Danten asunto

Victor kaivoi kännykkänsä jakkutakin taskusta ja vilkaisi kelloa. Tässä oli vielä ainakin puolisentoista tuntia luppoaikaa ennen hänen tuntiensa alkamista. Koululle tietty ajaisi hetken aikaa, mutta ei sentään niin kauan. Jos siltä tuntui, koululle ei välttämättä edes tarvitsisi mennä heti, vaan voisi jäädä johonkin syrjempään, viettämään se hetki rauhassa, niinkuin Dante oli äsken todennut. Äskeisen yllättävän heräämisen jälkeen Victorista tuntui nyt yllättävän nuukahtaneelta, ehkä sen takia kun jännitys oli lauennut.
Kohta tultiin Danten auton luo. Victor katseli sitä hetken. Hänen muistaakseen Dantella ei ollut CloudBerryn aikoihin ollut autoa. Harmaa mersu oli kyllä aika historianopettajan näköinen, jollain tavalla. Victor avasi oven ja meni eteen pelkääjän paikalle, pitäen laukkunsa sylissään. Saisi nähdä, mitenkä mies ajaisi autoa, viimeksi hän oli ollut tämän kyydissä kun alla oli ollut moottoripyörä.
"Osaatko nyt varmasti ajaa tällaista, kun tässä on peräti neljä pyörää alla?" Victor kysyi kiusoittelevasti hymyillen, pilke silmäkulmassa.
"Voithan sinä jättää minut johonkin tienvarteen hieman ennen koulua." hän lisäsi vielä kysymyksen kuullessaan. Ei häntä edes pieni aamulenkki haittaisi. Eri asia vain, suostuisiko Dante siihen edes.

Dante

”Erittäin hyvä vitsi Victor, mä olen ajanut Paconkin autolla”, Dante sanoi ja vilkaisi poikaan hymyilen tälle. hän kuuteli toista ja pudisti päättään. ”Katsotaan nyt mihin mä jätän sut”, hän totesi hymyilen. Ennen koululle menoa Dante ajatti Victoria hetken kaupungissa niin, että toinen saapuisi koululle niin että olisi muka tullut bussilla. Dante pysäköi auton eräälle parkki paikalle lenkkipolulla joka kulki aivan lähellä koulua, Victor kävelisi viidesä minuuttissa siitä koululle. ”Milloinkahan me nähdään taas.” Dante kysyi ja kurottautui toisen lähelle kosketellen toisen kasvoja ja painoi pinen suudelman huulille. ”Voinko mä soittaa sulle illalla?”, hän kuiskasi tuijottaen pojan hiuksiin ja suukotti uudestaan toisen huulia. ”Joohan, menet vaikka lenkille tai jotain”, Dante kehräsi kuin kissa kermalle.

Nuorukainen virnuili yhä toiselle ja kohautti viattomasti olkapäitään.
"Eihän sitä koskaan tiedä." hän tokaisi, muttei sen jälkeen kiusannut Dantea enempää. Ei kai tuo sentään heitä tapattaisi. Ja turvallisempaa kai autossakin oli kuin moottoripyörän kyydissä. Vaikka Danten ajotapa olikin vauhdikas kummalla kulkuvälineellä tahansa.
Ajomatkan aikana Victor katseli lähinnä ulos auton ikkunasta, näköjään mies päätti, että pyörittäisiin kaupunkia ympäri hetken aikaa. Ihan fiksu idea, itseasiassa. Välillä sitä juteltiin Danten kanssa jotain ties mihin aiheisiin liittyen, ei mitään kovin tärkeää, vain jotain sellaista ajantappohöpinää, small talkia, ettei oltaisi ihan hiljaa koko matkaa kuitenkaan oltu. Ajomatka kävikin yllättävän nopeasti, kohta jo tultiin lenkkipolun varrelle ja Dante pysäytti auton hetkeksi. Poika napsautti turvavyön auki, muttei vielä ehtinyt astua ovesta pihalle, kun käännyttiin Danten puoleen. Hän kohotti olkiaan.
"Toivon mukaan varsin pian." Oli aika tympeää, ettei voisi tavata miestä mitenkä haluaisi. Mutta, voisihan sitä puhelimessa puhua ja muuta. Dante ehdottikin seuraavaksi sitä soittamista hänelle illemmalla. Poika katsoi miestä hetken aikaa hiljaa, Victoria rupesi jo melkein naurattamaan Danten anelut, ainakin pojalla oli kasvoillaan sellainen virne. Herran tähden, saisi kai hän sentään puhelimessa puhua ilman, että siitä tulisi sanomista.
"Kuten haluat." poika lopulta naurahti vastaukseksi, päätään huvittuneesti pudistellen.
Vielä viimeinen, liian pikainen, suudelma vaihdettiin, ja sen jälkeen poika astui autosta pihalle ja Dante taas käynnisti auton uudelleen, kurvaten pois paikalta. Victor katsoi harmaan mersun perään hetken aikaa, ennen kuin kääntyi lenkkipolulle lähtien kävelemään koululle päin.