aivoillansa rekisteröiny sitä miten joku kailotti hulluna, ja kurkkusuorana, ilmoille hänen nimensä. Nosa vain laiskasti nosti päätänsä vähäisen, mutta ei kuiteskaan heti tajunnut mistään mitään. Tuijotti vain eteensä, ja vaikka Daiki nyt sitten loikki rutistamaan häntä kuoliaaksi, ei hän reagoinut siihen mitenkään. Seistä möllötti vain. Kysymys Lucasta sai Nosan jotenkin heräämään tähän todellisuudeen, kaikesta muusta ihmeellisestä, ja omasta ajatusmaailmasta varsinkin. Silmiä räpyteltiin ja sitä honattiin olevansa syleiltävänä. Nosa ei vastannut. Mutta liikahti vähäisen. Luca tosiaan, ei ollut koululla tänään.. Ei ollut ollut pariin päivään. Toista oli ikävä. Oli ihme miten toinen pärjäsi silti, kaikesta huolimatta koulussa hyvin. Ja nyt kun olisi tahtonut puhua jonkun kanssa, tuota ei näkynyt mailla ei halmeilla, eikä hän voinut lintsata, sillä olisi saanut ympäri korvia isältään jos olisi karannut kaupungille ilman hyvää syytä. Kädet nostettiin ja varovaisesti kiedottiin Daikin ympärille.
Taisi kuulkaa olla ensimmäinen kerta historiassa, kun Nosa halasi Daikia takaisin.
Nosa tarttui toisen paitaan kiinni käsillään ja tuijotti toisen hartian ylitse koulun pihaa. Mitä enemmän hän mietti sitä miten yksinäiseltä hänestä tuntui tällä hetkellä, sitä enemmän silmiä alkoi polttamaan ja rintaa puristi kokoajan enemmän ja enemmän. Hän halusi yhtäkkiä niin paljon. Mennä Lucan luokse ja haukkua tuo pystyyn siitä kun ei ollut paikalla silloin kun hän toista tarvitti eniten, ja myös vain olla toisen seurassa. Sitten hän halusi pyytää anteeksi Jorilta, heti kun murtaisi tuon nenän uudemman kerran. Nosa huomaamattaan tiukensi otettaan Daikin ympäriltä. Hyvä ettei rutistanut tuota kasaan siinä, kun häntä vitutti kaiken ahdistuksen keskellä enemmän ja enemmän hetki hetkeltä.
Kasvot haudattii Daikin hartiaan. Mutinaa kuului siitä miten kukaan ei enää välittänyt hänestä, ja miten Jorin tulisi hirttää puuhu munistaa roikkumaan painot ranteissa, niin että varmasti kipiää tekisi se roikkuminen pää alaspäin. Aussi nuori sulki silmänsä, kun alkoi olemaan vaikeeta kyynelten pidättely. Lopulta hän vain itki. Hiljaa. Vihaten itseään siinä samalla. ...Jos hän olisi tietänyt millaisen kohtauksen Daiki saisi siitä hyvästä että hän yhtäkkiä itki, olisi Nosa harkinnut kahdesti, mutta koska hän ei tiennyt, niin oli vaikea perua enään. Toisen hösääminen ja panikointi tosin nolotti häntä. Nosa tosin oli siitä kiitollinen, mutta hän nyt vain tahtoi halata jotain, tai jotakuta.. Ja Daiki nyt oli siinä sopivasti, niin kun mahdollisuus tuli taas, tämä tarraantui toiseen kiinni. Pitäisi kaiketi kertoa missä mättäsi.
Lopulta sitä päädyttiin jonnekin syrjempään istumaan ja Nosa nojaili Daikia vasten, tuijottamassa eteensä. Kyllä siinä tuli selitettyä Daikille hänen ja Jorin hienosta riidasta. Nosa tosin ei kaunistellut asioita, ja saattoi paisutella juttuja enemmän kuin olisi tarvis.. mutta ainakin, hän kertoi... niin ettei Daikin tarvitsisi olla ihan ulapalla.

Eeh, tämäpä erikoislaatuista, Nosa-chan ei yrittänyt rimpuilla irti Daikin death gripistä. Ehkä toinen oli vihdoinkin ymmärtänyt, että kannattaisi vain antaa Daikin rutistella niin paljon kuin sielu sieti. Daikille tämä kyllä kävi, oli helpompaa halata paikoillaan olevaa Nosaa kuin saippuan kaltaisesti pakoon luiskahtelevaa Nosaa. Että ruts ruts vaan.
