Danten asunto

Pohjapiirros hahmottamaan ja värit jotka asunnossa ovat ns päävärejä


Dante

Matka sujui joutuisasti. Dante asui noin viiden kuuden kilometrin päässä koululta. Taksi pysähtyi rivitaloaluelle, jossa oli kaksi rivitaloa ja kauempana pari pienkerrostaloa. Dante maksoi taksin ja nousi sitten taksista. "Tule ennenkuin kastutaan lisää", Dante kehoitti ja lähti juoksemaan sitten kohti pienkerrostaloja. Eipä aikaa kun he olivat alaovella, jonka opettaja avasi sitten avaimellaan työntäen lasioven sisäänpäin, odotellen Victorin sisälle. Hän kävi postilaatikolla ja nappasi laskut ja muut mukaan lähtien rappusia seuraavaan kerrokseen. Danten asunto oli heti, toisessa kerroksessa eli ylimmässä kerroksessa, oikealla. Avain työnnettiin lukkoon ja opettaja vilkaisi märkää nuorukaista. "Siellä voi olla sotkuista mä en ajattelut että mulle tulisi vieraita.", opetteja selitti ja aukaisi oven antaen Victorin mennä ensin.

Ovesta astuttessa oli pieni eteinen, jonka vasemmalle puolen jäi wc/suihku. Sitten oli iso avara olohuone josta oli pääsy parvekkeelle, joka oli keskustan suuntaan. Vasemmalle puolen jäi myös pieni keittökomero, tai pikemminkin keittiö syvennys. Makuuhuone oli oikeastaan takaisin päin ulko-ovelle mutta jäi oikealle puolen. Olohuoneen lattialla oli tyynyjä ja läppäri sekä muutamia lehtiä. Silloin kun Dante oli asunut opettajien asuntolassa olivat seiniä koristaneet käsiraudat mutta nyt seinillä roikkui ainoastaan pari paria. Värit olivat mustaa, tummanruskeaa sekä valkoista. Melkein kaikki taulut joita asunnossa oli olivat musta valkoisia. Danten entiseen asuntoon verrattuna tämä oli paljon paljon hienostuneempi.

Dante käveli olohuoneeseen ja heitti repun mustalle sohvalle. "Ole kuin kotonasi", Dante seliti ja heitti postit pienelle kahden hengen lasiselle keittöpyödälle suunnistaen sitten makuuhuoneeseen. Ääni kertoi, että siellä avattiin ikkuna ja mies tuntui viipyvän hetken. Pian opettaja palasikin pyyhkeen kanssa ojentaen sen sitten Victorille. "Tälläinen tää on", Dante sanoi hymyilen ja vetäisi sitten märän t-paidan pois päältään ja aukaisi hiuksensa jotka olivat nyt kosteudesta hiukan kihartuneet. "Haluatko sä jotain, mulla on varmaan jotain ruokaa jääkaapissa.", Dante sanoi ja huomasi sitten taulun, joka roikkui melkein sohvan vieressä. Normaalit valokuvakehykset mutta niiden sisällä oli liput eräästä konsertista. Lisäksi taulun sisällä oli muutamia paperi esineitä Cloud berryn ajoilta. Dante käveli ikkunalle ja katseli ulos kaupunkiin päin hymyilen. "Miksi aina kun me tavataan tuntuu satavan", Dante kysyi ja käänsi katseensa hymyilen Victoriin ja hypisteli t-paitaa käsissään.

Victor tuijotteli matkalla taksin ikkunasta pihalle, kunnes huomasi, että kohta pysähdyttiinkin. Poika katsahti Danteen ja odotteli, että tuo maksoi taksin, avaten sitten samaan aikaan oven kuin tämäkin. Kiva pieni spurtti sateen läpi pienkerrostalojen oville ja sitten sisälle. Victor ravisti aulassa hieman päätään. Mukavaa päästä sisälle kuivaan. Hänen hiuksistaan ja hieman vaatteistaankin tippuili vettä lattialle. Poika lähti sitten kiipeämään Danten perässä portaita ylempään kerrokseen. Tänne sitten näemmä jäätiinkin, ei näyttänytkään olevan kuin kaksi kerrosta talossa.
Kun oli oli auki Victor käveli peremmälle jääden eteiseen, katsoen kun Dante käppäili hänen ohitseen ensin olohuoneeseen ja sitten palasi takaisin mennen ilmeisesti makuuhuoneeseen.
"Ole kuin kotonasi." Miksi kaikki aina sanoivat tuota samaa? Victor laski laukkunsa eteisen lattialle, riisui kenkänsä ja käveli muutaman askeleen peremmälle asuntoon, jämähtäen sitten kuitenkin taas paikoilleen ennen olohuonetta, ja vain katseli ympärilleen siitä rajalta. Ei hän viitsinyt kuitenkaan mennä kastelemaan paikkoja, märistä sukistakin oli jo jäänyt kivat pienet kosteusjäljet lattiaan. Victor katsoi olkansa yli Danten tullessa pyyhkeen kanssa ja otti pyyhkeen ihan mieluusti vastaan. Tämä tuntui jo niin kovin tutulta... Victor heitti pyyhkeen päänsä päälle ja rupesi ensi töikseen kuivaamaan hiukiaan, niistähän sitä vettä eniten tippui. Märät aukinaiset hiukset roikkuivat suorana kohti lattiaa, ja otsatukka oli naamaa vasten liimautunut, mennen silmien päältä. Kiva, kun on pitkät hiukset.
Victor hymyili katsellessaan ympärilleen asunnossa. Huonosta sisustamisesta Dantea ei ainakaan voisi syyttää. Väritkin olivat aika passelit tällaiselle asunnolle. Hän katseli seinillä olevia mustavalkotauluja, ja katse käväisi myös käsiraudoissa, joita hän muistikin miehen keräilevän. Onneksi tällä kertaa historianopettaja oli laittanut vain parit raudat seinälle, eikä koko seinällistä.
"Ei kiitos." Victor sanoi päätään puistellen Danten kysellessä, haluaisiko hän jotakin. Hän kuivaili hiuksiaan yhä ja seurasi samalla katseellaan miestä tämän kävellessä ikkunalle. Victor hymyili pienesti.
"Taitaa olla jotain pahaa karmaa tai muuta sellaista." hän tuumasi olkiaan kohauttaen.