Mutta sitten tapahtui jotain, mitä Daiki ei ollenkaan ollut osannut odottaa.
Daiki tunsi kuinka Nosan käsivarret hiljaa kiertyivät hänen ympärilleen halaukseen. Ensin Daiki ehti kauhistua että Nosa yritti niksauttaa hänen selkärankansa sijoiltaan, mutta kun toisen ote oli kumminkin niin hellä, Daiki tuli nopeasti siihen lopputulokseen että Nosa halasi häntä. Öö siis mitä? Nosa halasi häntä?! Ei varmasti! Ei ikuna! Se oli ihan ennenkuulumatonta, väärin, maailmanloppua enteilevää! Tuhoaisi koko universumin! Parhaimmassa tapauksessa tuhot ylettäisivät vain meidän galaksiimme.
Daikilla oli kertakaikkisen kauhistunut ilme kasvoillaan.
"Ga-- ga--"
Daiki piti jotain epämääräistä kuolemaa enteileviä ääniä, hän irroitti kätensä Nosan ympäriltä kun käsillä oli pakko tehdä krampinomaisia pakkoliikkeitä.
Uooooohhhh! Sitten Nosa vain alkoi itkemään Daikin olkapäätä vasten! Tässä vaiheessa Daiki näytti lähinnä paikoillaan seisovalta variksenpelättimeltä, jonka pään ympärillä leijaili suuren suuri punainen kysymysmerkki. Mistä hitosta oli oikein kyse?? Daiki vain mollotti siinä suu auki Nosan olan yli ja yritti saada jotain selkoa tilanteesta.

Meni tovi ennen kuin Daiki sai myrskyävät ajatuksensa hiljenemään. Hän keskittyi vain kuuntelemaan. Nosa nyyhkytti yhä hänen olkapäätään vasten. Daiki huokaisi raskaasti ja kietoi taas käsivartensa Nosan ympärille ja halasi lujasti.
"Ele itke Nosa-chan, se ei ole yhtään sinun kaltaistasi?! Mitä on tapahtunut?! Kerro Daiki-samalle? Mistä kiikastaa?! Kuka teki mitä?! Miksi Nosa-chan miksi?! Voinko auttaa jotenkin, en kestä katsella Nosa-chania tuollaisena, tulen surulliseksi myös!"
tätä epämääräistä vollotuksen ja puheen sekamelskaa seurasi pitkä litania erilaisia kummallisia lohdutuksia monilla eri kielillä, mukaan sekoittui myös latinaa ja hindiä eikä millään oikeastaan tainnut olla mitään järkevää merkitystä, Daiki vain purki syvää järkytystään pälpättämällä puutaheitää. Scarred for life, se oli oikea lausahdus kuvailemaan Daikin tämänhetkistä tunnetilaa. Poika oli tällä hetkellä roimasti enemmän sekaisin kuin mitä hän normaalisti oli.
No mutta sitten sitä vähän rauhoituttiin ja siirryttiin syrjemmälle ja Nosa kertoi mistä oli oikein kyse. Daikikin oli jo saanut itsensä kasaan, ja jätti Nosan ahdistavat rutistelut sikseen ja antoi toisen vain nojata häneen ilman että yritti mitään itse tehdä. Mutta njaa, että sellaista. Nosa-chan oli tapellut jonkun ystävänsä kanssa näköjään aika verisesti. Tai siis juu verisesti, Nosa-chan oli onnistunut kivasti aukaisemaan tuon kyseisen toisen pojan nenän.
"..olette molemmat liian julmia.."
Daiki totesi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen kun Nosa oli lopettanut tarinansa. Daiki risti käsivartensa ja huokaisi raskaasti. Hän nyt ei oikein tiennyt kumman puolelle asettua. Tottakai Daikikin olisi vähän tuohtunut siitä jos joku heittäisi pallon hänen naamaansa, ja syyttäisi sitten vielä Daikia että mitäs ei ollut väistänyt. Vaikka silkka vahinkohan se oli. Daiki puri hetken hammasta. Hän ei halunnut suututtaa Nosa-chania asettumalla toisen pojan puolelle jota hän ei edes tuntenut. Ja kyllä, Daiki oli huomannut Nosan paisuttelevan asioita, Daiki kun oli loistava ihmistuntija ja tiesi kyllä hyvin miten Nosalla oli tapana vähän vääristellä näkövinkkeliä...
"Teidän pitäis molempien pyytää toisiltanne anteeksi. Sinun ainakin, vaikka ethäs sä tietenkään sitä tahallasi tehnyt, ja tämän Jorin pitäisi sitten kanssa tajuta että se oli vahinko. Ei se ollut kenenkään syytä, älä syytä sitä niin paljon vihastumisesta, kuka tahansa nyt on pahalla päällä kun nenä murtuu. Se ei tunnu kauheen kivalta nimittäin, kokeiltu on."
Daiki kertoi sitten ja yritti pitää äänensävynsä mahdollisimman lempeänä. Hän karttoi syyttelevää äänensävyä, koska eihän hän ketään yrittänyt syytellä. Daiki katsoi sitten Nosaan päin merkitsevällä katseella.
"Ja jos tämä Jori on puoliksikaan niin angstipallo kuin väität, niin yritä nähdä asiaa vähän sen vinkkelistä. Ajattele vaikka nyt mua ja Cammyakin. Ainahan se minua hakkaa ja solvaa ja häpeää, mutta en minä siitä sille voi suuttua, koska sellainen Cammy nyt vain on. Se vaan näkee elämän eri tavalla. Tämä Jorikin on ehkä vähän negatiivisempi ihminen, eikä se pysy mukana sun pirteydessä ja huolettomuudessa ihan samalla tavalla kun Cammy ei pysy mukana mun pirteydessä ja huolettomuudessa."
Daiki rupesi vetämään jotain syvällistä filosofista puhetta.
"...tämä tosin ei tainnut liittyä asiaan mitenkään. En osaa sanoa pointtiani sillain hienosti."
Daiki mumisi sitten mutristi huuliaan. Hän halusi kertoa jotain hienoa mutta ei oikein onnistunut. Hmmh. Ainakin Daikin omasta mielestä hänen kertomuksensa oli mennyt täysin aiheen vierestä.
"Mutta ehkä tajusin pointtini, ne? Yrittäkää ymmärtää toisianne älkääkä molemmat olko niin jääräpäisiä."
Daiki sanoi sitten, kallisti hieman päätään ja virnuili korvasta korvaan ulottuvaa virnettä. Daikin mielestä tämä oli hyvä neuvo, ainakin olevinaan. Daiki itse oli niin joustava ja ajatteli aina asiat monesta eri näkökulmasta, ja siksi hän ymmärsi hyvin myös sen, että Cammy oli sellainen kuin oli ja ymmärsi myös syyn miksi pikkuserkku ei ollut turhan innoissaan Daikin läheisyydessä... Daiki ei ollut niin kananaivoinen kuin antoi olettaa.

Daikin himmeet hillumiset silloi kun Nosa alkoi itkemään, oli muigeeta seurattavaa. Kurosaki oli tosin vain pitänyt toisesta kiinni, vaikka Daiki olisi alkanut hyppimään ympäri yhdellä jalalla, veten jotai sadetanssia samalla. Tosin, olihan se pakko myöntää, että kun Daiki hölmöili tolleen, se vähän piristi, ja vei ajatuksia muualle. Nosa hymyili pienesti, kaiken säälittävän itkemisen keskellä.
Daikin sitten alkaessa sönköttämään ties millä kielellä ja mitä kaikkea, lohduttavia juttuja ja muuta hienoa, ja karmeeta, poika oli ymmällään. Ensinäkään hän ei melkein ymmärtänyt puoliakaan, mutta sitten taasen, Daiki selvästi yritti lohduttaa. Nosa ei edes tajunnut mitenkä säikähtäneeksi oli Daikin saanut. Toinen varmasti oli kuolla sydänkohtaukseen, hösätessä ympäriinsä.