Dante

Mies hymähti pienesti ja vilkaisi Victoria. "Tuskin sentään, muuten me ei oltaisi törmätty", hän sanoi hiljaa ja vinkkasi silmäänsä nuorukaiselle menen jääkaapille. Mies joi appelsiinimehua suoraan purkista ja käveli sitten pöydän luokse selailen postin läpi ja availi pari kirjettä katsellen ne läpi. Laskuja mitäs muutakaan posti koskaan toisi. Kun hän oli saanut sitten rutiinihommansa tehtyä hän käveli nuorukaisen taakse ja kumartui hiukan. "No mitä pidät? Parempi kuin entinen", hän kysäisi ja laski kokeilevasti kätensä Victorin vyötäisille takaapäin. Jos toinen sanoisi ei hän ymmärtäisi täysin.

"Noh, se on se hyvä puoli." Victor myönsi, jättäen pyyhkeen hartioilleen ja hiukset pyyhkeen päällä, siltä varalta, jos hiusten latvoista tiputtelisi pisaroita vielä. Poika nosti kätensä rintansa päälle ja piteli toisella kädellä kiinni kyynärpäästään. Siniharmaat silmät seurailivat hetken aikaa Danten menoa ensin jääkaapille ja sitten olohuoneeseen posteja tarkistelemaan. Victor ummisti silmänsä ja ravisteli päätään tajutessaan jääneensä tuijottamaan miestä vähän turhankin tiiviisti. Avattuaan silmänsä uudelleen Victor keskittyi jälleen katselemaan tauluja, joskin aika tyhjällä ilmeellä. Poika havahtui Danten kävellessä lähemmäs. Hän seurasi tuota sivusilmällä nielaisten kevyesti kun mies pysähtyi hänen taakseen.
Victor nyökähti Danten kysellessä mielipidettä asunnosta.
"Aika paljonkin parempi. Mutta, asuntolahuoneiden kai kuuluukin olla aika... vaatimattomia." hän sanoi löydettyään sopivan sanan. 'Kälyinen' olisi ollut ehkä osuvampi vaihtoehto, mutta hän nyt tyytyi tähän toiseen sanaan. Victor siirsi katseensa pois Dantesta, mutta tunsi selvästi tämän kädet jotka ilmestyivät hänen vyötärönsä ympärille. Vatsanpohjassa muljahti, ja poika nielaisi uudestaan, jännittyen hieman. Jollain tavalla hän oli kaivannut tätä, mutta hän ei ollut varma, uskaltaisiko aloittaa uudestaan mitään, varsinkaan nyt kun oli kuullut, mitä CloudBerryssä oli tapahtunut. Olisihan se aika riskialtista, etenkin Danten kohdalla. Tämähän voisi menettää työpaikkansa lopullisesti, jos jotain paljastuisi taas.
Victor pureskeli alahuultaan, miettien mitä olisi pitänyt sanoa tällaisessa tilanteessa. Poika värähti, mikä ei suinkaan johtunut kylmästä, vaikka siihen olisi ollutkin hyvä vedota.

Dante

Opettajamies antoi sormiensa leikitellä Victorin paidan helman reunalla ja nosti sitten katseensa toisen niskaan. "Mä kaipasin sua.", hän kuiskasi lopulta hiljaa ja laski äkkiä päänsä nuorukaisen olkapäälle. "Mä en ikinä ollut unohtanut sua", hän selitti hiljaa aivan kuin peläten, että jos hän puhuisi kovempaa kaikki häviäisi. "Victor... Anna anteeksi, etten mä kertonut aiemmin, oli ehkä parempi, ettet sä tiennyt. Sun koulun käynti olisi voinut kärsiä", Dante jatkoi ja kuljetti kätensä niin että sai ne yhteen ja halasi nyt nuorkaista takaapäin. Opettajan pää lepäsi rennosti leuka olkapäätä vasten Victorin kasvojen oikealla puolen ja ruskeat silmät suljettiin. Victor saattoi tuntea kuinka opettaja huokasi niin syvään. Oli vaikea sanoa oliko se tyytymättömyyttä vai pikemminkin sellainen syvä helpottunut huokaus. Dante aukaisi hymyilen silmänsä ja sipaisi nenällään hiukan toisen hiuksia kasvojen edestä. "Sun pitäisi tehdä tolle tukalle jotain, se on aina tiellä", Dante mainitsi lempeästi, toisaalta hän itsekin omisti pitkän tukan ja tiesi varsin hyvin, että ei sellaisesta luovuttu helposti.

Dante katseli Victorin kasvoja siitä olkapäältä eikä hetkeen puhunut mitään hymyili vain. Ei se hetki oikeastaan hänestä sanoja kaivannut. Dante vaan sai oikeasti taistella itseään vastaan ettei alkanut heti riisumaan nuorukaista, hän oli kaivannut ja uneksinut Victorista paljon. Poika oli koskettanut häntä niin suuresti aikoinaan. Dante painoi kevyesti sileät huulensa Victorin poskelle. Toisen iho oli juuri sen tuntuinen mitä hän muisti, nuori, kimmoissa ja pehmeä. Dante tunsi myös sen tutun hoitoaineen tuoksun joka Victorin hiuksista lähti samoin kun hänestä saattoi joka päivä tuoksuttaa sen saman kalliimman partaveden. Dante kun piti itsestään ja ihotaa hyvää huolta hän pelkäsi nimittäin vanhenemista. Dante veti hitaasti kasvonsa hiukan kaemmas pojan poskesta ja hymyili sitten hiukan vinosti, se oli se seksikäs ja flirttaileva hymy joka opettajan huulilla oli vaikea taikoa esiin koulupäivän aikana.