Nosa tosiaan istui penkillä, nojaamassa Daikia vasten pienesti. Sellainen ilopilleri kuin Daikikin osasi olla, oli tuo myös tarvittaessa rauhallinen. Ja selvästi sellainen joka kuunteli, ei arvostellut heti ensimmäisenä ja.. Oli rauhoittavaa seuraa. Nosa huokaisi, niiskaisten vielä muutamaan kertaan. Räkää taisi nenästä valua vähän, mutta ei hän sitä tajunnut. Tuijotti vain ilmaan reikiä, odottaessaan neuvoja Daikilta. Mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö tehdä mitään? Aussi huokaisi taas. Elämä oli hankalaa. Ja varsinkin kun tuli tapeltua hyvän ystävän kanssa, joka ei jaksanut häntä.. heh. Mutta joo.. Daikin sanoessa että he molemmat olivat liian julmia, Nosa kohotti kulmiaan ja otsakin rypistyi hitusen. Nosa ei ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti tällä. Hän ei oikeasti ymmärtänyt. Ja Daikikin oli hiljaa jonkun aikaa. Nosa ajatteli jo saavansa kuulla kunnon saarnan toiselta. No ei hän kuitenkaan saanut moista. Mutta Daiki jatkoi järkevän aikuisen tapaan selittämistä hänelle miten heidän molempien tulisi pyytää tosiltaan anteeksi. Nosa pureskeli huultaan ja jotenkin Daikin sanoessa että hänen varsinkin tulisi pyytää anteeksi, Nosa tuhahti. Tuo kuullosti jo siltä kuin toinen asettuisi Jorin puolelle.
"No.. no niin mutta.."
Nosa yritti väittää vastaan. Ei Daiki nyt ymmärtänyt! Häntä oli loukattu! Syytetty melkein murhasta! Eikä se nyt hänen vikansa ollut! ...Jori on vain niin hidasliikkeinen, niin ei tuo osaa väistää edes kunnolla. Tyhmä. Mutta sitten taas, kun Nosa kerta näin tuohtui asiasta, hän tiesi sen kyllä, että tämä häntä nuorempi poika oli oikeassa. Daiki puhui asiaa. Nosa mumisi itsekseen hetken. Mutta kuunteli kuitenkin sitten Daikin jatkaessa. Mielenkiintoisen näkökulman tämä hommasikin sitten jostain. Ja.. Daiki oli enemmän kuin oikeassa tällä kertaa. Eihän hän ollut kertaakaan ajatellut asiaa Jorin kannalta, oli ollut vain jääräpäinen ja... ja... ei ainakaan hyvä ystävä. Wää! Hänhän oli kamala ihminen!!
Nosa pyyhki kämmenselällä nenäänsä. Niiskaisi. Daiki oli niin tyhmä että oli ihan viksu tapaus. Nosan oli pakko myöntää se, nyt kun oli kuunnellut lempeää saarnaa toisen huulilta.
"...Olet oikeassa.. Mutta sano tuo Jorille! Se ei kuuntele ketään!"
Nosa huokaisi sitten. Tai ehkä Jori kuunteleekin paremmin kuin mitä hän uskoi toisesta. Mutta.. Mmhphhhm! Jori oli silti ääliö.
"...Me leivotaan seuraavilla kotitaloustunneilla.. haluaisitko vaikka jotain... silleen kiitokseksi? Pullaa ja.. mustikkamuffineita.."
Nosa kysyi, raapien poskeaan sitten, katsellen toisaalle. Pientä punaa poskiltakin löytyi. Ja se puna tuli nolostuksesta. Daiki osasi olla... ihan... kiva, jos vain yritti. Eikä tappanut ihmisiä heti nähtyään nämä.

Daiki rupesi jo panikoimaan päänsä sisässä siitä, että Nosa olisi ymmärtänyt hänet aivan väärin. Jos Nosa vaikka luulisi että Daiki syyttäisi häntä tästä. Eih! Ei Daikin ainakaan pitänyt saada puhettaan kuulostamaan siltä, että Nosa olisi syyllinen omaan onnettomuuteensa.
Daiki kuunteli varuillaan Nosan omia muminoita jostain. Daikin pään ympärillä leijui kysymysmerkkejä. Neh? Mitä toinen höpisi? Kumminkin mumisi jotain manauksia jotka saisivat Daikin sisälmykset kääntymään ihan inside out! ..nojaa, tuskin Nosa sentään mustan magian harjoittaja oli. Daiki oli joskus sitäkin kokeillut. Se ei ollut toiminut. Hän ei ollut saanut koiraa leijumaan itsekseen kattoon.
Lopulta Nosa sitten niiskaisi ja sanoi että Daiki oli oikeassa. Daiki itse näyttä lievästi pöllämystyneeltä. Ai oli vai? Daikille harvoin niin sanottiin kun hän yritti leikkiä ihmissuhdeterapeuttia. Yleensä sanoipa Daiki mitä tahansa, hän sai vain ihmiset tuijottamaan itseään O__O ilmeellä. Daikista se tosin oli ihan kivaa hämmentää ihmisiä. Sai nauraa ihmisten reaktioille jälkeenpäin.

Mutta oli tosiaan välillä kiva olla avuksikin. Nosa sanoi että Daikin pitäisi sanoa sama Jorille. Daiki virnisti pienesti.
"Jos Jori ei kerran kuuntele ketään, niin tuskin hän myöskään kuuntelee tuntematonta jätkää joka tulee jakamaan avuliaasti ihmissuhdeneuvoja."
Daiki sanoi. Hän nyt ei kumminkaan edelleenkään uskonut että Jori olisi niin luupää kuin mitä Nosa väitti. Ehkä tuokin vain tarvitsisi jonkun selittämään asioita rauhallisesti, puolueettomalta kannalta. Mutta mistäs sitä tiesi. Ehkä Jori olisi yhtä 'I am always right' idiootti kuin Cammy, sellainen joka kuuntelisi vain itseään. Geh. Toivottavasti ei. Maailmaan riitti vain yksi sellainen umpiluupää.
Sitten Nosa rupesikin vihjailemaan, että voisi leipoa Daikille jotain kiitokseksi. Daikin jäänsiniset silmät laajenivat ensin tennispallon kokoisiksi ja seuraavaksi sitä tuijotettiin niillä Nosaa lähinnä kauhistuneena muutama sekunti. EEH!? Todellaki!? Nosa-chan tarjoutui leipomaan hänelle jotain! Voisiko tämä... tarkoittaisiko tämä.. HEE!
"Aaah, Nosa-chan, miten olenkaan odottanut tätä hetkeä~! Älä turhaan punastele mon ami, Daiki-sama ymmärtää!"
Daiki huudahti sitten liikuttuneena ja kaappasi Nosan armottomaan death grip karhunhalaukseen ja rutisteli aussipoikaa ylionnellisena.
"Voit leipoa vaaleanpunaisia daifukuja liittomme kunniaksi! ..anna yksi Jorille niin se leppyy.."
Daiki jatkoi ainaista lepertelyään, unohtamatta kumminkaan Nosan ja Jorin ongelmaa. Daikin ajatukset hyrräsivät. Hmmh. Hän voisi lausua jonkun runon tämän hetken kunniaksi. Tai säkeitä jostain näytelmästä. Mutta mitä?

"No olisi se voinut.."
Oli Nosa inttänyt kun Daiki epäili josko Jori kuuntelisi tuntemattomia jätkiä hänen sijaan. No tottahan se oli. Ei Jori vissiin kuuntele porukkaa, ja varsinkaan tuntemattomia jätkiä, ettei sen puoleen. Nosa huokaisi. Voi elämä.
Nosa vilkaisi silmäkulmastaan mitä Daiki sääti, ja hätkähti vähäisen kun toinen katseli häntä epämääräisesti ja jopa kauhistuneesti. Mitä hän nyt oli tehnyt? Jos Daiki kehtasi epäillä että hän aiheuttaisi ruokamyrkytyksiä niin toinen näkisi kohta tähtiä! Mitän yt se ei näköjään tarkoittanut sitä.
"Aaa, Nosa-Chan, miten olenkaan odottanut tätä hetkeä~!"
Vitut. Mitä se nyt sääti. Nosa hivuttautui vähän kauemmas Daikista, penkillä jolla istui. Toinenhan oli skitso! Oikeasti! Ja hetki sitten hän oli jopa ajatellut että Daiki oli järkevä nuori mies! Ei kannattaisi ajatella moisia kun kerta kaikki menisi mullin mallin äkkiseltään ja se siitä sitten!
"Daiki.."
Nosa koetti kysäistä, mutta toinen vaan jatkoi omaa lausettaan.