Victor sulki silmänsä pitääkseen ajatuksensa kasassa. Siitä ei kuitenkaan ollut paljoakaan apua, hänen korvansa kuitenkin toimivat vielä hyvin. Danten alkaessa puhumaan kaikki hänen ajatuksensa katkesivat ja hän keskittyi vain kuuntelemaan, mitä miehellä oli sanottavanaan. Hänen silmänsä olivat yhä kiinni.
Kuitenkin hän kohta avasi ne ja käänsi katsomaan Dantea, jonka pää oli hänen olkapäällään. Victor naurahti kuivasti, ilottomasti.
"Se kärsi siltikin, jonkin aikaa. Ehkä olisi ollut helpompaa, jos olisin tiennyt asiasta, ehkä ei. Mennyt mikä mennyt." Victor huokaisi ja katse siirtyi sivuun miehestä, vähän ehkä surullisen oloisena. Kun hän oli aina miettinyt, missä Dante meni ja minkä ihmeen takia tämä oli yhtäkkiä lähtenyt sanomatta mitään, oli ollut vaikeaa keskittyä yhtään mihinkään. Vasta kun hän oli luopunut ajatuksesta, että tämä ottaisi yhteyttä, ja päättänyt unohtaa miehen, mikä oli kyllä ollut vaikeaa, hän oli alkanut taas keskittyä opiskeluun. Hetken hän sai ottaa muita kiinni, mutta oli onnistunut siinäkin lopulta.
Danten seuraaville sanoille Victor ei kuitenkaan voinut olla naurahtamatta.
"Älä nyt sinäkin ala. Kuulostat samalta kuin Andrew." Poika hymähti ja nosti katseensa takaisin Danteen. Hän voisi hiukset pitää kiinni, mutta leikkaamaan ei suostunut. Hän näyttäisi typerältä lyhyillä hiuksilla.
Victor käänsi katseensa takaisin eteenpäin ja vain oli siinä. Kumpikaan ei puhunut. Hiljaisuus ja tällä lailla oleminen oli itse asiassa aika rauhoittavaa. Kuitenkin Victor päänsä sisällä muistutti itseään, ettei ehkä paranisi lähteä tälle tielle. Se oli se järki joka niin puhui. Tunne puoli taas oli toista mieltä. Hetkeksi kaikki ajatukset nollautuivat taas Victorin tuntiessa Danten pehmeät huulet poskellaan, ja poika hymyili, mutta sitten kaikki alkoi taas myllätä päässä. Pitikin elämän olla hankalaa taas...
Tuntiessaan Danten vetäytyvän hieman Victor katsoi olkansa ylitse tähän. Pojan kulmat kohosivat hissanopettajan niin aikoinaan tutuksi tulleen ilmeen nähdessään. Victor puuskahti ja läppäisi kevyesti miestä kämmenselällään hartianseudulle. Siitä ei seuraisi hyvää, jos tämä jatkaisi tuota ilmeilyä.

Dante

Danten oli vaikea olla hymyilymettä, mutta totta se oli Victorin tukka oli hänestä paksu ja usein tiellä, toisaalta se oli juuri sitä Victoria josta hän piti. Oli vaikea kuvitella nuorukainen muun näköisenä. Oikeastaan mies saattoi sisäisesti huokaista helpotuksesta, ettei toinen ollut muuttunut mitenkään radikaalisti.

Dante naurahti hiljaa tuntiessaan läpsäuisyn sitten hartiansa seudulla. "Au sut pitäisi sitoa...", hän sanoi ja naurahti päästäen sitten toisen otteestaan ja istahti sohvalle heittäen jalkansa ristiin päällekäin niin ettäö vasen oli päällä. "Tiedätkö, jos olisin yhtään epäluuloisempi minua nolottaisi, koska et ole ilmeisesti kaivannut mua.", hän sanoi sitten pienessä hymysssä ja sipaisi hiuksiaan. "Tarkoitan vaan, että mä sanoi, että mulla oli ikävä sua ja mitä saan läpsäisyn, se ei ollut ihan sitä mitä odotin", historian opettaja puhui pehmeällä äänellä ja nojautui sitten ottamaan tupakka askin pöydältä. Normaalisti hän poltti sisällä siitä kertoi tuhkakuppikin pöydällä. "Mä käyn savukkeella, ole oikeasti ihan vapaasti.", Dante ilmoitti ja nousi sitten heittäen mennessään märän t-paidan lattialle koneen viereen. Pian parvekkeen ovi kolahti kiinni.

Dante veti keuhkonsa ulkona täyteen ilmaa ja sytytti savukkeen hiukan tärisevin käsin. Hän ei oikein tiennyt miten olisi pitänyt suhtautua asiaan nyt. Hän tunsi ensimmäistä kertaa elämässään syyllisyyttä siitä, että oli lähtenyt sanomatta mitään. Ruskea katse katseli hämärtyvää kaupunkia ja sinne pikku hiljaa syttyviä valoja. Sade tuntui vaan yltyvän entisestään. Hän kyllä voisi maksaa Victorin taksin. Poikaa olisi turha laittaa sateessa kävelemään bussi pysäkille joka oli melkein kilometrin päässä.

Dante oli kokonaan unohtanut erään asian. Kun hän oli napannut tupakan askista sovapöydältä, erään kirjeen päällä ollut lasku oli siirtynyt sen verran, että riveistä sai selvää.

"Hyvä Dante,
Olen pahoillani, että lähdin sanomatta mitään, olen pahoillani myös, että vein sinulta suuren summan rahaa lähtiessäni, maksan ne takaisin. En kerro sinulle missä olen, on parempi niin, ottaen huomioon menneisyytesi. Toivon todella, että löydät tämän Victorin vielä jonain päivänä. Mutta en voi olla ihmisen kanssa, joka rakastaa haavekuvaa menneisyydestään.
Terveisin, Josh
P.S Ehkä tapaamme joulukuussa opettajaseminaarissa"

Victor siristi silmiään Dantelle tämän sitomis-uhkailusta. "Uskallakin, niin lyön uudestaan." hän vitsaili. Äskeinenkään ei kyllä ollut mikään lyönti, eihän hän sitä ollut yrittänytkään. Kädenheilautus pikemminkin. Victor jäi seisomaan paikalleen Danten mennessä sohvalle, kädet puuskassa, nojaten hieman enemmän oikealle jalalleen.
"Sait sen läppäisyn ilmeilystä." hän ilmoitti pieni virne kasvoillaan. Minkä jälkeen ilme kuitenkin vakavoitui. Hänkö ei olisi kaivannut tuota? Ja katin kontit!
Victor seurasi katseellaan Dantea tämän poistuessa parvekkeella savuttelemaan. Poika kohautti hieman itsekseen olkiaan, ottaen pari askelta olohuoneen puolelle. Hän käppäili kädet puuskassa hitaasti kämppää ympäri ja käänteli päätään sinne tänne. Lopulta hän pysähtyi sohvan viereen, epäröiden hetken aikaa viitsisikö istuutua. Hän päätti sitten lopulta, että tuskin hän siihen kuolisi ja istuutuikin, jalat aavistuksen auki ja nojaten reisiään vasten käsivarret ristissä. Katse harhaili taas hetken, ennen kuin osui pöydällä olleeseen postien pinkkaan. Hän huomasi, että yksi niistä ei ollut lasku. Poika tuijotti kirjettä jonkin aikaa ilmiselvästi uteliaana, mutta käänsi sitten päänsä pois päin. Kirjeet olivat yksityisasioita, ei hänellä ollut mitään asiaa lukea sitä. Siltikin hän ei voinut olla vilkuilematta paperin suuntaan, varsinkaan sen jälkeen, kun huomasi kirjeessä sanan "Josh".
Victor vilkaisi olkansa ylitse ikkunasta pihalle. Dante poltteli tupakkaansa selin päin häneen. Victor käänsi katseensa kirjeeseen, ajatellen, ettei se haittaisi, jos hän yhden rivin vilkaisisi. Mutta, luettuaan ensimmäisen rivin, hän ei pystynyt enää jättämään kesken, vaikka omatunto kolkutti rajusti. Hän luki kirjeen hieman kauempaa sohvalta käsin, koskematta koko paperiin. Pojan lopettaessa, hänen kasvonsa olivat ehkä valahtaneet vähän kalpeammiksi mitä ne olivat normaalisti, ja tuntui kuin hän ei olisi kunnolla pystynyt hengittämään. Se tosin johtui siitä, että hän jännitti koko ruumistaan ja oli vahingossa pidättänyt hengitystään. Victor huokaisi syvään ja johan rupesi henki taas kulkemaan. Poika painoi päänsä alas ja tuijotti typertyneenä lattiaa. Tämä sekoitti vain pakkaa entisestään. Pitikin hänen mennä uteliaisuuttaan ottamaan selvää yksityisasioita, tämä siitä seurasi.

Dante

Dante katseli tyrmistyttävän harmaata keliä ja poltteli aivan rauhassa tupakan loppuun menen sitten takaisin sisälle. "Näyttää siltä että yöllä tulee rankempi myrsky. Mä maksan sun taksin koululle, bussilla sun on turha lähteä. Lähimmälle pysäkille on matk...", miehen lause jäi kesken ja hän tuijotti Victoria hämmästyneenä. Näyttikö toinen huonovointiselta. "Victor, oletko kunnossa, näytätä jotenkin huono vointiselta. Oletko aivan varma ettet halua syödä mitään?", hän kysyi ja meni sitten varovasti istumaan nuorukaisen viereen laskien kätensä kokeilevasti toisen hartialle. "Et kai sä ole kipeä?", Danten äänessä kuului selvä huoli kun tämä tyrkkäsi kätensä pojan otsaa vasten. "hmm ei ainakaan tunnu lämpimältä", hän ihmetteli ääneen, Victor oli selvästi jotenkin kalpeampi kuin äsken.

Victor hätkähti jotenkin yllättyneesti kuullessaan Danten äänen yhtäkkiä takaansa. Hän ei ollut ollenkaan huomannut tämän avanneen parvekkeen ovea. Poika nosti päätään ja katsoi mieheen kääntäen hieman yläruumistaan tämän puoleen. Hän vilkaisi sivusilmällä, muttei oikeastaan edes huomioinut säätä millään lailla. Hän jäi hetkeksi katsomaan ulos lasittunein silmin, ennen kuin käänsi katseensa takaisin historianopettajaan. Oli hänen vuoronsa näyttää hölmistyneeltä Danten sanoessa hänen näyttävän huonovointiselta. Victorilla itsellään kun ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka kalpealta saattoi näyttää sillä hetkellä.
Nuorukainen harkitsi hetken aikaa, olisiko pitänyt kertoa Dantelle hänen lukeneen kirjeen. Tosin, hän vähän pelkäsi mitä tämä saattaisi sanoa siihen, ja hän itsekin inhosi jo itseään sen takia, että oli lukenut sen. Victor kohautti kulmiaan Danten painaessa kätensä hänen otsalleen. Hän hymyili vaimeasti puistellen vähän päätään.
"Ei, en ole kipeä. Vähän vain väsynyt. Ja tässä on nyt aika paljon tullut uutta ajateltavaa." hän sanoi nojaten taaksepäin, ja mätkähtäen vasten sohvan selkänojaa, mikä olikin ollut vähän kauempana kuin mitä hän oli luullut. Pojan silmät laajenivat hetkellisesti yllättyneinä, sitten tuo rupesi nauramaan hiljaa huvittuneena, ja ehkä aavistuksen verran hermostuneenakin.

Dante

Mies naurahti vähän ja pudisteli päätään. "Jos niin sanot ja usko pois noin mun vieraille käy usein, mä olivat syvät sohvat Toscan mielestä, Kyllähän hän tiesi miksi minä halusin leveät sohvat.",Dante kertoi ja siveli mustaa pintaa hymyilen pienesti. Ruskea katse nuosi sitten Victoriin ja hän katseli poikaa vähän aikaa hiljaisena. Pian sohva antoi pariksi pääsäten äänen kun mies liikahti kääntyi paremmin nuorukaiseen päin ja laski kätensä Victorin poskelle. Dante painoi heidän otsansa yhteen hymyilen. Hän saattoi tuntea Victorin lämpimän hengityksen ja oli todella lähellä ettei hän kokeillut olivatko nuorukaisen huulet niin pehmeät ja portti paratiisiin. "Jos me kumminkin syötäisiin jotain jooko, se voisi tehdä sullekin hyvää", Dante kuiskasi ja suukotti Victorin otsaa ja pörrötti tämän hiuksian hellästi. Dante oli uskomattoman huolehtiva persoona kun sellaiselle päälle sattui.

Victor naurahti pienesti.
"Lohduttavaa." hän tuumasi Danten mainitessa, että hänen vierailleen yleensä kävi samalla lailla kuin hänelle, sohvan kanssa. Poika kohensi hieman asentoaan ja katsoi taas Danteen. Hiljaisuus säilyi heidän välillään hetken aikaa. Pitkän aikaa siniharmaat silmät tuijottivat Danten ruskeisiin silmiin, mutta sitten ne jäivät katsomaan kättä, joka kohosi häntä kohti. Katse seurasi kättä, kunnes se pysähtyi hänen poskelleen ja pojan silmät kääntyivät takaisin Danteen päin, sulkeutuen kohta pojan ja miehen otsien koskettaessa ja jäädessä vastakkain joksikin aikaa. Victor veti syvään henkeä ja sitten hengitti hitaasti ulos. Silmät avautuivat puoliksi Danten puhuessa jälleen ja hän katsoi Dantea kohottaen vähän toista suunpieltään jonkinlaisen hymyn tapaiseen. Mieskö ei siltikään uskonut hänen olevan kunnossa? Ruumiillisesti hän oli aivan kunnossa, henkinen puoli olikin eri juttu.
"Ei tarvitse, en ole nälkäinen ollenkaan." Victor sanoi vetäytyen hieman kauemmas Dantesta. "Voit tietty itsellesi tehdä, jos siltä tuntuu." Noh, tietystikin toinen voisi, tämän kotihan tämä oli.