"Älä turhaan punastele mon ami, Daiki-sama ymmärtää!"
Ja tätä lausetta seurasi kamala kuolettava karhunhalaus. Nosa ähkäisi, ja taisteli toista kättään irti toisen hurjasta otteesta.
"J-jotenkin epäilen!"
Nosa sai kähistyä kun Daiki häntä rutisti kasaan. Ei Daiki ymmärtänyt! Daiki ymmärsi omia vaaleanpunaisia pilviään! Ei maailmanmenoa! Ainakaan ihan heti, kunnes menisi jonkin aikaa, niin sitten vasta. Daikin sytytys oli mitä hitain, ei ettäkö se nyt Nosaa haittasi, oli mahdollisuus pinkaista pakoon, jos veti jonkin matemaattisen laskelman toiselle pohdittavaksi hetkeksi ja sitten pakenisi, mutta... ei hänellä ollut sydäntä siihen tällä kertaa. Kun toinen oli kuitenkin auttanut häntä, niin.. kai hän voisi istua tässä halittavana.. KUNHAN HAPPI KULKISI!
"Daifukuja?"
Nosa kysäisi sitten, katsoen toista kullanruskeilla silmillään. Daiki tahtoi Daifukuja? ...Hän ei ollut aikoihin tehnyt niitä. Se voisi.. olla kivaa. Pitkästä aikaa. Nosan ensin järkyttynyt ilme, muuttui pohtivaksi, ja sitten sydäntälämmittävään hymyyn. Toki hän daifukuja tekisi jos Daiki niitä tahtoisi.
"Vaaleanpunaisia, ha?"
Nosa vielä varmisti. Pitäisi kaupassa käydä niin hän voisi alkaa väsäämään niitä. Se olisi kivaa ja mukavaa ja.. mm. Rattoisaa ajanvietettä. Voisi vaikka Lucallekin antaa maistiaisen. Ellei Daiki rohmua kaikkia. ...pitäisi pistää syrjään pari, ennen kuin hän antaisi niitä Daikille. Nosa mietti mitä pieniä kuvioita väsäisi koristukseksi daifukujen päälle. Jotain sööttiä ehkä. Tosin, ei liikaa sydämiä jottei "Daiki-sama" saa liikaa ajatuksia.

Daiki nyt kumminkin luopui niistä runonlausumisideoista kun hän tajusi, että kellokin saattoi olla jo vaikka mitä. Hän vain tyytyi rutistelemaan Nosaa tyytyväisenä ja hyräilemään omia epäilyttäviä juttujaan. Daikin ajatukset leijailivat Nosan leipomiin daifukuihin. Yumm, mahtaisivat olla hyviä! Siitä oli aivan liian kauan kun Daiki oli syönyt daifukuja. Hänen äitinsä teki niitä aina joskus kun hän oli ollut pieni. Ja Daiki oli ovelasti pystynyt viemään sisarustenkin osuudet daifukuista, moahahaha! Varsinkin Nanalla oli tapana jäädä vaille daifukuja. Ja sen jälkeen Daikia rangaistiin. Muut saivat tikkarit, mutta Daiki ei. Voi voi sitä rankkaa lapsuutta. Daiki ei kuullutkaan Nosan kähinöitä epäilystä tai mistään muustakaan.
"Niin daifukuja. Da~i~fu~ku~ja!"
Daiki intoili sitten hyvin stereotypistetyllä japskiäänellä, sellaisella heliumäänellä. Daiki irroitti sitten otettaan Nosasta, halaillen tuota enää vain toisella kädellä niin Nosakin pääsi taas vetämään henkeä. Daiki kaivoi kännykkänsä esiin ja katsoi kelloa. Juu, kello oli jo vaikka mitä. Hänen pitäisi oikeastaan olla jo menossa, aikataulu oli kovin tiukka. Olisi sääli jättää ihanaisen herkässä tilassa oleva Nosa näin, mutta asialle nyt vaan ei voinut mitään.
"Nee, Nosa-chan, pärjäilethän nyt?"
Daiki kysyi sitten jo rauhoittuneena lempeällä äänellä, napsautti simpukkapuhelimen läpän takaisin kiinni ja sitten laittoi kännykän taskuun. Daiki tapitti hetken jäänsinisillä silmillään Nosaa, kunnes taputti tuota olkapäälle ja nousi penkiltä.