Dante

Dante ei itse tajunnut ensin mutta raskas houkaus karkasi huulien välistä Victorin vetäytyessä kauemmas. "Pyydät sitten heti jos sun alkaa tehdä mieli eikö?", hän sanoi ja noustessaan 'vahingossa' hipaisi oppilaan ulkoreittä. Dante meni jää kaapille ja kaivoi edellisen päivän makaroonit ja jauhelihakastikkeet ja tyrkkäsi ne mikroon. Hän kääntyi sitten takaisin Victoriin päin ja hymyili pojan niskalle. "No kai sun elämässä nyt jotain on tapahtunut, kerro toki, minä haluaisin kuulla?", Dante sanoi lempeästi ja täytti lasin vedellä ja nappasi sitten lattasen mikrosta menen istumaan ruokapöydän ääreen. "Tarkoitan vaan että mitä sä teit esimerkiksi lomalla, olitko töissä tai jotain? Eihän koulukaan alkanut heti Cloud berryn jälkeen", hän totesi hymyilen lempeästi Victorille ja söi siinä sitten rauhassa.

Victor huomasi pettymyksen Dantessa, ja hän huokaisi. Tuntui inhottavalta torjua tuo tällä lailla, etenkin kun itsekin oli ensin ajatellut tätä koko ajan tämän poissa ollessa. Victor kääntyi jälleen katselemaan ikkunasta pihalle. Sade rauhoitti hieman ja sai mielen tyhjenemään kaikista hämmentävistä ajatuksista. Yleensä...
Victor ei aluksi kuullut mitä Dante sanoi, mies sai kaiketi ensin herätellä hänet horroksestaan ja toistaa sitten kysymyksensä. Sitten, kun oli ensin palannut takaisin maan pinnalle, poika kääntyi ympäri, asettaen kätensä lepäämään sohvan selkänojan päälle.
"Ei ole oikeastaan paljon kerrottavaa." poika aloitti olkiaan kohauttaen. "CloudBerryn päätyttyä olin pari kuukautta töissä paikallisessa kahvilassa, muistat kai sen? Elämäni oli aika lailla rauhallista ja tasapainoista" poika hymyili hienoisesti, mutta sitten kasvot vetäytyivät vakavammiksi, "yhtä asiaa lukuunottamatta." Victor siirsi katseensa miehestä ikkunan kautta takaisin eteensä, kääntyen ympäri toistamiseen, mutta tällä kertaa pois päin.
"Älä luulekaan, ettenkö olisi ajatellut -ja kaivannut- sinua." Victor totesi synkästi. Lähes joka päivä.

Dante

Dante vilkaisi nopeasti Victoriin tämän sanottua asiansa. Victor siis oli ajatellut häntä, mutta tuskin kovin hyvässä mielessä. Opettaja mutristi hiukan suutaan ja huokasi syvään sitten. "no mitä sä olet sitten ajatellut tehdä koulun jälkeen?", hän kysyi ja vei puoliksi syödyn lautasen tiskipöydälle. Yhtä-äkkiä hänellä ei ollutkaan enää nälkä, jotenkin pojan sanat olivat saaneet hänet tuntemaan syylisyyttä. Opetteja kuunteli rauhassa mitä toinen kertoi tai jätti kertomatta ja huokasi sitten raskaasti. "Kuule Vic, tein kaiken sen minkä tein ihan vain siksi, että välitin susta. Musta ei olisi ollut oikein, että sinä kärsit myös siitä rangaistuksen. Sitä paitsi minä olin meistä se aikuinen, VASTUU oli minulla. Minun olisi pitännyt puhaltaa se teerenpeli aiemmin poikki.", Dante tunnusti ja nojaili tiskipöytään laskien katseensa maahan.

Aluksi Victor ei näyttänyt reagoivan juurikaan siihen, että Dante alkoi puhua, selittää tekoaan. Poika istui paikallaan mitään tekemättä, kuunnellen vakavasti. Kohta hän kuitenkin painoi päänsä, puristaen kätensä nyrkkiin sohvan reunalla.
Victor puisteli päätään itsekseen ja yritti nieleskelemällä saada palasta pois kurkustaan puristamasta. Jotain hän olisi halunnut sanoa vastaan Dantelle, mutta hän ei löytänyt oikeita sanoja. Eikä hän kyllä tiennyt, olisiko missään hänen sanomassaan ollut pahemmin järkeäkään, jos olisi nyt avannut suunsa. Hän oli kuitenkin omasta mielestään myös vastuussa tapahtuneista, ei pelkästään Dante. Vaikka Dante olikin se aikuinen, niin kuin mies itse oli sanonut, niin hänkin kuitenkin oli tiennyt alusta asti ja hyvin, mihin kaikki voisi päätyä. Ja se päätyikin siihen pahimpaan mahdolliseen, josta Dante sitten ei ollut kuitenkaan kertonut hänelle mitään.
Victor kääntyi jälleen ympäri sohvalla.
"En minä sinua mistään moitikaan." hän sanoi surumielisesti hymyillen. Loppujen lopuksi, tekihän Dante vain sen, minkä oli katsonut oikeaksi. Ei hän voisi miestä sen takia arvostella tai vihata. Vähiten tuota jälkimmäistä. Vaikka hän aikoinaan olikin ollut pettynyt, ei hän missään vaiheessa ollut Dantea vihannut.
"Taidamme varmaan molemmat olla sitä mieltä, että pysytään vain oppilaana ja opettajana tästä eteenpäin." Victor vielä totesi huokaisten, katsoen Danteen ilmeettömästi.
Siitä ei varmastikaan tulisi helppoa kummallekaan.

Dante

"Ehkä se olisi parempi niin", Dante sanoi ja huokasi kuuluvasti tullen sitten istumaan Victorin viereen varovasti. hän nojautui taaksepäin ja kädet etsivät paikan oman niskan takaa ja nypläsivät mustia hiuksia hetken. Vaiteliaisuus roikkui painostavana päällä ja ilmassa oli selvä tuntu siitä, että molemmat halusivat sanoa, jotain mutta eivät tienneet mitä. Ruskeat silmät tutkiskelivat katossa olevaa lamppua. "Helvetti", Dante huokaisi sitten äkkiä ja työnsi itsensä istumaan kunnolla napaten Victorin leuasta kiinni kahdella sormella ja käänsi pojan kasvot itseensäpäin. Opettaja tutkaili hetken Victorin kasvoja aivan kuin olisi nähnyt ne viimeistä kertaa elämässään, joka tuskin olosuhteet huomioon ottaen olisi mahdollista. "tiedätkö mä en taida pystyä siihen.", hän kuiskasi ja painoi pehmestä huulensa vasten tummatukkaisen nuorukaisen pehmeitä huulia.

Historianopettaja maisteli noita perheitä huulia varovasti ja joka puolelta. Pienen hetken päästä hän malttoi avata omat silmänsä ja päästä Vistorin huulet vapaaksi. Ruskeat silmät tutkivat toisen silmiä kuin anoen anteeksiantoa tästä pikkuisesta synnistä.

Victor nyökähti. Hänelle riittäisi se, että asiat oli selvitetty, ja kumpikin heistä voisi jatkaa elämäänsä. Tai jotain sellaista hän yritti ainakin itselleen väittää. Nuorukainen kääntyi katsomaan ikkunasta pihalle. Ulkona satoi aina vain ja jos mahdollista, vielä enemmän kuin hetki sitten. Hänen kuitenkin pitäisi jossain vaiheessa lähteä koululle takaisin, ei hän voisi yötä täällä olla.
Victor vilkaisi Dantea sivusilmällä, sanomatta kuitenkaan mitään, ja käänsi katseensa taas pois. Olo alkoi olla ahdistunut pikku hiljaa, koko ajan enemmän mitä kauemmin kumpikaan ei puhua pukahtanut. Victor ajatteli jo ehdottavansa Dantelle, että hän voisi lähteä takaisin koululle päin, kun mies älähtikin. Victor katsoi tuohon sivusilmällä kysyvästi. Danten seuraava liike tuli yllättäen. Victor tuijotti tuota takaisin silmät väristen. Vaikka järki käskikin perääntyä, keho ei totellut, ja Victor antautuikin Dantelle.
Miehen huulet olivat yhä pehmeät, hyvän tuntuiset, sellaiset minä Victor ne muisti. Suudelman jälkeen poika jäi silmät raukeina tuijottamaan Dantea hetkeksi aikaa. Mutta siinä miestä tuijottaessaan hän samassa saikin aivotoimintansa takaisin, ja pomppasi pystyyn sohvalta. Poika käveli pari askelta kauemmas, päätään pidellen ja sitä puistellen.
"Ei, ei, tämä ei voi mennä näin..." Victor mutisi itselleen, niin hiljaa että sitä tuskin kuuli. Kädet putosivat alas ja Victor katsoi Dantea kasvot vakavina. "En usko, että voin ruveta enää mihinkään. En halua toistaa CloudBerryn tapahtumia." poika huokaisi. Hän ehti vasta jokin aikaa sitten päästä koko asiasta yli. Nyt tuo mies oli jostain ilmestynyt hänen elämäänsä uudelleen. Hän ei uskaltaisi ottaa riskiä uudestaan, luultavasti Dantekin erotettaisiin lopullisesti seuraavalla kerralla, jos jotain tulisi ilmi. Hänen elämänsä olisi ollut yksinkertaisempaa, jos hän olisi sittenkin jättänyt tulematta tähän kouluun. Nyt kaikki oli taas sekaisin, kun se juuri oli selventynyt.
"Olen pahoillani." Victor kuiskasi vielä.

Dante

Dante oli saada sydänkohtauksen kun Victor äkkiä loikkasi ylös kuin aropupu. Ruskeat silmät seurasivat nuorukaista ja Danten aataminomena pomppi vuoristorataa kurkussa. Samoin kuin sydän rinnassa takoi säikähdyksen takia tuhatta ja sataa. Kulmat kohosivat hämmästyksestä kun nuorukainen mutisi itsekseen jotain ja Dante puraisi huuleensa. Hän oikeastaan taitaisi tietää mihin tämä johtaisi.

Victorin alkaessa puhua Cloud berrystä mies sulki silmänsä ja yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, mutta pian kulmat kurtistuivat yhteen vihaisena ja toinen silmäkulma nyki. Hän ei halunnut kuulla totuutta, vaikka tiesi sen itsekin. Tuskin oli mitään sattumaa, ettei Victor opiskellut hänen historianryhmässään. Papereihin oli aivan varmasti jäänyt Victorin nimi. Kädet puuskassa ja kurtistellen vihaisesti silmät yhteen puristettuina hän kuunteli Victorin sanat.

Pojan lopettaessa pahotteluihin silmät rävähtivät auki vihaisesti ja Danta pomppasi pystyyn iskien nyrkinsä pöytään. "Aijaa, sä meinaat siis luovuttaa... Ihan helvetin sama Victor, ihan helvetin sama!", Dante karjui pojalle ja paiskasi paperi kasan lattialle pöydältä. "Mä oikeasti luulin... Mä ajattelin... Victor mä olen urahnnut helvetin paljon sun takia, uran, parisuhteen melkein perheeni ja oman henkeni mitä hittoa sä vielä haluat!", hän karjaisi turhautuneena totuuteen ja puraisi huuleensa. Hän tiesi, ettei nuorukainen tehnyt sitä tahallaan. Hän oli ehkä itse luullut, että olisi edelleen niskan päällä. Että yksi katse ja Victor olisi hänen taas. Kuinka usein Dante oli unelmoinut heidän uudelleen tapaamisesta. Hän oli jopa suunnitellut lähtevänsä Walesiin, jos ei muuten olisi törmännyt tähän. "Victor ihan oikeasti... ", Dante yritti rauhoittua mutta hän oli niin vihainen siitä totuudesta, joka aina uudestaan paiskattiin kasvoille.

Opettaja laski katseensa maahan papereihin ja hengitti pari kertaa syvään sukien hiuksiaan. "Mä en halua ketään muuta...", hän sai lopulta sanottua sitten. Dantekin vain tiesi, että kuilu heidän kahden välillä voisi olla liian suuri kaikkiin suuntiin.