"Meitin täytyy nyt hiipparoida takaisin ihanaan esitelmän tekemisen maailmaan, mutta puhellaan joskus myöhemmin. Tule sanomaan jos Jori ei vieläkään lepy niin menen takomaan sen kalloon järkeä."
Daiki selitti sitten virnuillen ja iski Nosalle silmää, ennen kuin kääntyi pois, vilkutti vielä ja pintoi suorastaan ennätysvauhtia takaisin sisälle. Kyllä Nosa pärjäisi. Daikin tuntema Nosa kyllä osaisi hommansa, eikä kukaan nyt Nosalle voisi kauaa vihainen olla!

Nosa jo oletti tukehtuvansa. Daikin ote ei tuntunut hellittävän sitten millään, happi loppui hissukseen, enemmän tai vähemmän ja tuntui siltä kuin pää räjähtäisi paineen noustessa enemmän tai vähemmän korviin. Aussi henkäisi pienesti kun ote hellitti ja tämä katsoi sitten Daikia tuon alkaessa helittää otettaan, vinguttuaan heliumäänellä daifukuista ja sen herkullisuudesta.. tai ainakin se vaikutti siltä kun toinen noin vinkui. Eeniveis. No jos hänen mielenterveyden pelastaja halusi nii sitten ei muuta ku tekemään. Nosa hymähti itsekseen.
"Pärjään pärjään.."
Ei hätiä mitiä. Kyllä hän nyt pärjäisi ihan hyvin. Poika hymyili pienesti. Eihän se nyt maailman vakuuttavin hymy ollut, mutta ei se niin vaarallista ollut. Nuorukainen hymähti pienesti kun häntä taputettiin olalle. Toisen oli turha panikoida. Ei hän kuolisi tai mitään. Saattaisi olla vähän häntä maassa edelleen, siihen asti kunnes saisi pyydettyä Jorilta anteeksi, vaikka se nyt vähän tiukka teki kun hän ei kuitenkaan itseään osannut syyttää ittiään mitenkään, vaan olihan se jo monesti todettu että toisten syttäminen oli helpompaa. Eniveis.
"Älä ylikuormita aivojasi.."
Nosa virnisti toiselle. Tuskin Daiki sentään.. tai voi olla että ylikuormittaakin, tosiesta kun ei koskaan tiedä mitä tuo säätää. Nosa ravisti päätään vähän. Kyllä hän puhuisi Jorin kanssa. Ja jos sitä ei enää oltaisi kavereita jälkeen päin, niin sitten sitä ei oltaisi kavereita. Sille ei voinut mitään. No, hänellä oli vielä Daiki, Luca, Cammy ja Ravenski, joita terrorisoida mielensä mukaan. Daiki tosin terrorisoi häntä, joten ei sen puoleen. Nuori tosin tuijotti tyrmistyneenä sitä kun Daiki iski hänelle silmää, vilkutti ja pinkoi menemään kuin pieni höyryveturi. ...Graah, tuota Daikia! Puna koristi Nosan poskia, tämän taapertaessa sisälle itsekin, heti kun oli selvinny punastelustaan.
Hän tekisi Daikille niitä daifukuja, kunhan pääsisi niin pitkälle.

Nosa oli ne muffinssit ja pullat tuunannut pari päivää myöhemmin. Ja oltuaan Lucan kanssa.. ja.. no hän päätti mennä pyytämään anteeksi Jorilta. Pulla pussi kädessä, jossa oli yksi pulla ja yksi mustikkamuffini, hän etti Joria jostain. Sitä pähkäiltii missä tuo oli. Pitihän se parityökin tehdä ja jos he sotajalalla olivat, niin ei sitä saatu ikinä tehtyäkää. Nosa mutristi huuliaan ja potkaisi kiven menemään. Missä se urpo meni!? Kurosaki kallisti päätään vähän, nähdessään Jorin.
"Jorii!!"
Glomp.
Nosa tarraantui kiinni kuin mikäkin takiainen. Hän ei päästäisi irti. Vaikka mikä olisi! Hän vaikka roikkuisi tuon selässä kiinni, jos se sitä vaatisi, kunnes tämä lopettaisi rimpuilun ja kuuntelisi hetken aikaa.