Victor puolestaan säpsähti nyt vuorostaan, kun Dante pomppasi pystyyn rajusti. Pojan silmät laajenivat säikähtäneinä ja vaistonvaraisesti hän otti puolikkaan askeleen taaksepäin miehen räjähtäessä. Ihan noin rajusti hän ei ollut aavistanut Danten reagoivan, vaikka tiesi tämän olevan temperamenttinen välillä. Hän tuijotti Dantea ja papereita, jotka lensivät lattialle. Mitään rauhoittavaa hän ei saanut sanottua mihinkään väliin. Tosin, rauhoittelu olisi saattanut kiivastuttaa miestä vielä enemmänkin. Victor vain seisoi vajaan metrin päässä Dantesta ja tuijotti tuota vakavana. Alkusäikähdyksen jälkeen hänen kasvoilleen oli palannut maltillinen, mutta päättäväinen ilme.
"Senpä takia juuri!" Victor lopulta älähti väliin, kun Dante rauhoittui hetkiseksi. "En halua, että uhraat enää yhtään mitään! Tiedät varmasti itsekin, mitä seuraavasta kerrasta seuraisi!"
Yhtä hyvin hän voisi itse erota saman tien St. Heaven's Baysta. Sen jälkeen kukaan ei voisi tulla sanomaan mitään, että hänellä olisi suhde historianopettajan kanssa. Parempi sekin olisi, kuin että Dante erotettaisiin. Mies ei luultavasti löytäisi kovinkaan hyvin töitä, jos niin kävisi, ainakaan opettajan hommista. Hänellä olisi helpompaa, olihan hänellä kuitenkin jo osa-aikainen työ keskustan kahvilassa. Parempaakaan vaihtoehtoa Victor ei keksinyt. Hän voisi tosissaan harkitakin asiaa. Kerta Dante oli jo uhrannut niin paljon, voisi olla hänen vuoronsa.
Victor huokaisi syvään, hengitys hieman katkeillen ja väristen. Pojan katse oli maassa, silmät kiinni, toinen käsi lantiolla ja toinen otsalla, raastaen hiuksia jotka laskeutuivat kasvojen poikki.
Danten viimeisimmät sanat jäädyttivät hänet totisesti. Victorin silmät rävähtivät auki, mutta hän ei pystynyt nostamaan katsettaan Danteen. Kurkku tuntui karhealta, mutta Victor ei pystynyt nielaisemaankaan. Hän haukkoi pari kertaa henkeä, sulkien uudestaan silmänsä. Lopulta, pitkän hiljaisuuden jälkeen, poika naurahti hermostuneesti.
"Ainakin siis jossain asiassa olemme samalla aaltopituudella..." hän pihahti hiljaa.

Dante

Dante tuijotti lattiaa ja nosti sitten katseensa. "Ai mä en saa uhrata joitain sellaista josta mä en niin kauheasti pidä. Ei kukaan tälläistä työtä tee mistään muusta kuin rahasta. Ei kukaan haluan opettaa teini-ikäisiäpoikia mielellään...", Danta sanoi sitten ja laski kätensä lanteilleen vilkaisten lattialle. Kauhea sotku, jotenkin koko tilanne alkoi paisua aivan järjettömäksi, toisaalta eipä opttaja ollut ajatellut, että hänen tunteensa olisivat näin voimakkaat viel vuodenkin jälkeen. Ruskea katse nostettiin Victoriin ja niihin kohosi kyyneleitä. Ensin hän oli ollut se, joka oli taistellut vastaan ja nyt hän oli se joka vikisi. Kyllä hän tiesi, että poika oli oikeassa osittain. "Sä... taidat haluta jo koululle?", hän kysyi varovasti ja nielaisi sitten tuijottaen poikaa oudosti hetken. "Voit sä jäädä tännekin", hän lisäsi sitten hymyilen ja otti pari askelta kuroen heidän matkaansa kiinni, mttei uskaltant koskea toiseen.

Victor nosti katseensa, pojan kädet valahtivat sivuille ja hän kääntyi Danteen päin yllättyneenä. Nuorukainen räpytteli pari kertaa silmiään, minkä jälkeen otsa rypistyi hivenen.
"Et kai ole tosissasi?" Victor kysyi tyrmistyneenä. Ajatteliko mies muka noin oikeasti? Ettei tämä vain sanoisi noin saadakseen hänet jäämään luokseen? Victor puisteli päätään. Se nyt olisi järjetöntä, mutta hän ei toisaalta voinut olla epäilemättä sitä vähän. Tämä tilanne tosiaan oli mennyt ihan sekopäiseksi, puolin ja toisin. Mitään fiksua vaihtoehtoa tilanteelle ei tainnut ollakaan.
Victor jäi nyt katsomaan Dantea ja hän huomasi kyyneleiden nousevan miehen silmiin. Poika puri hampaansa yhteen ja nieleskeli pari kertaa yrittäen pitää itsensä tyynenä, ettei hänelle itselleen kävisi samoin. Lopulta hänen kuitenkin oli pakko kääntää katsensa pois Dantesta.
Victor kohotti päätään seuraavan kerran kuullessaan Danten kysymyksen. Hetkeen hän ei sanonut tai tehnyt mitään, hän joutui hetken nimittäin käskemään itseään ryhdistäytymään. Hetken päästä poika nosti katseensa ja katsoi ensin sateeseen ikkunan läpi, sitten vasta Danteen.
"Ehkä pitäisi. Lukemista on kuitenkin tälle illalle..." hän mutisi. Hänestä tuntui kyllä hieman keljulta, ja vastahakoiselta, ajatella kokeisiin lukemista tällä hetkellä, mutta minkäs teet.

Dante

Dante nyökkäsi pienesti ja katsahti poikaan sitten menen eteiseen etsimään jotain naulakosta. Pian mies palasi mustan sontikan kanssa ja ojensi sen Victorille. "Lähin linja autoasema on kun lähdet pihasta kävelemään tietä oikalle ja siellä pääsä. Seuraava auto tulee parinkymmenen minuutin päästä. Tarvitko rahaa, voin mä maksaa sen sulle", hän sanoi ja käveli nostelemaan papereita sitten lattialta. Danten olo oli vähintäänkin kurja ja joka paikkaan tuntui äkkiä koskevan. Hän oli säälittävä, pari vuotta sitten ei hän olisi tälläiseen suostunut. Lopulta mies suoristautui seisomaan ja kääntyi Victoria päi n ojentaen kätensä´toista päin. "Oli oikeasti kiva nöähdä ja kuulla että olet kunnossa. Tervehditään kun nähdään.", Dante totesi sitten ja nieleskeli kokoajan.

Kun poika oli lopulta poistunut asunnosta historian opettaja istui sohvalle sytyttäen tupakan ja nieleskeli palaa kurkustaan. Hän ei voinut sille mitään, että muisto heidän hyvin lyhyestä suhteestaan palasi mieleen aaveen lailla.

Victor laski katseensa miehestä ja kääntyi, tullen Danten perässä eteiseen. Kiusaava hiljaisuus leijaili heidän välillään, vaikka Victor yritti olla ajattelematta sitä. Hän nosti laukkunsa vasemmalle olalleen, kääntyen takaisin Danteen päin. Hän tuijotti hetken aikaa sateenvarjoa ennen kuin otti sen vastaan. Poika kuunteli Danten ohjeistuksen linja-autoasemalle ja pudisti sitten päätään.
"Ei kiitos, minulla on bussikortti." Victor vastasi. Hänelle nousi uudestaan pala kurkkuun Danten ojentaessa kätensä, ja jokin jäyti häntä sisältä päin. Yrittäen säilyttää malttinsa Victor ojensi kätensä myöskin. Hän ei kyennyt katsomaan miestä silmiin. "Samoin." hän sanoi vaimeasti.
"Yritän palauttaa tämän piakkoin." hän vielä sanoi kääntyessään ovelle päin, heilauttaen sateenvarjoa hieman kädessään. Sitten nuorukainen avasi oven ja pujahti rappukäytävään.

Victor harppoi nopein, pitkin askelin linja-autoasemalle päin, päästäkseen mahdollisimman nopeasti kauas miehen asunnosta. Paha olo ei helpottanut siitä huolimatta ollenkaan. Hän yritti vakuutella itselleen, että kyllä tämä tästä, hän oli aiemminkin selvinnyt ilman Dantea, miksei nyttenkin siis.
Victor oli noin vartin päästä pysäkillä bussia odottelemassa. Poika vaihteli jatkuvasti levottomana painoa jalalta toiselle, katsellen kuinka vesi ryöppysi sateenvarjon reunan ylitse, yrittäen ajatella mitä tahansa saadakseen ajatuksensa pois Dantesta. Hän jopa kertasi mielessään pohjoismaita, jota pitäisi maantiedon kyselyssä osata. Niistä ei kuitenkaan ollut apua.
Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen viiden minuutin jälkeen, bussi tuli. Victor taittoi sateenvarjon kokoon. Mutta vaikka bussin oven aukesivat, hän ei mennytkään sisälle, tuijotti vain eteensä. Mitä ihmettä hän oikein oli tekemässä? Ei hän halunnut päättää tätä näin. Hän oli pitkään toivonut, että Dante tulisi takaisin, ja nyt kun tämä sitten olikin tullut, hän itse oli karkaamassa.
"Oletko tulossa kyytiin?" kärsimätön äänensävy herätti Victorin ajatuksistaan. Poika tuijotti bussikuskia hetken aikaa.
"... Ei, en ole." hän sanoi kiireesti ja kääntyi saman tien lähtien juoksemaan takaisin pienkerrostaloille päin.

Juostessaan Victor manaili itseään koko matkan. Että hän osasi olla typerä!
Poika livahti sisään kerrostalon ulko-ovista samaan aikaan jonkun vanhemman rouvan kanssa, joka jäi hölmistyneenä tuijottamaan hänen jälkeensä, kun hän ryntäsi rappuset ylös toiseen kerrokseen. Poika pysähtyi vasta Danten oven kohdalla ja soitti ovikelloa, märkänä ja hitusen hengästyneenä. Oven avautuessa Victor ei heti pystynyt puhumaan, kurkku oli sen verran karheana, ja hän joutui nielemään pari kertaa ensin.
"En voinut..." Victor aloitti, mutta siihen hänen äänensä sitten tyssäsikin ja poika vain puisteli päätään, kun ei saanut sanottua mitään järkevää.

Dante

Mies tuijotti eteensä ja piteli käsiään leukansa alla ristissä. Jostain syystä hänelle tuli äkillinen halu rukoilla. Mitä sekään auttaisi, vaikka perhe olikin uskonnollinen, hän tiesi, että ainakin Raamatun mukaan hän ei pääsisi paratiisiin, koska oli 'saastainen miestenrakastaja'. Ohut vogue savuke löysi tiensä taas huulien väliin, edes savukkeen mentolin maku ei vienyt pois sitä... Victor maistui edelleen hänen suussaan. Dante ei koskaan ennemmin ollut huomannut sitä, että toiset ihmiset maistuivat aina jollekin. Historianopettaja huokasi ja tumpasi savukkeen vaikka siitä olisi ollut vielä puolet jäljellä.

Mies vilkaisi lattialla olevaa läppäriä, huomiset kokeet pitäisi tehdä loppuun. Jostain kumman syystä hänen ei tehnyt yhtään mieli nyt tehdä töitä. Perkele jäätelöäkään ei ollut. Dante kaivautui pitkäkseen sohvalle ja napsautti telkkarin päälle naurahtaen epäuskoisena. Sieltä sattui juuri tulemaan dokumentti eroinneista pareista joilla oli silti tunteita toisiaan kohtaan. Hetkeksi mies jopa keskittyi mielenkiinnolla siihen, kunnes ovikello soi. Naapurin Sally oli varmaan taas etsimmässä Tifanyä... Dantella kun oli tapana pelastaa valkoinen persialainen käytävästä haahuilemasta aina välillä.

Yllätys oli kumminkin suuri kun oven takana seisoikin Victor. Dante säikähti todenteolla pojan hengästymistä. Oli toisella astma tai jotain. Mies ei edes peitellyt riemastunutta hymyään kun poika aloitti lauseensa. Dante olisi vaikka voinut huutaa käytävään , että rakasti toista mutta Sally kumminkin keskeytti asian. "Tämä nuori herra...", Sally tiuskaisi Victorin takana ja tuijotti Dantea vihaisesti. "Rosales... Tunnetko sinä hänet?", Sally kysyi ja alkoi kaivaa jo kännykkää taskustaan mumisten huumehörhöstä. "Sally, Victor on oppilaani... Hänellä on ongelmia muutamassa tehtävässä ja lupasin auttaa häntä.", mies kiirehti selittämään ja vetäisi sitten Victorin jo sisälle. Ovi pamahti kiinni ja Dante vetäisi Victorin takaisin sulkien tämän syliinsä. Samassa kuului luja pamahdus ja huoneisto pimeni kerta heitosta...